Revelations

Revelations

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Dark Sarah

Hyvää alkanutta vuotta 2013! Henkilökunta lomaili hyvän tovin ja pikkuhiljaa arki on asettunut takaisin uomiinsa. Vuosi alkaa aina rytinällä häämessuillessa, jo ensi viikolla olemme Wanhan Sataman häämessuilla. Tervetuloa juttelemaan puku-unelmista tai mistä lie :>

Mutta näitähän mun piti teille oikeasti näyttää: Dark Sarahin promokuvia. Ihanan Heidi Parviaisen uuteen sooloprojektiin tekemäni kaksi asukokonaisuutta näkyvät sekä Toni Härkösen ottamissa tunnelmallisissa kuvissa, että pian julkaistavalla musiikkivideolla.

Heidin mietteitä Dark Sarah -nimen ja tarinan synnystä voi lukea vaikka tästä haastattelusta, kukapa sen paremmin selittäisi kuin artisti itse. Muhun vetosi paljon tuo dualistinen teema ja kertomuksellisuus, ja oli mielenkiintoista tehdä kahta yhtäaikaa samanhenkistä ja tosi erilaista pukua. Heidi oli aktiivisesti mukana pukuja visioidessa, mutta antoi myös tosi vapaat kädet toteutuksen suhteen. Parasta.

Sarah. Kuva: Toni Härkönen
 Vaaleassa puvussa on tyllistä punotut yksityiskohdat ja nuhjuiseksi värjätty helma. Promokuvien ottamisen jälkeen viimeistelin visiotani vielä hiukan (kiitos Heidi pitkästä pinnasta perfektionistisuuteni suhteen <3) ja musiikkivideolla nähdään vielä hieman enemmän yksityiskohtia sekä asua varten tehty bolero. Bolero valmistui muutamasta vanhasta neuleesta, kauhahuiveista ja hullusta luovuudesta, saattaen olla suosikkijuttuni näissä puvuissa. Kaikenlainen kierrätys on sydäntäni lähellä (ja Heidin sydäntä myös!), ja oli mukava käyttää puvuissa muutakin kuin upouutta kangasta suoraan pakalta.

Muhkuhelma. Kuva: Toni Härkönen
Aurora auttoi tyllin repimisessä, siitä iso kiitos. Helmat on siis itse ommeltu tyllisuikaleista, jotta saatiin oikeanlainen, jopa hieman höyhenmäinen efekti. Tyllinpaloja tarttuu vieläkin sukkiin sieltä täältä, eikä loppua vielä hetkeen näy... Eteen suunniteltiin rohkea halkio tuomaan vastapainoa muhkealle helmalle. Kyllähän tuollaisia sääriä kelpaakin esitellä! Innostun aina, kun tulee mahdollisuus erilaisiin materiaalinkäsittelyihin, ja lähtihän se mopo taas lapasesta näissäkin. No, parempi överit kuin vajarit, vai miten se nyt menikään.

Astetta synkempi. Kuva: Toni Härkönen
Mustaan pukuun yhdistettiin Heidin oma vanha neule, jota hieman uudistettiin. Vai olisiko parempi termi vaikka vanhennettiin, allekirjoittanut nipsi saksien kanssa aika huolella. Olen ollut edellisessä elämässäni saleen joku koiperhosten kuningas. Onpa muuten jännittävää katsoa, miten tyyli muuttuu vaatteita ja hieman kampausta muuttamalla aivan hurjasti! Siinä teille sitä dualismia.

Dark Sarah. Kuva: Toni Härkönen
Musiikkivideon kuvauksista. Hienot lavasteet!

Alla vielä pieni teaser musiikkivideosta. Jännää nähdä valmis teos, linkkaan sen sitten kunhan se ilmestyy, ilmeisesti aika lähitulevaisuudessa. Biisi on mah-ta-va ja niin on koko paketti muutenkin! Kannattaa pitää silmä tarkkana tämän kanssa.



Psst:

2 kommenttia:

  1. Vau, mitä kuvia! :) Tuo tyllihelma on kyllä unelma...

    Tutkin näitä kuvia jo aiemmin Facebook-sivuillanne, mutta nyt vasta tunnistin Heidin (puhe)äänen videolta ja tutun kuuloinen nimi varmistui entiseksi työkaveriksi... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Oli mukava saada siitä kuvia nähtäväksi kaiken näpertämisen jälkeen...

    Maailma on tosiaan pieni ja ihmiset tuntevat toisensa ties mitä kautta :)

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?