Revelations

Revelations

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluisia mietteitä

Revelations on hiljentynyt loppuvuodeksi pienen joululoman ajaksi. Blogi on hieman aikataulustaan myöhässä - se varmaankin annettakoon anteeksi syyllä nimeltä Joulu. Tarkoitukseni olisi ollut jakaa kanssanne pari tunnelmaa nostattavaa kuvaa, mutta kamerasta loppui akku - ja laturi jäi muistamattomuuttani töihin. Pahus.

Lumi sataa hiljalleen, sisällä on mukava istua, vieressä lasillinen portviiniä ja rasiallinen suklaakonvehteja. Sohvapöydällä odottaa tuore, Finlandiapalkittu Ulla-Lena Lundbergin Jää, johon tartun heti, kun saan tämän tekstin kirjoitettua. Koira nukkuu lämpöä hohkaten sylissä pienelle kerälle käpertyneenä. Joulun tunnelma on parhaimmillaan.

Kirjoitin jo kesällä loman ja vapaa-ajan tärkeydestä yrittäjän ja varsinkin suunnittelijan kannalta. Senkin jälkeen, kun ilmoitimme Revelationsin jäävän joululomalle, yrittäjän työt eivät kuitenkaan siihen jääneet. Inventaarin merkeissä on laskettuja niin pukuja, kankaita, pitsejä ja nauhoja, ja kun kaikki on kasattu, olen viettänyt monia hetkiä koneen äärellä naputellen lukuja ajan tasalle. Niin, kirjanpito ei odota, ei edes joulunviettoa. Onneksi paperityötkin loppuvat ennen pitkää ja pääsimme todella loman makuun.



Blogi hiljenee loppuvuodeksi, mutta ennen sitä vielä muutama sananen ensi vuoden kuvioista. Revelations täyttää kaksi vuotta tammikuussa, ja siitä suurin kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette ovestamme kulkeneet sisään. Mutta koska vain kissa kiitoksella elää, aiomme tehdä jotain konkreettisempaa osoittaakseen ilomme ja kiitollisuutemme asian suhteen. Hieman materialistista, mutta ajattelimme juhlistaa kaksivuotista taivaltamme koko tammikuun kestävällä alennusmyynnillä. Uskallan luvata -10% alennuksen kaikkiin morsius- ja juhlapukuihin, kenkiin ja asusteisiin. Sen lisäksi kokoamme poistuvista malleista ison rekin -40 -60% alennuksella olevia pukuja.

Tammikuussa alkaa varsinainen häähulina, kun moni tulevan kesän morsian herää talviuniltaan täydellisen puvun metsästykseen. Alkuvuodesta on myös aikamoinen messurumba ja meidät voikin tavata tammikuun puolivälissä Helsingissä Wanhan sataman häämessuilla ja helmikuun alussa Tampereen häämessuilla. En malttaisi odottaa, sillä messuilla tapaa aina niin mahtavia ihmisiä, ja niillä on aivan omanlaisensa tunnelmansa. Mutta näistä ajatuksista ja suunnitelmista lisää myöhemmin.

Nyt kuitenkin lahjakirjan kutsu alkaa käydä vastuttamattomaksi, joten lopettelen lyhyeen, ja toivotan kaikille rauhallista ja lämmintä joulunaikaa!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viimeistä viedään (vihille)

Aika mahtipontisissa ja kiireisissä merkeissä saatiin päätökseen tämä vuosi, linnan juhlien hulinat ja muut. Loppurutistukseen kuului mukaan myös tämä vuoden viimeinen uniikkipukuni ihanalle Lauralle, joka asteli avioliiton satamaan valittunsa kanssa eilen. Onnea, kyyhkyläiset <3

Laura otti muhun yhteyttä nähtyään alunperin kuvan Minea -pitsipuvustani. Niistä alkuasetelmista lähdettiin, ja päädyttiin totaalisen erihenkiseen lopputulokseen, joka kuitenkin kuvasti täydellisesti morsiamen ja hääparin tyyliä. Tätähän se uniikkipukujen suunnittelu parhaimmillaan on. "En ois ikinä ite voinu kuvitella mitään tällaista, tää on täydellinen!" on lausahdus, mikä tässä työssä miellyttää korvaa enemmän kuin mikään muu.

Tylliä, pitsiä, ruusua, lasihelmiä, marabouta...
 Lauran hääeleganssiin kuuluu merenneitohelmainen hame, korsetti, käsikoriste ja irroitettava keeppi marabouhöyhenin somistettuna. Sävy ei ole ivory, vaikka ensimmäinen kuva niin väittää. Ennemminkin astetta tummempi, mikä toimii oivallisesti mustan kanssa. Alempi kuva lienee lähempänä totuutta siis.

Marabouhöyhenen käytöstä erikoismaininta Aurora-pupulle, joka usein vara-aivoinanikin toimii. Alunperin suunnittelin keepin tekoturkiksesta, mutta en aikataulun puitteissa tuntunut saavan käsiini tarpeeksi laadukkaan oloista versiota. Ääneen tuhistessani sain vastapallona ehdotuksen höyhennauhan käytöstä. Enpä muuten olisi itse tullut ajatelleeksi, ja lopputulos on kuin, noh, suunniteltu. Jee!

Hölmö kuva ilman päätä, mutta pitäähän se päälläkin näyttää
Helmassa on runsaasti mustaa, pehmeää huntutylliä. Niin paljon, ettei alle tarvitse ollenkaan vanteita tai muuta alushameeseen viittaavaa. Samaa tylliä on käytetty korsetissa koristeena, vedostin siitä tuollaisen viuhkamaisen kuvion toisen rinnan päälle. Pitsiset koristekuviot leikkasin yksitellen irti kankaasta ja sommittelin uuteen muotoon. Aikaavievää, mutta kamalan meditatiivista.

Niin ja se käsikoriste. Samaa pitsiä ja lasikiviä kuin korsetissakin. Pienillä pihdeillä kokosin nuo kaikki, pisteeksi i:n päälle pienet Swarovski-pisarat. Mustia päällekkäisiä yksityiskohtia on muuten tosi vaikea kuvata, mutta idea ainakin erottuu. Tein muuten ensin tästä version, josta tuli... No. Ihan susiruma. En tiedä mitä ajattelin. Lennätettyäni tuotoksen roskapönttöön sain ajatuksen hieman erilaisesta lähestymistavasta, ja lopputulos oli vallan silmää miellyttävä. Että ei mee kaikki aina niin kuin Strömsössä täälläkään, vaikka blogikirjoituksista joskus niin voisi päätellä.

Musta nyöritys on skarppi yksityiskohta
 Lantiolla on koristeena silkkiruusu ja lasihelmistä kootut ketjut. Yhdellä värillä työskennellessä on mahdollista käyttää paljon erilaisia elementtejä, ja kuitenkin paketti pysyy hyvin kasassa. Samoja lasihelmiä on myös morsiamen hääkimpussa, ja sulhasella on kukkavieheen sijasta höyhenviehe. Tyylikästä!

Silmäkarkkia
Ihana asiakas ja ihana puku tehdä! Tämän parempiin tunnelmiin ei voi vuotta päättää. Meillä on muutenkin ollut aivan upea vuosi uniikkipukujen saralla ja olemme päässeet olemaan mukana monien mahtavien ihmisten hääpäivän toteuttamisessa. Tulevan vuoden kalenteri on täyttynyt kiitettävää vauhtia, ottakaahan siis yhteyttä ajoissa jos mielitte vihille (tai mikä tahansa tärkeä juhla onkaan kyseessä) Revelationsin puvussa. Todella paljon tahdottaisiin suunnitella puku sulle. Nii, just sinä siellä.

Kuittaan, kaappaan kissan kainaloon ja astun lomamoodiin. Hyvää joulun odotusta teille!

Edit: Simpura, unohdin mainita. Kamalan moni on kysynyt kuvia siitä Liisa Koskisen linnan juhlien puvusta, mutta kuulkaatten, kun ei mulla ole yhtään! Se vilahti niin varkain kamerain ohi, että nyt ei ole oikein todistusaineistoa esiteltäväksi. Jos joku otos joskus tulee vastaan, niin sitten jaan sen kyllä teidän kanssanne. Promise.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Linnan juhlien kohtalotar


Hui, miten vauhdilla aika menee. Yhtäkkiä ollaankin jo joulukuussa, sitten itsenäisyyspäivässä, ja kohta on varmaan jo juhannus. Lupailin tätä tekstiä jo tiistaiksi, mutta kuten kaikki varmaan huomasivat, sellaista ei ollut saatavilla. Lupaan, että hyvitämme tämän kyllä lähiaikoina jollain mukavalla jutulla. (Tämä on disclamer. Jos jotain lupaan, se myös pidetään.) Revelations oli edustettuna kahden puvun voimin linnan juhlissa. Mirjam kertonee tarkemmin Liisa Koskisen upeasta silkkipuvusta, mutta tällä kertaa valtaan koko palstatilan yhden lempikirjailijani, Sofi Oksasen kanssa.

Kuva Ari Lahti

Sofi mainitsikin yhdessä haastattelussaan puvun suunnittelusta. Alunperin ajatus lähti kirjailijalle mieleisestä väristä, syvän violetista. Mytologian kiemurat ovat aina kiehtoneet, pyörittäneet mielikuvitustani lukemattomia kertoja, ja sieltä löytää aina jotain uutta, merkityksellistä ja kutkuttavaa. Vaikka minun kertomukseni kerrotaan kankaan, kristallien ja ylellisten materiaalien muodossa, lähes kaikkien suunnittelemieni mallien takana on enemmän kuin kuvasta voi arvata. Jokainen puku kantaa oman tarinansa.

Sofin Linnan juhlien puvun tarina lähti punoutumaan kohtalottarien ympärille. Jokaisessa kulttuurissa on omat jännittävät entiteettinsä, mutta lähes kaikissa tarinoissa kohtalottaret ovat mukana, eri nimillä vain. Tavallaan Sofikin on yhdenlainen kohtalotar, joka kehrää elämänlankoja ja tarinoita omien teostensa hahmoille, päättää näiden sattumuksista, synnyistä ja kuolemista - ja niin syntyi Moira.


Mikäli Sofin kuulumisia on seuraillut (voin lämpimästi suositella kirjailijattaren virallista facebook-sivua), on voinut havaita rouvan juoksevan tuli hännän alla pitkin Suomea, erilaisissa kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumissa, signeeraamassa käsi väärällään ja ties missä riennoissa. Sanomattakin selvää, että sovitusmahdollisuudet ovat olleet kortilla. Onneksi Sofi-kiertue kiidätti leidin myös Hämeenlinnaan, jossa pääsimme sopivasti sovittamaan puvun ensimmäistä versiota tiukan aikataulun rajoissa.

Olen tykännyt ihan hurjasti Sofin tavasta kuljettaa käsityöläisnaisten hänestä tekemää nukkeversiota, Mini-Me:tä mukanaan, ja hänen facebook sivuillaan voikin seurata sympaattisen nuken seikkailuja. Heti, kun Mirjam näki Mini-Men, näin suorastaan jättikokoisen lampun syttyvän työtoverini pään päälle. Ei siis ollut suuri yllätys, että kun minä sovittelin varsinaista iltapukua Oksasen ylle, Mirjam otti innolla Mini-Men strategiset mitat. Kyllä, täytyyhän tämän pikkuisenkin saada uudet vaatteet!


Kuva Toni Härkönen

Aikataulun tiukkuuden vuoksi sovimme materiaalista ja tarkemmasta värisävystä puhelimitse - harvinainen, harmittavakin tilanne. Suosin enemmän sitä, että asiakas pääsisi alusta asti tunnustelemaan materiaaleja itse, saamaan paremman kuvan siitä, mitä on tulossa. Liian kirkkaan sävyinen violetti näyttää herkästi räikeältä, halvaltakin, joten valikoin syvemmän sävyn, tumman ametistin. Kankaan suhteen oli tulla hienoinen paniikki. Täydellinen satiini kyllä löytyi, mutta se ei tahtonut millään ilveellä saapua Suomeen. Eräs hätääntynyt suunnittelija soitteli aika tiuhaan agentille, joka puolestaan hoiti räyhäämisen kangastehtaalle ja potkiskeli asioita eteenpäin. Onneksi jemmassa oli pieni määrä samaa laatua, joten pääsin aloittamaan puvun jo aiemmin.

Hitain osuus ei ollut niinkään puvun drapeeraus, vaan sadat kristallit, jotka ompelin yksittäin kiinni. Kulmikkaat, keskenään erikokoiset kristallit terävine reunoineen tekevät kontrastia pehmeille laskoksille, tuovat lisää syvyyttä ja mystisyyttä sen tunnelmaan. En halunnut myöskään laittaa aivan kirkkaan sävyisiä kiviä, joten violetin rinnalla kimaltelee dramaattisempi, tummanharmaaseen taittuva sävy. Kristalleja tuli muuten karvan vaille tuhat pukuun, ja voinen ilmoittaa, etten halua nähdä kristalleja aivan hetkeen. (Katsotaan, niin teen heti seuraavaksi jotain, missä on vielä enemmän kimallusta...)

Kuva Toni Härkönen. Taustalla Hannu Viitala


Vietimme maanantaina modisti Hannu Viitalan kanssa roadtrippia lumisessa Helsingissä, veimme valmiin puvun ja hiuskoristeen kirjailijattaren onnellisiin käsiin. Haluan aina nähdä puvun vielä viimeisen kerran kunnolla asiakkaan yllä, joten voi rauhassa vetää henkeä ja todeta kaiken olevan kunnossa. Yllätyksiä ei juuri koskaan ole tullut, mutta kyse lienee ammattiylpeydestä, sama koskettanee myös Herra Modistia. Olemme Hannun kanssa tehneet jo useamman kerran yhteistyötä, ja meillä synkkaa hienosti, pukukokonaisuuksista on tullut kerrassaan mahtavia. Hermoilin jo etukäteen, mitenköhän saadaan parkkipaikka, ja jos sellainen löytyy, niin mitenköhän päästään lumesta irti - talvi tosiaan tuli suurinpiirtein edellisenä yönä. Vastaavasta on aiemmilta vuosilta ollut sen verran hankalia kokemuksia, että hermostunut olo purkautui todella epämääräisinä unina seuraavana yönä.

Hermostumisella oli muutakin syytä kuin vain sää. Olin saanut aamupäivästä puhelun, jonka ydin oli siinä, että Sofi Oksaselle on myönnetty Pro Finlandia. Ensireaktio, onnittelut ja ilo kirjailijattaren puolesta vaihtui äkkiä ymmärrykseen siitä, että kyseessä on kunniamerkki. Mahtava juttu, suuri kunnia, ei siinä mitään, mutta kunniamerkit ovat isoja, hallitsevia ja ennen kaikkea painavia kapistuksia - ja se voi olla puvun suhteen hyvin hankala asia. Jos puku on liian heppoinen, kunniamerkki saattaa roikkua rumasti rinnasta. Katsokaapa linnan juhlen pukuja ja kunniamerkkejä sillä silmällä. Tämän huomaa hyvin herkästi. Onneksi olin suunnitellut puvun kunniamerkkiä silmällä pitäen, joten Pro Finlandian kanssa ei tullut ongelmaa. Miehusta on tarpeeksi tukeva, ettei harmillisia roikahduksia tai vilahduksia päässyt tapahtumaan.

Joku voi tätä lukiessa hieman kohottaa kulmiaan. Eikö telkkarin muotikommentaattori sanonutkin minun joutuneen vielä itsenäisyyspäivän aamuna hommiin, koska Pro Finlandia tuli yllätyksenä? Ei, en joutunut, ja tämä huomio sai minut hieman naurahtamaan. Puku oli ollut jo monta päivää valmiina, ja se oli jo valmiiksi suunniteltu kunniamerkin kestäväksi. Ongelma sen sijaan oli siinä, että Oksasella on jo yksi kunniamerkki, virolainen tunnustus, joka sai nyt tehdä tilaa Pro Finlandialle, olihan kyse tosiaan itsenäisyydestä ja suomalaisuudesta.

Kuva Jussi Nukari

Itsenäisyyspäivän aaton kruunasi luonnollisesti Linnan juhlat, joita koko tiimimme oli kerääntynyt yhdessä katsomaan. Tuntuu aina huimalta nähdä omaa kädenjälkeä telkkarin ruudulta, nähdä viime aikojen työpuristus valmiina ja upeana kokonaisuutena asiakkaan yllä. Valtakunnan ykkösjuhliin suunnitteleminen on aina suuri kunnia. Tuntemukset tiivistyivät varsin hyvin Hannun kirjoittamaan yölliseen facebook-statukseen: We made marvelous Things!