Revelations

Revelations

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Eläköön ideamateriaali

Todella usein minulta kysytään, että mistä haen innoitusta ja inspiraatiota uusiin suunnittelutöihin ja pukuihin. Olen sitä tyyppiä joka imee vaikutteita ja ideoita todella erilaisista lähteistä, aina rakennustaiteesta luonnon muovaamiin muotoihin ja musiikkiin. Ideoiden hakeminen on harvoin jäykän tiedostettua, lähinnä pidän silmät auki joka tilanteesta ja tallennan "korvan taakse" kaikkia minua miellyttäviä pieniä osasia, enemmän tai vähemmän abstrakteja. Jotkut painuvat unholaan seuraavien tieltä, toiset taas jäävät kummittelemaan pidemmäksikin aikaa, kunnes eksyvät jossain muodossa paperille.

Tietokoneeni on pullollaan kansioita täynnä minua syystä tai toisesta puhuttelevia kuvia ja hyllyilleni on aina pinottu vino pino lehtileikkeitä. Yksi hyvä tapa arkistoida esimerkiksi lehdestä leikattua materiaalia kokonaisuuksiksi on askarrella kollaaseja. Ihanaa hommaa! Tein juuri useamman hääaiheisen töihin kertyneistä paperipinoista ja kulutin kokonaisen liimaputkilon. Koukuttavaa. Järkevään, helposti arkistoitavaan kokoon (A4) tehtynä nuo on helppo mapittaa ja niitä on kiva selailla myöhemmin. Alla yksityiskohtia joistain isommista kollaaseistani jotka päätyvät yleensä ateljeen seinille jo kokonsakin puolesta.

Klips klips. Harmaata, punaista, mustaa
Struktuureja ja värisävyjä
Vanhan kullan vivahteita
Inspiraation hakeminen ja ajan tasalla pysyminen ei rajoitu pelkkään leikkaamiseen ja liimaamiseen. Tietokoneen ääressä viihtyvänä ihmisenä seuraan paljon erilaisia blogeja, jonkin verran myös sosiaalista mediaa ja esimerkiksi Tumblr -tyylisiä kuvaan painottuvia yhteisöjä.

Morsiusmuodissa suosikkini on ollut jo kauan Rock n Roll Bride -blogi, joka katsoo aihetta hääkuvauksen vinkkelistä. Rajausta ei kannata silti säikähtää, näkökulma tarjoaa paljon ihanaa silmäkarkkia ja mikä parasta, asenne on kohdallaan. Viitisen vuotta toiminut blogi on kirjoittajansa Kat Williamsin näköinen eikä sorru tasapaksuun keskinkertaisuuteen. Blogista voi poimia ihania ideoita aina puvusta pöytien somistukseen saakka, ja katsoohan noita kuvia kovin mielellään muutenkin. Tarjolla on kaikkea rokkihäistä ja kellomekoista viljapellon keskellä tapahtuviin hippityylisiin juhliin. On mahtavaa, että ihmiset uskaltavat näyttää omaa persoonallisuuttaan elämänsä tärkeänä päivänä.

Kat Williams itse. Voi mikä kampaus! Kuva: David McNeil
Käykääpä siis tutustumassa vaikka ette olisikaan juuri nyt häitä järjestämässä. Rock n Roll Bride päivittää usein ja aiheet ovat aina kiinnostavia. Lukijoiden ja valokuvaajien lähettämän materiaalin lisäksi blogista löytyy myös jonkin verran hauskoja tutoriaaleja esimerkiksi huntuihin, kutsuihin ja pöytäkoristeihin. Hääkuvia selaillessa kiteytyy se hääkuvaajan merkitys, josta itsekin jaksan aina muistuttaa. Niin ihana kuin hääpäivä onkin, voi jännitys tehdä tepposet ja pyyhkiä mielestä suurimman osan kivoista pienistä yksityiskohdista ja päivän kulusta. Kannattaa vakavasti harkita satsaavaansa taitavaan (!) valokuvaajaan ja pyytää kuvia muustakin kuin hääparista klassiseen tapaan kahdestaan kuvattuna. Yhä enemmän ollaan Suomessakin menossa dokumentaarisempaan hääkuvaukseen, missä valokuvaaja on ikuistamassa koko päivän aamusta iltaan saakka. Vaikka hyvä fiilis säilyy muistoissa, on mukavaa että jää jotain hieman konkreettisempaakin myöhemmin ihailtavaksi.

Lopuksi pelkän kuvan vastapainoksi hieman muitakin aisteja mukaan. Katselen paljon liikkuvaa kuvaa sekä elokuvien, musiikkivideoiden että muotinäytösten muodossa ja tähän ikään olen jo oppinut tallentamaan kaikki mieleen jäävät videot myöhempää käyttöä varten. Turhauttavia ovat ne tilanteet, kun etsii jotain neljä kuukautta takaperin katsomaansa kolmen minuutin klippiä netin syövereistä. Huh.

Guo Pei on kiinalainen suunnittelija ja yksi suosikeistani. Jokainen puku on taideteos ja yksityiskohdat ovat henkeäsalpaavia. Miten monta työtuntia yhteen pukuun on käytetty, en uskalla edes arvioida! Kannattaa klikata tuota YouTube -nappulaa niin näkee hieman isompana, pienessä koossa menee paljon ohitse. Kauneydentäytteistä sunnuntai-iltaa teille kaikille tämän videon siivittämänä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?