Terveiset koulunpenkiltä

Moikat pitkästä aikaa! Aurora pyysi, josko kertoisin hieman uudesta arjestani, joten tässäpä olisi tällaista pientä raporttia opintoihini (ja ties mihkä) liittyen.

Elokuuhun ei mahtunut muuta kuin koulun aloitus ja vähän kesälomailua matkustelun muodossa. Tekipä muuten hyvää vaihtaa maisemaa toviksi. Ensimmäiseksi kävin katsastamassa Kööpenhaminan, kun rikoskumppanini kanssa olimme kuulleet siitä paljon hyvää. Oli muuten jotenkin suloinen kaupunki, paljon katseltavaa ja fiilisteltävää. Ehdottomasti menen toistekin, sen verran jäi tutkimatta pikkukatuja ja vähän isompiakin. Ainakin Edgar Degas'n näyttely, luonnontieteellinen puutarha ja perinteikäs Tivoli jäivät aurinkoisiksi lomamuistoiksi. Tahtoo takaisin!

Koulu! Mitä edes sanoisin. Katsokaa:

Hattutukkeja ihan muutama

Meillä on oma luokka täynnä aarteita, uusia materiaaleja, työtapoja ja hyvää asennetta. Ollaan molemmat luokat samassa tilassa koko ajan ja meitä on yhteensä 13 oppilasta. Tunnelma on läheinen, opettajat (kaksi modistiopettajaa) ovat mahtavia ja voidaan vaan pipertää omien työpöytiemme ääressä aamusta iltaan. Oon todella kotiutunut tuonne ja sen varmaan huomaa kaikista näistä ylisanoista ja tohkuilustakin... Plussaa ilmaisesta lounaasta ja aamupuurosta, toivoo nimimerkki Torakka -84.

Tukille vetämisen alkeet

Tietysti tekisi mieli laittaa kuvia kaikista ihanista luomuksista, mitä olen tuolla saanut aikaiseksi. Ongelma on vaan se, että kahden viikon aikana ei olla päästy vielä ihan Ascot -vaihteeseen saakka. Lähinnä ollaan pyöritty ympyrää ja tutustuttu hieman talon tapoihin, materiaaleihin ja tuleviin opintokokonaisuuksiin. Onneksi olen oppinut dokumentoimisen taidon, kaikista vaatimattomista työvaiheista on kuusi kuvaa eri kulmista. Toisen viikon olin myös pois opetuksesta, kun matkahammasta kolotti. Kävin Prahassa latailemassa vielä vara-akutkin ja pääsin tänään ottamaan muita kiinni kangashatun valmistuksessa...

Sisalista ja karkaasista muoto ja panta

 Koulun tiloissa on hyvät puitteet muun muassa seripainamiseen, mitä oon kamalasti kaivannut. Vaikka kulttuurishokki onkin ollut aikamoinen, oon silti aika pähkinöinä kaikista mahdollisuuksista, mitä tämän oven avaaminen on mulle suonut. Toki oon käynyt piipahtamassa myös putiikilla Auroraa moikkaamassa, minkä oon kaikilta menoilta ehtinyt. Ihan kuin voisin pitää nenäni erossa mistään, tietysti olen ainakin kuulumisia utelemassa. Kieltämättä omituista nähdä niin harvakseltaan, pitää ihan sopia treffejä. Hui!

Ennen elokuuta vähän mietitytti kirjoitusvastuun siirtäminen kokonaan Auroralle, onhan tällaisessa viikottaisenkin blogin pitämisessä oma vaivansa muiden työkiireiden päälle. Mutta mitä vielä. On ollut kiva lukea Auroran päivityksiä, ja juttua tuntuu riittävän kuin pienessä kylässä. Jatkakaa <3

Krtek <3

Keväisiä pitsimuisteloita

Terveisiä loman kakkosviikolta kuun valossa! Täysin pyöreä kuunkehrä möllöttää taivaalta harvan pilvikerroksen takaa, eikä kuuhullu saa nukuttua. Lomakuulumisia on lähiaikoina ollut sen verran, että siirrytään suoraan keväälle ja kurkistetaan millaista hääeleganssia silloin näkyi.

Taru oli käynyt Wanhan sataman häämessuilla, ja pariskunta oli puolituskastuneena kierrellyt osastoja löytämättä oikeastaan mitään heille sopivaa. Erään salin kulmassa Revelationsin osaston seinällä oli näkynyt ihanan pitsipuvun kuva. Paikalla oli sen verran paljon tunkua, että lähestymistä ei suoritettu, mutta kuva jäi mieleen kuitenkin kummittelemaan. Vielä siinä määrin, että pian messujen jälkeen puhelin soi varmistukseksi sille, josko vielä alkukevään juhliin saisi omaa pukua.

Alunperin sovittelimme morsion kanssa useita pukuja rekistä, ja vaikka kaikki olivat kauniita, jokin jäi silti puuttumaan. Taru kertoi, miten oli ihastunut Mirjamin Minea -pukuun ensin messujulisteessa, ja myöhemmin nettisivujamme nuuskiessa. Aivan samankaltaista hän ei kuitenkaan tahtonut, kyllähän morsiuspuvun nyt uniikki pitäisi olla.

"Tiesin jo ennalta, etten löydä haluamaani valmiina"

Tuleva morsio oli myös hyvin tuore äiti, ja kärsivällinen isä piti eläväiselle nyytille seuraa ja ulkoilutti tätä tarpeen mukaan, kun mietimme erilaisia pukuvaihtoehtoja. Sovitimme kapeaa, merenneitolinjaista hametta korsetin kanssa, hieman mallailimme siihen Minea -puvun pitsiä päälle, ja siitähän se ajatus sitten lähti. Niinpä herralle olikin yllätys, kun Taru ilmoitti perheen miesten palatessa tehneensä päätöksen. Täältä tulisi hänen morsiuspukunsa, eikä etsintöjä tarvitsisi enää jatkaa. Tuleva rouva ilmoitti napakasti tietävänsä, kun löytää jotain sopivaa ja hyvää, ja ne kummatkin olisivat nyt tässä.

Emme kopioi edes toistemme malleja Mirjamin kanssa, mutta koska toisen työstä oli asiakkaan alkuajatus lähtenyt, se luonnollisesti toimi sytykkeenä omalle suunnittelutyölleni. Yleensä sitä voi inspiroitua muiden suunnittelemista töistä, mutta vaikka ajatus lähtee toisen visiosta, se aina muuttuu oman pään kautta kuljettuna siten, että lähtökohtaa ei käytännössä edes tunnista. Ei välttämättä, vaikka tietäisi tarkkaankin, mistä se on tullut.

Pihdit tanassa valmiina hommiin!

Koska hääpäivä lähestyi armotta, eikä aikaa ollut liiemmälti, tapasimme seuraavalla kerralla niin sovituksen kuin mallipalaverinkin merkeissä. Korsettia mallaillessa tutkailimme luonnoksia ja tarkennettiin puvun linjoja ja yksityiskohtia. Pitsin alle piiloutui nudensävyinen satiini antamaan sensuellin viettelevän, muka läpikuultavan tunnelman. Samalla pitsin kaunis pinta pääsi paljon paremmin esiin kuin täysin vaalealla pohjalla. Korsettiin taas valikoitui (kuluneen vuoden suosikkimme) luunvärinen dupion-silkki. Kokonaisuus viimesteltäisiin kristalleilla ja kapeilla ketjuilla, sekä irrotettavalla ruusukkeella.

Mietintämyssyilyä kankaiden kanssa

Tarun puku valmistettiin hyvin tiukalla aikataululla ja vähillä unilla, eikä kankaiden toimitusajat soveltuneet siihen lainkaan. Onneksi varastostamme löytyy jo valmiiksi kaikki tarvittava, vaikka niitä olikin niukalti. Pitsiä oli hyvin rajallisesti jäljellä, ja se asetti allekirjoittaneelle ison pähkinän purtavaksi. Kerroksellinen helma ja napakka leikkuusuunnitelma, josta ei oiottu. Henkseleitä paukutellen voin kehuskella, että harvoin kankaan saa näin hyvin käytettyä. Palasia jäi juuri sen verran, että sulhanen sai myös taskuliinansa samasta pitsistä.

 Sama päänvaiva tuli hieman myöhemmin ruusukkeen kanssa. Korsetista ei ollut jäänyt juuri ylimääräistä kangasta, joten sommittelin pieniä palasia tuntikausia ja tuijottelin niitä otsa rypyssä luovuuden tuskissa. Onneksi samaan aikaan saattoi pujotella kristalleja vaijeriin ja väännellä pieniä lukkoja pihtien kanssa, ja taas väliin siirtää jonkin osasen paikkaa. Ruusuke on tässä kohtaa harhaanjohtava nimike. Taru ei halunnut mitään kukkaista tai ruusuista koristeesta, mutta siinä tuli silti olla mielenkiintoa, näyttävyyttä ja ennen kaikkea kaunis. Ketjut ja ruusuke ovat myös irrotettavat, joten ne voi halutessaan siirtää vaikkapa toisen vaatteen koristukseksi myöhemmin.

Puvun päällepäin näkymätön yllätys oli kuitenkin helmaan heleänsinisellä kirjottu hääpäivämäärä. Tätä kirjoittaessa idea on levinnyt pitkin netin laajaa verkkoa jo vaikka kuinka monen suunnitelmiin ja pukuihin, mutta huhtikuussa tämä oli vielä sangen uusi juttu. Taidan upota kirjontahommissa vähän omaan maailmaani ja ajatuksiini, joten hääpäivä oli sijoittua suoraan tulevaisuuteen. Vuosiluvuksi oli kummasti tulossa 2130, ja havaitsin tämän vasta siinä kohtaa, kun olin jo kolmosta kirjomassa. Henkilökuntaa saattoi hieman pänniä, kun purki vihreensä ja saatteli häät oikealle vuosisadalle.

Toinen kerta toden sanoo...

Kun sitten itse puvun noudon aika tuli, tohkuilimme kummatkin sovituskopin peilin ääressä. Omasta korsetti-intoilustani puhuinkin jo viime viikolla, joten sitten meitä oli kaksi. Omat kädet kummasti karkaavat omalle vyötärölle, kun uuma on nyöritetty kapeammaksi. On se vain koukuttava vaate!

Kaipaatte kuitenkin nähdä vielä kokonaisempia kuvia puvusta, joten täältä pesee! Taru ja Lauri, olkaa hyvät!

Kisa korsettikurkistuksen kera

Facebookissa ylittyi maaginen 600 tykkääjän raja. (Lukua 666 odotellessa. Voitte olla varmoja, että sitten keksitään jotain ihan muuta. Heh.) Naamakirjaa seuraava saattoikin jo huomata, että pidimme jo yhdenlaatuisen kisan rajan ylittymisen kunniaksi. Arvonnat käyvät vähän vanhoiksi pidemmän päälle, joten tahdoimme jotain uutta omaan tapaamme. Tällä kertaa piti keksiä sopiva kisan aihe, ja kaksi parasta ideaa voittaisi. Tähän tuli todella mahtavia ideoita, mutta ihan rehellisesti sanottuna emme ole kuitenkaan hääideasivusto, vaikka huimia ajatuksia varmasti matkan varrella lentää, suhtauduimme kaupallisella silmällä asiaan.

Kisan voittajan ajatus siitä, että pitäisi perustella, miksi haluaisi tulla asioimaan Revelationsilla tai miksi tahtoisi meiltä puvun, kolahti täysillä. Siispä. Julistan tässä uuden kisan:

Perustele, miksi tulisit asioimaan juuri meillä tai miksi kaipaisit pukua juuri meiltä.

Voittopäätökseen ei riitä pelkkä tykkäys, vaan aktivoin teitä jälleen, ja nyt täytyy ihan kommentoida ihan tänne blogiin. Emme kaipaa ruskeakielisyyttä, vaan ihan rehellisiä, oikeita mielipiteitä. Mielikuvia, joita Revelations on teissä nostattanut. Porkkanaksi asetetaan 100 euron lahjakortti. Aikaa omille pohdinnoille on seuraavaan blogipostaukseen asti, eli suurinpiirtein pisimmillään ensi viikon maanantaihin.

Kiristys ja yhteenveto

Korsetit ovat aina silloin tällöin vilahdelleet niin luonnoksissa, tekstin seassa kuin kuvissakin. Allekirjoittaneen historia on pitkälle liitetty kureliivien maailmaan, ja siksi niillä on pysyvä paikkansa sydämessäni, vaikka en enää teekään korsetteja kokopäiväisesti mittatilaustyönä. Lähes kolmasosan elämästäni niille kun on omistanut, niin eihän niistä tahdo päästä kirveelläkään eroon - enkä edes halua. Omassa vaatekaapissa vastaavia asustaa useita erilaisia, kaikki vähän erilaisia eri vaatetusten kanssa sopimaan. Tunnustan, lempivaatteenihan ne siinä.

Kauniita jo vaatteina, mutta miten kauniita muotoja niillä saakaan aikaan! Usein törmään siihen, että henkäistään seuraavassa lauseessa epämukavuudesta ja pyörtyilystä. Voisin rehellisesti väittää tällä kohtaa viljeltävän urbaaneja legendoja, kauhutarinoita, joilla ei ole oikeastaan mitään tekoa todellisuuden kanssa. Korsetti on mukava vaate. Se päällä tuntuu kuin joku halaisi jatkuvasti, enkä usko kenenkään voivan väittää sellaista epämiellyttäväksi tunteeksi. Hyötyihin voi laskea myös tuen väsyneelle tai kipeytyneelle selälle, ja tämän lisäksi liivi tukee rintoja tavallisia rintsikoita paremmin. Tietenkin peilistä näkyvät kurvit ovat vielä aikamoinen plussa tähän päälle.

Tämän viikon sneak peak kietoutuu luonnollisesti korsettien ympärille. Aina näille vaatteiden kuningattarille on ollut oma ihastunut ja vannoutunut fanikuntansa, jotka tulevat pitkienkin matkojen takaa hakemaan kurveille lisäkaarta juuri omien mittojen mukaisesti. (Terveisiä Rovaniemelle!) Tsekatkaapa näitä linjoja!

Eräs tämän kesän morsian innostui niin kovasti hääpukunsa osana olleesta korsetista, että tilasi itselleen toisen mokoman. Samoilla kaavoilla lähdimme liikenteeseen, mutta fiilis oli aivan erilainen. Mustaa polkadot -kuvioista mattasatiinia, syvää punaista ja koristenyöritystä. Veikkaanpa, että tämä kurvien kiristäjä nähdään vielä monilla festareilla.

Toista puolta sen sijaan edustaa toinen tämän kesän morsian, joka mieluummin halusi korsettinsa alusasuna, kauniisti vaatteiden alle piiloutuvana ja vartalon linjoja muotoilevana. Rintavalle ihmiselle tämä on vielä sangen ideaali vaihtoehto, kun voi jättää liiveistä olkaimet surutta pois. Avaa aivan uusia pukumahdollisuuksia muodokkaille neitosille. Kankaaksi valikoitui myös coutil, aikoinaan korsetteja varten kehitetty kangastyyppi, joka kestää kiristystä ja käyttöä aivan toiseen tapaan kuin muut laadut. Alusasusta kun oli vielä kyse, nude oli oiva sävy, joka ei kuulla häiritsevästi vaaleidenkaan paitojen alta.

Näitä ommellessa tuntuu kuin olisi palannut ajassa vuosia taaksepäin. Fiilis muuttui kummasti viimeistään siinä vaiheessa, kun pätkin sivuleikkureilla metalliluita korsetteja varten, ja puristelin pihdeillä sirkkoja nyöritykseen. Uh huh. Mihin on kadonnut dinosauriinnahka sormenpäistäni? Nimimerkillä "Auh, tassuni mun!" (Onneksi kovettumista ja arkuudesta käpälissä pääsee parin päivän hellittelyn jälkeen.) Arkuudesta huolimatta, kauniita ovat! Nyörittelemisiin!

Vatsataudista viis, vihille mennään!

Kesän kunniaksi tulee taas nostalgisoiduttua vanhoilla jutuilla. Suvi ja Jarkko osallistuivat Lahden Häämessuilla järjestettyyn kilpailuun, jossa tuli kirjoittaa tarina kosinnasta. Pääpalkintona oli täysin uniikin puvun morsiupuvun mittatilausvalmistus Revelationsilla.

Mirjamin kanssa toimimme tuomareina (asia, josta saimme tietää vasta paikalla) ja saimme luettavaksemme toinen toistaan huikeampia kosiotarinoita. Romantikon sydän läpätti monen tekstin kohdalla, kunnes Suvin kertomus tuli vastaan. Herra Murphy, tämä suuresti inhoamani matkojen mutkistaja, oli iskenyt kyntensä rakastuneeseen pariin lomamatkalla Keniassa. Herra oli varmasti ajatellut yhtä romanttisia liikkeitä kuin monet muut, joiden huikeista edesottamuksista olimme jo lukeneet - vatsataudissa sitä vain ei kovin ihmeitä tehdä.

Voitokas kisaaja

Päätimme siis yksissä tuumin, että jos yhteinen matka on lähtenyt näin ripulisissa merkeissä liikkeelle, asiaan on selvästi saatava jotain kompensaatiota, ja niinpä Suvi lähti ajamaan messuja kohti iloisesti yllättyneenä. Meille hakeutuu yleensä aivan tietyntyyppisiä ihmisiä, jotka hakevat juuri sellaista ajatusta, joka on meille suunnittelijoina tyypillisintä, joten oli jännittävää myös meidän puoleltamme, millainen tyyppi Suvi olisi. Toki palkinnot olivat olleet jo ennalta tiedossa, mutta vähän piti pidättää henkeä siitä, puhummeko lainkaan samaa kieltä.

Huoli oli turha. Istuimme juttelemaan ajatuksista ja ideoista, ja samantien tuntui, että pääsimme samalle aaltopituudelle. Pari tanssisi häätanssikseen Lindy Hoppia, ja lyhyt helma tuntui tukevan tätä ajatusta.  Raskaat materiaalit päätimme jättää toista neitoa varten ja keskittyä enemmän laskeutuviin vaihtoehtoihin. Jadenvihreä ja syvä oranssi nostettiin tärkeiksi teemaväreiksi valkoisen rinnalle, ja messuilta lähti varmasti pari autoa kotimatkalle pää ideoita savuten.

Voi kamerani mun. Jadenvihreä, ei turkoosi.

Ideasta puvuksi

Ensimmäiset ideat käytiin innolla läpi, mutta muutaman päivän mutustelun jälkeen Suvi otti yhteyttä, ja kertoi epävarmuudestaan. Ei siinä mitään, kun tehdään asiakaslähtöistä suunnittelua, idea hiotaan timantiksi, asteelle, mihin aivan vielä ei siis ylletty. Morsiuspuvun pitää olla sellainen, jonka asiakas kokee omakseen, voi allekirjoittaa sen omalla persoonallisuudellaan. Jotain jäi vielä puuttumaan, joten palasin takaisin luonnospöydän, tussien ja linjojen pyörittelyn pariin. Seuraavasta valikoimasta tulikin sitten menestys, josta Suvi löysi heti sen täydellisen puvun.

Mukaan otettiin jadenvihreä, koska se sopi Suvin persoonaan ja omaan väritykseen oranssia paremmin. täysin valkoiseksi sitä ei haluttu jättää. Sopiva, ja raikas mauste tekemään puvusta vielä enemmän omanoloinen. Samalla soviteltiin Rainbow Clubin mahtavasti tyyliin sopivat Clara -kengät, jotka päätettiin värjätä samaan sävyyn laukun kera.

Koskapa häätanssi oli perinteisistä hetkutuksista ja valssauksista poikkeava veto, päätimme tehdä puvusta ensisilmäisyä monitahoisemman. Kirkossa ihastuttanut pitkä helma olikin irrotettava, ja kun ensimmäiset soundit nousivat ilmoille, saapui morsian lyhyessä helmassaan hääväen katsastettavaksi. Ja voi pojat, millainen tanssi se olikaan! Humoristinen show sai meidätkin hihkumaan myöhemmin häävideon äärellä - olimme toki vannottaneet, että tämä paljon puhuttu tanssaus pitäisi saada nähtäväksi. Suvi pyörähteli niin, että sukkanauha vain vilkkui helmojen alta. Party on!

öh

Helmat irti ja menoksi!

Heittäytyminen toisen käsiin

Koska tällä kertaa oli vähän erilaisesta pukujutusta kyse, annoin Suville vielä kasan kysymyksiä pohdittavaksi ja mutusteltavaksi. Tuore rouva pähkäili niitä aikansa, ja vaihteeksi saatte lukea asiakkaan itsensä ajatuksia uniikkipuvun teettämisestä.

Oletko koskaan teettänyt mittatilauksena mitään vaatetta tai oletko tehnyt vaatesuunnittelijan kanssa aiemmin töitä?

Tämä oli ensimmäinen kerta (jos ei lasketa juhlamekkoa, joka teetettiin kun olin n. 5-vuotias).

Mitä ajatuksia ja tuntemuksi nousi niin puvun suunnittelun kuin valmistuksenkin aikana.

Olin projektista innoissani. Omien toiveitteini pohjalta tehdyt ensimmäiset luonnoksista oli suhteellisen helppo valita mihin suuntaan haluaisi puvun menevän. Ne vastasivat hyvin omia toiveitani. Tiesin, että haluan puvun, jossa on kaksi helman pituutta, halterneckin, fiftarivaikutteita sekä jaden väriä. Epävarmuus siitä millaisena suunnitelman leikkaus ja malli näyttäisi itsensä päällä aiheutti silti epävarmuutta siitä millaista lopulta haluaisin. Tämän takia alkuvaiheessa oli haastavaa päättää aivan lopullista mallia. 

Nyt kun sinulle on suunniteltu oma, uniikki puku, voisitko ajatella, että olisit löytänyt itsesi näköisen puvun valmiina rekistä?

En olisi ikänä löytänyt valmiina rekistä noin ihanaa pukua. Puku tuntui omalta niin päällä kuin peilistä katsottunakin. Vieraatkin sanoivat, että olen löytänyt aivan omannäköiseni puvun. 

Miltä sovitustilanteet tuntuivat?

Sovitustilanteet olivat ihania: silloin näki konkreettisesti miten puku edistyy ja pääsi paremmin kuvittelemaan millaiselta se näyttäisi lopullisessa muodossaan. Lopputuotos oli paljon parempi mitä olisin osannut edes kuvitella, kun kaikki osat olivat paikoillaan. 

Ja sitten on sana aivan vapaa, jos haluat tuoda esiin vielä joitain muita ajatuksia, tuntemuksia tai havaintoja tästä hirmuisen mukavasta projektistamme ja itse häistä.

Oli ihana huomata, että olin suunnittelijan kanssa täysin samalla aaltopituudella puvun suhteen. Häät olivat ikimuistoiset ja onnistuneet! Aivan meidän näköiset - ja niin myös puku. :)