Revelations

Revelations

maanantai 27. toukokuuta 2013

Vilkaisu puuteriseen tyllipukuun

Tälle viikolle pieni esittely puvusta, minkä tein jo tovi sitten. Puku oli messuosastollamme Tampereen häämessuilla helmikuun alussa, muuten se on ollut esillä liikkeessämme ja odottanut kärsivällisesti kuvauksiin päätymistä. Tässä siis jokunen kuva teille tästä puuterimaisesta kokonaisuudesta. Nimeän aina kaikki uniikkini, ja tämä luomus tuntee nimen Grace.

Ideoiden kypsyttelyä


Inspiraationa tälle tyllipuvulle toimi morsiuspuku, jonka suunnittelin asiakkaalle viime kesänä. Pääni toimii usein näin; ideani jatkavat elämäänsä ja rakentuvat matkan varrella erilaisiksi kokonaisuuksiksi.(No joo, kenenpä ei?) Materiaalit ja puvun hengen säilytin samankaltaisena, mutta muuten tästä tuli kivan erilainen siihen nähden, mistä lähdin etenemään.

Kupillisissa puvuissa on haastetta, ja juuri siksi niitä on niin kiva tehdä! Tässä puvussa yläosa on ecrun sävyistä silkkiä, ja päällä on tyllistä ja pitsistä tehty kietaisumallinen osa, mikä peittää olkapäät kauniisti. Yläosan kupit jäävät näkyviin vain aavistuksen, jolloin kokonaisuus ei ole liian alusvaatemainen. Ei sillä, puku näyttää mielestäni kauniilta myös ilman tuota kietaisuosaa, pelkän pukuun sopivan vyön kanssa. Sellaista ei nyt tähän hätään ollut saatavilla, joten kaikki kuvat siis ihan tuollaisenaan osineen kaikkineen, niin kuin olen sen alunperin suunnitellutkin.

Taas tuo Solstissin pitsi, mitä niin rakastan

Yläosan pitsi on käsin ommeltu niin, ettei saumoja näy

Selän nyöritys jää sopivasti näkyviin
Mitäpä tästä nyt sanoisi? Paitsi että tällaisia pukuja on ihana tehdä. Kuvasin nämä kuvat viime viikolla ja taas tuli kauhea kutina tehdä jotain uutta, kevyttä ja untuvaista. Varsinkin tuollaiset runsaat ja kerrokselliset helmat, jotka saavat kuitenkin laskeutua vapaasti ilman kovaa tylliä, vanteita tai jäykkää krinoliininauhaa: tahtoo tehdä lisää!

Katselin Gracea myös sellaisella hmm-silmällä. Hmm-silmä on pahaenteinen tila, mikä käynnistyy aina kun katson tekemiäni pukuja, jotka ovat olleet tovin poissa silmistäni. Oireina on puvun tuijotus tyhjällä katseella ja koristeiden ja materiaalien penkominen. Pahimmillaan tila johtaa pukujen hallitsemattomaan muuttamiseen, jatkamiseen ja koristeluun. Tällä kertaa tämä puku sai olla kuitenkin rauhassa, pidän vieläkin sen selkeydestä yksityiskohtien suhteen. Tarkistetaan tilanne taas tovin päästä...

Helmassa on kevyttä huntutylliä ja sifonkia

Onnenpotkaus Lotan muodossa


Kävipä myös niin onnellisesti, että sain puettua tämän myös mallin ylle, joten kuvia myös siitä! Ihana Lotta tuli sovittamaan aivan toista pukuani, mutta sain älynväläyksen testata myös tätä samalla vaivalla. Grace on tehty aika geneeristen mittojen mukaan, joten tietysti jännitin, miten se istuu oikealle ihmiselle kuppeineen kaikkineen. Pitsiosaan harteille kaipaisin hieman lisää tilaa, mutta muutenhan puku sopii Lotalle oikein kauniisti, vai mitä sanotte?

Aika herkkää

Vaikea kuvata, kun molemmilla juttua ja naurua riitti!
Vielä edellisen postauksen puku muutenkin kuin nukella

Ensi viikolla taas Auroran kuulumisia,  yritetään palata taas hyväksi havaittuun vuoroviikoin -järjestelmään. Pus!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Puku jos toinenkin

Kappas, hei! Aurora mua viikko sitten tuurailikin, kun on niin hulinaa ettei edes bloggailemaan kerkeä. Henki kuitenkin vielä pihisee ja voiton puolella ollaan. Tutkintoasioiden hoitamisen lisäksi olen puuhastellut kaikkea puvuista pääsykokeisiin, mutta tuollaisista jännittävistä salasuunnitelmista sitten jossain toisessa postauksessa... Kaiken kiireen päälle onnistuin muuten hankkimaan aika sitkeän kevätflunssan, mistä olen päässyt tokenemaan vasta viime viikolla. Miten ne pöpöt aina tietää ajoittaa kaikista typerimpään hetkeen. Onneksi on apteekin tropit, nessut ja inkivääritee.

Välimeren helmen loppukaneetit


Tämä puku lähti maailmalle lauantaina. Sannan kanssa suunniteltiin yksityiskohtia aika pitkä tovi, ja lopputuloksesta tuli tosi kevyt ja naisellinen - aivan kuten Sanna toivoikin. Edellisestä sneak peekistäni kevensin vielä tuolta miehustan vedostusta, mutta muuten puku pysyi entisellään. Vyön koristenauhasta tein olkapäälle pienen yksityiskohdan tuomaan hieman lisäkimallusta.

Hääkengiksi Sanna valkkasi muuten meiltä Rainbow Couturen ihanan Faith -mallin, enkä yhtään ihmettele miksi. Faith on muotoilultaan kaunis ja mikä parasta, täysin pehmustettu. Kuin pilvien päällä tepastelisi, kyllä kelpaa. Häiden jälkeen kengät voidaan sitten värjätä johonkin herkulliseen väriin, eivätkä kenkäkaunottaret jää kaappiin pölyttymään.

Sieltä sun täältä kulmasta
 Pisteeksi i:n päälle tein vielä pukuun sopivan, siron käsikorun. Kristallipisarat ovat hienostunut yksityiskohta ja lisäävät vielä asteen (pisaran, hihi) romantiikkaa. Tällaisia pieniä asusteita on ihana tehdä, kunhan vain tottuu pienenpieniin pihteihin ja pikkutarkkaan piperrykseen. Morsian oli korun mallista sekä yllättynyt että todella ihastunut, mikä on mun mittapuulla paras reaktio, minkä voi saada.

Onneksi nappasin tämän kuvan lauantaina. Aurora otti muutaman kuvan korusta mun kädessä, kun pyysin vähän jeesiä. Katselin niitä koneelta äsken ja olin vähän järkyttynyt omien tassujen kunnosta. Kuivat, harmahtavat käsityöläisen räpistimet huonoine kynsineen, yäks. Diskreetisti kuvat roskakoriin ja käsirasvapurkille.

Bling!

Klassista mustavalkoista


Kylläpä mä nyt innostuin, usempi puku samaan bloggaukseen. Tällainen kaksiosainen puku valmistui viime viikolla. Kauhean vaikea oli kuvata valkoista tylliä, eikä yksityiskohdat näy kauhean hyvin. Yläosassa on korinpohjatyyliin vedostettua tylliä ja alaosa on kauniisti laskeutuvaa mustaa morsiussatiinia. Harmi, kun en napsinut kuvaa laahuksen muodosta, kuvailin sitä näet "rauskumaiseksi", ja sitä se muodoltaan ihan tosissaankin muistuttaa. Raikastavaa tehdä asioita uusilla tavoilla.

Julma mermaid-linja, koska voin

 Mustaan vyöhön tein krinoliininauhasta ja pitsistä näyttävän ruusukkeen. Mulla on kummallinen kuherruskuukausi kaikkeen mustavalkoiseen ja ulotteiseen... Irrallinen vyö on aina hyvä valinta esimerkiksi puvun jatkokäytön kannalta. Tämäkin puku kolmiosaisena taipuu aika moneen suuntaan niin tarvittaessa.

Kyllä ne vedokset näissä hieman näkyvät
Juu, mustaa ja valkoista kaikkialla
Ulkona on puita, puissa lehtiä, puistossa tulppaaneja. Oon kiireistä huolimatta aikamoinen onnenpossu. Pitäkäähän huoli itsestänne <3 Ja hei, kommentoikaa joskus jotain. Ihan mitä vaan!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tyrmistys kesän korvilla

Nurmikot hehkuvat vihreinä ja puissa on valtavat hiirenkorvat. Vielä pari lämmintä päivää ja lempeää sadetta niskaan, niin kesä on todellakin täällä! Mahtavaa, yksi kevät taas selätetty! Mihin tämä aika oikein karkaa? Tällä viikolla tuuraan Mirjamia, koska neiti urakoi valmistumisensa parissa, joten pieni vapaa bloginkin puolelta tulee ihan tarpeeseen. Pukulinjasta, sneak peekeista ja fiilistelyistä poiketen tällä kertaa on pohdintaa alan koulutuksen suunnasta.

Sain viime viikolla kuulla, että vanhassa opinahjossani Hämeen ammattikorkeakoulussa ei enää ensi vuonna ala tekstiililinjaa, ja se pysyy vain valinnaisena aineena muotoilun opiskelijoille. Kutojien jo Wetterhoffin peruskivien myötä aloittama perinne monien vuosikymmenien takaa uhkaa katketa. Opiskelijat ovat huolissaan omistakin opinnoistaan, eikä syyttä. Koska sama tapahtuu neuleen ja vaatetuksen opiskelijoille?

Hiljaista savustusta


On selvää, että opinahjoille on kustannustehokkaampaa käyttää vain yhden luennoitsijan palkka kuudellekymmenelle opiskelijalle luennoimaan, ja samaa reseptiä voidaan toistaa yhä uudestaan ja uudestaan sen kulumatta lainkaan. Käsityöala sen sijaan vaatii jatkuvasti isot tilat, useampia erikoistuneita opettajia, jotka ovat valmiita lähityöskentelyyn ja -ohjaukseen, sekä jatkuvasti päivitettävän konekannan. Ikivanhoilla teollisuuskoneilla saa kyllä lähtökuopat kaivettua, mutta kovin pitkälle niillä ei pötki. Tämän lisäksi tarvitaan tiloja niin visuaalisemman puolen opetuksiin; koneita, joillä pyörivät uusimmat grafiikka-, kuosittelu- ja suunnitteluohjelmat, lisenssit niihin, sekä kaiken maailman taideopinnot elävän mallin piirrustuksesta plastiseen muotoiluun. Kallistahan se on, ja vain kourallinen valmistuvista pystyy oikeasti sijoittumaan koulutuksensa mukaiseen ammattiin. Toisin kuten vaikkapa tradenomit. Ymmärrän vastainasettelun hyvin, jos se vedetään tähän tapaan kylmiksi numeroiksi, ja ynnätään viivan alle.

Kulttuuri- ja käsityöaloja ei kuitenkaan saisi käsitellä samanlaisina elementteinä kuin vaikkapa liiketaloutta. Jo pelkkä työnteko on aivan erilaista ihmisillä, jotka voivat pääasiassa istua vain tietokoneen ääreen ja näpytellä siinä päivät pääksytysteen. Käsityöläisten kuuluisi hanskata moninaisia käytännön toimia, koneita, laitteita, hallita erilaisten materiaalien käsittelyä ja lisäksi kyetä esittelemään visuaalisesti suunnitelmansa, ja sen kaiken opettelu vaatii vähän muuta kuin sen yhden luennoitsijan auditoriossa.

Jenni Saarisen harjoittelussa tehty taidonnäyte Auroran yllä.

Surullinen fakta on toki se, ettei kaikille riitä alan töitä, vaikka olisivat kuinka lahjakkaita ja upeita osaajia. Mediassa on jo pitkään puhuttu heikoimmin työllistyvien, kulttuurialojen koulutuspaikkojen supistamisesta ja ajatus saa nyökyttelyä minunkin suunnastani. Tämä ei vain ole se oikea tapa. Uhkakuvissa vähitellen lakkautetaan oppilaitoksille heikoimmin tuottavat koulutuslinjat, ei pelkästään tiivistetä opetusta ja aloituspaikkoja.

Joku voi tässä kohtaa sanoa, että ammattikorkeistahan valmistuu suunnittelijoita, eikä tällöin niillä käytännön tiedoilla ja taidoilla ole niin suurta merkitystä. Joku toinenhan se valmiin tuotteen valmistaa. Mielestäni hyvä suunnittelija myös ymmärtää, miten vaate rakentuu, ja miten se toimii - kangistumatta kaavoihin. Surullinen faktahan on myös se, jonkunhan täytyy myös ne pukineet valmistaakin, ja tämänhetkisellä koulutustasolla- viitaten myös ammattikoulujen tarjontaan - valmistuvien osaamistaso ei ole kovinkaan hurrattava.

Käytäntö hukassa


Käytännön opetusta supistetaan ja karsitaan koko ajan. Tuntuu hirvittävältä, miten opiskelupuolella nuorille maalataan kuvia ruusuisesta tulevaisuudesta, mahdollisista uraputkista, kun todellisuus on paljon piikikkäämpi ja karikkoisempi. Samaan aikaan valmistuville pusketaan rehvakkaasti yrittäjyyden autuutta, joka aika harvan mentaliteetille, saati sitten kukkarolle, sopii. Vaateala on äärimmäisen harvoin mikään oikotie vauraaseen elämään.

Hämeen ammattikorkeakoulun ratkaisu jättää ensi vuonna tekstiililinja aloittamatta, saa todella surulliseksi. Omana vanhan opinahjona kuuluin vielä siihen onnelliseen opiskelijasukupolveen, jolla oli mahdollisuus saada opettaja tuekseen ja neuvomaan, kun siihen oli tarvetta. Saada sellaista katoavaa (perinne)osaamista ja tietoa, jota nykyopiskelijat eivät enää saa. Tämän ovat kaikki kyseisestä koulusta Revelationsilla työharjoittelua suorittavat opiskelijat vahvistaneet. Vaikka opettajat ovatkin huippuja, heillä on niin paljon töitä, ettei yksi ihminen ehdi mitenkään auttaa kaikkia tarpeiden mukaan. Liikaa opiskelijoita, liikaa projekteja ja liian tiukoille venytettyä henkilökuntaa.

Tällä hetkellä näyttää pelottavasti siltä, että sopiva harjoittelupaikka on se paikka, jolloin saadaan vankinta ammattillista pohjaa omille opiskeluille. Tämä sama pätee varsin pitkälle myös ammattikoulujen kohdalla. Maalaisjärkeni sanoo, että nyt ollaan menossa väärään suuntaan ja pahasti. Ei tämän näin tulisi mennä. Harjoittelijoita ohjatessa on monta kertaa tehnyt mieli huokaista syvään, kun tuntuu, ettei aivan perusasioitakaan ole aina käyty läpi niin perinpohjaisesti kuin on hyvä. Tietenkin varsinainen ammattitaito saadaan työn kautta, koulutus antaa sille pohjan, mutta pelkään monen olevan varsin kiikkerällä jalustalla valmistuessaan.

Wetterhof on aikoinaan ollut maineikas, huippuosaajia tuottava opinahjo, jonka pahin virhe oli liittoutua yhteen ammattikorkeakoulun kanssa. Nimi on jo kadotettu, mutta pinnan alta vielä enemmän. Se valtava tietotaito, jotka vanhat opettajat pitivät hallussaan, on jo melkein menetetty iäksi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sneak peek ja sutinaa kotikulmilla

Mirjam fiilistelikin viime viikolla erään asiakkaan tulevista hääjuhlista Kreikan saaristossa. Isken oman korteni kekoon samoihin juhliin kaason puvun tiimoilta. Niin, emme me pelkästään morsiuspukuihin rajoitu, ja tällä kertaa häiden tärkeät avainhenkilöt saavat pukunsa saman katon alta. Koska juhlia ei ole vielä juhlittu, menen myös sneak peekin myötämainingeissa, annan pienen vilkaisun syvän siniseen juhlapukuun.


Kreikan meri, meri Kreikan


Sekä morsian että kaaso olivat iskeneet silmänsä Revelationsin tyyliin jo toissavuonna vieraillessaan Lahden häämessuilla, joissa olimme oikeastaan morsiuspukunäytöksessä mukana. Ihanasti bailaavat mallitytöt upeissa puvuissaan olivat jääneet lähtemättömästi mieleen, ja kun omat juhlat sitten lähestyivät, saimme soiton pukutarpeista. Neidoilla kävi tuuri, sillä he olivat viimeiset kesän asiakkaat, jotka uskalsimme ottaa vielä vastaan. Kiireestä en viitsi enää mainita mitään, viimeiset blogaukset ovat olleet täynnä mainintoja siitä, joten mitäpä turhaan tiedettyä faktaa enää toistelemaan.

Näyttää rennolta, mutta taas on saanut pipertää

Koskapa tulevat juhlat sinne antiikin maailman maisemiin sijoittuivat, pääsin taas fiilistelemään ideaosastolla oikein urakalla. Joskus teiniaikoina olin niin hurahtanut juuri tämän alueen mytologiaan, että osasin jumaluuksien sukutaulutkin ulkoa. Turhan tiedon muistini ei kuitenkaan ole aivan näin spesifejä tietoja säilyttänyt ajan heittäessä lisää mielenkiintoisuuksia sinne yliskammarin perukoille. Meri-ihminen sisälläni kuitenkin kiljui riemusta, kun väriksi valikoitui syvä merensininen tavallisesti mustissa viihtyvän Aijan ylle. Kreikan meri, syvä sinisyys, ja laskeutuvat materiaalit. Jeee! Kreikkalainen jumalatar vain odotti pääsyään vapaaksi. Jollei jumalatar, niin ainakin nymfi!

 Materiaalina mahtavasti laskeutuva kreppi, joka ei ole liian siloiteltu, ja jossa vielä on mukavasti rustiikkista särmää. Nyt on aika pitkään tullut työstettyä satiineja ja sifonkeja, joten kreppi on ollut tervetullutta vaihtelua rutiiniin, ja niin kovin kovin mukavaa käsitellä. Sanokaa minun sanoneen, tämän jälkeen saattaa pukata enemmänkin kreppipukuja, kun se kiehtoo itseä kovasti - ja aika moni putiikkiin poikennut onkin kaipaillut jotain muuta, jotain rustiikkisempaa pintaa sileiden satiinien ja kahisevien taftien rinnalle, jotakin raskaammin laskeutuvaa kuin sifonki tai tylli. Jos minulta kysytään, ja minähän avaan suuni pyytämättäkin, niin sopiva vastaus voisi piillä vaikkapa juuri tällä kohtaa.

Olkapään laskostusta. Ihana, ihana pintatekstuuri!

 Oli jo puhe, että puvussa voisi myöhemminkin mennä toisiinkin juhliin, vaikkapa yöelämään. Se sopi loistavasti. Minua aina vähän tökkii se, että ihania pukuja käytetään vain yhtenä päivänä ja sen jälkeen ne tuntuvat aika usein saavan kaappituomion, josta niitä harvakseltaan kaivetaan vain pieneksi hetkeksi ihasteltavaksi, ja sen jälkeen palautetaan takaisin nurkkaan. Tykkään ajatuksesta, että erityisesti mittojen mukaan tehdyllä vaatteella on pidempikin elämä.


Väriä elämään


Olen ollut aiemmin sangen vaitonainen omista kotikuulumisistani siinä, missä Mirjam on hehkutellut uusia laminaattilattioitaan ja seinien maalailuaan. No, nyt olen itsekin keskellä vastaavaa ruljanssia, joten se vapaa-aika, mikä töiltä jää, menee arvattavasti tähän suuntaan. Eräs tuttavani naureskelikin jo, että remontoivista pukusuunnittelijoista saisi makoisan tosi-TV:n. Välillä maalataan seiniä, sitten syödään pullaa ja jatketaan laminaatin kanssa 60-luvun tyttöbändien laulaessa taustakannustuksia. Voin ylpeänä todeta, että meillä ei mene sormi suuhun, eikä peukalokaan sijaitse keskellä kämmentä. Girl Power!

Kevät on kääntynyt valoisampaa, vähälumisempaan ja vihreämpään suuntaan rinta rinnan armottoman maalaus- ja hiomistyön rinnalla. Kirjatoukan kuusikymmentä hyllymetriä Lundia-hyllyä sai karistaa ensin lakat pinnastaan perinteisesti käsin hinkkaamalla ilman apukoneita, (au, keuhkoni mun!) ja sen jälkeen tylsä männynsävy sai muuttua uutuuttaan hohtavaksi tummansuklaanruskeaksi. Jos olisin ajoissa tajunnut, miten valtava operaatio tästä olisi tulossa, olisin todennäköisesti miettinyt asiaa toiseenkin kertaan. No, lopputulos näyttää hienolta! Useampi seinä koreilee maitokahvin sävyissä ja koska värit ovat pop, yksi seinä sai punajuurimaisen, violetinpunaisen pinnan. Onkohan hieman nälkä, kun kuvaan kaikkia värejä ruokien mukaan?

...ja vielä puolet tekemättä. Puh.

Kieltämättä, nyt kun katselee täällä ympärilleen, niin kummasti alkaa näyttää mukavan mummoisalta. Ei vain sen vuoksi, että tässä edesmenneen mummoni kalustus on epäilyttävästi lähtenyt valumaan tähän suuntaan, vaan sen vuoksi, että visuaalinen silmäni lepää vanhoissa kalusteissa ja rumankauniissa patinaa saaneissa ja rustiikkisissa esineissä. Putiikillakin harvakseltaan näyttäytyvä karvainen apulaiseni sopii nykyisen sisustuksen väreihin niin hienosti, että tekisi melkein mieli lainata Tikkurilan maalitehtaan tunnetuksi tekemää lausahdusta: siitä se ajatus sitten lähti!

 
Kamera on maailman epäilyttävin juttu

Ihanista vanhoista esineistä on sen verran pakko hehkutella, että myös takorautajalkainen, täysin toimintakuntoinen Singer muutti luokseni. Se saa uuden elämän tietokonepöytänä, mutta se ei ollut jutun pointti. Pedantti äidinäitini on pitänyt vanhuksesta niin hyvää huolta, että sivulaatikosta löytyi alkuperäinen, nuhjainen pahvilaatikko, joka sisälsi kaikki paininjalat ja muut mahdolliset vaihto-osat hopeaa hohkaavina, sekä pieni huolto-ja käyttöohjeistuskirjanen. Siitä tuli selville myöskin vuosiluku; 1927. Aikamoinen aarre! Jos yhteiskunta suistuu kaaokseen, sähkönjakelu loppuu tai zombiet iskevät, meikäläinen voi edelleen jatkaa tällä kaunottarella työtä!


1927