Revelations

Revelations

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Autiotaloista ja aarteista.

Olen jo kauan halunnut suunnitella muutaman kevyesti laskeutuvan ja linjakkaan morsiuspuvun. Hieman 30-luvun tyylinen, vinoon leikattu ja kohtuu kapealinjainen. All that jazz.

Olin pyöritellyt ideoita päässäni puolihuolimattomasti, kunnes löysin juuri oikeanlaisesti laskeutuvan, kauniin helmenhohtoisen materiaalin. Tällä viikolla (tai siis menneellä, kun tämä maanantain puolella päivittyi) tein sovitteen puvusta, johon käytän kyseistä satiinia, kaunista koristenauhaa ja suloisia vintagenappeja. Kuvan nappeja en ole vielä puhdistanut vuosien patinasta, mutta eivätkö olekin kaunokaisia? Kaksi kokonaista levyä vieläpä, mahtava löytö!

Sovite vielä toisesta materiaalista ja hieman kimaltavia aarteita.

Sitten jotain aivan muuta. Tovi sitten suunnittelin mustakeltaisen Apollo -puvun, joka on ollut esillä muutamassa näytöksessä. Mustavalkoinen, paljetein koristeltu korsetti yhdistyy sitruunankeltaiseen silkkiin. Merenneitolinjaisessa hameessa on samasta silkistä kootut yksityiskohdat, jotka laskeutuvat toiselle sivulle ja lähes maahan saakka. Kokonaisuuden viimeistelee pieni bolero. Puvun muotokieli miellytti minua ja tahdoin jatkaa samaa ideaa hieman vaaleammissa sävyissä.

Kuva: Luiza Lehtinen


Sain uuden Apollonia -puvun korsetin valmiiksi kuluneella viikolla ja olen hyvin tyytyväinen. Ivoryn värinen silkkikorsetti on kokonaan päällystetty ylellisellä Solstissin pitsillä, on aina ilo käsitellä noin laadukkaita materiaaleja. Hame ja bolero tulevat olemaan samaa luonnonvaaleaa silkkiä kuin korsettikin.

Mmm, pitsiä.

Ohessa kuva myös Apollon boleron selkäpuolelta. Dupionista on mukava tehdä tuollaisia veistoksellisia yksityiskohtia, kun se on niin ryhdikästä! Tahtoisin myös jatkaa tällaisten ideoiden jalostamista ja hieman kokeellisempaa kaavan käsittelyä. Tiettyjen muotojen kaavoittaminen on haasteellista mutta opettavaista. Tästä bolerosta tein muutaman kokeilun, että sain aikaan juuri haluamani lopputuloksen. Aurora on meistä se kaavoituksellisesti taitavampi, itse jään usein pähkimään ja pipertämään kynien ja viivainten kanssa vähän liiankin pitkäksi aikaa, kun olen mieltyneempi konkreettiseen kankaasta muotoiluun. Onneksi molempien vahvat puolet tukevat hyvin toisiaan.

Rusetti, solmu vai jokin muu? Tunnelma on jopa hieman kimonomainen.




Viikonlopun vietin kaukana kankaista, kaavoista ja ompelukoneista. Humbugi Asuste piti kuvaukset joissa minulla oli ilo olla mukana. Puitteet olivat vähintäänkin jännittävät ja mitä hieman pääsin jo kurkkimaan, kuvista tulee mahtavia! Kuvauspaikkana oli rähjääntynyt autiotalo Tampereen lähistöllä. Tuskin maltan odottaa, että näen lopulliset versiot. Mikä parasta kaikessa tässä, mukaan tarttui myös kauan himoitsemani Humbugin rusettilaukku. Voi tätä materialistin onnea.

Olihan tästä itsekin otettava pokkarilla kuva.

Tällainen kullanruskeana on uusi aarteeni. Kuva: Ville Angervuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?