Revelations

Revelations

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Metallimuusa

En ole koskaan ollut hyvä minkäänlaisissa aasinsilloissa, enkä aloita harjoittelua nytkään. Soljuvasti voidaankin siis siirtyä viime viikon misseistä metallimusiikin pariin. Siivoilin kuvakansioitani ja äkkäsin,  että olisi hauska näyttää taas jotain aivan muuta kuin morsiuspukuja tai missieleganssia. Tässähän sitä!

Auroran kanssa olemme suunnitelleet jo pitkään esiintymisasuja Amberian Dawn -yhtyeen mahtavaääniselle solistille, Heidi Parviaiselle. Pukujamme on nähty Heidin päällä Euroopan kiertueilla, musiikkivideoilla ja yhtyeen promokuvissa. Jotain yhteneväisyyttä Miss Globe -Katiin on kuitenkin löydettävissä, vaikka en aasinsiltoja lupaillutkaan: Kuten Kati, myös Heidi valloitti meidät asialle omistautumisellaan, persoonallaan ja mikä upeinta, kiistämättömällä lahjakkuudellaan. Todistan ylisanani alla olevalla musiikkivideolla. Katsokaa, kuunnelkaa ja nauttikaa. Heidin päällä näkyvä petroolinsävyinen puku on allekirjoittaneen käsialaa.


Pelkkää synkeää ja mustaa ei toki ole ollut repertuaarissamme näitä pukuja luodessa. Työskentelymme Heidin kanssa on ollut mukavaa vuoropuhelua. Heidillä on usein ollut jonkinlainen kantava ajatus, eli punainen lanka josta olemme napanneet kiinni. Pukukokonaisuuksien lähtökohta on voinut olla hyvinkin abstrakti, esimerkiksi luonnonvoima tai vaikute jostain toisesta kulttuurista. Tällaisesta suunnittelusta nautin suunnattomasti, ja uskallan väittää Auroran olevan samaa mieltä. Useat Heidin asut ovat syntyneet, kun olemme lyöneet viisaat päämme yhteen, jotkut sitten ihan omina sooloprojekteina toisen myhäillessä vieressä. That's how we roll.

Ilma ja vesi olivat tämän puvun innoittajina. Kuva Toni Härkönen
Oli pakko laittaa ensimmäiseksi kuva tuosta vaaleasta asusta, koska se taitaa yhä olla henkilökohtainen suosikkini. Löysimme kauniin hopeanharmaana hohtavan tyllin, mistä rakensin pukuun monikerroksisen helman. Mukana on käsin kulutettua ja liukuvärjättyä pellavaa, jolla sain aikaan tuon ihanan nuhjuisen efektin.

Puvun helmenä on Auroran taidokkaasti tekemä hopeanhohtoinen ribbon-korsetti. Ei ole muuten helpoin materiaali työstää tuo tekonahka, ettäs tiedätte. Kunnia siis sinne minne se kuuluu. Korsetti on somistettu hopeaketjuin, ja kevyissä hihoissa on käsivarret paljastavat halkiot. Vedenneito!

Ei mikään hissukka. Kuva Toni Härkönen
 Entäs tämän resepti? Otetaan hieman perinteistä koristenauhaa, soturiprinsessaa ja kansantaruja. Lisätään yksi enkeliääninen punapää. Tadaa! Aurora heitti keitokseen hieman hihojen smokkirypytystä, minä lisäsin mausteeksi hyppysellisen solkia ja jännitystä. Tummanruskea korsetti sai seurakseen tummansinisen hameen helppohoitoista ja pestävää materiaalia. Keikkapaikkojen lavat eivät ole niitä puhtaimpia...

Tämän asun olen muuten nähnyt myös niin, että hame on korvattu housuilla. Toimii hyvin ahtailla lavoilla ja näyttää myös todella hyvältä. Heidille kunniamaininta taidosta asustaa ja yhdistellä erilaisia osia tyylikkäiksi kokonaisuuksiksi. Ei tarvitse suunnittelijoidenkaan kehittää harmaita hiuksia miettiessä, että mitenpäin ja millä asusteella kruunattuna se oma luomus ilmestyy lavalle tuulikoneen eteen värisemään. (Joo, ollaan oltu innoissamme tuosta tuulikoneesta. Hulmuavia helmoja ja kutreja, suih!)

Syön sanani, välillä sitä synkeääkin. Kuva Toni Härkönen
Kuten kuvateksti jo kertoo, pitihän se kokomusta pukukin tehdä, ajatellaan tätä siis vaikka esiintymisasujen pikkumustana. Aika klassista! Tehtävänannolla "musta puku" tein tämänlaisen kokonaisuuden. Musta satiini sai seurakseen pitsisen bustlen ja samalla pitsillä päällystetyn korsetin. Edessä on pukemista helpottamassa piilotettu plansetti. Mustat, lasikiviset helminauhat kruunaavat kokonaisuuden. Yläosa on jälleen helposti yhdisteltävissä muidenkin alaosien kanssa. Moniosaisten pukujen hyvä puoli yksiosaisiin nähden on juuri se yhdisteltävyys ja huollettavuus. Esiintymisasuissa pitää ottaa huomioon käyttömukavuus ja käytännöllisyys. Vaikka kuulostaa aika lattealta, loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin työvaate.

Circus Black -levyn promo-look. Kuva Toni Härkönen
Viimeisenä uusimman levyn tiimoilta kokonaisuus, johon kuuluu kullan- ja pronssinsävyinen korsetti ja musta, liehuvahelmainen hame. Korsetti on yksiolkaiminen ja hame ulottuu polven alle, hieman vaihtelua täyspitkiin pukuihin. Pronssiset sävyt sopivat kauniisti Heidin uuden, tummemman hiustyylin kanssa. Korsetissa on koristeena samaa pitsiä kuin hameen helmassa, mikä jatkuu punottuna olkaimena selkään. Enpä aluksi ajatellut yhdisteleväni paisley-kuosia ja pitsiä, mutta oppia ikä kaikki...

Käykää tutustumassa Heidiin ja Amberian Dawniin tarkemminkin, varsinkin jos tuon tyylinen musiikki muutenkin kolahtaa. Ja vaikka ei kolahtaisikaan, musiikkimakunne saattaa avartua. Sitä on liikkeellä, terveisin nimimerkki "En ennen tiennyt että pidän tällaisesta vm.84"

AD -kotisivut
AD Facebookissa
Heidi Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?