Revelations

Revelations

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sneak peek vedostettuun sifonkipukuun

Olen jaaritellut tehokkaasti asian vasemmasta ja oikeasta laidasta, mutta melkein on päässyt unohtumaan se kaikkein tärkein: puvut. Kävin läpi viime aikojen tekstejä ja pahasti pukujen suunnittelut ja niiden kurkistukset huutavat poissaolollaan. Ratkaisu on luonnollisesti korjausliike aivan ihanan sifonkisen pukuprojektin tiimoilta.

Yllättävä jälleennäkeminen


Anniin olen törmännyt ensimmäisen kerran, kun hän kävi etsimässä Revelationsin Hämeenlinnan putiikista itselleen sopivaa juhlamekkoa häävieraan ominaisuudessa. Rekistä löytyi aivan sopiva ihanuus ja sen, sekä Annin iloisen hymyn  myötä hän painautui tiukasti mieleeni. Niinpä yllättäen törmäsimme yhteisen tuttavuuden kautta yhtenä kesänä terassilla ja yhdessä naurettiin miten pieni maailma onkaan.

Useita kuukausia myöhemmin tuttu hymy näkyi taas putiikilla ja tällä kertaa oli hääuutisia tiedossa. Vielä iloisemmaksi asian teki se, että Anni toivoi minun suunnittelevan hääpukunsa. Tästä tulikin aika muuttavainen projekti, sillä suunnittelu ehdittiin tehdä Hämeenlinnassa ja sovitukset sitten sujuivatkin Helsingin puolella.

Tästä se lähtee. Pohjarakenne alkaa olla kunnossa.

Tähtien sotaa modernssa hengessä


Aivan ensimmmäisiä suunnittelun kipinöitä heiteltiin musiikin kautta. Anni oli kerännyt jo valmiiksi laajan soittolistan häitä varten ja biisejä kuuntelemalla haettiin alkuideoita. Star Warsin Prinsessa Leia ja erityisesti alkuperäisten leffojen musiikki oli tärkeässä roolissa. Kävi kerrankin niin päin, että suunnittelija herkistyi tunteikkaasta juttutuokiostamme niin, että sain itse olla kaivamassa nessua. Sydän ihastuksesta syrjällään?

Linja oli kuitenkin selvä jo lähtökohdissa. Yksiolkaiminen puku, josta lähtisi kenties jonkinlaista laahustyyppistä liehuketta, puolimerenneitomainen linja, eikä missään nimessä mitään jäykkää tai pönöttävää kangasta. Ei haluttu myöskään lähteä liian suoraan kehittämään pukukopiota elokuvan asuista, otettiin niistä lähinnä vaikutteita.

Pliseerattua ja vedostettua sifonkia

Materiaalivaihtoehtoja selatessa ja käydessä läpi, Anni ihastui pliseerattuun sifonkiin. Pliseeraus tarkoittaa siis sitä, että se on käsitelty pienille taitoksille vähän vekkihameen pinnan tapaan. Sitä yhdistettiin sopivissa määrin sileäpintaiseen sifonkiin ja rennompiin vedostuksiin. Epäsymmetrisyys ja kerroksellisuus oli myös kantavana teemana.

Ja sitten loppuihin kurkistuskuviin!

vedosta pintaan

Takaosan vedostusten työstöä

Reunat trimmattuina, valmiina kiinnityksiin

Olkainlaahuksen yläosaa




2 kommenttia:

  1. Omg, omg :-) Tätä blogia lukiessa tulee aina välillä mieleen, josko sittenkin pitäis mennä naimisiin. Puvun tekijä ois ainakin tiedossa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ana! Ei välttämättä naimisiin tarvitse mennä, kyllä muihinkin elämän juhliin voi puvun teettää, jos niikseen tulee. Lämmitit ihan hirmuisesti pienen suunnittelijan mieltä!

      Poista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?