Revelations

Revelations

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pipertäjän taivas

Uniikkipukujen ja varsinkin kuvauspukujen loihtiminen on ihanaa. Erilaisia asukokonaisuuksia suunnitellessani näen mielessäni mallin stailauksen pääpiirteet ja erilaiset asusteet jo yllättävän aikaisessa vaiheessa. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Totta, on hyvä pitää paketti kasassa ja antaa hieman ajatusenergiaa muullekin kuin vain sille pelkälle puvulle ja korkeintaan mallin jalkaan sujautettavalle kenkäparille. Huono puoli on se, että pystyn kehittämään aika vakavia fiksaatioita taiteellisista visioistani.

Tästä päästään siihen, että päädyn usein valmistamaan omin pikku kätösin paljon kaikkia koruihin ja asusteisiin liittyviä asioita, kun ei sitä oman pään sisältöä kuitenkaan sieltä kaupan hyllyltä löydy. Parhaimmassa (pahimmassa?) tapauksessa olen maalaillut ja koristellut korkokenkiä pää liimahuuruissa, kun piti saada tietynlaiset. Tragikoomisena yksityiskohtana mainittakoon, ettei kengistä näy vilaustakaan lopullisissa kuvissa. Mutta voisi näkyä, ja se on se pointti tässä kaikessa! Tahdon rakentaa loppuun asti ajateltuja kokonaisuuksia. Painajaismainen tilanne olisi se, että esimerkiksi valokuvaajan pitäisi varoa tiettyjä kuvakulmia vain sen takia, että stailaus on jätetty puolitiehen. Ne näkyvät nopeasti niissä kuvissakin, tuollaiset jutut.

Kaula- ja rannekoru samaa silkkiä kuin korsettikin. Blingiä myös, paljon blingiä. Mmm.
Koska ompelukone ja kangas ovat niin tuttuja elementtejä, on korussakin usein pitsiä ja sen semmoista ompeluun liittyvää. Olen saanut koottua jo ihan hyvän muovilaatikollisen kaikkia korujen tekemiseen liittyviä tarvikkeita: ketjuja, kiviä, lukkoja... Tunnustan, aika paljon tulee tehtyä myös heräteostoksia. Sue me. Samat tarvikkeet strasseineen ja helmineen käyvät muihinkin projekteihin ja esimerkiksi kirjomiseen, joten hankinnat eivät koskaan mene hukkaan. Lisätään soppaan edellisten lisäksi mitä erikoisempia tarvikkeita, aina laukkujen kehyksistä päällystettäviin hiusklipseihin ja kangasväreihin, niin tilaongelma on tosiasia.

Balettitossuin somistettu laukku jokusen vuoden takaa

Mirjam, sinä pieni humoristi. Äitelä muhvi papiljotteineen.
Jonkinlainen mixed media -ajattelu näkyy aika vahvasti kaikissa tuotoksissani. Vähän jotain sieltä ja vähän täältä, mielikuvitusta käyttäen. Erilaisten materiaalien yhdistely ja pilke silmäkulmassa saattavat toisinaan tuottaa erinomaisia tuloksia. Tietysti on myös niitä hetkiä, kun mennään metsään ja kovaa. Mutta mitäpä sitä ihminen saisi aikaan jos vain velloisi lamaannuttavassa epäonnistumisen pelossa? Ei ainakaan vaaleanpunaista papiljottimuhvia tai liimalta lemahtavia, kultaisia korkokenkiä. Eläköön ennakkoluulottomuus!

Bodyharness -tyylinen kaulakoru sulkasomistein
Rintakoru, 2008. Nahalla päällystetty haukankallo, messinkisilmät.
Tricorne -hattu samasta silkistä kuin korsettikin
Tätä kirjoittaessani alkoivat aivot raksuttaa uusien juonien suhteen. Allekirjoittanut on meistä kahdesta se, joka tahtoisi omia kaikki kuvauksiin ja stailaukseen liittyvät asiat omalle tekemislistalleen. Aurora lienee asian kanssa sinut, varsinkin huomattuaan innostukseni aina kuvauksia suunnitellessani. Innostuneet ja inspiroituneet ihmiset tekevät hyvää työtä. Olen saanut valmiiksi jokusen uuden puvun jotka vain odottavat kameran eteen pääsyä. Tosi hyvää settiä on tullut, en malttaisi odottaa että pääsen esittelemään ne! Ehkä menenkin tonkimaan kaikkia laatikoitani ja taion niille vielä vaikka jotain koruja. Tai keeppejä. Hattuja? Tai mikä ettei vaikka laukkuja. Pipertäjän taivas <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?