Revelations

Revelations

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pieni pääsiäisraportti

Aurora se jo lupaili, että puhutaan enemmän pukuasioita ja vähemmän muuta, mutta enpäs hyppää siihen kelkkaan vielä mukaan.

Toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä rentouttava pääsiäinen kuin mulla oli. Sen suuremmin stressaamatta hieman maalailin seiniä, katselin elokuvia ja sarjoja ja mikä tärkeintä (yhyy, miks oon niin ruokaorientoitunut) söin kaikkea hyvää. Auroran kanssa meille alkaa muodostua perinteeksi ihanan lapselliset pääsiäisaskartelut. Viime vuonna maalailtiin pääsiäismunia aika erikoisella teemalla, tänä vuonna tehtiin tällaisia:

Makkuro kurosuke

Tunnistatteko? Nuo pikku möllykät ovat siis Naapurini Totoro -elokuvasta (on kai se suomennettu noin..?) tuttuja pikkuisia pölypalleroita. Työharjoittelijamme Jennikin teki kanssamme yhden, arvostan! Pitää varmaan etsiä noille joku turvallinen paikka hyllyn reunalta, etten heti ensi töikseni vetäise raukkoja imuriin siivousvimmoissani...

Viime viikko oli kaikilta osin tosi hyväntuulinen. Löysimme meille aivan mahtavan uuden morsiuspukumerkin ja oon niiiiiin tohkeissani. Hehkutetaan sitä kuitenkin sitten, kun se on hieman ajankohtaisempaa. Vaikeaa on pitää suu kiinni siihen saakka kyllä, tekee mieli vaan tohkuta menemään.

Aina jaksan myös toistella sitä, että meillä on niin ihania asiakkaita. Tällaiset saimme putiikillemme toimitettuna viime viikolla!

Hemmottelua!
Eräs vanha asiakkaamme kävi kertomassa kevätterveiset ja toi molemmille lahjakortit ihanaan Pumpuli Salongin hemmotteluhoitoon. Tyypillisinä itkijänaisina olimme tietysti ihan tippa linssissä liikuttuneina. Rentoutus ja stressinhoito on kuulemma jujuna kyseisessä hoitopaketissa, eikä voisi kyllä enemmän oikeaan osoitteeseen mennä. Kiitos vielä, etpä voi arvatakaan miten otettuja ollaan tästä ihanasta ajatuksesta!

Viime perjantaina Yle esitti tunnin dokumentin Sofi Oksasesta ja siellähän mekin vilahdetaan. En tuotakaan tilannetta enää muistanut, muutaman vuoden takaista materiaalia. No, huumorintajumme ei ainakaan ole kehittynyt mihinkään suuntaan, siitä olen ylpeä! Yle Areenalta tuo löytyy muutaman viikon ajan, klik, ja kohdassa 53:08-55:24. Katsokaa kuitenkin koko dokkari, se oli hyvin tehty.

Huomenna takaisin sorvin ääreen ja pukujen pariin, kiitos hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?