Paljasjalkainen metsänhenki

Huomaa kyllä, että suomalaisille luonto, sen mystiikka ja muinaisen maailman uskomukset ovat varsin pitkälle juurtuneet, ja niistä löydetään kerta toisensa jälkeen aina jotain uutta ja puhuttelevaa. Useampikin morsian on nimittäin toivonut keijumaisuutta hääpäivän pukeutumiseen.

Susan ei ollut koskaan teettänyt itselleen vaatetta, joten koko prosessi oli aivan uusi juttu aivan suunnittelusta itse valmistuksen puolelle. Hän muisti mainita, että perheellisenä ja pitkiä työpäiviä tekevänä on harvemmin itselle aikaa, saati mahdollisuus saada itselle mitään kaunista, luksusta. Päätin siitä paikasta, että nyt täytyy ylittää kaikki odotukset. Halusin tehdä tästä kokemuksesta jotain erityistä, ihanaa ja juuri sitä, mihin arjessa ei ole ollut mahdollisuutta. Onhan hääpuvun teettäminen muutenkin varsin erityislaatuinen asia.

Värimaailmaksi valikoitui vihreän murrettuja sävyjä, se oli selvää jo aivan alusta saakka. Morsian tahtoi tanssia häävalssin paljasjaloin, metsänhengen tapaan, joten päätimme yksissätuumin, että laahus tai täysin pitkä helma eivät ole paras vaihtoehto. Ajatustasolla pomputtelimme myös kerroksellisuutta, värien hienoista vaihtelua, mutta ehdottomasti napakasti istuvaa yläosaa. Jatkokäytön vuoksi päädyimme myös kaksiosaiseen pukuun.

Rakastan tätä kontrastia herkän kauneuden ja karuuden välillä. Kuva Janne Virtanen

Materiaaliksi valitsimme dupion-silkin sen pinnan elävyyden ja mattapintaisuuden vuoksi. Dupionissa on kaunis, himmeä kiilto, mutta mikäli ei kovin kiiltävistä kankaista pidä, tämä on todella hyvä vaihtoehto. Hameosaan suunnitelluista vaihtoehdoista Susan piti eniten nenäliinamaisesta, kerroksellisesta hameesta, joka toi juuri sitä leikkisää metsänhenkeä esiin, jota oli niin kovasti toivottu. Metsämaisemakaan ei ole aivan tasaisen värinen, joten pukuun valitsimme kahta eri vihreän sävyä. Toinen hieman tummempi, vähän oliivimainen ja toinen puolestaan hennompi ja raikkaampi sävy.


Hääpuvun yläosa on aito, metalliluin tuettu ja vartalon kaaria kauniisti muokkaava korsetti, joten sitä voi huoletta käyttää jatkossakin vaikkapa toisen hameen tai  housujen kanssa. Koskapa valkoiset liljat ovat Susanin lempikukkia, suunnittelin niitä pariin malliin kankaaseen maalattavaksi, ja morsian ihastui niihin täysin. Selän luonnonvaalea nyöritys yhdistää kauniisti etuosan liljat ja hiuksiin asetellut kukat yhteinäiseksi kokonaisuudeksi.

Tarvitaanko tämän kanssa edes hääkimppua?

Tässä oli suunnittelijalle hitusen tiukka paikka. Mummoni aina pyytelee minua maalaamaan hänelle kukkia, mutta jotenkin en ole saanut flooran puolelta ideasta kiinni, ja aluksi sama tuttu tökkiminen tuli vastaan. Kun pääsin kunnolla silkin maalaamisessa vauhtiin, intokin pääsi valloilleen. Onko kukkia tosiaan näin kiva maalata? Tunnustan, että tästä syntyi aikamoinen polte kukkien maalaamisen suhteen. Miltei euforisessa tilassa sekoitin sävyjä, ja kerrankin olen lopputulokseen lähes täysin tyytyväinen.

Niin oli asiakaskin.

Kun valmis ja kukkivaksi maalattu korsetti saatiin Susanin ylle, meinasi sekä asiakas ja siinä sivussa liikuttuva suunnittelijakin itkaista. Morsian ei tahtonut uskoa, että jotain näin kaunista oli tehty vain hänelle, ja että se tosiaan oli hänen omansa. Unelmien hääpuku.

Sulhanen sai myös puvun kanssa yhteensopivan plastronin. Kuva Janne Virtanen

Myöhemmin, kun pääsi näkemään kuvia häistä, oikeasta meikistä ja hiuksiin pujotelluista kukista, olin pakahtua onnesta. Jep, kun on myötäeläjä, on myötäeläjä. Pitänee vielä mainita siitä, kun alussa kerroin tämän olleen aivan uusi ja erilainen kokemus Susanille. Hän vielä lähtiessään halasi tiukasti ja kiitti tästä kaikesta, puvusta, hauskasta ja mielenkiintoisesta kokemuksesta. Minullekin jokainen asiakkaani antaa jotain erityistä, saan jakaa heidän kanssaan jonkin aikaa varsin paljon, ilmassa sinkoilee ideoita, yhteistä energiaa, naurunpyrskähdyksiä ja liikutusta. Aina välillä pitää palata kuvien kanssa ajassa taaksepäin, muistaakseni paremmin nämä mahtavat ihmiset, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä!

Eläköön ideamateriaali

Todella usein minulta kysytään, että mistä haen innoitusta ja inspiraatiota uusiin suunnittelutöihin ja pukuihin. Olen sitä tyyppiä joka imee vaikutteita ja ideoita todella erilaisista lähteistä, aina rakennustaiteesta luonnon muovaamiin muotoihin ja musiikkiin. Ideoiden hakeminen on harvoin jäykän tiedostettua, lähinnä pidän silmät auki joka tilanteesta ja tallennan "korvan taakse" kaikkia minua miellyttäviä pieniä osasia, enemmän tai vähemmän abstrakteja. Jotkut painuvat unholaan seuraavien tieltä, toiset taas jäävät kummittelemaan pidemmäksikin aikaa, kunnes eksyvät jossain muodossa paperille.

Tietokoneeni on pullollaan kansioita täynnä minua syystä tai toisesta puhuttelevia kuvia ja hyllyilleni on aina pinottu vino pino lehtileikkeitä. Yksi hyvä tapa arkistoida esimerkiksi lehdestä leikattua materiaalia kokonaisuuksiksi on askarrella kollaaseja. Ihanaa hommaa! Tein juuri useamman hääaiheisen töihin kertyneistä paperipinoista ja kulutin kokonaisen liimaputkilon. Koukuttavaa. Järkevään, helposti arkistoitavaan kokoon (A4) tehtynä nuo on helppo mapittaa ja niitä on kiva selailla myöhemmin. Alla yksityiskohtia joistain isommista kollaaseistani jotka päätyvät yleensä ateljeen seinille jo kokonsakin puolesta.

Klips klips. Harmaata, punaista, mustaa

Struktuureja ja värisävyjä

Vanhan kullan vivahteita

Inspiraation hakeminen ja ajan tasalla pysyminen ei rajoitu pelkkään leikkaamiseen ja liimaamiseen. Tietokoneen ääressä viihtyvänä ihmisenä seuraan paljon erilaisia blogeja, jonkin verran myös sosiaalista mediaa ja esimerkiksi Tumblr -tyylisiä kuvaan painottuvia yhteisöjä.

Morsiusmuodissa suosikkini on ollut jo kauan Rock n Roll Bride -blogi, joka katsoo aihetta hääkuvauksen vinkkelistä. Rajausta ei kannata silti säikähtää, näkökulma tarjoaa paljon ihanaa silmäkarkkia ja mikä parasta, asenne on kohdallaan. Viitisen vuotta toiminut blogi on kirjoittajansa Kat Williamsin näköinen eikä sorru tasapaksuun keskinkertaisuuteen. Blogista voi poimia ihania ideoita aina puvusta pöytien somistukseen saakka, ja katsoohan noita kuvia kovin mielellään muutenkin. Tarjolla on kaikkea rokkihäistä ja kellomekoista viljapellon keskellä tapahtuviin hippityylisiin juhliin. On mahtavaa, että ihmiset uskaltavat näyttää omaa persoonallisuuttaan elämänsä tärkeänä päivänä.

Kat Williams itse. Voi mikä kampaus! Kuva: David McNeil

Käykääpä siis tutustumassa vaikka ette olisikaan juuri nyt häitä järjestämässä. Rock n Roll Bride päivittää usein ja aiheet ovat aina kiinnostavia. Lukijoiden ja valokuvaajien lähettämän materiaalin lisäksi blogista löytyy myös jonkin verran hauskoja tutoriaaleja esimerkiksi huntuihin, kutsuihin ja pöytäkoristeihin. Hääkuvia selaillessa kiteytyy se hääkuvaajan merkitys, josta itsekin jaksan aina muistuttaa. Niin ihana kuin hääpäivä onkin, voi jännitys tehdä tepposet ja pyyhkiä mielestä suurimman osan kivoista pienistä yksityiskohdista ja päivän kulusta. Kannattaa vakavasti harkita satsaavaansa taitavaan (!) valokuvaajaan ja pyytää kuvia muustakin kuin hääparista klassiseen tapaan kahdestaan kuvattuna. Yhä enemmän ollaan Suomessakin menossa dokumentaarisempaan hääkuvaukseen, missä valokuvaaja on ikuistamassa koko päivän aamusta iltaan saakka. Vaikka hyvä fiilis säilyy muistoissa, on mukavaa että jää jotain hieman konkreettisempaakin myöhemmin ihailtavaksi.

Lopuksi pelkän kuvan vastapainoksi hieman muitakin aisteja mukaan. Katselen paljon liikkuvaa kuvaa sekä elokuvien, musiikkivideoiden että muotinäytösten muodossa ja tähän ikään olen jo oppinut tallentamaan kaikki mieleen jäävät videot myöhempää käyttöä varten. Turhauttavia ovat ne tilanteet, kun etsii jotain neljä kuukautta takaperin katsomaansa kolmen minuutin klippiä netin syövereistä. Huh.

Guo Pei on kiinalainen suunnittelija ja yksi suosikeistani. Jokainen puku on taideteos ja yksityiskohdat ovat henkeäsalpaavia. Miten monta työtuntia yhteen pukuun on käytetty, en uskalla edes arvioida! Kannattaa klikata tuota YouTube -nappulaa niin näkee hieman isompana, pienessä koossa menee paljon ohitse. Kauneydentäytteistä sunnuntai-iltaa teille kaikille tämän videon siivittämänä :)

Vaihtuvat kasvot

Revelationsilla on aikamoinen vilinä henkilökunnan suunnalla. Allekirjoittanut ja Mirjam muodostavat firman selkärangan, mutta sen lisäksi meillä on melkein jatkuvalla syötöllä työharjoittelijoita.

Ilmaista työvoimaa, orjatyötä? Ei sinne päinkään.

Olen kovin kiintyvä ihminen, joten tuntuu aina hirvittävän haikealta, kun joku pitkän aikaa talossa ollut lähtee, jatkaa matkaansa eteenpäin. Aina mummomeiningillä vannotetaan, että tulettehan moikkaaman vielä meitä ja kertomaan kuulumisia, halitaan ja syödään aidosti itku silmässä läksiäispullia. Jokunen viikko sitten lopetti Heta, pitkäaikainen tuttavuutemme. Hän oli työharjoittelussa ensimmäisen kerran, kun vielä teimme töitä täysin korsettien parissa, ja nyt viihtyi kanssamme puolen vuoden työharjoittelujaksolla. Edelleen tuntuu oudolta, tyhjältäkin, kun tuttu ihminen ei enää avaakaan aamuja notkumalla kanssamme, ja nauramassa typerille vitseillemme. On ikävä?

Tukikankaasta saa pienellä vaivalla supersankarinaamion. Tylsää töissä? Ei meillä vaan!

Koen koulutuksen tason tipahtaneen varsin huolestuttavasti yleisellä tasolla, ja työharjoitteluissa on mahdollista syventää käytännön osaamistaan hyvinkin radikaalisti. Meillä työharjoittelijat eivät ole ilmaista orjatyövoimaa, vaan voin ihan käsi sydämellä sanoa, että otan opettajavelvollisuuteni hyvinkin vahvasti. (Asia, josta Mirjam jaksaa vinoilla minulle aina.) Jokaisen kanssa katsotaan yhdessä niitä töitä ja työvaiheita, jotka ovat vaikeita, ja joissa tarvitsisi lisää harjoitusta - ja sitten niitä tehdään. On se sitten puvun vuorittaminen, piilovetoketjun ompelu tai korsetin salaisuudet.

Minulle jokainen harkkari on mahdollisesti tulevaisuuden huippuosaaja, ja pelaan tässä kuviossa valmentajan roolia - myöhemmin saan vaihtaa päähinettä ylpeän ja iloisen mummelin rooliin, kun nämä pienet ihmiseni pärjäävät ja osaavat. Taidankin kantaa aikamoista kanaemon viittaa tässä kohtaa.

Se, että jakaa omaa osaamistaan, opettaa hyviksi ja toimiviksi havaittuja työtapoja ja -tekniikoita, ei ole meiltä pois. Vaikka olisi kuinka pitkään ollut alalla, uudet kasvot tuovat myös jotain uutta mukanaan. Uusi ihminen saattaa nostaa sellaisia huomioita ja kysymyksiä, joita ei ole tullut itse ajatelleeksi, ja samalla rikkoo luutuneita työtapoja. Usein joutuu itsekin pohtimaan, miksi jokin totuttu työvaihde tehdään tietyllä tavalla, jotta sen osaisi kunnolla perustella kysyjälle. Koskaan ei ole ammattilaisena "valmis", vaan aina on jotain opittavaa ja kehittymisen varaa - myös meilläkin. Harjoittelijoiden kanssa työskenteleminen antaa meillekin usein aikamoisia oivalluksia.

Jouluna kävimme harjoittelijoidemme Hetan ja Annan kanssa luovuttamassa verta

Rutisen aina oppilaitoksille, että tarvittaisiin enemmän käytännön tunteja, mutta ei. Niistä vähistäkin karsitaan edelleen. Olen aivan rehellisesti huolissani käsityöläisten osaamisesta ja olemassaolevan tietotaidon katoamisesta kotimaan kamaralta. Tässä oman maailmantuskani ydin. Perinteitä ja käsillätekemistä on alettu jälleen arvostaa, mutta opinahjoissa se ei vieläkään näy.  Pahimmillaan opiskelija on valmistunut reilun kuukauden kuluttua harjoittelun päättymisestä, eikä koulun puolelta oltu opetettu mm. sellaista oleellista asiaa kuin saumurin langoittaminen ja säädöt. Voitte varmaan kuvitella, että olin kohtuullisen tyrmistynyt asiasta, ja sitten aloitettiinkin jo harjoittelut saumurin kanssa. Eri oppilaitosten välillä on suuria eroja, mutta huoleni ei ole aivan turha.

Ei, kaikista ei tule käsityöläisiä, mutta suunnittelijankin on hyvä tietää, tiedostaa, mikä on mahdollista, mikä ei.  Tietenkin tässä piilee ikuinen vaara kirjaimellisesti kaavoihin kangistumisesta, oman itse rajoittamisesta. Tieto lisää tuskaa? Paljon mainostettu ja glorioitu kultainen keskitie lienee tässäkin avainsana. Valtaosalle opiskelijoista maalataan koulussa hehkuvaa kuvaa suunittelijan töistä, mutta suurin osa ei koskaan pääse haaveilemaansa ammattiin - ainakaan ilman omaa yritystä. Harvalla on muutenkaan uransa alussa mahdollisuus hankkia sopimuskumppania valmistamaan luomuksensa fyysisiksi tuotteiksi, joten tässäkin tulee yksi mutka matkaan. Käytännön osaamisesta ei ole mitään haittaa, koskaan.

Lopuksi vielä terveiset kaikille meillä harjoittelussa olleille: Meillä on teitä kaikkia ikävä!