Revelations

Revelations

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ehdokkaana Vuoden Hääblogin äänestyksessä ja vuoden 2016 yhteenveto

Ihanaa loppuvuotta! Sitä on paljon, melkein koko vuosi jäljellä, ja nyt otetaan ensiaskeleet siihen, millaiseksi sen teemme tällä kertaa. Minulla uusi vuosi alkoi iloisella yllätyksellä, kun huomasin Love Me Do:n Vuoden hääblogi -äänestyksessä ammattilaiskategoriassa tämän oman blogini. Homma oli mennyt minulta täysin ohi, joten olen hurjan ilahtunut niille lukijoilleni, sinulle, joka ehdotit minua mukaan. Suurkiitos! Mukana on monta hienoa hyvänmielen blogia, joihin kannattaa tutustua. Äänestää saa tämän linkin kautta 15.1. asti.



Vuosi alkaa puhtaalta pöydältä

Olen vipeltänyt menemään pääjalkaisena pitkin maita ja mantuja, eikä montaa vapaapäivää ole ennen Joulua tai välipäivinä ehtinyt pitämään. Liiketilojen vaihto remontteineen, muuttokuormineen ja vanhojen tilojen kuntoonkatsomisineen on sen verran rankka rumba, että nyt haluan uskoa, että nyt ollaan tultu pysyvästi "kotiin", eikä ole tarvetta muuttaa enää mihinkään vuosikausiin. 

Tässä kohtaa on syytä ottaa lakki päästä ja osoittaa enemmän kuin suuret kiitokset koko työtiimille, appivanhempieni, rakkaan puolisoni ja erityisesti Maahantuojien outletin Hannan ja Trilogia Collectionin Marikan suuntaan. Siinä kohtaa, kun oma pää tahtoo levitä stressin alla, tällaisia tukijoukkoja ei voi kuin kiittää mitä nöyrimmin ja itkua tihrustaen. Miten olen ansainnut tällaiset ihmiset elämääni? Olette ihan uskomattomia!

Vuoden ensimmäinen viikko kuluu tehokkaasti vielä paikkoja laitellessa, mutta avajaiset lähestyvät vauhdilla. Vaikka tilaa on nyt runsaasti enemmän kuin aiemmin, kaikki eivät mahdu kerralla sisään, joten pidämme kokonaisen avajaisviikon. Love Me Do - messujen jälkeen luvassa on vielä erillinen morsianilta omine yllätyksineen. Avajaisista, tulevasta aikataulusta ja luonnollisesti tulevista avajaistarjouksista jutellaan myöhemmin, nyt palataan takaisin hetkeksi kuluneeseen vuoteen.


Aurora Collection -valmispukumallisto


Useamman vuoden mutusteltu valmispukumallisto näki päivänvalon ja sen kehitys on syönyt ison osan vuodesta. Mallistohan syntyi suoranaiseen tarpeeseen. Olin itse kaivannut sitä jo pitkään ihan työnteon kannalta, ja toiselta puolelta moni asiakas harmitteli, kun tietynlaisia pukuja ei tahtonut löytyä sitten mistään. Klassinen annamunkaikkitehdäitse -tilanne. Vaalimani kotimaisuus toteutuu myös kun valmistus pidetään omassa ompelimossamme. Klassisen linjakkaat puvut muuttuvat väriä vaihtamalla hääpuvuista ylellisiksi juhla- ja iltapuvuiksi.

Ihanan ilmava Camelia. Kuva ByMikaelas

Aurora - mallisto on otettu aivan ihanasti vastaan. Paras palaute on tullut asiakkailta, jotka ovat olleet innoissaan, fiilistelleet hyvää istuvuutta ja juuri oikeanlaista tyyliä. Useampi häälehti on ottanut Aurorat omikseen ja häkellyttävintä oli nähdä viimeisimmän Häät -lehden kansi. Minun pukuni kannessa? Minun pukuni! Urani ensimmäinen kansikuva, enkä voi olla enemmän iloinen, ylpeä ja innoissani.

Häät 2/2016 kannessa Carla

Täytyy myöntää, että suosiolla on pienet varjopuolensakin. Aurora -pukuja on tilattu ja kysytty nyt niin paljon, että meillä on ateljeella tällä hetkellä pieniä vaikeuksia saada kaikkia malleja ja kokoja rekkiin sovitettavaksi nopeasti. Tässä kohtaa pyydänkin siis innokkailta morsiamilta hieman kärsivällisyyttä. Puvut valmistetaan omassa ompelimossamme, eikä niitä teetetä muualla maailmassa ja vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja, raja tulee vastaan väkisinkin. Uskon kyllä, että kun saadaan muuton viimeisetkin liikkuvat palat kohdalleen, pääsemme valmistamaan uusia pukuja nopeammalla aikataululla, eikä tarvitse kuukausikaupalla odotella.

Coralie. Kuva ByMikaelas, kukat Floramore


Kisailua catwalkeilla


Pukuni ovat keinahdelleet toinen toistaan ihanampien naisten yllä useammilla punaisilla matoilla vuoden mittaan. Perinteiseksi jo muodostunut kansanedustaja Timo Heinosen järjestämä Lasia ja Muotia -tapahtuma Riihimäellä, jossa minun ja Jukka Rintalan luomuksia on päässyt ihailemaan salonkinäytöksessä. Täällä Aurora Collection näki ensimmäistä kertaa julkisuuden päivänvalon.

Kuva Hans Lehtinen Photography

Kuva Hans Lehtinen Photography

Elokuussa Taiteiden yönä järjestimme kampaamo Pesulan kanssa pukujeni näytöksen Mechelininkadun puisto-osuudella ja suunnittelija oli jälleen pakahtua onnesta kaikesta siitä ihanasta palautteesta, jota sai sekä malleilta, että näytöstä seuraamaan saapuneilta katsojilta. Jälleen yksi hitusen hullu unelma toteutettuna!

Jani Nordqvist Photography


Aivan joulun alla Helsingin Glorialla nähtiin Fashion Model Agencyn oppilasnäytös, jossa mukana oli useampia pukujani. Kivan videoklipin näytöksestä voit katsoa tästä. Lokakuussa puolestaan Love Me Do - messuilla malliston pukuja oli hääpukunäytöksessä, ja suomalaisten suunnittelijoiden näytöksessä, joka oli samalla osa Vuoden Hääpukusuunnittelija - kisaa.


Vuoden Hääpukusuunnittelija 2016


Lähdin hääpukusuunnittelijan kisaan löysin rantein. Olin mielestäni antanut suuren osan sydämestäni Aurora -mallistolle, enkä mielestäni ollut tarpeeksi hyvän ehtinyt valmistautua kisaan. En siis mitenkään, millään tavoin ollut valmistautunut sijoittumaan kisassa. Nauratan itseäni välillä katsomalla videoitua hölmistynyttä reagointiani kisan ratkettua.



Vaikka en osannut suhtautua kisaan sijoittumismielessä, suhtaudun tähän "missivuoteeni" täydellä vakavuudella. Otan tämän mielettömän suurena kunniana, tunnustuksena pitkästä ja periksiantamattomasta työstä. Ensi lokakuuhun asti minulla on aikaa tehdä töitä tittelini eteen, näyttää, miksi minut valittiin. Suunnitelmissa ja neuvotteluissa on jo monta erityistä juttua, mutta niitä en uskalla vielä tässä kohtaa julkista. Sen voin sanoa, että nyt on jo tehty paljon töitä, jotta saadaan tämä uraauurtava kisa ja titteli juurrutettua alan merkkipaaluksi. Yksi iso, vaikka monelle ohimenevältä tuntuva juttu oli jo Jaakko Selinin maininta siitä itsenäisyyspäivänä linnan juhlien spiikissään, jolloin Vuoden hääpukusuunnittelijan titteli tuli koko kansan tietoisuuteen. Hyvä Jaakko!


Katse tulevaan


Uuden putiikin ja avajaisten lisäksi on tulossa monta uutta kuviota. Aurora Collection tulee laajentumaan kokopuolella erityisesti rintavien naisten iloksi. Otan mielihyvin koekaniineja mallisovituksiin vastaan, joten jos olet yli 44 kokoinen ja rintava, minulle saa ilmoittautua! Haluan testata kaavaa mahdollisimman monella ihmisellä ennen kuin kaavat kirjoitetaan kiveen.

Järein muutos kuitenkin liittyy suoraan itse Revelationsiin. Olen käynyt myös aikamoista etsikkovuotta itseni kanssa suunnittelijana. Oman elämän syvien pyörteiden jälkeen olen käynyt pitkää vuoropuhelua itseni kanssa siitä, millainen suunnittelija olen ja millaisia pukuja teen. Usko tai älä, mutta minulla oli vaihe, jolloin mietin onko minulla mitään annettavaa. 




Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen luulen löytäneeni itseni, omani tyylini ja tapani uudestaan. Toki Aurora -malliston suosio ja Vuoden Hääpukusuunnittelijaksi valinta pönkitti päätöstä. Revelations on perustettu aikoinaan hääpukuliikkeeksi, jossa työskenteli kaksi hyvin erilaista suunnittelijaa, enkä koe enää tällä hetkellä pystyväni seisomaan tämän nimen takana kunnolla. Edessä on siis muutos, joka tulee tapahtumaan vähitellen, rauhassa ja pienin askelin. En halua hosua, tehdään tämä siis kunnolla.

Astun vuoteen 2017, joka on monella tapaa minulle muutosten vuosi. Toivottavasti se on sitä myös sinulle. Ilon, onnistumisen, saavuttamisen ja itsensä löytämisen vuosi. Seikkailu, jonka vain itse voi löytää. Tuletko mukaan tälle matkalle?


2 kommenttia:

  1. Missä saa ilmoittaututa koekaniiniksi? Olen heti mukana! :) Kokoni on 46-50 (riippuen vaatteen mallista ja siitä tuleeko yläosaan vai alaosaa) ja rintavuutta löytyy ;)

    VastaaPoista
  2. Tulen <3

    Ihanaa luettavaa, kerta toisensa jälkeen.

    Kiitos kuluneesta vuodesta, ja maailman ihanimmasta hääpuvusta. Vieläkin kaverit jaksaa kertoa, kuinka kaunis olin sinä päivänä, ja kuinka upea puku oli (ja on edelleen)!

    Jenni N

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?