Revelations

Revelations

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Näyteikkunoita ja ompelukoneita

Moikka! Tämä on pitänyt ikuistaa jo kauan, mutta sain aikaiseksi vasta perjantaina:

Tuttu puku
Sibeliuksenkadun Glohairin ikkunassa on muutama iso mainoskuva, joiden puku näyttää kovin tutulta. Kyseessä on suunnittelemani Gaia -puku, mistä olen jo ammoisina aikona kirjoittanutkin tänne. Mahtava look kiharakruunuineen on Kati Suokkaan käsialaa, ja jälleen yksi esimerkki hämeenlinnalaisesta yhteistyöstä. Kuljen tuon näyteikkunan ohi lähes päivittäin ja on aina yhtä ilahduttavaa, kun tuo otos sattuu näköpiiriin.

Loppusilaus vintagepuvulle


Viime kerralla mehuttelemani vintagepuvun korjaukset on tehty ja pisteenä i:n päälle tein morsiamelle tuollaisen cap veil -tyylisen pääkoristeen. Rakentelin pitsijakun kavennuksesta jääneistä paloista kokonaisia kuvioita ja lisäsin mukaan hieman hopeanhohtoa erilaisten lasihelmien muodossa. Tätä oli ihana asetella, vaikka materiaalien vähyys toikin omat haasteensa. Onni on ihanat, rohkeat morsiamet <3 Kiva päästä tekemään muutakin kuin birdcage -tyylisiä juttuja. Näitä lisää, kiitos.


Styroksipää ei osaa hymyillä

Tanssin takavasemmalle


Viimeksi jo puhuin elokuussa alkavista modistiopinnoistani. Ymmärrettävästi blogattavaa asiaa ei enää silloin kerry ihan niin paljoa, että jatkettaisiin tällä totutulla "vuoroviikoin" -metodilla. Asteittaiset muutokset ovat hyvästä, ja tästä päivityksestä eteenpäin vetovastuu blogista jääkin enemmän Auroran siroille mutta vahvoille harteille. Musta on kuitenkin kamalan vaikea päästä eroon, ja varmaan kirjoittelen kummallisia raportteja ties mistä aina silloin tällöin. Älkää siis ihmetelkö, jos bloggaustahti hieman hiipuu allekirjoittaneen osalta. Aurora näpyttelee putiikin kuulumisia sitten munkin puolestani.

Koska otin omaksi hommakseni säätää blogin ulkoasun ja toiminnallisuuden kanssa sinä päivänä, kun tein tunnarit Bloggeriin ja aloin opetella tätä hommaa, en osaa nytkään lopettaa. Lisäsin tuonne oikealle tuollaisen näpsäkän laatikon, mikä näyttää suosikkiblogejamme. Laitoin sinne vasta muutaman, mutta ajan mittaan sinne pitäisi kertyä enemmänkin hyväksi havaittuja linkkejä, mitä kannattaa katsastaa. Tämäkin viiden minuutin homma on ollut to do -listalla jo, ööö, kauan. No, tasaisen tappavaa tahtia voittoon. Rock.

Loppukevennykseksi vielä kuva ompelukoneestani. Miksi? Miksei.


Laadunvalvojana toimii Immortal

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Elämyksiä hyvässä ja pahassa

Tällä viikolla ette saa pukukuulumisia, ähäkutti. Sen sijaan saatte tiivistetyn viikkoraportin ja vähän erilaista näkökulmaa putiikin arkeen, iloihin, harmituksiin ja elämyksiin. Mirjam huokaisikin jossain välissä, ettei tämä viikko lopu ikinä - ja siltä se joinain päivinä tuntuikin.

Liikettä naapurustossa


Pääsimme aitiopaikalle seuraamaan, kuinka 1800-luvun arvokas vanha puutalo suoraan putiikkia vastapäätä siirrettiin paikaltaan kokonaisena. Kyllä, aivan yhtenä palana. Olin havainnut jo aiemmin ikkunalasien poiston, mutta harmitellut mielessäni, miksi vanhaa hienoa arkkitehtuuria ei kunnioiteta tai haluta säilyttää. En ollut sitten seurannut paikallisuutisia kovinkaan paljon, sillä tieto talon siirtämisestä tuli iloisena yllätyksenä.

Yritettiin olla kyllä auki, mutta...

Havaitsimme kadun olevan suljettu - ilmankos oli ollut hiljaista koko päivän! Katu täynnään hurjankokoisia nostolaitteita, lavoja ja joka suuntaan hyöriviä työmiehiä. Vähemmästäkin käsityöläinen hämmentyy. Kokonaista työpäivää ei voi uhrata tuijottaakseen, kuinka talovanhukseen kiinnitetään kettinkejä ja metallipalkkeja, mutta kävimme välillä kuikkimassa, josko talo olisi nousussa. 

Siinä kohtaa, kun rako sokkelin ja hirsirakenteiden välissä alkoi suureta, liimasimme pahaa-aavistamattomien työmiesten kiusaksi kärsämme (ja kameran) ikkunaan kiinni. Kauaa siinäkään ei kehdannut olla, joten välissä oli pakko vaihtaa näyteikkunan somistukset ja samalla seurata jännityksellä, miten rakennus nousi sijoiltaan moottoroidulle lavalle ja huristi uusille asuinsijoille. Vasta jokusta tuntia myöhemmin tajusi, miten mahtavalla sijainnilla oltiin seuraamassa valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyttä tapahtumaa. Ja ihan omasta näyteikkunasta! Olkaa hyvät, kuvakavalkadi, jota ette nähneet uutisissa!






 
Sinne meni! Vähän jäi tyhjä fiilis tämän jälkeen.

 

Pisaroita silmäkulmassa ja lattianrajassa


Kulunut viikko sisälsi paljon muutakin draamaa kuin asuinrakennusten katoamista katukuvasta. Silityskeskuksemme päätti kehittää höyryn sijasta ongelmia kenties kesän kiireisimmälle viikolle, ja alkoi vuotaa. Asiantilaan havahduttiin vasta ensimmäistä vastoinkäymisen jälkeen, kun epämääräinen "tip tip" -ääni tosissaan kantautui korvakäytäviin. Vettä oli jo valunut desikaupalla, kastellut liian lähellä olleet mainosjulisteet, yhden kaavarullan ja paljon muuta, jonka kuivaaminen ei ollut ihan noin vain tehty.

Sähkö ja vesi eivät ole klassisesti kovin hyviä ystäviä keskenään, joten virrat pois päältä ja soittoa toimittajalle. Saimme heti seuraavaksi aamuksi uudet tiivisteet, mutta siihen loppuikin tekninen osaamisemme, ja mekaanikko oli huudettava hätiin. Valitettavasti luottomiehemme oli messuilla, ja saapui vasta loppuviikosta apuun, pelasti meidät hädästä. Ateljee ilman kunnolla toimivaa silitysmahdollisuutta ei ole oikein mistään kotoisin.

Kirsikkana epäonnen kakussa kerrottakoon, että kun olimme pakkaamassa erään häälehden kuvauksiin lähdössä olevia pukuja, Mirjam poltti hätäapukeinona käyttämällämme kotiraudalla herkkään Grace-pukuun reiän. Voitte kuvitella, että ateljeessa lensi kohtuullisen ärhäköitä ärräpäitä tämän jälkeen. Ammattilaisten ei koskaan pitäisi joutua tekemisiin kotikäyttöisten koneiden kanssa, lopputuloksena on vain suunnatonta ketutusta ja itkua.

Melkein teki mieli pusuttaa mekaanikkoa poskelle, kun saimme kantaa kömpelön, liian äkäisesti lämpiävän ja huonosti kankaalla liikkuvan kotihirviön takaisin komeroonsa häpeämään, ja laittaa vanhan rakkaan luotettavan(?) takaisin käyntiin, puhkumaan paineella höyryä. Loppu hyvin, kaikki hyvin?


Tekemisen meininkiä

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä silmät lupsuen. Suurimmat stressihäröilyt ovat nyt ohi, ja tämän viikon jälkeen saa rauhoittua tekemään töitä normaalirytmissä ilman suuria pelkoja ylitöistä ja töiden täyttämistä öistä. Kroppa sanoo jo, että nyt täytyy hiljentää tahtia, ja ajattelin kuunnella sen tarpeita ja mennä ajoissa nukkumaan. Jes, kyllä tästä selvitään!


Perjantaina oli juhannushäiden pyörähdyksiin tarkoitettu hääpuku viimeistelyn alla, ja suoraan sanottuna voimat olivat kohtuullisen vähissä, enkä millään ollut jaksaa. Mirjam ratkaisi tilanteen kaivamalla klassisen tsemppausbiisien äidin ja isän, Rocky IV:n soundtrackin, jota minun oli määrä kuunnella, kunnes saisin homman valmiiksi. Kuten Mirjam aiemmin kirjoittikin vuosikatsauksessaan, selviytyminen vaatii joskus äärimmäisiä tekoja!

Ensireaktion, armottoman naurukohtauksen jälkeen nepparit ommeltuivat kumman tehokkaasti paikalleen ja pää pysyi skarppina urakan loppuun asti. Levy piti kuunnella kolmasti läpi, ja kuinka ollakaan, viimeinen tikki sutkahti paikalleen samaan aikaan kuin Survivorin Eye of Tigerin loppusoinnut kajahtivat ilmaan. Voin rehellisesti sanoa, että silloin oli aikamoisen voittajaolo!

Vastaavan tsemppauksen myötä toivottelen kaikille myös hyvää Juhannusta! Rentoudutaan, juhlistetaan kesää, huiskitaan hyttysiä ja viihdytään omien läheisten kanssa!



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Muutosten tuulia

Koulukiireet ovat ohi! Aurorahan sitä ehti jo hehkuttaakin, mutta hehkutetaan lisää. Tässä vaiheessa työkokemustani alan perustutkinto ei (anteeksi vaan) varsinaisesti maata järistytä, mutta tuntuuhan se hyvältä saattaa jotain keskeneräistä päätökseen. Alanko seuraavaksi haikailemaan sen keskeneräisen artenomin tutkinnon perään..? No en ala, kun en ehdi:

Kun nyt vauhtiin päästiin


Aloitan syksyllä modistiopinnot täällä Hämeenlinnassa. Suoritan tutkinnon kahdessa vuodessa näyttötutkintona, minkä jälkeen olen taas hieman laaja-alaisempi alan ammattilainen.

Juu. Jännää, mahtavaa, ihanaa, mutta myös hitusen pelottavaa. Innostuksen lisäksi poden jo nyt kamalaa eroahdistusta Aurorasta ja rakkauslapseksi tituleeraamastani Revelationsista. En ole katoamassa mihinkään, mutta opintojen vuoksi päivystän liikkeellä paljon vähemmän kuin ennen. Kahden vuoden päästä toivon hyppääväni täysipäiväisesti takaisin kelkkaan ja tuovan mukanani rutkasti uusia taitoja meidän dynaamiseen duoon ja teille ihanille asiakkaille. Elämä on seikkailu <3

Vintageaarteita


Tällaista ihanuutta korjailin viime viikolla. Kyseessä on tulevan morsiamen perintöpuku, mistä olen täällä jo maininnutkin. Puku on morsiamen mummon hääpuku, ja aivan upea pitsijakkuineen kaikkineen! Mummon jälkeen on pukuun tehty aika erikoisia muutoksia tyyliin "nipistetään vaan tästä toisesta sivusta ja päästään vähemmällä vaivalla" ja "leikataan tyllistä epämääräinen pala askartelutarkoituksiin". Purettuani puvun atomeiksi ja koottuani sen takaisin pienen ehostuksen (ja uuden tyllihelman) kera alkaa tulos muistuttaa entisestä loistostaan. Torstaina pääsemme sovittamaan pukua ja pukuun suunnittelemaani pääkoristetta. Iih!

Aivan - liian - kaunis

Onks noi oikeita tatuointeja?


Viikonloppuna kävin pyörähtämässä Jyväskylässä tapaamassa Body CTRL -liikkeen Sakaria. Sakarilla on yli kymmenen vuoden tausta lävistäjänä (plus vuosia myös tatuointien parissa) ja melkein yhtä kauan ollaan oltu tosi läheisiä ystäviä ja tuettu toisiamme kaikissa asioissa uravalinnoista lähtien.

Ei taida tulla kenellekään yllätyksenä, että olen ollut ollut kiinnostunut kehonmuokkausasioista jo penskasta saakka. Muutama vuosi sitten podin lievän kriisin olemuksestani, kun ajattelin etten sopeudu hääalan muottiin, en sitten millään. Eräänä päivänä sitten tajusin, että se pelkäämäni muotti oli ihan itse keksimäni mörkö, eikä muilla ihmisillä ollut mitään sen kummosempaa sanottavaa ulkonäöstäni tai urani ulkopuolisista kiinnostuksen kohteistani. Ketäpä se nyt kiinnostaisi, kun vaan teen työni hemmetin hyvin. Koominen kriisi, nyt jälkeenpäin kun sitä miettii.

Räpsin kuvia seinistä

Loppukevennyksenä mun lohjenneet kynsilakat. Hankin itselleni muutaman päivän itseaiheutettua saikkua kankaiden pyörittelystä, Sakari näet teki mulle kauan kaipaamani sormitekstit. Make a statement. Ps, kun pääsin kotiin ja katsoin tuota kuvaa niin lakkasin kynnet uusiksi. Joku roti sentäs.

Vigilant

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Juhlimista pitkällä tähtäimellä

Lämpömittari näyttää hellelukemia jo heti heräämisestä asti. 25 astetta jo tässä vaiheessa, huh! Vähän hirvittää jo, millaisia lukuja ateljeen puolella näkyy. Aurinko on paistanut niin innolla viime päivät, että on vaikea uskoa, että vasta on siirrytty kesäkuun puolelle. Nyt olemme taas muutaman viikon kertoilleet niin innolla puvuista, että minäkin voisin jälleen rupatella vähän muista asioista. Nyt on sattunut niin mukavia juttuja, että eihän näitä voi olla jakamatta.

Kivääri tanassa

Kansanedustaja Timo Heinonen järjesti taatusti erilaisen naistenillan Lopella. Mikä siitä teki niin erilaisen? Useimmiten naisille tarkoitetut tapahtumat ovat muotia pullollaan, kaikenlaista hyvänmielen hömppää sitä puolta lainkaan väheksymättä. Tällä kertaa kolmisenkymmentä naista kokoontui Lopen ampumaradalle tutustumaan metsästykseen ja ampumiseen harrastuksena.

Täytyy oikein kohottaa olematonta hattuani idean kunniaksi. Todellakin erilaista, huippuhauskaa toimintaa naisille, ja samalla tuli varmasti tuuletettua monien pääkoppaa ampuma- ja metsästysharrastamisen ennakkoluuloista positiivisempaan ja vastuullisempaan suuntaan. Turvallisuuteen kiinnitettiin erityisen tarkkaa huomiota, ja tuskin kukaan lähti illasta kotiin siinä luulossa, että tällaisesta toiminnasta olisi yhteiskunnalle mitään harmia, päinvastoin.

Tyylistä tinkimättä! Korot eivät jää ampumaradallakaan jaloista.

Ampuminen oli todella hauskaa, vaikka seuraavan aamun muistona oikea olkapääni oli edelleenkin aivan turta ja aika mukavankokoista mustelmaa täynnä. Sen siitä saa, kun ei osaa heti varoa kiväärin potkaisua. Heti rokotetaan, mutta vahinko ehti jo tapahtua. Silmälasit vähän haittasivat tähtäämistä, joten rivien välistä voi lukea, etten ollut ihan mestariampuja. Sen sijaan valokuvaaja Mikaela Löfroth osoitti heti sellaista lahjakkuutta, että ei voinut kuin seurata silmät suurina sitä, miten hienosti ja tarkasti maaliin osuttiin. No, eikös kamerallakin tähtäillä samaan malliin? Aika hyvä pätkäisy yhteen työviikkoon!

Ylpeänä äitinä valmistujaisissa


Kuun vaihteessa valmistui hurja määrä uusia ammattilaisia, ja näiden joukkoon  mahtui lahjakkaat harjoittelijamme Jenni Väisänen ja Hanna Talsi, sekä myös Mirjam kukitettiin valmistumisen kunniaksi. Mirjamhan ei ole perinteisen koulumuotoisen opiskelun suurin ystävä, ja tämä seikka onkin sitten venyttänyt opiskelua. Saataisiinkohan seuraavaksi se ammattikorkeatutkintokin loppuun? Nyt se kuitenkin on ohi, ja ylpeänä istuin koulutuskeskus Tavastian todistustenjaossa perjantaina. Tuntuu huimalta tietää olleensa luotsaamassa tulevia ammattilaisia eteenpäin, kohti valmistumista ja valmiina kohtaamaan työelämän haasteet.


"Äiti, kato!" Hymy herkässä.

Korkokengät sanoo STOMP STOMP


Valmistumisia seuratessa sain varsin laajan katselmuksen nuorten naisten juhlamuotimakuun ja myöhemmin käsitykseni vahvistui katsellessani juhlijoita  poistuessani yöllisestä leffasta Helsingin keskustassa. Toinen toisiaan sievempiä neitokaisia kauniissa mekoissa, mutta voi itku, miten oli kokonaisuus pilattu ihan pienillä jutuilla. Ryhdistä kaikki ovat jo kuulleetkin ihan riittämiin, mutta paljon tekee jo se, että hartiat eivät olisi ihan lysyssä tai eteenpäin kääntyneinä.

Oikeastaan se, mihin eniten kiinnitin huomiota, olivat kengät. Olipas muuten makeita popoja, mutta kantajat eivät olleet ihan kenkiensä tasolla. Huippukorkeita korkoja, joissa ei osattukaan kävellä. Viisitoistasenttisillä piikkareilla harpottiin kuin tennareissa, ja kun korkeus ei ollut aivan hallussa, pelkäsin monen suorastaan kaatuvan todistustenjaossa. Otsikossa tuli mainittua myös se, millä voimakkuudella koroissa tuli käveltyä. Mistään kipittelystä ei voinut puhuakaan, huh. Tulee väkisinkin kukkahattutätifiilis, kun haluan sanoa, että kannattaisi kenties pysyä korkeuksissa, jotka pystyy itse vielä handlaamaan. Kömpelö eteneminen ei kaunista ketään. Sama pätee luonnollisesti muihinkin juhliin ja häihin. Kengät tilaisuuden, oman mukavuuden ja koronsietokyvyn mukaan. Eiköhän jokainen halua olla hyvällä tavalla näyttävä?

Kävelemisiin! ;)