Ehdokkaana Vuoden Hääblogin äänestyksessä ja vuoden 2016 yhteenveto

Ihanaa loppuvuotta! Sitä on paljon, melkein koko vuosi jäljellä, ja nyt otetaan ensiaskeleet siihen, millaiseksi sen teemme tällä kertaa. Minulla uusi vuosi alkoi iloisella yllätyksellä, kun huomasin Love Me Do:n Vuoden hääblogi -äänestyksessä ammattilaiskategoriassa tämän oman blogini. Homma oli mennyt minulta täysin ohi, joten olen hurjan ilahtunut niille lukijoilleni, sinulle, joka ehdotit minua mukaan. Suurkiitos! Mukana on monta hienoa hyvänmielen blogia, joihin kannattaa tutustua. Äänestää saa tämän linkin kautta 15.1. asti.

Vuosi alkaa puhtaalta pöydältä

Olen vipeltänyt menemään pääjalkaisena pitkin maita ja mantuja, eikä montaa vapaapäivää ole ennen Joulua tai välipäivinä ehtinyt pitämään. Liiketilojen vaihto remontteineen, muuttokuormineen ja vanhojen tilojen kuntoonkatsomisineen on sen verran rankka rumba, että nyt haluan uskoa, että nyt ollaan tultu pysyvästi "kotiin", eikä ole tarvetta muuttaa enää mihinkään vuosikausiin. 

Tässä kohtaa on syytä ottaa lakki päästä ja osoittaa enemmän kuin suuret kiitokset koko työtiimille, appivanhempieni, rakkaan puolisoni ja erityisesti Maahantuojien outletin Hannan ja Trilogia Collectionin Marikan suuntaan. Siinä kohtaa, kun oma pää tahtoo levitä stressin alla, tällaisia tukijoukkoja ei voi kuin kiittää mitä nöyrimmin ja itkua tihrustaen. Miten olen ansainnut tällaiset ihmiset elämääni? Olette ihan uskomattomia!

Vuoden ensimmäinen viikko kuluu tehokkaasti vielä paikkoja laitellessa, mutta avajaiset lähestyvät vauhdilla. Vaikka tilaa on nyt runsaasti enemmän kuin aiemmin, kaikki eivät mahdu kerralla sisään, joten pidämme kokonaisen avajaisviikon. Love Me Do - messujen jälkeen luvassa on vielä erillinen morsianilta omine yllätyksineen. Avajaisista, tulevasta aikataulusta ja luonnollisesti tulevista avajaistarjouksista jutellaan myöhemmin, nyt palataan takaisin hetkeksi kuluneeseen vuoteen.

Aurora Collection -valmispukumallisto

Useamman vuoden mutusteltu valmispukumallisto näki päivänvalon ja sen kehitys on syönyt ison osan vuodesta. Mallistohan syntyi suoranaiseen tarpeeseen. Olin itse kaivannut sitä jo pitkään ihan työnteon kannalta, ja toiselta puolelta moni asiakas harmitteli, kun tietynlaisia pukuja ei tahtonut löytyä sitten mistään. Klassinen annamunkaikkitehdäitse -tilanne. Vaalimani kotimaisuus toteutuu myös kun valmistus pidetään omassa ompelimossamme. Klassisen linjakkaat puvut muuttuvat väriä vaihtamalla hääpuvuista ylellisiksi juhla- ja iltapuvuiksi.

Ihanan ilmava Camelia. Kuva ByMikaelas

Aurora - mallisto on otettu aivan ihanasti vastaan. Paras palaute on tullut asiakkailta, jotka ovat olleet innoissaan, fiilistelleet hyvää istuvuutta ja juuri oikeanlaista tyyliä. Useampi häälehti on ottanut Aurorat omikseen ja häkellyttävintä oli nähdä viimeisimmän Häät -lehden kansi. Minun pukuni kannessa? Minun pukuni! Urani ensimmäinen kansikuva, enkä voi olla enemmän iloinen, ylpeä ja innoissani.

Häät 2/2016 kannessa Carla

Täytyy myöntää, että suosiolla on pienet varjopuolensakin. Aurora -pukuja on tilattu ja kysytty nyt niin paljon, että meillä on ateljeella tällä hetkellä pieniä vaikeuksia saada kaikkia malleja ja kokoja rekkiin sovitettavaksi nopeasti. Tässä kohtaa pyydänkin siis innokkailta morsiamilta hieman kärsivällisyyttä. Puvut valmistetaan omassa ompelimossamme, eikä niitä teetetä muualla maailmassa ja vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja, raja tulee vastaan väkisinkin. Uskon kyllä, että kun saadaan muuton viimeisetkin liikkuvat palat kohdalleen, pääsemme valmistamaan uusia pukuja nopeammalla aikataululla, eikä tarvitse kuukausikaupalla odotella.

Coralie. Kuva ByMikaelas, kukat Floramore

Kisailua catwalkeilla

Pukuni ovat keinahdelleet toinen toistaan ihanampien naisten yllä useammilla punaisilla matoilla vuoden mittaan. Perinteiseksi jo muodostunut kansanedustaja Timo Heinosen järjestämä Lasia ja Muotia -tapahtuma Riihimäellä, jossa minun ja Jukka Rintalan luomuksia on päässyt ihailemaan salonkinäytöksessä. Täällä Aurora Collection näki ensimmäistä kertaa julkisuuden päivänvalon.

Kuva Hans Lehtinen Photography

Kuva Hans Lehtinen Photography

Elokuussa Taiteiden yönä järjestimme kampaamo Pesulan kanssa pukujeni näytöksen Mechelininkadun puisto-osuudella ja suunnittelija oli jälleen pakahtua onnesta kaikesta siitä ihanasta palautteesta, jota sai sekä malleilta, että näytöstä seuraamaan saapuneilta katsojilta. Jälleen yksi hitusen hullu unelma toteutettuna!

Jani Nordqvist Photography

Aivan joulun alla Helsingin Glorialla nähtiin Fashion Model Agencyn oppilasnäytös, jossa mukana oli useampia pukujani. Kivan videoklipin näytöksestä voit katsoa tästä. Lokakuussa puolestaan Love Me Do - messuilla malliston pukuja oli hääpukunäytöksessä, ja suomalaisten suunnittelijoiden näytöksessä, joka oli samalla osa Vuoden Hääpukusuunnittelija - kisaa.

Vuoden Hääpukusuunnittelija 2016

Lähdin hääpukusuunnittelijan kisaan löysin rantein. Olin mielestäni antanut suuren osan sydämestäni Aurora -mallistolle, enkä mielestäni ollut tarpeeksi hyvän ehtinyt valmistautua kisaan. En siis mitenkään, millään tavoin ollut valmistautunut sijoittumaan kisassa. Nauratan itseäni välillä katsomalla videoitua hölmistynyttä reagointiani kisan ratkettua.

Vaikka en osannut suhtautua kisaan sijoittumismielessä, suhtaudun tähän "missivuoteeni" täydellä vakavuudella. Otan tämän mielettömän suurena kunniana, tunnustuksena pitkästä ja periksiantamattomasta työstä. Ensi lokakuuhun asti minulla on aikaa tehdä töitä tittelini eteen, näyttää, miksi minut valittiin. Suunnitelmissa ja neuvotteluissa on jo monta erityistä juttua, mutta niitä en uskalla vielä tässä kohtaa julkista. Sen voin sanoa, että nyt on jo tehty paljon töitä, jotta saadaan tämä uraauurtava kisa ja titteli juurrutettua alan merkkipaaluksi. Yksi iso, vaikka monelle ohimenevältä tuntuva juttu oli jo Jaakko Selinin maininta siitä itsenäisyyspäivänä linnan juhlien spiikissään, jolloin Vuoden hääpukusuunnittelijan titteli tuli koko kansan tietoisuuteen. Hyvä Jaakko!

Katse tulevaan

Uuden putiikin ja avajaisten lisäksi on tulossa monta uutta kuviota. Aurora Collection tulee laajentumaan kokopuolella erityisesti rintavien naisten iloksi. Otan mielihyvin koekaniineja mallisovituksiin vastaan, joten jos olet yli 44 kokoinen ja rintava, minulle saa ilmoittautua! Haluan testata kaavaa mahdollisimman monella ihmisellä ennen kuin kaavat kirjoitetaan kiveen.

Järein muutos kuitenkin liittyy suoraan itse Revelationsiin. Olen käynyt myös aikamoista etsikkovuotta itseni kanssa suunnittelijana. Oman elämän syvien pyörteiden jälkeen olen käynyt pitkää vuoropuhelua itseni kanssa siitä, millainen suunnittelija olen ja millaisia pukuja teen. Usko tai älä, mutta minulla oli vaihe, jolloin mietin onko minulla mitään annettavaa. 

Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen luulen löytäneeni itseni, omani tyylini ja tapani uudestaan. Toki Aurora -malliston suosio ja Vuoden Hääpukusuunnittelijaksi valinta pönkitti päätöstä. Revelations on perustettu aikoinaan hääpukuliikkeeksi, jossa työskenteli kaksi hyvin erilaista suunnittelijaa, enkä koe enää tällä hetkellä pystyväni seisomaan tämän nimen takana kunnolla. Edessä on siis muutos, joka tulee tapahtumaan vähitellen, rauhassa ja pienin askelin. En halua hosua, tehdään tämä siis kunnolla.

Astun vuoteen 2017, joka on monella tapaa minulle muutosten vuosi. Toivottavasti se on sitä myös sinulle. Ilon, onnistumisen, saavuttamisen ja itsensä löytämisen vuosi. Seikkailu, jonka vain itse voi löytää. Tuletko mukaan tälle matkalle?

Hääpukujen outlet Fitting Roomilla ja Linnan juhlien puvut

Ale hääpukujen outlet vanhoissa liiketiloissamme Mechelininkadulla jatkaa vielä jouluviikolla 22.12. asti klo 12-19. Jos olet vailla hääpukua, kannattaa käydä sovittamassa ja hankkimassa itselleen oma aarre ennen Joulua. Viikonloppuna outletiin saapui vielä hurjasti uusia pukuja ja huomenna, maanantaina, valikoimaan saapuvat ihan mielettömän kauniita helmilaukkuja. Jos ehdit käydä viime viikolla, suosittelen lämpimästi uudelleen vierailua jouluviikolla!

Kenkiä löytyy! Tässä vasta osa outletin aarteista

Mikä outlet? Jos kuulet asiasta ensi kertaa, niin lainaamme eri hääpukuliikkeiden ALE hääpukujen outletille vanhaa showroomia sillä aikaa, kun Fitting Roomin uusia raameja laitetaan kuntoon Museokadulla. Liikkeessä on toistasataa hääpukuja, värjättäviä hääkenkiä, boleroita, pitsipaitoja ja asusteita. Hinnat ovat alta 500€ tai vähintään puolet puvun alkuperäisestä hinnasta. Viime viikolla, kun olin itse paikan päällä morsianten apuna, moni löysi kesän hääpukunsa 99-350€ hintahaitarilla, osa samalla kertaa pukuun sopivat kengät ja hunnunkin. Monta kärpästä samalla iskulla!

Kovasti kysyttyjä lyhyitä pukujakin on iso rekki

Paluu Linnan juhliin

Mikä siinä onkin, että ajoissa kirjoittaminen itsenäisyyspäivän juhlista on kertakaikkisen mahdotonta? Tällä kertaa muutto on uuvuttanut, josko ensi vuonna saisi jo samalla viikolla. Onnistuin bongaamaan kaikki neljä pukuani itsenäisyyspäivän lähetyksestä. Sitä tuijottelee silmä kovana onhan kaikki hyvin, laskeutuuko helmat oikein, asettuihan puku kauniisti kantajansa ylle.  Tulipa hyvä mieli, kun Jaakko Selin muisti vielä mainita Vuoden Hääpukusuunnittelijan tittelistä noteeratessaan Sari Sarkomaan kukallisen puvun.

 Sarin (ja Sari Jalosen) valmistautumista Linnan juhliin, sekä kurkistusta puvun suunnitteluun voi lukea tarkemmin Eevan lämminhenkisessä nettijulkaisussa täältä. Suunnittelijaa hitusen huvitti muutama lause tekstissä. "En tuntenut Saria aiemmin, mutta yhteistyö hänen kanssaan meni mainiosti!" Niin, en yleensäkään tunne asiakkaitani etukäteen, joten suupieli aavistuksen nykäisi tällä kohtaa.

Iltalehti nosti ihanasti Sari Sarkomaan pukua ja tyyliä erillisellä artikkelilla. Sen voi lukea tästä. Upeasti kukkaloistossa hehkunut kansanedustaja pääsi myös tyylikkäimmän 50 puvun listalle. Kuva-artikkeliin pääset tästä. Mukana on myös monen tutun tekijän pukuja, hyvä me! Harmi kyllä, miten vain tiettyjä suunnittelijoita nostetaan mediassa esiin, kun paljon enemmän huomiota olisivat ansainneet esimerkiksi Pukunin Saara Toivanen, Glamourin juhlapukeutumisen pioneeri Sinikka Nikander, Valkoisen Kreivittären Johanna Pohjanmies ja Atelje Tuhkimotarinan Heidi Tuisku. Kaikki ovat pitkän linjan muodin ammattilaisia, näyttäneet kykynsä ja luovuutensa jo moneen kertaan.

Ylen selostus/haastattelutiimi valmiina toimiin!

YLEn toimittaja Piia Pasasesta nähtiin pitkälle pukua vain vyötärölle asti haastatteluiden kuvakulmasta johtuen, mutta perinteen mukaisesti juontajat jättävät mikkinsä ja siirtyvät muiden kanssa tanssilattialle pyörähtelemään ja koko puku pääsi oikeuksiinsa. Piian Camille - pukua en alunperin ajatellut ottaa vaaleanpunaisena mallistoon, mutta nyt kun sitä sai ihailla hänen yllään, saatan tulla toiseen tulokseen. Hyvältä näyttää!

Hyvää itsenäisyyspäivää - vinkit pukujen bongaukseen

Ihanaa itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyspäivän aamu aukeni ihanan aurinkoisena, hyväntuulen ja huumaavan valon päivänä. Suunnittelija itse heräsi noin tunti sitten ja nyt kirjoittaa tätä vielä lämpimään flanellipyjamaan verhoutuneena. Mikäpä tässä kiire.

On taas tullut se aika vuodesta, kun keräännytään töllöttimen ääreen, kuohuviinipullo kylmässä odottaen ja innolla seurataan parituntisen verran punaisella matolla käveleviä juhlavieraita kättelemässä tasavallan presidenttiä. Suomalainen itsenäisyyspäivän perinne, jota olen useammin kuin kerran yrittänyt selittää ulkomaalaisille ilman sanottavaa menestystä. Tämmöisiä me nyt satumme olemaan. Omanlaisiamme. Suomalaisia.

(Yllä pieni fiilistely viime vuodelta, Olavi ja Marianna Sydänmaanlakan kättelystä punaisella matolla. Pahoittelen huonoa kuvalaatua, kännykällä suoraan ruudulta napattu.)

Linnan juhlat ovat meille se valtakunnan ykkösjuhla. Se, jota harva jättää katsomatta ja fiilistelemättä. Se on myös meille kotimaisille käsityöläisille, suunnittelijoille, ompelijoille, korujen- , kenkien-, ja asusteiden suunnittelijoille tilaisuus näyttää omat kyntemme, osaamisemme ja luovuutemme. Vuoden tärkeimpiä päiviä jo ihan suomalaisen työn puolesta!

Vauhtikuukausi takana

Vuosi on ollut poikkeuksellinen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien pukujen kanssa. Viimeiset vuodet nukkumattia ei ole juuri ehtinyt tavata, ja marraskuu on kulunut tiukasti ompelukoneen, silkkien ja pitsien välissä. Vaikka tilauskalenteri näyttääkin, että tänä vuonna on tehty enemmän pukuja kuin koskaan aiemmin, on silti päässyt joka ilta kotiin nukkumaan. Olisiko tämä nyt sellainen elämä opettaa -tilanne? Kutsutkin ovat tosin tulleet selvästi aiempia vuosia aiemmin.  Joka tapauksessa, näppiksen takana ei olekaan nyt äärimmäisen uupunut suunnittelija, joka ei jaksa oikein kirjoitaa pariakaan riviä juhlapuvuista, vaan täällä ollaan täydessä vireessä.

Yhteen valmispukuun tarvittiin pieni lisäys sivuihin. Tässä mallataan oikeaa tyllin sävyä.

Moni on lähetellyt viestejä, kysellyt keillä kaikilla on suunnittelemani puvut tänä vuonna ja mistä ne saattaisi tunnistaa. Omia pukuja linnaan astelee neljä, ja sen lisäksi pukuja on laiteltu istuvammaksi ja oikeaan mittaan lähes kolmellekymmenelle juhlijalle. Siitä saa sen verran perspektiiviä juhlijoiden valinnoista, että taitaa sittenkin tulla sangen sinivoittoista pukujen suhteen. Sen lisäksi avoimet tai muuten näyttävät selät puvuissa ovat selvästi tämän vuoden juttu, Olkaimettomuutta on myös vähemmän, mutta sen sijaan paljettien ja helmikirjailuiden määrä on noussut huimasti. Osataan täälläkin hehkua!

No kerronko nyt? No kerron, kerron!

Yksi syy, miksi ateljeen henkilökunta ei ole tämän voipuneempaa, on se, että Aurora -mallisto on otettu enemmän kuin avosylin vastaan ja kaksi malliston pukua nähdään linnanjuhlien kaunottarien yllä. Celina on mustana todella tyrmäävä (mutta valitettavasti puvun kantajan nimeä en saa julkaista), ja  vaaleanpunaisessa Camillessa nähdään YLEN juontaja Piia Pasanen. Väri suorastaan  hivelee Piian omaa väritystä! Täytyy myöntää, että vähän jännittää nähdä, miltä puku telkkarissa näyttää, kun sitä useamman kerran varmasti onnistuu bongaamaan lähtien presidenttiparin haastattelusta lähtien. Tämä taitaa olla nyt näkyvin suunnittelemani puku tältä osin.

Aki viimeistelemässä helmoja Piian pukuun.

Tämän vuoden linja puvuissa on ollut klassisia, pelkistettyjä leikkauksia, mutta äärinaisellisia linjoja. Suuria härpäkkeita ei kannata odottaa tältä sektorilta, sillä (jatko)käytettävyys on myös yksi tärkeä kriteeri monella kantajalla. Ministeri Kai Mykkäsen puolison, Annan puvussa petroolinvärinen pitsi saa hohtaa ja näyttävin yksityiskohta on kauniisti avarrettu selkä. Selät, ja hihat tuntuvat muutenkin olevan tämän vuoden juttu!

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa sen sijaan puettiin näyttävän talviseen kukkakuosiin. Kuosien kanssa työskentelyssä on omat haasteensa. Jotta kuviot pääsisivät  parhaimmin esiin, leikkauksien pitää olla selkeät ja antaa materiaalille tilaa.

En tiedä, miten tv-kamerat värit kääntävät, mutta kuosissa on ihanan runsas värimaailma; runsasta tummanvihreän sävymaailmaa, herkkää vaaleanpunaista, pirteää oranssia ja kirkasta keltaista. Puku kantaa nimeä Secret Garden, ja Sari ihanasti totesikin, että haluaisi vain karata keskelle sitä vehreää runsautta. Uniikit korut pukuun on suunnitellut Carina Blomqvist.

Leikkausten hahmottelua nukella

Kurkistus ensimmäiseen, raakaversion sovitukseen.

Kuosikankaan vedostusta nukella.

Tänään, itsenäisyyspäivänä, vähän ennen kättelyn alkua, on tulossa todella kivan nettiartikkeli kuvien kanssa tästä puvusta, joten hähää, en kerrokaan tässä enempää, vaan linkkaan jutun myöhemmin illalla tähän perään. Silkkimäisen laskeutuvaa pukua pääsee siis ihailemaan enemmän pienen odotuksen myötä!

Ihanan aurinkoista itsenäisyyspäivää sinulle! Kohotetaan yhdessä maljat 99v. Suomelle!

Lähtökuopissa muuttoon, linnanjuhliin ja kansallismuseon häätapahtumaan

Linnanjuhlat lähestyvät kovaa kyytiä ja kiire on sen mukainen. Tällä kertaa vuosi on erilainen, odotus on toisenlaista. Putiikki nimittäin ottaa ja muutta ihaniin, isompiin tiloihin joulukuussa ja tammikuussa olisi sitten avajaiset odotettavissa.

Vitsailin, kun maalasimme Fitting Roomin ompelimon seiniä reilu kolmisen vuotta sitten, että minulla ilmeisesti on jokin tarve päästä remontoimaan liiketiloja parin vuoden välein. Kuinkas sitten kävikään? Ompelimon lisäksi tuli showroom ja nyt pääsemme muuttamaan kummatkin yhteiseen sijantiin.

Museokatu 40. Pistä korvan taakse!

Muutama huolestunut ihminen on kysellyt jo mihin muutamme. Ei hätää, kauas ei mennä, vain korttelin toiselle puolelle. Meistä tulee Museokadun asukkeja, ja olen nyt jo ihan rakastunut tuohon tunnelmalliseen katuun, sen pieniin liikkeisiin ja ihmisiin. Tammikuussa kun käännyt Helsingin ns. hääpukuliikebulevardilta eli Runeberginkadulta Museokadulle, nokka kohti rantaa, olet käytännössä jo ovella!

Arvaa kumpaan värimaailmaan mentiin?

Tapetit ovat tulleet ja oikeansävyiset maalipönikät odottavat ensi viikon jälkeen seinille telomistaan. Tilasta tulee niin kaunis! Muodoltaan se on hevosenkengän kaltainen, joten sinne saa eriteltyä sopivasti toiminnan eri ulottuvuudet. Saamme sovituspuolelle ihanan paljon tilaa peilailla ja testailla helmanpituuksia ja toiselle puolelle taas Revelationsin, Aurora -valmispukumalliston, Ruoste Designin ja Trilogia Collectionin puvut. Uuteen tilaan on myös tulossa useampia ihan uusia tuttavuuksia laukkujen ja korujen muodossa. Katsotaan, mitä herkkuja vielä löytyykään! Valtavirrasta valikoimaltaan ja tunnelmaltaa poikkeava hää- ja juhlapukujen erikoisliike alkaa saada entistä paremmin raaminsa.

Kiemurainen peili löytyi huutokaupasta

Kehys- ja kultausliike Virtaselta löytyikin sitten enemmän raameja

Takatiloihin saadaan mahtumaan puolestaan ompelimo suurine leikkuupöytineen entistä väljemmin, eikä nykyistä ramppaamista ompelimosta showroomille enää tule. Puvun saa kirjaimellisesti kättä ojentamalla työn alle. Voi, olisi jo joulukuu ja olisipa jo linnanjuhlat ohi, niin pääsemme toteuttamaan tämän kaiken!

Itsenäisyyspäivän pukujuhlaa

Linnan juhliin on tänä vuonna tulossa useampia pukuja Revelationsilta, mutta ketkä niitä kantavat, kerrotaan vasta lähempänä itsenäisyyspäivää. Ompelimossa koneet surisevat lähes taukoamatta ja olemme ottaneet normaalien sovitusaikojen ulkopuolellekin sovituksia, kun emme ole halunneet jättää ihmisiä pulaan suuren juhlan kanssa. Onneksi ennakoime kunnolla aikataulujen kanssa, joten tällä kertaa ei ole tarvinnut tehdä kuutamohommia.

Aivan ihania pukuja kyllä tulossa! Luulen, että meillä seurataan kättelyitä tänäkin vuonne tyyliin: "Tuon korjasi Aki, Hanna teki tuohon uuden selän, tuo on minun suunnittelemani, tuo taas Akin muokkaama ja kappas, tuon täytyy olla Valkoisen Kreivittären Johannan suunnittelema!" Ihana aina nähdä juhlaeleganssin kokonaisuus; meikki, kampaus ja korut. Kuinka ihminen pukuaan kantaa ja säteilee kiitollisuutta ja iloa kutsun saatuaan.

Anna ajan pysähtyä - häätapahtuma Kansallismuseolla 10.12.

Kun itsenäisyyspäivästä on selvitty,  ja muu ompelimon porukka huhkii uuden liiketilan kanssa, minä karkaan vielä vähäksi aikaa messuilemaan. Kansallismuseolla Helsingissä järjestetään aivan ihana "Anna ajan pysähtyä" -häätapahtuma, jonka päätavoite on esitellä museoviraston kohteita hää- ja juhlapaikkoina. Voi, tämähän sattui ihanasti! Olen aina rakastanut historiaa, vanhoja linnoja ja kartanoita, joten ei paljon tarvinnut miettiä tulenko tänne mukaan. (Sitä paitsi nyt on vähän omaa ammuakin ojassa. Linnahäät? Ei paha. Ei paha.)

Sen lisäksi, että itse varmasti käyn nuuskimassa jokaisen ihanan kohteen esittelyt, olen esittelemässä Revelationsin uniikkipukuja ja Aurora -valmispukumalliston vaihtoehtoja. Historiahan on yksi suurimmista innoituksen aiheistani suunnittelussakin, joten tuntuu näiden menevän nyt sopivasti yhteen. Pukujen seuraksi puetaan monesta muusta yhteydestä tutun Kultaseppä Sanni Lehtisen hopeapitsiset filigraanikorut. Ihastuessaan, kauniin riipuksen tai korvakorut voi ostaa samalla käynnillä myös mukaansa!

Tapahtumasta voit katsoa tästä lisätietoja. Paikalla on juhlapaikkojen ja cateringien lisäksi useampi, hieman erilainen hääpukeutumisen edustaja, mahtavia hääsuunnittelijoita auttamassa monessa mutkassa, sekä Häät -lehti. Hääpukeutumisessa on haettu vintage ja designer-tyylisiä näytteilleasettajia, joten odotan kyllä innolla tätä kattausta.

Yhden linnanjuhlien puvun tarina - syvemmälle kuin arvaatkaan

Tämä ei ole aivan tavallinen kertomus puvun suunnittelusta. Tällä puvulla oli jo tarina, ennen kuin ensimmäistäkään tikkiä oli ommeltu tai kynä hipaissut paperille luonnoksen ääriviivojakaan. Tarina, joka ulottuu yli kahdenkymmenen vuoden taakse, ja on vaikuttanut kaikkiin pukuihin, käytännössä aivan kaikkeen, mitä olen urani aikana tehnyt. Ei siis mikään olankohautuksella ohitettava kolttu. Koska jutun juuret ovat hyvin syvällä historiassa, tämä ei tule olemaan aivan lyhyt luettavakaan.

Muistat varmaan kurkistuskuvista mustikansinisen silkkipuvun helman ja vilauksen metalliketjuista selässä.  Pukua kantoi Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakan ylväsryhtinen Marianna-puoliso. Nyt, nyt meillä on kaikki tarvittavat päähenkilöt kasassa. Oletko valmis jatkamaan?

Melkein valmis puku ennen viimeistelyjä

Kaksikymmentä vuotta sitten

Avaan nyt aika suuren osan itsestäni sinulle. Osan, joka ei ole mitenkään mukava, ilahduttava tai hupaisa, mutta joka on tehnyt minusta minut. Surullista kyllä, se tuntuu olevan varsin monen muunkin elämää. Reilut kaksikymmentä vuotta sitten olin teini, yläasteella ja nääntymässä koulukiusauksen jalkoihin. Olen saanut lasit alakoulun kolmannella luokalla ja nimittely alkoi välittömästi. Se jatkoi koko ajan raaistuen yläasteelle, jossa henkinen väkivalta muuttui myös fyysiseksi. Kannan edelleen kehossani arpia muistoina niiltä ajoilta. Arpia, joita koulukiusaajien käsissä sain. Sellainen jättää väkisinkin jäljet kehen hyvänsä.

Olin aivan hirvittävän väsynyt elämääni sellaisena kuin se oli. Kaipasin, janosin kipeästi jotain muuta. Jotain, missä ei tarvitsisi pelätä, ei väkivaltaa, ei nimittelyä. Hetken rauhaa nuolla haavojani ja hengittää rauhassa ilman pelkoa päälle käyvistä hyökkääjistä. Jotain sellaista oli pakko olla!

Kuvaan astui karheaääninen mies, jonka toisen korvalehden lävistää pieni puukko. Vähän pelottavankin oloinen tyyppi, mutta ehdottoman luotettava. Olavi Sydänmaanlakka toimi tuolloin Tikkurilan seurakunnan nuoriso-ohjaajana, oli aloittanut nuorten yökahvilatoiminnan, jonne kaikki saivat tulla taustasta tai kunnosta riippumatta. Joku saattaa muistaa Jallen Pub- yökahvilan, toinen taas myöhemmä Aseman lapset tai Walkersin. Hukkuva näki oljenkorren, johon tarttui.

Löysin itseni hyväksyvästä ja mukaanottavasta porukasta. Vaikka olin alkuun niin arka, että tutustuminenkin oli vaikeaa, luottamuksen löytämisestä toiseen ihmiseen puhumattakaan, sain mahdollisuuden. Tilan hengittää, vähän kerrallaan sitoa vuotavat haavat. Ilman Olavi Sydänmaanlakkaa ja hänen rakentamaansa toimintaa en ehkä olisi tässä ja nyt. En tiedä, olisiko minua enää.

Sain tilaisuuden korjata itseäni ja antaa haavojen parantua. Arpia on edelleenkin, mutta ne muistuttavat, mistä olen tullut. Millaisen tien olen kulkenut, ja miten pitkälle olen päässyt niin ihmisenä kuin työssänikin. Kenties ehkä tämän taustan takia olen oppinut kuuntelemaan, ymmärtämään ja hoksaamaan niin tehokkaasti, että useampi asiakas on ollut vakuuttunut siitä, että minusta on tullut ajatustenlukija.  (En ole, mutta yritän kovasti!) Haluan jakaa ympärilleni hyvää mieltä, lämpöä ja valoa. En jäädä siihen pimeyteen, johon olin lähellä suistua.

Sattuma viitoittaa tietä

Tammikuussa sain yllättäen viestin, kutsun tapaamaan kahdenkymmenen vuoden takaisia tuttuja vuosijuhlan tai oikeastaan vuosikymmenjuhlan muodossa. En ole valtaosaan ollut missään yhteyksissä jatkettuani matkaa, mutta olin hurjan utelias näkemään, mitä kullekin kuuluu näiden vuosien jälkeen. (Jotkut asiat eivät tunnu muuttuvan lainkaan. Korvalehdessä killui edelleen tuttu puukko.) Tällöin sain uudestaan yhteyden Sydänmaanlakkaan, ja kun sitten kuulin, että hän oli saanut kunnian tulla kutsutuksia linnanjuhliin, minun oli pakko ottaa yhteyttä.

Olavi oli antanut minulle sekä itsensä kautta, että välillisesti äärimmäisen suuren avun, kun olin heikoimmillani. Mahdollisuuden toipua koulukiusauksen kauhuista niin, että sain puhtaamman ja paremman pohjan päästä kasvamaan siksi aikuiseksi, siksi ihmiseksi, joka nyt olen. Halusin antaa edes osaksi takaisin jotain siitä hyvästä, jota olin itse aikoinaan saanut. Kiitokseni siitä turvasaarekkeesta, jonka muurien sisältä sain paikan. Antaa hyvän kiertää, ja niin tapasin Mariannan.

Nostalgiasta pukusuunnitteluun

Joskus puku nousee intuitiivisesti mieleen välittömästi, saa hahmonsa jo sillä hetkellä, kun tapaa asiakkaan ensimmäistä kertaa. Juttelimme siitä, mikä olisi eniten Mariannaa ja palapelin palaset loksahtelivat paikoilleen. Minulla oli jo jonkin aikaa ollut jemmassa ihanan rouhea, mustikansininen dupionsilkki, jonka oli joskus hankkinut ihastuessani sen huikeaan sävyyn. Se oli vain jostain syystä jäänyt käyttämättä, odottamaan oikeaa hetkeään. Innosta täristen kannoin sen töihin, ja toivoin, että se olisi myös Mariannan mieleen - ja sehän oli!

Sommittelua kaavojen ja kankaan riittävyyden kanssa.

Lähtien jo siitä monesti mainitusta puukosta Olavi Sydänmaanlakan korvassa, olin jo heti ajatellut, että Mariannan puvussa pitäisi olla vähän rock-henkeä. Silkin lisäksi olin varannut jo monta köynnöstä hopeoituja metalliketjuja nähtäväksi. Niistä olin suunnitellut monikerroksiset käädyt valumaan osittain avoimen selän poikki. Samanpaksuisesta ketjusta olisi tullut vähän tylsä sellaisenaan, joten otin useampia, erivahvuisia ja -suuruisia ketjuja mukaan, sommittelin niistä näyttävän koristeen. Etupuolella ketjut muodostivat hieman art decomaiset linjat. Kuva ei halua tulla blogiin, joten tässä linkki kuvan luokse.

Pientä  viilausta ennen ketjujen sommittelua

Kaikista paras palaute oli ehdottomasti pukua noutamaan saapunut innostunut Marianna, joka lämpimästi halasi minua, kiitti mahtavasta kokemuksesta puvun suunnittelun ja valmistuksen kohdalla. Saamani kukat ja kortti kertonevat kaiken. Jaoimme puvun tekemisen yhteydessä monia ilostumisen, liikutuksen, herkistymisen hetkiä. Tämä ei ollut pelkästään minulle tärkeä juttu. Kiitos vielä Olavi ja Marianna!

Pukua voi katsoa oikein liikkuvan kuvan kanssa hienosti kännykameralla taltioidusta ylen pukulähetyksestä tai jollei tämä näy kunnolla, linkin kautta kohdassa 34:23 alkaen.

Kiitos suomalaisen työn tukemisesta! Kurkistuksia linnanjuhlien pukujen taakse

Toistan vielä tuon otsikon lauseen. Kiitos, kun tuette kotimaista käsityötä ja valitsette pukunne Suomesta sen sijaan, että tilaisi netistä tai kävisi vaikkapa Pariisissa shoppailemassa. Joka paikassa toitotetaan, että olisi hyvä ostaa kotimaista, tukea yrittäjyyttä, ja linnanjuhlien pukuun satsaaminen on juuri sitä. Vaikka yleisönosastojen palstat riipivät sitä, miten älytöntä törsäystä juhlat ovat, olen toista mieltä. Linnan juhlat ovat yksi tärkeimpiä osia kotimaisen muodin, suunnittelun ja käsityöläisten näytön paikkoja. Kuinkahan suuri prosentti monen tekijät vuosituloista tämä juhla loppujen lopuksi on? Samoin voi ylpeänä todeta, miten hienoja osaajia meillä tässä maassa on, miten upeaa jälkeä täällä edelleen osataan tehdä.

Kulunut kuukausi on ollut erityisen rankka, mutta sitäkin palkitsevampi. Ateljeella on paiskittu kirjaimellisesti kellon ympäri hommia ja sen ansiosta tänään, presidentin itsenäisyyspäivän juhliin astelee kolme suunnittelemaani iltapukua, eilen Vanajanlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa yksi ihminen sai kohottaa maljoja upeassa uniikkikorsetissaan ja yli kaksikymmentä muuta linnanjuhlijaa sai avun helman- ja olkaintenlyhennysten ja kavennusten muodossa. Tiesitkö muuten, että etiketin mukaan esimerkiksi merkkihenkilöiden käädyt, kunniamerkit tai lippunauhat eivät saa koskettaa ihoa? Tässä oli pala purtavana, ja niinpä aika moneen puvuun taiottiin olkaimet, hihat tai koko yläosa ratkaisemaan tämä ongelma.

Yksityiskohta korsetin sivusta

Keitä kannattaa bongailla linnasta?

Aion kertoa tarkemmin jokaisen puvun suunnittelusta ja valmistuksesta myöhemmissä teksteissä, vielä univelka painaa sen verran kovasti, että kirjoitan keltaisen lehdistön tyyppiin nyt lähinnä paljastusblogauksen niille, jotka haluavat bongata tiettyjä pukuja linnan punaiselta matolta. Tänä vuonna erityisesti yhteen pukuun liittyy niin hurjan paljon taustaa, tunteita, historian havinaa ja hyvää karmaa, että se todellakin ansaitsee oman tilansa.

Aloitetaanpa siis. Ensimmäisenä vuorossa on ihana persoona, Koulukinon edustaja Outi Freese. Hänellä on tarkka, hyvin tunnistettava tyylinsä, jota hän halusi noudattaa myös iltapuvun suhteen. Ydinlause suunnitteluun oli Coco Chanel kohtaa Vuokko Nurmesniemen. Väripalettiin mahtui tasan musta, hyvin syvä musteensininen ja valkoinen. Sininen jäi kuvioista pois ja loppujen lopuksi päädyimme mallailemaan oikeaa pikimustan mattasävyä ja kankaan laskeutuvuutta Villisilkin loistavasta valikoimasta. Kamerani teki tässä kohtaa tenän. Mustan ja valkoisen voimakas kontrasti oli sille liikaa, ja näytöllä näkyy lähinnä suttua. Mutta bongaajille ohjenuoraksi; punaisella matolla astelee tyylikäs, laskeutuvaan villakreppiin verhoutunut nainen, jolla on helmenhohtoiset isot valkoiset kaulukset ja mansetit hihallisessa puvussaan.

Toinen tästä ovesta asteleva daami on Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakan puoliso Marianna, joka sai ylleen mustikansinistä dupion-silkkiä. Rock-henkeä ei ole unohdettu, se nostetaan avointa selkää pitkin valuvien metalliketjujen putousten muodossa esiin. Nopea tunnistaa sen kauniista merenneitolinjaisesta muodostaan. Erityisesti tästä puvusta haluan puhua myöhemmin lisää, sillä on valtavan suuri tarina takanaan, joka ei tekisi sille oikeutta muutamalle riville tiivistettynä.

Kolmatta pukua saa odottaa toisen kättelyn alkuun, sillä nyt hypätään hallituskelkkaan. Mielettömän iso kunnia! Puolustusminiteri Jussi Niinistön ihana puoliso, politiikan toimittaja Leena Sharma pukeutuu kullan ja hunajan sävyissä ylelliseen satiiniin. Kapeassa puvussa leikkaukset ja muoto ovat kaiken ydin. Kullansävyjen vastapainoksi asukokonaisuuteen suunniteltiin kontrastiväriksi syvää tummanpunaista kenkien, huulipunan ja laukun muodossa.

Lopuksi haluan kiittää vielä ompelimon supertiimiäni. Suurkiitokset Hannalle, Akille, Oilille ja Miralle, joita ilman tätä urakkaa ei olisi ollut mahdollista tehdä! Laadunvalvontakoira Lili teki myös valtavan työn  yrittäen ihan tosissaan lievittää ihmisten (erityisesti allekirjoittaneen) stressiä. Haluan myös kiittää facebookin seuraajia, jotka jakoivat auliisti loppumetrien kiriapua tsemppimusiikkien avulla - teistä oli todella paljon hyötyä ja jeesiä! Kuten eräs tuttavani kommentoi, miten on ollut huimaa seurata tätä linnanjuhlien puristusta sivusta. "Lupaat ihan liikoja, ja sitten vielä pidät ne lupauksesi!"  Menee tosiaan melkein Oscar-puheen kaltaiseksi fiilistelyksi, mutta nyt on onnellinen ja iloinen siitä, että on saanut olla osana Suomen yhdeksänkymmenenkahdeksan vuoden itsenäisyysjuhlaa. Illemmalla shamppanjapullo poksahtaa aivan taatusti auki ja nostetaan malja. Ihana nähdä nämä hienot naiset juhlalookeissaan!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Yökyöpelin viikkoterveiset

Keskittyminen herpaantuu ja on syytä ottaa vähän taukoa. Niinpä mutustelen tässä samalla myöhäisillan eväitä ja kerään voimia uuteen rynnistykseen rikkomalla jo uhkaavana häämöttävää blogihiljaisuutta. Tiedätkö, mikä aika vuodesta nyt on? Sehän on tietenkin linnanjuhlia edeltävä tehokuukausi, jolloin kotona käydään lähinnä suihkussa, vaihtamassa vaatetta ja nukkumassa muutama tunti. Käytänkin velmuna tauon näppiksen takomiseen.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien kutsut saapuvat tunnetusti suunnittelijoiden ja ompelijoiden näkökulmasta aivan viime tipassa - tällä kertaa ruhtinaalliset kolme ja puoli viikkoa aiemmin. Sen jälkeen kaupunki täyttyy hermostuneista ja aikataulujen kanssa taistelevista juhlijoista, jotka yrittävät löytää parhaan vaihtoehdon puvuksi, hakea kampaajaa, sopia kenkiä ja kenties saada vielä sipaisun luomiväriä ja huulipunaa juhlakunnon viimeistelemiseksi.

 Linnanjuhlien valmistelua urakalla

Ateljeella sen sijaan käy hurja kuhina, kun Fitting Roomin puolella tehotiimi pistelee löydettyjä pukuaarteita kuntoon, istumaan kantajilleen hansikkaan tavalla ja lyhentämällä helmat sopivaan mittaan. Allekirjoittanut taas puolestaan leikkii formuloita ompelukoneen kanssa ja suihkii saksilla kaavojen ja kankaiden kanssa. Arvasit oikein, Revelationsilta nähdään tänäkin vuonna iltapukuja presidentinlinnan punaisella matolla. En vieläkään ole oppinut Ei-sanan käyttöä, sillä työn alla on kolme uniikkia luomusta, joiden valmistumista voi kurkkia vaikkapa instagrammin puolella.

Myöhäisyön innokas selfie kaavoituspöydän ääressä

Kalenteria tutkaillessa ja päiviä laskiessa kieltämättä hirvittää, mihin sitä pitää itsensä jälleen venymään. Marttyyriksi en kuitenkaan tässä ala, päinvastoin, nautin tästä ihan sanomattomasti. Tässä viikolla yhtenä yönä kaavoittaessani pukua 2 ja 3 mietin, miten rakastankaan tätä työtä. Se tunne, kun kaupunki hiljenee ja uinahtaa ympärillä. Kun rauhassa, kenenkään häiritsemättä, puhelimen pirisemättä voi keskittyä tekimisiinsä. On vain hyvää musiikkia, visio ja kynän rapina kaavapaperia vasten. Joku voi pyöritellä silmiään tälle, mutta olen yöihminen, parhaassa vedossaan, kun muut alkavat painua pehkuihin.

Pieni kurkistus pukuun nro 2. Ihanan elävää dupionsilkkiä mustikan sävyissä.

Uusia kasvoja työperheeseen

Päiväsaikaan sen sijaan ateljeella on tosiaan melkoinen kihinä ja kuhina. Joukkoa kirjavaa tuli värittämään herttainen Oili, joka tätä blogia aikansa seurattuaan rohkaisi mielensä ja kysyi mahdollisuutta päästä harjoitteluun. Oili on ollut mahtavan omatoiminen ja yllättänyt jo lähtömetreillä taitavuudellaan. Kivaa saada uusi, mukava ihminen ompelimon lämminhenkiseen joukkoon!

Laadunvalvojakoira on siirtynyt näyteikkunaan valvomaan ohikulkijoita.

Myös syksyllä kouluun palannut Hanna palaili takaisin linnanjuhlakiireisiin. Olen kyllä niin iloinen ja kiitollinen tästä meidän tiimistämme. Olen sen sanonut jo aiemmin, mutta koen olevani aivan äärettömän onnekas saadessani tehdä töitä näin mahtavien persoonien ja taitavien käsien kanssa. Pitkätkään päivät eivät tunnu rankoilta, kun kaikki tsemppailevat toisiaan, antavat toisilleen tilaa ja auttavat, mikäli siihen on tarvetta. Siihen väliin mahtuu hölmöjä juttuja, epämääräistä musiikkia (soittolistalla on ollut niin Eläkeläisiä, Abbaa, metallista räminää ja kolinaa kääntyen Riki Sorsan kautta Scooteriin ja Dimmu Borgiriin), paljon naurua ja yhteisöllisyyttä.Välillä leikitetään laadunvalvojakoiraa, jotta koneenkäyttäjät jaksavat taas laulaa, päärmätä sifonkia ja satiineja.

Kuvien lisääminen vaatikin niin paljon keskittymistä ja nopeammin lataavaa yhteyttä, että julkaisu jäi nyt päiväsajalle, mutta onko tuolla mitään merkitystä. Nyt takaisin pukujen pariin ja pistän kurkistuksia vielä esiin ennen itsenäisyyspäivää, niin tiedät, mitä odotella!

Kirjanjulkistuspuku Sofi Oksaselle ja retrospektiivinäyttely kirjailijattaren pukuihin

Viime viikko oli harvinaisen hektinen. Niin hektinen, että vahingossa julkaisin toisen tekstin, vaikka tarkoitus oli laittaa tämä viikon kruunuksi. Palaneet ja kipeät kädet, liki mahdottomalta tuntuva aikataulu edellämainittujen kanssa ja suuri tapahtuma pyörittivät suunnittelijaa kuin syksyn tuulet lehtiä Mechelininkadulla. 

Kirjanjulkistus suurena tapahtumana

Sofi Oksasen uusi romaani, Norma, julkistettiin juhlallisin menoin Aleksanterin teatterilla Helsingissä keskiviikkona. Puitteet olivat upeat, itse tilaisuus veti tunteiden vuoristorataa; väliin järkyttyi hiusalan raadollisuudesta, seuraavassa hetkessä pyyhki naurun kyyneleitä koomikko Minna Kivelän veistelyille ja sitten taas hypättiin tunneskaalasta toiseen Itty Bitty Tease Cabaretin esityksillä. En tiennytkään, että burleskia voidaan tehdä naisten riistämisestä! Voit katsoa julkkareiden koko ohjelman täältä! 

Koska kirja käsittelee kauneutta, hiusalaa ja naisten hyväksikäyttöä, paikalle oli myös pystytetty pieniä naisellisuuden pisteitä; kampaamo- ja kaunistamo viime hetken juhlalookia varten Sofin vakiokampaajan Purplen toimesta, Katariina Guthwertin mitalikauppa ja pukukavalkadi suunnittelemistani kirjailijattaren yllä nähdyistä puvuista. Hannu Viitalan pukujen kanssa kokonaisuuksiksi suunnitellut päähineet olivat myös pukujen kanssa esillä.

Korusuunnittelija Katariina Guthwert

Käytännössä tämä oli retrospektiivi myös omaan suunnittelijahistoriaani. Vuonna 2009 aloitettu yhteistyö kirjailijattaren kanssa on ollut värikäs, mielenkiintoinen ja tuonut mukanaan paljon uutta, suuria tunteita ja kokemuksia. Oli hämmentävää, nostalgistakin nostella pukuja esiin, nähdä saumat, kankaat ja yksityiskohdat, joita ei ole vuosiin nähnyt. 

Lähes kaikilla luovan työn ammattilaisilla on väliin hetkiä, jolloin itsekriittisyys ja itsensä kyseenalaistaminen lyövät päin kasvoja, painavat nöyräksi. Yleensä se liittyy henkiseen prosessiin, josta nousee vahvempana, osaavampana jaloilleen. Tällä kertaa se kenties liittyi myös kipeisiin käsiin, kykyyn tehdä ja jatkaa omaa ammattiaan. Joka tapauksessa, oman historian kertaaminen näin konkreettisesti nosti suomuja silmiltä. Olenko minä tehnyt tämänkin? Näin paljon? Näin hienoja asioita?

Sitä seuranneet keskustelut julkkarivieraiden kanssa olivat kuin balsamia haavoille. Sain äärimmäisen paljon kiitosta, kannustusta ja kehuja, joista olen kiitollinen ja onnellinen. Tuntui kuin olisin ollut kotona. Mikä ei siis ollut kovin kaukaa haettu ilmaus, sillä kun kansallisooppera vielä toimi Aleksanterin teatterin tiloissa, vietin siellä suuren osan lapsuuttani. Pukuja kannoin taloon itku kurkussa, liikutus tuntui puristavana, kun oopperalapsi palasi vuosien seikkailujen jälkeen takaisin kotiin. En muistanut lainkaan, että talo oli niin pieni! Jännitin etukäteen, muistanko vielä salareitit, mistä pääsi nopeasti henkilökunnan kahvioon, miltä lavan viereinen aitio näytti, kun sieltä mukulana seurasi harjotuksia. Päädyin mutustelemaan evääni lavan reunalla istuen, tunnelmoiden ja muistellen. Taisin vähän itkeä tirauttaakin isän muistolle. Olipa ihana päästä tänne!

This used to be my playground

Pukusuunnittelun uudet tuulet

Olin ehtinyt vähän ennen tomaattikeitto-onnettomuuttani räpsäistä instagrammiin kuvan vasta leikkaamastani puvun kankaista, jättänyt arvoituksen siitä, mitä ihmiset kuvittelevat M-kirjainta muistuttavasta palasta tulevankaan, ja kuvittelin vauhdilla jatkavani hommia. Kohtalo päätti toisin ja hetken aikaa jo pelotti, saanko kirjailijattaren ylle pukua lainkaan. Kuten olen monesti sanonut, minua on vaikea pysäyttää tai saada antamaan periksi. Valmista tuli, tosin vasta tilaisuutta edeltävänä iltana. Huh. (Jatkossa taidan nauttia tomaattikeittoni kylmänä, sellerin, mustapippurin ja vodkatilkkasen kanssa.)

Tuntuu, että avasimme julkistusjuhlan puvulla uuden sivun. Aiemmin olen tehnyt Sofille pukuja, joissa on ollut joko korsetti mukana tai itse puku on ollut voimakkaasti tuettu ja luitettu, linjat ovat olleet tiukasti vartalon kaaria seuraavia, pitkiä ja dramaattisia. Tällä kertaa kummankin ajatuksissa oli jotain kevyttä, liehuvaa, laskeutuvaa ja helppoa. Niinpä lopputuloksessa ei ole ainoatakaan tukiluuta, ja kuten joku julkistusjuhlassa totesi: Sofi näyttää siltä, että voisi lähteä avojaloin tanssimaan kukkakedolla. 

Hyrisin mielihyvästä, sillä oikeastaan vähän sellaisesta suunnittelu lähtikin. Sain suunnitteluvaiheessa tietää Norma-kirjan maailmasta sen verran, että siellä vilisee viittauksia Intiaan, hedelmällisyyteen, runsauteen ja siirtomaahenkeen. Pullonvihreä oli ehdottomasti se värisävy, jota minun oli määrä lähteä metsästämään. Hankalin vaihe oli oikean värin löytäminen, ja monen vesiperän jälkeen sopivat löytyivät lopulta Villisilkin valikoimasta. 

Fiilistelin villiä 30-lukua ja se näkyykin voimakkaasti puvun linjoissa. Kolmiomaisia leikkauksia, joita myöhemmin manasin ommellessani silkkisifonkia. Onko aina pakko suunnitella sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa saa taistella? Ilmeisesti on, sillä sama virsi kaikuu jokaikisen puvun kanssa. En ainakaan päästä itseäni helpolla tai ryömimään aidan matalimmasta kohdasta. Koska leikkauksien linjat katoavat monesti lehtikuvissa, tummataustaisesta lavasta puhumattakaan, korostin niitä kullansävyisellä metalliketjulla, ja kirjailijattaren kaulakäädyn kanssa yksiin menevien vihreäkivisten korujen kanssa. 

Tapaan nimetä aina pukumallini, ja ajatus yhtenäisyydestä kirjan värimaailmaan oli niin voimakas, että hulmuavahelmainen silkkisifonkiunelma sai luonnollisesti jatkaa, kantaa Norman nimeä. Kuvia puvusta kirjailijattaren yllä voi katsoa mm. täältä ja täältä. Amusan artikkeliin oli minäkin päässyt mukaan. Erästä tuttavaa lainatakseni: "Tosi käsityöläisen tunnistaa siteistä käsissä!"

Tamperetalosta takaisin presindentinlinnaan - fiilistelyä linnanjuhlista

Presidentin itsenäisyypäiväjuhlien siivillä jatketaan. Koska aika otti ja katosi, ja vielä perjantaina ompelin mielipuolista vauhtia pistoja Sofi Oksasen linnanjuhlien pukuun, teaseriksi aikomani kirjoitus jäi virtuaaliseen pöytälaatikkoon. Historia toisti itseään, sillä aivan vastaava tiimalasista valuvan hiekan kirous oli läsnä edellisen vuoden itsenäisyyspäiväjuhlissa ja olin kertakaikkisen kuollut kirjoittamaan blogiin sanaakaan. Myöhemmin tuntui jo siltä, että aika kiiruhti juoksuun, ja linnanjuhlista kirjoittaminen lässähtäneeltä.

No nyt kyllä skarppaan! Aloitetaan siis viime vuoden juhlistuksella Tamperetalossa. Minusta oli mahtavaa, että perinteistä kuviota ravisteltiin oikein huolella, vaikka muuttunut etiketti aiheutti monille päänvaivaa. Ihanan virkistävää, ja tietyssä määrin vapauttavaa - myös pitkän linjan kävijöille, kuten olen saanut kuulla.

Kuva Tamperetalo

Jatkokäyttö mielessä

Kumpikin itsenäisyyspäivän juhlien asiakkaistani toivoi aivan alkuasetelmista, että saisi vaatteen, jota voisi käyttää myöhemminkin toisissa juhlissa, eikä se olisi välittömästi leimaantunut linnanjuhlien puvuksi. Ihanan, rakkaan pukineen, jossa voisi useamminkin tuntea olonsa mukavaksi ja olla tyytyväinen peilikuvaan. Hieman arkisempaa luksusta siis. Toinen asiakkaistani vielä erikseen painotti, ettei hän ole, eikä halua olla missään linnan juhlien kuningatar- listoilla, eikä tahdo nousta sinne. Nämä näkökulmat rajasivat heti pukujen suunnittelun tiettyyn suuntaan.

Grafiitinharmaa eleganssi

Liisan kanssa lähdettiin siitä, että puvun kanssa on voitava pukea kunnolliset liivit ylle. Monena vuonna hän on pitkän linjan poliitikon, kansanedustajan puolisona, edustanut linnanjuhlissa hyvin monenlaisissa puvuissa, ja tämä vuosi otettiin etikettinsä osalta ihanan helpotuksena ja rentoutuksena vastaan. Koska kaikenlaista tyyliä, väriä ja materiaalia oli nähty, päädyimme aina yhtä eleganttiin grafiitinharmaaseen. Kiiltoa ei siihen haluttu, vaan ajatus oli alunperin hieman kreppimäisessä pinnassa.

Kuten tapanani on, ideoin ensin keskustelumme pohjalta yleistä linjaa ja sen jälkeen lähdin piirtämään useampaa versiota, jota Liisalle tarjosin. Varsinainen puku löytyi heti ja empimättä, ja juhlijamme koki sen heti olevan täysin omantyylisensä. Sanomattakin selvää, että näin selvä napakymppipuku lämmittä kovasti suunnittelijankin mieltä - ja saa hetkeksi paukuttelemaan henkisiä henkseleitään tyytyväisenä. Harmi vain, olen onnistunut pistämään luonnoksen niin varmaan paikkaan, että nyt joudut käyttämään hieman mielikuvitusta asian suhteen, ja koska lähinnä julkimoita kuvataan, kuvaa sai ylipäänsä etsiä suurennuslasin kanssa.

Liisa Koskinen tulossa kättelyvuoroon. Mutta voi tylsä TV-kamera, miksi lätistät näin pahasti?

Aina ajatus ei kuitenkaan johda tuloksiin. Tällä kertaa kreppiä ei tahtonut löytyä sitten millään, eikä juuri mitään muutakaan harmaata sävyä. Päädyin siis kompromissiratkaisuun ja tarjosin vaihtoehdoksi himmeästi hohtavaa sifonkia, josta löytyi aivan loistava sävy. Liisa piti siitä kovasti, ja lähdimme sen kanssa liikenteeseen. Jotta harmaasta saatiin kaikki irti, nostettua kaunista hohtoa esiin, suunnittelin mukaan helmikirjottua pitsiä.  Tässä kohtaa tein virheliikkeen aikataulun kanssa.

Aiemmin vastaavan pitsin kanssa työskennellessäni eteneminen on ollut varsin joutuisaa, mutta kun sitä kiinnittää sifonkiin, on tehtävä milli kertaa milli pistoja tai muuten kangas vetää ikävästi. Kyllä, koko homma on tehtävä käsin, eikä konetta auta ottaa tähän lähellekään. Ainakaan vastaava ei pääse omasta seulastani läpi. Siinä sitten menikin useampi yö pistellessä neulaa kankaaseen. (Sain katsottua Farscapen kolme tuotantokautta siinä samalla ja kuunneltua siinä sivussa pari äänikirjaakin. Kummasti muuten kertovan ihmisäänen kuuleminen pitää mielen paremmin hereillä ja virkeänä kuin musiikki. Tätä täytyy selvästi hyödyntää myöhemminkin!)

Vedostettua silkkiä ja helmiä

Toinen juhlijani taas oli Hämeen maakuntajohtajan Riikka -puoliso, joka kävi jo kesän korvilla piipahtamassa putiikissa ja kyselemässä missä vaiheessa viimeistään kannattaisi varata aika puvun tekemiseen linnan juhlia varten. Riikalla on hyvä nenä, se täytyy sanoa. Kun julkistettiin, että tämän vuoden teema kiertyy maakuntien ympärille, hän alkoi jo epäillä tulevaa kutsua. Alunperin tämän vaiston varassa lähdimmekin liikkeelle, ennen kuin varsinainen kutsu oli edes kolahtanut luukusta. Varmasti kummatkin olimme helpottuneita ja iloisia, kun Riikka soitti saaneensa postia presidentin kansliasta.

Syvää violettia ja poltettua oranssi Dupion-silkin muodossa

Hämeen Sanomat teki juttua puvusta Riikan tullessa noutamaan pukuaan. En voinut olla kätkemättä virnistystäni, kun Riikka naurahti, ettei ollut koskaan ajatellut, että puvun suunnittelemisessa käydään niin laaja syväluotaus ja taustakeskustelu. Mehän puhuimme varmaankin tunnin huonekalu- ja sisustustyyleistä ensitreffeillä, mutta sitä kautta päästiinkin juuri idean ytimeen, saatiin värimaailma, linjat ja ideat selviksi - ensin minulle ja paria viikkoa myöhemmin kutsutulle itselleen.

Olimme puhuneet muun muassa Nanny Stillin suunnittelemasta Grapponia -astiasarjasta, ja miten mielenkiintoiset muodot ja värit niissä on. Grapponiasta sitten lähtikin ajatus poksuttamaan eteenpäin. Riikalla oli ollut päätarkoitus maakuntajohtajan puolisona saada pukunsa nimenomaan hämäläiseltä tekijältä, ja jossa olisi jotain perinteistä tuotuna modernilla tapaa esille. Hän oli etsinyt minut käsiinsä, ja samalla tuotiin mukaan vielä ylpeydellä kantamaani Wanhan Wetterhoffin maailmaa.

Valmiiksi hiottu timantti - lopullinen luonnos puvusta

 Mihin ajatus sitten kulkikaan lasisista helmikehistä, perinteistä ja käsityön maailmasta? Pukuluonnoksia kävimme kriittisesti läpi ja oikea vaihtoehto löytyi sitten kahden puvun tiimoilta, jotka yhdistin yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Retroisuutta, Nanny Still ja käsityömaailma yhdistettynä samaan pakettiin. Kaikki varmaan muistavat vanhat, mummoisat pitsiliinat hienojen kahvikuppien alla? Riikka innostui niistä kovasti, ja värjäsin yhden, sopivan mallisen, hieman lumikidemäisen pikkuliinan lähelle kuparisen silkin sävyä, ja kirjoin sen täyteen erikokoisia lasihelmiä - aivan kuten Grapponian pintakin on.

Onpa mahtava saada tämäkin teksti viimeinkin eetteriin. Vuoden se ehti odottaa, mutta ei uppouta unholaan. Seuraavaksi luvassa tämän vuoden linnanjuhlien eleganssia ja kurkistuksia kulisseihin.

Ensikertalainen eduskunnassa ja muita mietteitä

Kävin muutama viikko sitten pistäytymässä Eduskunnassa. Kansanedustaja Timo Heinonen kutsui minut kahville ja tutustumaan politiikan areenaan. En ollut käynyt paikalla koskaan aiemmin, joten jännitys oli melkoinen, kun piti kiivetä lukemattomat portaat ylös paikkaan, jota oli lähinnä tarkastellut lehtien sivuilta ja telkkarin ruudulta.

Naamastakin näkee, että noiden portaiden nousu jännittää.

Niska kenossa kuljin pitkin korkeita saleja ja halleja. Jostain syystä töllön läpi katsotut tilat näyttivät todella suurilta ja vaikuttavilta, ja istuntosali puolestaan taas yllättävän pieneltä. Se, mikä erityisesti kutkutti, oli rakennuksen upea arkkitehtuuri, ja miten jokainen pienikin yksityiskohta oli hiottu sopimaan art deco interiööriin. Hauskana pienenä yksityiskohtana pitää mainita vielä harmaasta huoneesta, vain naisille tarkoitetun tilan wc-tiloista löytyneet villahousulaatikot jokaisella kansanedustajanaiselle. Voi ihana menneisyys! Pystyn samaistumaan tähän hurjan hyvin. Lähinnä hameissa viihtyvälle villahousut ovat ihan must talvisaikaan, ja mieltä lämmitti se, että ennen muinoin poliitikkonaisillakin on nämä pepunlämmittäjät olleet virka-asujensa alla - ja mukavuus on vielä huomioitu siten, että niille on ollut omat laatikot pitkien istuntojen ajaksi.

Ihanat portaat, mutta jösses, että korkeanpaikankammoisen oli vaikea kuvata!

Suttuinen selfie Timo Heinosen kanssa. Ylläri, eduskuntasali olikin aika pieni.

Mutta tänään on tärkeä päivä. Tekisi mieli sanoa historiallinen, ja toivon sydämestäni, että oikeus ja tasa-arvoisuus voittaa ennakkoluulot. Tuon vielä bloginkin kautta ilmi sen, että allekirjoittanut, ja tätä myöten myös Revelations kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Vuosien varrella monen ihmisen kanssa on ollut puhe, että jos he joskus pääsevät naimisiin, haluaisivat hääpukunsa minun käsistäni. Toivon, toivon, toivon, että pääsen toteuttamaan nämä hiljaisesti lausutut arat haaveet ja unelmat, ja toisiaan rakastavat ihmiset saisivat toisensa.  Niinpä vielä loppukirin muodossa haastan sinutkin mukaan. Tahdothan sinäkin?

Blogien kultakaivos

,
Vaikka Revelations on lisätty jo ikuisuus sitten blogloviniin ja sitä kautta näkyy tulevan säännöllisiä lukijoita, en ollut oikein sisäistänyt palvelua ennen syksyn lehtien muuttumista kultaisiksi. Nykyään kuljen aamuisin reilun tunnin matkani töihin yleisillä ja aamubussissa paras ajankulu, sekä itsensä herättäminen on lukea hyvänmielen tarinoita. Mikä niitä tarjoaisi paremmin kuin muut hääblogit. Ehkä minussa on aina ollut hitusen tirkistelijän vikaa, mutta onpa hauska nuuskia pikkiriikkisen toisten elämiin, suunnitelmiin ja ajatuksiin.

Kekkasin myöhäisherännäisenä älypuhelimen käyttäjänä, että bloglovinille on kätevä applikaatio kännykkään, ja nyt olen aika mukavasti kärryillä siitä, mitä blogirintamalla tapahtuu. Aiemmin harmittelin, kun ei tahdo mitenkään löytyä aikaa lukea näitä fiilistä kohottavia tekstejä, mutta asia näemmä ratkaistui puhelimen ja työmatkojen muodossa. Eikä bloglovin nyt pelkästään hääblogeja tarjoa, valikoimaa on vaikka kuinka asiasta kuin asiasta. Suosittelen lämpimästi erityisesti työmatkojen ratoksi!

Linnanjuhlien kiireitä

Viimeinen viikko on kiihdyttänyt hurjasti vauhtiaan, kun linnanjuhlien kutsut saapuivat perille. Ne tulevat hyvin myöhään joka vuosi, mutta tällä kertaa tuntuu, että ne ovat olleet erityisen myöhässä. Niinpä puhelin on pirissyt tiuhaan tahtiin, ja suunnittelija on päässyt rauhoittamaan useamman ihmisen pukupaniikkia. Tälle vuodelle on luvassa yksi Revelationsin uniikkipuku ja neljä pukua, jota on tuunattu parempaan istuvuuteen ja näyttävyyteen. Viimeisin paniikkitapaus tuli ilmi vielä eilen, joten nyt voi olla luvassa hetken blogihiljaisuutta. Mene ja tiedä, saatan olla vaikka todella nopea ja ehtiä tännekin. Mutta sitä ei voi tietää etukäteen. Pysy kuulolla!