Revelations

Revelations

tiistai 21. tammikuuta 2014

Wanhan sataman häämessut 2014

Viime viikolla lueskelin uteliaana muiden hääbloggaajien pohdintoja ja kokemuksia Wanhassa Satamassa pidetyistä Mennään naimisiin -messuista. Viime vuonna olimme siellä ensimmäistä kertaa Revelationsin kanssa, ja kokemuksesta viisastuneena otimme tismalleen saman paikan, missä olimme viime vuonnakin.

F-salin nurkasta oli mukava katsastella muiden edesottamuksia, ja suurimmat ihmisvirrat eivät vain kulje massana ohi, vaan oikeasti kiinnostuneilla on mahdollisuus paremmin jäädä katselemaan ja juttelemaan. Itse en asiakkaana viihdy lainkaan suurissa ihmismassoissa tai paikoissa, jossa on vaara tulla tuupituksi. Sitä paitsi vieruskaverina oli jo viime vuodelta tutut suuruudet: Floristimestari Pirjo Koppi, sekä Pyryn ja Annelin paja - eli Papaja.

Messuosastolla Häät ja juhlat -lehteen kuvattu Grace ja oikealla Styx

Tänä vuonna mukana oli aiempaa enemmän tuttavia, unelmakuvaajamme Mikaela Löfroth, sekä uunituoreen Tuhkimotarinan Heidi, joka täällä blogipuolella on tuttu kolmen bloginsa tiimoilta. (En edelleenkään tajua, miten siihen kyetään. Itselläkin oma harrastusblogi tuppaa auttamatta jäämään lapsipuolen asemaan. Iso hatunnosto neiti Tuiskun suuntaan!) Jälkimmäisestä teräsnaisesta täytyy sanoa vielä sen verran, että kun muistaa itse ne tunteet, mitä on kokenut nähdessään ensimmäistä kertaa messuosaston kasassa, omat mallit näytöslavalla yms. vedin aivan hurjasti energiaa Heidin ilosta. Innostuneet ihmiset ovat niin kovin, kovin inspiroivia!

Lauantai-iltana kokoonnuttiinkin vielä yhdessä Pukunin Saaran lisällä nepalilaiseen syömään ja purkamaan ensimmäisen päivän messutuntoja. Hurjan kiva reissu, vaikka kaikki olivat melkein puolikuolleita. Ihana myös nähdä paremmin muita kohtalotovereita ja tutustua kasvoihin blogien takana!

Ninkan upea rannekoru. Nnnnnam!

Strassien ja helmien lumoissa


Yksi asiakkaille näkyvimpiä uusia messujen tuomia juttuja on varmastikin Ninkan upeat hiuskorut. Lyötiin fiksut päät Ninkan Ninan kanssa yhteen, ja niinpä Revelationsilta voikin nyt löytää näitä huikean kauniita koristuksia. Ovat niin ihania, että pelkään tilinauhani näyttävän hyvin tyhjää palkkapäivään mennessä. Katso nyt itse, näille tahtoo vain järjestää tilaa korulippaastaan ja päästä käyttämään niitä ihan minkä kanssa tahansa!



Kukkafantasian äärellä


Revelationsin osasto oli siinäkin mielessä hyvällä paikalla, että Helsingin kukkakauppiaiden liiton kaunein hääkimppunäyttely  ja -äänestys oli aivan käden ulottuvilla, ja kävimme ihastelemassa taitavien käsien sitomia kimppuja useampaan kertaan. Osaston meidän puoleisessä päädyssä tehtiin myös sidontanäytöksiä. (hihii, en voi kirjoittaa tätä nauramatta. Morsiussidonta sanana vaan saa minut aina hihittelemään.) Seurasin vähän hiljaisempana hetkenä sivusta, kun Tarmo Noormets rakensi aivan käsittämättömän kauniin kimpun. Sinusta en tiedä, mutta ottaisin tämän omaksi hääkimpukseni koska hyvänsä. Kenties kauneinta koskaan! Erityisesti ruusun väri kolahti myös täysillä.

Tahtoo!


Vintagekoruaarteita


Messujen mielestäni yksi parhaita löytöjä. Vanhojen tavaroiden ja esineiden suurena ystävänä olin todella vaikuttunut. Ennen tutustumista tähän puoleen, ei ollut koskaan tullut mieleenkään, miten pitkälle esimerkiksi 50-luvun korumuotoilu on kadonnut. Suuri osa koruista on myyty romukullaksi, sulatettu ja tehty uusiksi koruiksi, joten vanhaa korumuotoilua on menetetty hurjasti. Nyt onkin lähes viimeisiä hetkiä pelastaa, jos halutaan jotain säilyvän. Onko sinun korurasiassasi jotain vanhoja perintökoruja?



Vintagekoruilla ostetaan kuolinpesiltä ja panttilainaamojen lunastamattomia vanhoja arvokoruja, huolletaan, puhdistetaan, ja poistetaan vanhat kaiverrukset. Gemmologi tarkastaa myös kivien laadun, ja sitten ne laitetaan myyntiin. Minusta on ihana ajatus, että voisi antaa uuden elämän korulle, jolla on ollut jo elämänmittainen tarina takanaan.







5 kommenttia:

  1. Semmoinen juttu, että jos haluaa eroon arvokoruistaan, niitä voi viedä myös kunnolliseen huutokauppaan, esim Bukowskille. Siellä ne arvioi oikean lähtöhinnan ja sitten hinta nousee huutojen myötä. Jos joku haluaa ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on myös erittäin hyvä vaihtoehto! Surettaa ajatus, että se kaikki hieno muotokieli menetetään sulatuksissa, kun niille oikeasti olisi varmasti innokkaita uusia omistajia. Välillä olen käynytt Hagelstamin taidehuutokauppojen esittelytilaisuuksissa, ja siellä on ollut myös aivan upeita vintagekoruja näytillä. Harmi vain, että oma budjetti ei veny kaikkiin itselleen hinkumiin aarteisiin. No, ehkäpä joskus?

      Poista
  2. Hahah, välillä en tiedä itsekään :)

    VastaaPoista
  3. Tuo kukka! Tuo on siis oikeasta ruususta tehty..? Tuollasia kun saisi omaan kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan oikeasta ruususta. Keskellä on ihan kokonainen ruusu ja sitä on siitä levitetty erillisillä terälehdillä. En kuollakseni muista ruusulajikkeen nimeä, mutta Helsingin kukkakauppiaat tekivät tuosta väristä aivan hurjan paljon erilaisia kimppuja näytösluonteisesti. Ota sinne yhteyttä ja kysy, mitä ruusua ovat käyttäneet, niin voit sitten vinkata omalle floristillesi. :)

      Poista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?