Tangomarkkinoiden semifinaalissa Helenan kanssa

Valkoisen paperin, tai oikeastaan tyhjän näytön kammon saa parhaiten kuriin vain alkamalla näpyttää. Kesätaukoa ehti vähän jo kertyä, mutta työpäivät alkavat asettua jälleen inhimillisiin mittoihin. Olin kovasti kuvitellut rakentavani sellaisen kesän itselleni, mutta sitten ilmoille nousi kysymys tekisinkö Helena Lindgrenille Tangomarkkinoiden tuomaristoon ja kaikkiin televisioitaviin finaaleihin puvut.

No eihän sellaiselle sanota ei. Eihän?

Kirjoitin jo aiemmin siitä, kuinka ihana Helena on ollut minulle vähän kuin muusa jo vuosia, sellainen tavoittamaton kaukaisuudessa sijaitseva huikaiseva valo, jota ei tahdo tavoittaa. Joka on ollut jo pienen ikuisuuden inspiraation lähteenä. Jo siitäkin syystä mallit oli suorastaan riemullista suunnittella, antaa kynän lipua paperia pitkin.

Pukuja tuli kolme, yksi semifinaaliin ja kaksi sitten suuriin huipentumiin; Tangokuninkaan ja -kuningattaren finaaleihin. Semifinaalit oikeastaan aloittivat tangon parissa juhlimisen, joten se sai olla vielä lyhyempi, cocktail-henkinen juhlapuku. Esittelen puvut yksi kerrallaan, muuten tulee taas niin pitkää kertomusta, että istut tässä vielä illallakin sitä lukemassa.

Kaikki lähtee luonnoksesta

Teeman dramatiikka haltuun

Harvemmin haluan toisintaa jo aiemmin nähtyjä juttuja, joten kiltisti tein kotityöni, nuuskin läpi, mitä tangomarkkinoilla on aiempina vuosina nähty ihmisten yllä, ja erityisesti, mitä Helena on kantanut päällään. Nopeasti tuli havaittua, että erilaiset punaisen sävyt, syvät, voimakkaat, kirkkaat ja heleät, ovat selvästi Tangomarkkinoiden juttu - hauskana havaintona selvästi myös ihanan muusani mieleen. Selvä pyy, ei punaista tällä kertaa. Ei ainakaan, kuten sitä on tuttu näkemään.

Semifinaalin pukuun mieleen nousi Marilyn Monroe ja Diamonds Are Girls Best Friend, ja juurikin tämän kipaleen kohdalla tunnettu syvän pinkki puku mustilla yksityiskohdilla. Helenassa ja Marilynissä on jotain samankaltaista, yhteistä herkkyyttä. Vaikka fyysisesti tuo biisi ei soinutkaan, piirrospöydällä ahkeroidessa se kuitenkin soi ankarana korvamatona pään sisällä.

Luonnosten lisäksi onnistuin kaivamaan varastosta ihanan syvän fuchsianpunaisen, pehmeäkiiltoisen satiinin, joka näytti aivan ihanalta peilin edessä päälle vedettynä. Ensitapaamisella Helena vielä sivulauseessa haaveksi puolipitkistä pitsihihoista, ja malli alkoi jo hahmottua päässäni.

Yleensä saan aivan tietyn olon luonnoksia piirtäessäni, kun "se oikea" tulee kohdalle. Sellainen pieni kutina, henkinen gongi jylähtää ja tietää jo sangen varmasti, että kaikista luonnoksista tämä todennäköisesti valitaan. Näin kävi tälläkin kertaa, vaikka täytyy myöntää, olisin itse melkein halunnut tehdä toisen mallin. Ehkäpä toteutan sen vielä myöhemmin, sillä se oli hopeasijalla. Saa nähdä.

Aivan pelkkää mustan ja fuksian yhdistelmää en halunnut, vaan vyötäisille kiedottiin kirkasta hopeaa hohkaava kapea vyö. Pientä raikastusta ilmeeseen! Meikkitaiteilijana Helena loihtii aina itse oman, hieman salaperäisen hehkuvan meikkinsä, mutta kampauksessa oli jotain uutta, ihanan freesiä ja ilmeikästä. Pidin aivan suunnattomasti lopullisesta lookista, aivan hurjan onnistunut kokonaisuus! Ihana, valovoimainen nainen!

Kurkkaus semifinaalien kulisseista.