Revelations

Revelations

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kurkistus veistokselliseen sifonkipukuun

Heippa taas! Kevään rutistus jatkuu, mutta aina ehtii vähän näytön äärellekin kertomaan kuulumisia. Tällä kertaa sitä pukupuoltakin, mitä aina eniten toivotaan. Toisinaan on vaan niin hankala tilanne pukujuttujen kanssa, kun mikään projekti ei ole erityisen mediaseksikkäässä tilassa. Uskallan olettaa, että kaavanpalat ja kangaspakat eivät ole erityisen silmäkarkkisia teidän lukijoiden mielestä. Tänään sneak peek -parrasvaloissa kuitenkin taas yksi puku, mikä on jo hyvin hahmottanut muotoaan.

Välimeren helmi

Asiakkaani menee kesäkuussa naimisiin Kreikan Santorinilla, ja tahtoi mun suunnittelevan jotain siihen henkeen sopivaa. Puitteet ovat siis u-pe-at! Valitsin kevyttä sifonkia ja asiakkaan toiveesta varsin kapean helman, mikä saa lisää volyymia sirosta röyhelöstä.

Vyöhön löysin kauniin koristenauhan, mikä muistuttaa ainakin omaan silmään kovasti juokseva koira -ornamenttia: pieni lisäviite Kreikan henkeen ja sopii pukuun kuin nakutettu. Enpä paljasta kaikkea, mutta omaan tapaani piperrän pukuun vielä pari kaunista yksityiskohtaa. Niistä sitten myöhemmin.

Tämä helma hulmuaa pian Kreikan idyllisissä maisemissa
Vanu on ystävä

Tätä pukua on ollut ilo tehdä. Kevyt sifonki ja herkät linjat ovat (koomista kyllä) hieman kauempana omalta mukavuusalueelta, mikä on tehnyt tästä projektista entistäkin mielekkäämmän. Huomaan äkkiä löytäneeni ihan uuden maailman hulmuhelmojen ja romanttisten linjojen keskeltä! Saattaa olla, että tällaista nähdään siis myöhemminkin. Jottei herkkyyden malja olisi kuitenkaan aivan ylitsevuotavainen (öh?), paljastan seuraavan uniikkipukuasiakkaani kanssa luodun vision muutamalla sanalla: shelf bust, puuterinen roosa, seripaino. Eikö kuulostakin taas aikalailla Mirjamilta?

Tämä on väliotsikko

Ihan vaan jos ette kiinnittäneet huomiota tuohon ensimmäiseen. Mistäs nyt sitten tuulee? Kerron tapani mukaan pitkän kaavan kautta:

Viime viikolla Eija Mäkinen kävi haastattelemassa meitä yritysbloggaamiseen liittyen. Noin puolentoista tunnin haastattelu katosi kuitenkin jonnekin suureen tuntemattomaan, äänitiedosto näet päätti olla toimimatta ilman mitään pätevää syytä. Kaikki kuitenkin kääntyi paremmin kuin hyvin, seuraavana päivänä Eija saapui kakku lahjuksenaan haastattelemaan uudestaan. Taktiikka, jota me sokerihiiret todella osataan arvostaa. Revelationettes -blogista kertova juttu löytyy täältä, käykää lukemassa. Kiitos, Eija!

Kaksi haastattelutuokiotamme olivat muutenkin hedelmällisiä. Saimme Eijalta paljon hyödyllistä palautetta, sekä vinkkejä tekstin tuottamiseen ja hiomiseen. Kuten haastattelustammekin voi lukea, ei tekstin tuottaminen suju multa aivan kuin vettä vain. Siksipä otankin vinkit vastaan innokkaasti. Arvaattekin varmaan jo yhden: väliotsikot.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sinisiä hetkiä Tallinnassa


Elokuvan maailman ensi-ilta. Kuulostaa aika hulppealta, erityiseltä? Niin meistäkin, ja samalta tuntui myös Sofi Oksasesta, kun Puhdistus -teos oli loppusuorallaan kääntymässä kirjasta elokuvaksi. Ensi-iltaa päätettiin juhlistaa ja kunnioittaa uudella iltapuvulla. Kirjailijan morsiuspuvun materiaaleja ja värejä miettiessämme Sofi oli jo kovasti tykästynyt syvään turkoosin ja petrolinsinisen sävyjä heijastelevaan Mystique-satiiniin. Se oli jo varsin selvä valinta, kun pohdimme puvun väritystä.

Kuva Inka Soveri

Sininen ei ole ollut hänen lempivärejään aiemmin, saati sellainen, jossa tavallisesti viihtyisi, mutta tämä kyseinen väri puhutteli jollain syvemmällä tasolla. Sitä paitsi kirjailijattaren hiuksissa on muutama täysin tähän sopiva punos, joten valinta oli hyvin helppo! Viime Linnan juhlissakin upealla päähineellä kohahduttanut modisti Hannu Viitala löi myös taikasormensa jälleen peliin ja yksissä tuumin lähdimme rakentamaan maailman ensi-iltaan sopivaa eleganssia. Haasteensa tähän toi se, että Hannu oli alunperin Lontoon tukikohdassaan, ja materiaalien katselmukset, sovitukset ja ylipäänsään aikataulujen yhteensovittamiset toivat ainakin allekirjoittaneelle jokseenkin päänvaivaa.

Hannulla on visio ja Mirjam tutkii strassivalikoimaa.

Hauskana tapauksena on pakko kertoa suorastaan suunnitellulta näyttäneesta sattumasta, joka ilahdutti koko työryhmää suunnattomasti. Ensi-illan yhdeydessä, josta Mirjam kirjoittikin viime elokuussa, julkaistiin Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat. Sattumoisin Hannu oli suunnitellut kirjailijattaren hiuksiin siipimäisen päähineen, jota koristi vielä terävänokkainen linnun pääkallo (josta tuttavallisesti puhuimme Herra Kallona.) No, nytpä tiedämme, mihin kyyhkyset katosivat! Hannu ei tiennyt uuden romaanin nimeä, joten aika mahtava yhteensattuma!

Lehtikuva

Uhkaan karata uhkaavasti aivan väärille teille, kun minun oli määrä puhua omasta suunnittelutyöstäni. Toiveena oli tavoittaa pukuun mausteeksi romaanien ajan henkeä, joten nuuskin nenä pölyssä pukuhistorian teoksia, lehtikuvia ja netin syövereitä.  Alunperin olin kovasti tahtonut saada koristeisiin perinteistä aurinkomuotoa, jota vieläkin näkee vanhojen talojen ikkunoiden koristeleikkauksissa tai porttien pienoissa. Ilmeisimmän merkityksensä lisäksi sillä on toinenkin tarkoitus. Se on ollut poliittinen kannanotto, keskisormen nostoa Neuvostoliiton suuntaan, kun itänaapuri soti Aasian päädyn naapurinsa kanssa. Aika hienovaraista kettuilua. Ette varmaan katso tämän jälkeen mummon valkoisia portinpieliä enää samalla lailla, heh. Tähän tarkoitukseen se olisi ollut mahtava juttu, mutta en saanut sitä millään ilveellä kuvaan mukaan, joten pois jäi. Harmi, olisi sopinut niin täysin ajankuvaan.

Nereyde luonnoksena

Joku on jo saattanut havaitakin, että minulla usein kulkee tietty mytologinen sivuvire helmapäärmeissä  mukana. Tällä kertaa inspiraatio löytyi muinaisista merentyttäristä, syvästä satiinin väristä ja läikehtivyydestä. Siitä se ajatus sitten lähti. Nereyde kuulostaa kenties vaikealta lausuttavalta, mutta nimi kätkee taakseen taas enemmän kuin miltä äkkisältään tuntuu. Kankaan laskokset peittelevät sisäänsä jälleen omanlaisensa tarinan. Merenneito veden lailla aaltoilevineen helmoineen ja vesiputousmaisen pääntiensä kanssa yhdistyi öljyisen mustiin, vihreää ja siniviolettia heijasteleviin sulkiin.

Voi kamera, miksi vääristät värit näin pahasti?

Koska vesimäinen liike oli se, mitä hain takaa, leikkasin koko puvun vinoon langansuuntaan, ja sitten sain rauhassa, itsekseni hyristen seurata katsomosta, kuinka helma ja sen vedostukset liikehtivät askeleiden mukana. Itse vedostuksia ei myöskään tehdä vain heittämällä vain kangasta nuken päälle ja neulaamalla kiinni siihen muotoon, mihin se asettuu. Usein oikeanmallinen, haluttu lopputulos vaatii tuntikausien nysväämistä, linjojen muutoksia ja tarkkaa asettelua ennen kuin olen tyytyväinen. Tämä kaikki höystettynä luovuuden tuskassa ähinällä, jupinalla ja leikkuupöydän ääressä mököttämisellä - Mirjam-parka.

Tässä erityisesti halusin tietynlaista rentoutta, muka luonnostaan laskeutuvaa liikettä ja sattumanvaraisuutta, joten sain näpertää ja taitella kangasta senkin edestä. Se on kyllä kumma, että luonnollisimmilta ja vaivattomimmilta näyttävät juuri ne linjat, joita on eniten viilattu.

Vedostus työn alla. Tarkkaa hommaa!

Jotain, mitä lehtikuvista ei näe; selän kaunis laskostus.

Puku sai myös toisenlaista käyttöä kuin paistatella lukemattomien toimittajien salamavaloissa. "Kun kyyhkyset katosivat" -kirjan kannen graafikon suloinen koiraseuralainen oli vielä kovin nuori jaksaakseen iloista illanviettoa kovinkaan pitkään, puvun helma tarjosi oivallisen paikan pienelle neidille uinahtaa! Voi, mikä söpöläinen, Aww!

Kuva Mika Perkiökangas, kyyhkygraafikko

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Uusia juhlamekkoja!

Kiitos ja anteeksi. Sen verran on hässäkkää ja kiirettä töiden kanssa, että bloggaus siitä hieman kärsii. Aika ymmärrettävä ja tavallaan ihan positiivinenkin ongelma kaikkien aikataulujen keskellä, vai mitä? Tuppaan helposti kehittämään ahdistusta kaikesta, ja tänään Aurora sanoi että tuskin tästä nyt kannattaa kaiken muun päälle. Enpä siis murehdi sen enempää. Lupaan.

Tänään meille tuli muuten lähetys ihania lyhyitä juhlamekkoja kesäksi. Lyhyellä tarkoitan siis oikeasti lyhyttä, reilusti polven ylle asettuvaa mallia. Ei siis ehkä kaikkien juttu, mutta mikäpä edes olisi. Tosi söpöjä ovat, ja täynnä ihania yksityiskohtia! Merkki on siis ruotsalainen Nixa, mistä me kovasti tykätään. Laatu ja suunnittelu on todella hyvää, ja mitoitus on järkevä meille suomalaisillekin. Jee! Napsin pari kuvaa yksityiskohdista pukujen höyryttelyn lomassa...

Jotain punaista ja röyhelöhelmaista

Turkoosia sifonkia, kamera hieman vääristää värejä :/

Kuosillinen ihanuus kaikilla herkuilla!
Viikonloppuna oli muuten sikäli poikkeuksellinen hetki, että pääsin itsekin kameran linssin eteen. Yleensä tulee oltua lähinnä takavasemmalla teippiharja kädessä, kun omia pukuja kuvataan. Kuvattiin niitä omia malleja muutama nytkin (mallina ihana Veera, joka on tuttu Minea-puvun kuvista), jännä taas odotella että miltä kuvat näyttävät. Itse en taida olla ihan niin tottunut poseeraaja, iskee helposti ujo:

Kuva: Krister Löfroth
Ehkä jätän malleilun muille ja pysyn itse ompelukoneen ääressä? Ei sillä, en valita kohtalostani. Huomenna muun muassa pidän mallipalaverin morsiusasiakkaani kanssa, joka tahtoo 50-lukua henkivän, leveähelmaisen ihanuuden. En malta odottaa!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Keväistä korkojen kopinaa

Kevään uudet kengät ovat saapuneet jo aikaa sitten, mutta en ole ehtinyt riemuitsemaan uusista herkuista juostessani sovitusten, ompelukoneen ja leikkuupöydän välillä. En ole varsinaisesti kevätihminen, syksy ja talvi ovat enemmän mieleeni, mutta oivalsin tänään yhden talven loppumisen hienouksista. Havahduin siihen, että kadut alkavat ainakin täällä Hämeenlinnassa olla varsin sulat, ja hiekkoja aletaan vähän kerrallaan lakaista puhtaaksi. Mikään ei herätä niin suurta riemua kuin päästä laittamaan keväisemmät, naisellisemmat kengät taas jalkaan ilman, että hiekka raapii ja repii korot puolikuolleiksi tai saa harjoitella tasapainotaiteilua epäluotettavalla pohjalla. Hei vaan sorassa laahattavat maiharit!


 Ketään yllättämättä tämän viikon vitsi onkin nimeltään Rainbow Club. Ikuisena kenkäfriikkinä täytyy nostaa taas muutama itseäni tavalla tai toisella sykähdyttänyt malli esiin. Edelleen jaksan iloita värjättävistä pitseistä, ja vielä kun muotokielessä on mukavasti napattu vintage-vaikutteita, voisin ottaa nämä kaikki kivasti kotiin. Pyöreä kärki on miellyttänyt itseäni aina teräviä enemmän. (Allekirjoittaneen Aku Ankka-räpylään kun vetää terävät kärjet, niin voisin melkein liittyä sirkukseen pelleosastolle.) Toki kummallekin löytyy aina vakiintuneet ystävänsä, mutta myönnän omien mieltymysten tällä kohtaa jonkin verran ohjaavan ostojakin.

Elegantti Penny - tahtoo!

Vaikka tohkeilen näistä aina hurjasti, todellisuus on kuitenkin usein intoa lyttäävä. Leveälle päkiälle ei oikein tahdo löytyä hyviä ja kauniita kenkiä. Kengän mukavuuden nostan aina pääasiaksi. Näillä tassuilla toivon mukaan tallataan menemään lopun ikäämme, joten ei kannata tunkea jalkojaan kenkiin, jotka eivät ole mukavat, painavat tai kalvavat jossain kohtaa. Häämaailmassa tämä on minusta ensiarvoisen tärkeää. Juhlassa ollaan pitkä päivä jalkojen päällä, ja jos vaikkapa korko on liian korkea, ja päivä menee siihen, että mieluummin istuu kuin lähtee tanssailemaan tai pöydän alla potkii kalosseja jalastaan, hääpäivästä katoaa kummasti hohtoa. Puhumattakaan muista epämukavuuksista. Toki tämä totuus pätee aivan mihin tahansa juhliin tai menoihin. Kengät kannattaa aina valita ensisijaisesti mukavuusperusteella, ja ulkonäkö kirii vasta kakkossijalle.

Arvaatteko jo, Rainbow heitti ratkaisun tähän laajapäkiäisten ongelmaan. Kauden mallistossa on pehmustettua, kauniin klassista kenkää, joka on lestiltään reilusti kisakumppaneitaan leveämpi. Olin ihan vähällä laulaa hallelujaa saadessani kokeilla Shellyjä omaan jalkaani. Samaa virttä veisasin viime vuoden puolella pehmustetun Faith-mallin kanssa, mutta nyt tämä kenkä veti kyllä niin onnistuneesti potin kotiin, että taidan ihan tosissani kääntyä Rainbow Club -uskontoon.

Shellyt tuntuvat melkein aamutossuilta jalassa. Aivonyrjähdys

Hääkengissä on nyt myös se mukava puoli, että jollei klassikoista niin perusta, niin setistä löytyy räyhäkkäämpääkin osastoa. Meille valikoitui blingien ja jännittävien yksityiskohtien joukosta Helenat, joiden platform ja korko ovat päällystetty messevästi hopeisella glitterillä. Nam nam. Taas saan nokitella omia sanojani viime vuodelta. Eräästä kenkämallista mainitsin kuvauksen: kun enemmän on enemmän. Mitenköhän pitäisi kuvailla kuin enemmän ei enää riitä? Olen sitä paitsi varma, että ensi vuonna vedetään vieläkin överimmäksi, ja allekirjoittaneen aivot vain naksuvat tyhjää.

Ei säihkysääret, vaan säihkykengät!

Eräs asiakkaamme innostui glitterkengistä niin hurjasti kenkäillassamme, että päädyimme tilaamaan hänelle saman sarjan toiset houkutukset, sekä glitterinhehkuinen käsilaukku. Tihrustelimme ensin katalogien kuvista koron muotoa, korkeutta ja lestin tyyppiä, ja totesimme hyllystä löytyvät Vivianit lähes samoiksi kengiksi - tosin ilman kimelteitä. Siitä oli helppo sovittaa oikea koko ja testata mallin sopivan jalkaan, ja joitain viikkoja myöhemmin onnellinen neitokainen pääsi tanssailemaan pitkin putiikin parketteja uudet hohtavaiset jalassaan. Kuva ei tee mitenkään oikeutta, Claudiat ovat tuhannen kertaa makeammat livenä!

enemmän on enemmän on enemmän on enemmän?

Lopuksi pitää hieman mainostaa Ideaparkissa 27.-28.4. järjestettävää Jotain Käytettyä pop-up -shopia Vanhan Kaupungin kierrätystapahtuman yhteydessä. Ideahan on aivan nerokas; voi myydä oman vanhan käytetyn morsiuspukunsa tai löytää itselleen oman unelmapuvun edullisesti. Lupauduin työkaartiin mukaan, joten minut voi bongata morsiamia pukemassa tuolloin.

Käytännössä tämä tapahtuu siten, että puku tuodaan myyntiin, Jotain Käytettyä veloittaa puvun myyntimaksun 20€ ja 15% provision myydystä puvusta. Kuva puvusta julkaistaan tapahtuman galleriassa, jossa kiinnostuneet ehtivät jo mukavasti etukäteen tutustua myyntiin tuleviin pukuihin. Helppoa, vaivatonta ja ihanan yksinkertaista! Pukuja voi tuoda Ideaparkin keskusaukiolle perjantaina klo 12-21 ja myymättömien nouto samasta paikasta maanantaina klo 9-20. Hämeenlinnassa toimimme pukujen tuontipisteenä keskiviikkona 24.4 ja torstaina 25.4. Myymättömät puvut voi noutaa liikkeestä torstaina 2.5. tai perjantaina 3.5. Ilmoita pukusi ajoissa myyntiin, saat parhaan mahdollisen hyödyn tapahtumasta, sillä galleriassa olleet puvut huomioidaan parhaiten myös paikan päällä!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pieni pääsiäisraportti

Aurora se jo lupaili, että puhutaan enemmän pukuasioita ja vähemmän muuta, mutta enpäs hyppää siihen kelkkaan vielä mukaan.

Toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä rentouttava pääsiäinen kuin mulla oli. Sen suuremmin stressaamatta hieman maalailin seiniä, katselin elokuvia ja sarjoja ja mikä tärkeintä (yhyy, miks oon niin ruokaorientoitunut) söin kaikkea hyvää. Auroran kanssa meille alkaa muodostua perinteeksi ihanan lapselliset pääsiäisaskartelut. Viime vuonna maalailtiin pääsiäismunia aika erikoisella teemalla, tänä vuonna tehtiin tällaisia:

Makkuro kurosuke

Tunnistatteko? Nuo pikku möllykät ovat siis Naapurini Totoro -elokuvasta (on kai se suomennettu noin..?) tuttuja pikkuisia pölypalleroita. Työharjoittelijamme Jennikin teki kanssamme yhden, arvostan! Pitää varmaan etsiä noille joku turvallinen paikka hyllyn reunalta, etten heti ensi töikseni vetäise raukkoja imuriin siivousvimmoissani...

Viime viikko oli kaikilta osin tosi hyväntuulinen. Löysimme meille aivan mahtavan uuden morsiuspukumerkin ja oon niiiiiin tohkeissani. Hehkutetaan sitä kuitenkin sitten, kun se on hieman ajankohtaisempaa. Vaikeaa on pitää suu kiinni siihen saakka kyllä, tekee mieli vaan tohkuta menemään.

Aina jaksan myös toistella sitä, että meillä on niin ihania asiakkaita. Tällaiset saimme putiikillemme toimitettuna viime viikolla!

Hemmottelua!
Eräs vanha asiakkaamme kävi kertomassa kevätterveiset ja toi molemmille lahjakortit ihanaan Pumpuli Salongin hemmotteluhoitoon. Tyypillisinä itkijänaisina olimme tietysti ihan tippa linssissä liikuttuneina. Rentoutus ja stressinhoito on kuulemma jujuna kyseisessä hoitopaketissa, eikä voisi kyllä enemmän oikeaan osoitteeseen mennä. Kiitos vielä, etpä voi arvatakaan miten otettuja ollaan tästä ihanasta ajatuksesta!

Viime perjantaina Yle esitti tunnin dokumentin Sofi Oksasesta ja siellähän mekin vilahdetaan. En tuotakaan tilannetta enää muistanut, muutaman vuoden takaista materiaalia. No, huumorintajumme ei ainakaan ole kehittynyt mihinkään suuntaan, siitä olen ylpeä! Yle Areenalta tuo löytyy muutaman viikon ajan, klik, ja kohdassa 53:08-55:24. Katsokaa kuitenkin koko dokkari, se oli hyvin tehty.

Huomenna takaisin sorvin ääreen ja pukujen pariin, kiitos hei!