Revelations

Revelations

perjantai 12. joulukuuta 2014

Tamperetalosta takaisin presindentinlinnaan - fiilistelyä linnanjuhlista

Presidentin itsenäisyypäiväjuhlien siivillä jatketaan. Koska aika otti ja katosi, ja vielä perjantaina ompelin mielipuolista vauhtia pistoja Sofi Oksasen linnanjuhlien pukuun, teaseriksi aikomani kirjoitus jäi virtuaaliseen pöytälaatikkoon. Historia toisti itseään, sillä aivan vastaava tiimalasista valuvan hiekan kirous oli läsnä edellisen vuoden itsenäisyyspäiväjuhlissa ja olin kertakaikkisen kuollut kirjoittamaan blogiin sanaakaan. Myöhemmin tuntui jo siltä, että aika kiiruhti juoksuun, ja linnanjuhlista kirjoittaminen lässähtäneeltä.

No nyt kyllä skarppaan! Aloitetaan siis viime vuoden juhlistuksella Tamperetalossa. Minusta oli mahtavaa, että perinteistä kuviota ravisteltiin oikein huolella, vaikka muuttunut etiketti aiheutti monille päänvaivaa. Ihanan virkistävää, ja tietyssä määrin vapauttavaa - myös pitkän linjan kävijöille, kuten olen saanut kuulla.


Kuva Tamperetalo

Jatkokäyttö mielessä


Kumpikin itsenäisyyspäivän juhlien asiakkaistani toivoi aivan alkuasetelmista, että saisi vaatteen, jota voisi käyttää myöhemminkin toisissa juhlissa, eikä se olisi välittömästi leimaantunut linnanjuhlien puvuksi. Ihanan, rakkaan pukineen, jossa voisi useamminkin tuntea olonsa mukavaksi ja olla tyytyväinen peilikuvaan. Hieman arkisempaa luksusta siis. Toinen asiakkaistani vielä erikseen painotti, ettei hän ole, eikä halua olla missään linnan juhlien kuningatar- listoilla, eikä tahdo nousta sinne. Nämä näkökulmat rajasivat heti pukujen suunnittelun tiettyyn suuntaan.



Grafiitinharmaa eleganssi


Liisan kanssa lähdettiin siitä, että puvun kanssa on voitava pukea kunnolliset liivit ylle. Monena vuonna hän on pitkän linjan poliitikon, kansanedustajan puolisona, edustanut linnanjuhlissa hyvin monenlaisissa puvuissa, ja tämä vuosi otettiin etikettinsä osalta ihanan helpotuksena ja rentoutuksena vastaan. Koska kaikenlaista tyyliä, väriä ja materiaalia oli nähty, päädyimme aina yhtä eleganttiin grafiitinharmaaseen. Kiiltoa ei siihen haluttu, vaan ajatus oli alunperin hieman kreppimäisessä pinnassa.

Kuten tapanani on, ideoin ensin keskustelumme pohjalta yleistä linjaa ja sen jälkeen lähdin piirtämään useampaa versiota, jota Liisalle tarjosin. Varsinainen puku löytyi heti ja empimättä, ja juhlijamme koki sen heti olevan täysin omantyylisensä. Sanomattakin selvää, että näin selvä napakymppipuku lämmittä kovasti suunnittelijankin mieltä - ja saa hetkeksi paukuttelemaan henkisiä henkseleitään tyytyväisenä. Harmi vain, olen onnistunut pistämään luonnoksen niin varmaan paikkaan, että nyt joudut käyttämään hieman mielikuvitusta asian suhteen, ja koska lähinnä julkimoita kuvataan, kuvaa sai ylipäänsä etsiä suurennuslasin kanssa.

Liisa Koskinen tulossa kättelyvuoroon. Mutta voi tylsä TV-kamera, miksi lätistät näin pahasti?

Aina ajatus ei kuitenkaan johda tuloksiin. Tällä kertaa kreppiä ei tahtonut löytyä sitten millään, eikä juuri mitään muutakaan harmaata sävyä. Päädyin siis kompromissiratkaisuun ja tarjosin vaihtoehdoksi himmeästi hohtavaa sifonkia, josta löytyi aivan loistava sävy. Liisa piti siitä kovasti, ja lähdimme sen kanssa liikenteeseen. Jotta harmaasta saatiin kaikki irti, nostettua kaunista hohtoa esiin, suunnittelin mukaan helmikirjottua pitsiä.  Tässä kohtaa tein virheliikkeen aikataulun kanssa.

Aiemmin vastaavan pitsin kanssa työskennellessäni eteneminen on ollut varsin joutuisaa, mutta kun sitä kiinnittää sifonkiin, on tehtävä milli kertaa milli pistoja tai muuten kangas vetää ikävästi. Kyllä, koko homma on tehtävä käsin, eikä konetta auta ottaa tähän lähellekään. Ainakaan vastaava ei pääse omasta seulastani läpi. Siinä sitten menikin useampi yö pistellessä neulaa kankaaseen. (Sain katsottua Farscapen kolme tuotantokautta siinä samalla ja kuunneltua siinä sivussa pari äänikirjaakin. Kummasti muuten kertovan ihmisäänen kuuleminen pitää mielen paremmin hereillä ja virkeänä kuin musiikki. Tätä täytyy selvästi hyödyntää myöhemminkin!)


Vedostettua silkkiä ja helmiä


Toinen juhlijani taas oli Hämeen maakuntajohtajan Riikka -puoliso, joka kävi jo kesän korvilla piipahtamassa putiikissa ja kyselemässä missä vaiheessa viimeistään kannattaisi varata aika puvun tekemiseen linnan juhlia varten. Riikalla on hyvä nenä, se täytyy sanoa. Kun julkistettiin, että tämän vuoden teema kiertyy maakuntien ympärille, hän alkoi jo epäillä tulevaa kutsua. Alunperin tämän vaiston varassa lähdimmekin liikkeelle, ennen kuin varsinainen kutsu oli edes kolahtanut luukusta. Varmasti kummatkin olimme helpottuneita ja iloisia, kun Riikka soitti saaneensa postia presidentin kansliasta.




Syvää violettia ja poltettua oranssi Dupion-silkin muodossa

Hämeen Sanomat teki juttua puvusta Riikan tullessa noutamaan pukuaan. En voinut olla kätkemättä virnistystäni, kun Riikka naurahti, ettei ollut koskaan ajatellut, että puvun suunnittelemisessa käydään niin laaja syväluotaus ja taustakeskustelu. Mehän puhuimme varmaankin tunnin huonekalu- ja sisustustyyleistä ensitreffeillä, mutta sitä kautta päästiinkin juuri idean ytimeen, saatiin värimaailma, linjat ja ideat selviksi - ensin minulle ja paria viikkoa myöhemmin kutsutulle itselleen.

Olimme puhuneet muun muassa Nanny Stillin suunnittelemasta Grapponia -astiasarjasta, ja miten mielenkiintoiset muodot ja värit niissä on. Grapponiasta sitten lähtikin ajatus poksuttamaan eteenpäin. Riikalla oli ollut päätarkoitus maakuntajohtajan puolisona saada pukunsa nimenomaan hämäläiseltä tekijältä, ja jossa olisi jotain perinteistä tuotuna modernilla tapaa esille. Hän oli etsinyt minut käsiinsä, ja samalla tuotiin mukaan vielä ylpeydellä kantamaani Wanhan Wetterhoffin maailmaa.

Valmiiksi hiottu timantti - lopullinen luonnos puvusta

 Mihin ajatus sitten kulkikaan lasisista helmikehistä, perinteistä ja käsityön maailmasta? Pukuluonnoksia kävimme kriittisesti läpi ja oikea vaihtoehto löytyi sitten kahden puvun tiimoilta, jotka yhdistin yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Retroisuutta, Nanny Still ja käsityömaailma yhdistettynä samaan pakettiin. Kaikki varmaan muistavat vanhat, mummoisat pitsiliinat hienojen kahvikuppien alla? Riikka innostui niistä kovasti, ja värjäsin yhden, sopivan mallisen, hieman lumikidemäisen pikkuliinan lähelle kuparisen silkin sävyä, ja kirjoin sen täyteen erikokoisia lasihelmiä - aivan kuten Grapponian pintakin on.


Onpa mahtava saada tämäkin teksti viimeinkin eetteriin. Vuoden se ehti odottaa, mutta ei uppouta unholaan. Seuraavaksi luvassa tämän vuoden linnanjuhlien eleganssia ja kurkistuksia kulisseihin.