Revelations

Revelations

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Paluu pukumaailmaan

Havaitsin, että nyt on kulunut jo monta viikkoa, kun olemme hehkutelleet ties minkä suunnitelmien kanssa. Valtaosa lukijoista tuntuu kuitenkin himoavan kuulla - ja luonnollisesti nähdä, millaisia pukuja käsistämme on taas syntynytkään. Nyt on siis syytä palata takaisin ihan ruohonjuuritasolle kaiken maalailun ja kaukokatseisen suunnittelun parista. Sinne osastolle ehditään palata monta kertaa myöhemminkin.

Tehdäänpä siis taas pieni aikamatka viime keväälle. Tämän päivän lämmittävä auringonpaiste nimittäin käänsi välittömästi ajatukset siihen suuntaan. Hääpuvuissa olemme esitelleet aikamoisen kavalkadin vaaleita sävyjä, mutta kuten joskus taannoin mainitsin, viime kesä oli myös violettien sävyjen aikaa.

Sparling diamonds! Miehustan drapeerausta ja blingejä

Jonna kävi tutustumassa Revelationsin merkkipukuihin, ja sen jälkeen vielä lukuisan määrän muita morsiuspukuliikkeitä, mutta omanlaista pukua ei vain tahtonut löytyä mistään. Olimme jo keskustelleet ensivierailun yhteydessä uniikkipukumahdollisuudesta, ja se jäi kummittelemaan mielen pohjalle. Ei siis kestänyt kovinkaan kauan sen jälkeen, kun merkkipukut olivat osoittautuneet vesiperiksi, morsian ilmaisi tahtovansa täysin omantyylisensä puvun.

Suunnitteluprosessin sain omia ihan itselleni vain pienin toivein ja reunaehdoin. Kävimme yhdessä läpi millaisia pukuja oli sovitettua ja mietitty, mitkä olivat niissä olleet niitä mieluisia ja toisaalta myös tökkiviä asioita ja yksityiskohtia. Yksi suurimmista ärsytyksen aiheista oli nimenomaan väri. Valkoinen kun ei sopinut tummasävyisen Jonnan tyyliin sitten lainkaan. Siinä jo keskustellessa päähän nousi aikamoinen ahaa-elämys, ja piti kipittää alakerran kautta hakemaan sopivia värisävyjä näytille. Syvä, tumma ametistin violetti nousi tapetille. Väri, jonka tuleva morsio hyväksyi välittömästi, suurella innolla, eikä sitä tarvinnut enää sen kummemmin pohtia. Välillä käy näin, että kaikki naksahtaa vain kertaheitolla kohdalleen.




Raskaasti laskeutuvia satiineja ja tafteja on pukumaailma pullollaan, mutta tällä kertaa haluttiin keveyttä ja kepeyttä mukaan. Materiaaliksi tähän violettiin unelmaan valikoitui siis ilmava sifonki, mutta koska timantit ovat tyttöjen parhaita kavereita, blingejä ei sopinut unohtaa. Symmetrisyys todettiin myös tylsäksi, joten toiselle puolelle pukua sommittelin runsaan kimaltavan putouksen, ja toinen puoli pukua sai sitten laskeutua rauhassa, antaa värin puhua puolestaan.

Puvun lisäksi suunnittelin viileää alkukesää - ja toki kirkkovihkimistäkin varten mustan silkkiboleron, joka jatkoi yhtenäistä linjaa puvun kanssa. Harmi, ettei kuvista oikein välity kaikki pienet yksityiskohdat; olkapään laskostus, hihansuun halkiot ja pieni kaulusosuus. Tällä vaatteella on takuulla jatkokäyttöä, koska se sopii niin monen erilaisen asun kanssa yhteen myöhemminkin. T

Mutta nyt kuvat puhukoot puolestaan.

Pukukokonaisuuteen kukat suunnitteli Tuula Kukkakauppa Pionista

Yksityiskohtaa selän nyörityksestä

Vihkimisen jälkeen irtosi jo vähän hymyjäkin!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pientä ehostusta

Facebookissamme oli jo linkki, mutta laitetaan tämä vielä tännekin. Dark Sarahin Save Me -musiikkivideo on nyt nähtävissä, Heidin Revelations -puvut ovat siis allekirjoittaneen käsialaa. Kiva nähdä valmis paketti laulun kera, jee! Heidin kanssa on ollut mahtava tehdä yhteistyötä ja täältä toivotammekin kaikkea hyvää hänen soolouralleen. "Save me, uu-uu-uuuuuuuuuuu" juurtui armottomasti otsalohkooni, suosittelen.

Kuva: Toni Härkönen

Jostain mystisestä syystä videon ymppääminen suoraan postaukseen on nyt koneeni mielestä ylitsepääsemättömän hankala tehtävä, niinpä tässä teille old schoolisti pelkkä linkki. Huoh, teknologia! Miksi vihaat mua?

Ateljeen puolella työtä ja tohinaa riittää, kun kesä ja kesämorsianten h-hetket lähenevät pikkuhiljaa. Jännä kohta vuodesta tämä maaliskuun loppupuoli, on niin selkeä odotus siitä, että kohta se vuodenaikaviisari naksahtaa sinne kevään puolelle. Kesäksi on valmistumassa niin makeita uniikkipukuja, että oksat pois. On aina kiva vakoilla Auroran asiakkaille tekemiä ensimmäisiä luonnoksia ja miettiä, että millaisen muodon se lopullinen puku saa. Sama kai kulkee molempiin suuntiin, aika innokkaasti udellaan aina toistemme suunnitelmia ;)

Viikonloppuna saan muuten nähtäväkseni kauniin vintagemekon, josta pitäisi muokata morsiamelle hääpuku. Kyseessä ei ole mikä tahansa kolttu, vaan asiakkaan mummon 50-luvun hääpuku, joka vaatii hitusen ehostusta. Mulla on sydämessä ihan oma lokonen kauniille vintagevaatteille. Tässä tapauksessa korjataan hellästi hieman kokoa ja ikään kuin rekonstruoidaan vanhaa kunnioittaen. Itse en mielellään raaskisi tehdä isoja mallinmuutoksia upeisiin vanhoihin pukuihin, se tuntuu vähän tältä:

Hellästi rekonstruoiden

Vintagevaatteiden korjaaminen vaatii aikalailla kärsivällisyyttä ja lempeitä käsiä. Materiaalit saattavat olla erittäin herkkiä ja hurruutettu yhteen pienenpienellä tikillä, joten jo pelkkään purkamiseen saa aikaa kulumaan hyvän tovin. Vanhan korjaaminen on kiehtovaa ja vanhojen ateljeetekniikoiden vakoilu saa silmät kirkastumaan. Tähän nimenomaiseen pukuun pitäisi valmistaa myös henkeen sopiva birdcage -hunnullinen pääkoriste, nam. Kädet syyhyävät.

Pienestä ehostamisesta puheen ollen, töiden ja niiden jo mainittujen opintojen lisäksi puuhailen kotona kuin herhiläinen. Tietysti tahdon lörpötellä täällä myös siitä, kuinkas muutenkaan. Tulevan kevään kunniaksi päätin laittaa pienen asuntoni sisustuksen uusiksi, mistä viimeksi jo mainitsinkin. Asioilla on tapana karata lapasesta, joten nyt on tulossa pientä pintaremonttia ja muutaman huonekalun vaihto kokonaan uuteen. Oho.

Vanha sisustus, kuva: Kuvitettuja haaveita -blogi

Asuntoni henki on puhdasta mummotyyliä kristallivalaisimineen kaikkineen. Vihreät seinät maalasin tähän muuttaessani, samalla kun löysin tuon hullun pronssinsävyisen tapetin. En kykene elämään tylsän valkoisessa, luovuus menee epäkuntoon. Nyt tahtoisin vähän muuttaa värejä ja vähentää tuota koukeroisuutta, kuoseja ja näkyvillä olevien tavararöykkiöiden määrää.

Uusi maali, uusi laminaatti, vanha tapetti

Kämpän värit tummenevat entisestään (pyh sille "vaaleaa ja avaraa" -mantralle) ja saan tuon ruman muovimaton piiloon tumman laminaatin alle, oi onnea. Vastapainoksi vaihdan tekstiilit hieman vaaleampiin ja matot vähän vähemmän hysteerisiin. Vielä kun kehitän jostain kätevän ja kauniin hyllystön yhdelle seinälle, niin näillä mennään taas pari vuotta. Ideoita?

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Molemmista päistä palava kynttilä?

Kirjoitin pari viikkoa sitten kuvauspaikkojen tsekkailuista Tampereella. Kuvaukset, etenkään miljöökuvaukset eivät synny aivan itsestään, niiden eteen tulee tehdä varsin monta suurta ja pientä varmistusta, hurjasti töitä, ja aikamoinen aikataulujen yhteensovittamisrumba. Se on koko ajan käynnissä täällä taustalla, jotta ensi kuun alun kuvauspäivä ei kulkisi kuin kevään ensimmäinen perhonen; kömpelösti ja haparoiden. Olipas varsinainen kielikuvahirviö, mutta jätän sen silti tänne. Hahaa!

Olemmekin aiemmin varoitelleet siitä, että mikäli meiltä tahtoo uniikin, itselleen suunnitellun puvun kesän juhliin, kannattaa olla nopeasti liikkeellä. Kesä on käytännössä nyt täyteen buukattu, mutta syksylle ja talvelle on vielä onneksi tilaa. Seuraava kesä sen sijaan on saanut jo nyt niin paljon mielenkiintoa, että jännityksellä odotan, koska olemme myyneet 2014 kesän täyteen.

Kuvituksena japanilaisen puutarhan zeniä Viherpajan tapaan @Mika Kujanen.

Harmillinen puoli on se, että kun kyseessä on uniikkipuku, täysin käsin valmistettu kokonaisuus, aika asettaa napakat raamit tekemiselle,  toisinaan jopa umpikujan. Kun saavuttaa tietyn maksimikapasiteetin, ei pysty nostamaan sitä siitä ylöspäin. Vuorokaudessa on tietty määrä tunteja, ihminen kestää vain tietyn määrän työtä rajallisessa ajassa. Olisi ihan suotavaa, että oma toimintakykykin säilyisi, eikä vain romahtaisi kiirekauden jälkeen kastemadon tasolle. En halua missään nimessä lähteä siihen, että Revelationsin puvut tehtäisiin liian kiireessä, jolloin riski hutiloinnin ja ”ihan hyvä se noin on” -fiilikselle saattaisi olla olemassa.  Ajatuksen sadasosakin sellaisesta olisi liikaa. Ei, se ei tunnu hyvältä. Jos jotain tehtään, se tehdään kunnolla. Piste. Ammattiylpeys ei antaisi mitenkään periksi oikopoluille.

Nyt äkkisältään saa sellaisen mielikuvan, että hyräillen ja haaveksien hiljakseen ommellaan pitsejä ja paljetteja paikalleen. Ei se noinkaan mene. Meillä tehdään hommia tiukkaan tahtiin, päivät välillä venyvät pikkutunneille, ja välillä taas otetaan vähän rennommin, kun työtilanne sen sallii. Juuri tuo oma (työ)hyvinvointi on sen verran tärkeää, että ylibuukkausta ei tule (enää) harrastettua. Oletettavasti ollaan täällä vain kerran, joten vaikka kuinka siitä omasta työstäänkin nauttisi, vapaa-aikakin on varsin kova juttu.

 Uskaltaisin sanoa, että meillä molemmilla löytyy kokemusta siitä, kun ihanat projektit vievät mennessään, ja työlleen elää 24/7. Lopputuloksena on aivan järjettömän uupunut, ei osaa oikeastaan enää edes rentoutua ja rauhoittua, nauttia arjesta. Asiat tavataan oppia kantapään kautta, ja tiedän tarkalleen, mistä puhun: innokkaiden käsityöläisten pahimmasta vihollisesta. Kyllä, burn out on tullut koettua vuosia sitten. Been there, done that, didn´t like it. En voi suositella kenellekään. Reseptinä sen sijaan tarjoaisin kaukaa kiertämistä ja tilan huolekasta välttämistä. Tämän tulevan kesän jälkeen siis punnitaan, mikä kapasiteettimme oikeastaan onkaan, kuinka monta pukua kauteen voikaan mahtua ilman mahdollisuutta nauttia itse vehreydestä ja lämmöstä – muustakin kuin silitysraudan hehkusta. 
 
Ei näin. Mirjam, kipeänä töissä,  ja nokoset leikkuupöydän alla villakangaspakkaan kääriytyneenä.

Tilausryntäys kesän juhliin lämmittää kovasti, antaa aihetta olla ylpeitä itsestämme, siitä mitä teemme. Revelationsia perustaessa ajatus oli se, että enää ei aleta vähättelemään omia saavutuksia, yritetä edes miellyttää kaikkia ja rohkeasti tehdään omannäköisiä malleja rehellisenä omille innoittajille - niin omituisia kuin ne välillä voivatkin olla. Omia hengenlapsia ilman nöyristelyitä tai anteeksipyytelyitä keneltäkään. Varmasti aivan kaikilla iskee väliin epävarmuuden, epäilyksen hetkiä, mutta tällainen suosio on omiaan pyyhkimään mielestä kaikki pölyt pois. Kyllä tässä oikealla tiellä ollaan. Jee!

Moni haluaisi meiltä puvun, ja vielä harmillisen usealle olemme jo joutuneet toteamaan, ettemme enää ehdi. On tuntunut ikävältä, kun vastassa on huikeita tyyppejä mahtavien ideoidensa kanssa, eikä enää pystykään olemaan se unelmien toteuttaja vain typerän aikataulun, ehtimisen ja jaksamisen vuoksi. Ainakin minä jaksan innostua niin hurjasti jokaisesta asiakkaasta, kunkin omista suunnitelmista, että ihan rehellisesti olen harmitellut, etten olekaan voinut auttaa. Voihan rähmä. Mutta minkäs teet, paranee olla ajoissa liikenteessä! Komppailen Mirjamin usein käyttämään lausetta: Olen kiitollinen vielä vuosienkin jälkeen. Jep, ja ylpeän onnellinen!


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Koulukuulumiset työn lomasta

Viimeisen viikon ajan olen touhunnut lähinnä koulujuttuja. Niin, koulujuttuja! Kuten monet tietävät, oon käynyt vuosia vaatetukseen liittyviä kouluja ja hommannut tietotaitoa, mutta livistänyt aina itse työn touhuun ennen valmistumista. Perinteinen, luokkamuotoinen opiskelu on aina ollut hippasen vaikeaa tällaiselle oman tiensä kulkijalle, oli kyse sitten artesaani- tai artenomiopinnoista. Uuden oppiminen on mahtavaa, mutta ison ryhmän mukana seilailu ja päättymättömältä tuntuvat, itse alaan mitenkään liittymättömät teoriatunnit eivät niinkään. Joo, aika perinteinen school dropout -tapaus siis.

Askartel-piirtel-liimail

Jossain vaiheessa olen tainnut vahingossa aikuistua, kun päätin (Auroran korvaamattomalla tsempillä ja tuella) että kai sitä pitäisi ainakin joku opinahjo suorittaa loppuun. Niinpä otin yhteyttä paikalliseen koulutuskeskukseen ja he ottivat mut hellään huomaansa. Kauhean kauaa ei tämä suhde kuitenkaan tule kestämään: Ennestään suoritettujen opintojen ja työkokemuksen jälkeen itse koulua jäi muutama vaivainen tunti ja artesaanityö. Tällä hetkellä pusken siis aikamoista loppukiriä, aikeena on saada kevään aikana kaikki projektit valmiiksi. Koulutuskuntayhtymä Tavastian vaatetuksen osaston väkeä on siis kiittäminen tästä mahdollisuudesta. Ilman heidän mahtavaa asennettaan ja joustavuuttaan olisi tämän suunnitelman toteuttaminen tuhannesti vaikeampaa.

Työn ja opiskelun yhteensovittaminen saattaa olla vähän hankalaa toisinaan, mutta aika mukavasti ollaan pärjäilty. Kalentereiden pitää vaan olla hyvin ajan tasalla molemmilla, kun Aurorakin opiskelee töiden ohella erikoisammattitutkintoa. Ei siis päällekäisiä koulupäiviä! Varsinaisia kontaktipäiviä mulla on ollut todella vähän, en siis juurikaan istu tunneilla. Sen sijaan saan käsitellyn aineiston ja tehtävät, jotka sitten suoritan itsenäisesti. Sopii täydellisesti mulle, ja oon käsi sydämellä jopa nauttinut opintojen suorittamisesta!

Kirjontatyön pohja odottaa neulaa, lankaa ja helmiä

En alunperin suunnitellut kamalasti kirjoittavani tästä kouluilusta ja sen sivuilmiöistä. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että se saattaisi olla ihan hyväntuulinen aihe pariltakin kantilta. Ensiksikin, en usko siihen teoriaan, että maailma kaatuu, jos sitä ammatillista tutkintoa ei syystä tai toisesta heti herukaan. Itse oon päässyt tekemään tosi mahtavia juttuja ja kehittämään itseäni, vaikka opintosuoritusotteet sanovat, etten ole valmistunut. Älkää luovuttako unelmienne suhteen, varsinkaan siitä syystä, että opinnot ei suju ihan suunnitelmien mukaan.

Toiseksi, koskaan ei ole liian myöhäistä jatkaa siitä mihin jäi, vaikka vain sen oman mielenrauhan takia. Sitten kun mä keväällä saan nämä opinnot virallisesti päätökseen niin pidän kakkukestit. Siellä ei juhlita niinkään papereita, mutta sitä, että olen myöhäisherännäisenä saattanut kunnialla loppuun jotain, mikä joskus jäi kesken.

Mussa on ehkä jotain vikaa, mutta näitä on tosi kiva tehdä!

Vieläköhän keksisin joitain muita ohimennen-kuulumisia? Meillä on käynyt tosi ihania asiakkaita ja se positiivinen vire on vahingossa tainnut tarttua myös muhun. Vai onko se taas se epätoivoisen aikainen kevätintoilu, mene ja tiedä. Tragikoomista hihkua keväästä samaan aikaan, kun taivaalta pukkaa jäätä naamaan vaakasuunnassa. Selvät henkisen kevään merkit on ilmassa: Käyn läpi vaatekaappia, mietin uutta kampausta ja sisustan aikamoisella vimmalla. Uudet seinämaalit hain rautakaupasta eilen, ja lähiaikoina naputellaan mulle uusi laminaatti Auroran kanssa. Sitten räppään kyllä muutaman kuvan ja tumppaan ne tänne blogin puolelle ihan väkisin.

Kevätkaipaustani ei vähennä yhtään se, että sattumuksen kautta sain uuden kauniin menopelin, jolla pääsen viilettämään pitkin Hämeenlinnaa. Rakas ystäväni on vaihtamassa pyöräänsä ja tämä kaunotar siirtyy omistukseeni, kunhan käyn sen noutamassa pääkaupunkiseudulta:

Ei suotta kaunokainen

Siisteihin fillarikuulumisiin ja Lauran punaisiin tossuihin onkin hyvä lopettaa mun tajunnanvirtainen näpyttely. Hyvää alkavaa viikkoa teille ja auringonpaistetta räntäsateen sijaan!