Revelations

Revelations

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hääkakkuarvonta ja vinkkejä Jyväskylän ja Tampereen häämessujen suuntaan

Luit aivan oikein. Arvonnassa on aivan kokonainen hääkakku! Revelations pääsee nimittäin mukavasti uhmaikään kiinni. Putiikki täyttää kolme vuotta ja sen kunniaksi meillä on kesän morsiamille aikamoinen porkkana tarjottavaksi. Sen sijaan, että kaikki saisivat pullaa tai leivoksia masut täyteen, päätimme antaa ison kädenojennuksen, syötävässä muodossa kylläkin. (Jotenkin meidänkaltaisille kakkuorientoituineille tämä tuntui erinomaiselta ratkaisulta, ja säästytään itse liialta paakelsin syömiseltä.)

Sokerileipuri Suominen, Jenni Höijer työn touhussa. Kuva Studio Mikaela Löfroth

 Aamutv:stäkin tuttu kondiittorimestari, cake designer Jenni Höijer, myös Sokerileipuri Suomisenakin tunnettu kakkutaikuri leipoo yhdelle onnekkaalle 500 euron arvoisen hääkakun. Sillä saa muuten jo noin sadan vieraan suut makeiksi. Pääset itse suunnittelemaan Jennin kanssa kakkusi ulkonäköä, valitsemaan herkulliset maut, keskustelemaan tarkemmista yksityiskohdista, ja loppu hoituu taatulla ammattitaidolla. Kakku toimitetaan Hämeenlinnan seudulla juhlapaikalle. Mikäli voitto osuu taas toisaalle, sen voi noutaa Helsingistä Sokerileipuri Suomisen kahvilasta, joten  matkakaan ei ole esteenä! Houkuttavia kakkukuvia voi käydä fiilistelemässä Sokerileipuri Suomisen facebook - sivulla. Varoitus! Saattaa aiheuttaa suun vettymistä ja välitöntä makeanhimoa. (Ainakin minulla, kun tietää, miten hyviä ne oikeastikin ovat, eivät vain näytä kauniilta.)
.

Mitä hääkakun saadakseen pitäisi sitten tehdä? Tällä kertaa arvomme tuon suussasulavan ja hääbudjetille mannaa tekevän lahjakortin tammi-helmikuussa Revelationsilta hääpukunsa ostaneiden kesken. Nyt ei tarvitse kisata satojen osallistujien kanssa, joten voittokerroin on sangen lupaava. Arvontaan lasketaan kaikki uudet morsiuspukuostot, olivat ne sitten ateljeetyönä tehtäviä uniikkipukuja, jonkin edustamamme merkin mallin tilaus tai löytö rekistä valmiina olevista puvuista.

Joko varataan sinulle sovitusaika?


Jyväskylän Häämessut ja apua pukupähkäilyihin


Seuraavana viikonloppuna luvassa on Jyväskylän Häämessut, jonne raahaan Revelations Couturen parhaita pukuja näytökseen. Näytöksen jälkeen paikalla olevilla on mahdollisuus varata 15 minuutin konsulttiaikoja oman hääpukunsa ideointiin. Tämä palvelu on siis täysin maksuton, ja voit käyttää ammattisuunnittelijan näkemystä omien hääpukuajatusten selkiyttämiseksi tai kuulostella, minkä mallinen tai tyyppinen puku sopisi omalle vartalotyypillesi parhaimmin.



Moni morsian aluksi tuskaileekin, miten ikinä voi löytää pukua, kun vaihtoehtoja on niin paljon, eikä itse oikein tiedä, mikä olisi hyvä tai sopiva. Voin luvata, että juttutuokion jälkeen kaukaisimmallakin ulapalla seilannut saa huomattavasti selvemmän kurssin pukuvalintansa suhteen. Aikoja on rajatusti lauantaina ja sunnuntaina, joten ole ajoissa liikenteessä ja varmista oma jutustelu- ja ideointiaikasi ajoissa, ja laita meille sähköpostia!


Edullisia hääpukulöytöjä Jyväskylän messuilla


Jotain käytettyä alkaa olla jo tunnettu nimi kotimaan hääkuvioissa. Tuttu pinkki matto näkyy jo kauas, osastolta kuuluu iloista puheensorinaa ja naurua, ja rekit pullistelevat jo kerran tanssittuja kuin liikkeiden poistossa olevista puvuistakin. Miksi tilata netistä, kun samoilla hinnoilla saa monin verroin paremman, pääsee itse sovittamaan hääalan ammattilaisten kanssa, ja saamaan parhaat vinkit puvun suhteen, ja hymy pysyy taatusti huulilla. Ikäviä yllätyksiä ei kerta kaikkiaan pääse tulemaan!

Kenkiä on voinut löytää jopa 20-70eurolla, ja malleissa löytyy.

Allekirjoittanutkin häärää kuvioissa Jyväskylän häämessuilla, valmiina auttamaan sinua löytämään sopivan puvun satojen joukosta. Ihanaa päästä tällaiseen tohinaan ateljeen tiukasta aikataulusta. Joku joskus tokaisi, että olen varmaan hieman päästäni sekaisin, kun viihdyn asiakaspalvelussa. Minä kun ihan aikuisten oikeasti pidän siitä todella paljon, olen aivan niin innoissani ja liikuttuva kuin miltä näyttääkin.

Pop up shop rakentumassa Tampereen häämessuilla 2013

Jotain käytettyä jatkaa hyväksi havaittua linjaansa vielä Tampereen Häämessuilla 8.-9.2. mutta tällöin olen nauliintunut Revelationsin omalle osastolle. Pop up putiikista löytyy hyviä tyyppejä palvelemassa, ja pukuja täynnään, vierailun arvoinen siis. Revelationsille voi tuoda myös oman pukunsa myyntisopimuksen tehtyään  sekä Jyväskylään, että Tampereen messuille myytäväksi, ja mahdollisesti myymättömän puvun voi sitten hakea liikkeestä messujen jälkeen.

Monta asiaa korvan taakse laitettavaksi. Messuilla tavataan, tulethan sinäkin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?