Revelations

Revelations

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Esittelyjä ateljeen ihmisistä: Hanna Talsi

Yritys sellaisena, kun sen aloitin Revelationsin kanssa, on muuttunut melkoisesti parissa vuodessa. Nimi pysyy oman linjani töissä, kuvaamaan tyyliä ja tapaa, jolla teen. Nyt suurin osa hommista tehdään Fitting Roomin piikkiin, muutetaan ja korjataan morsius- ja juhlapukuja useamman ison hääpukuliikkeen yhteistyökumppanina. Ajatella, on jo vuosi siitä, kun muutin pääkaupunkiseudulle, siirrettiin ateljeen tavarat Helsinkiin ja oveen nousi toisen niminen lappu. Miten aika menee näin vauhdilla?

Koska toimenkuva on muuttunut näin radikaalisti, yksin ei pystyisi mitenkään tekemään näin vaativaa ja suurta urakkaa. Useamman sata pukua vuodessa tarkoittaa jo niin pitkiä päiviä, että vuorokauden tunnit pamahtaisivat rikki, eikä siltikään saisi kaikkea tehtyä, ja homma uhkaa kovasti viedä tärkeää aikaa Revelationsin uniikkipuvuilta pois. Niinpä ateljeella häärää nyt lisäkseni - viikottaisen Marikan lisäksi  siis - useampi ihminen. Tuulia tulin hieman jo esitelleeksi facebookissa, mutta otetaanpa työkuvissa vilahtanut toinen toverini esiin.

Hanna Talsiin törmäsin ensimmäistä kertaa, kun sähköpostiini pamahti hakemus työharjoitteluun parisen vuotta sitten. Hieman kohotin kulmiani, kun äärimmäiseltä itärajalta oli näin kova hinku minun ohjaukseeni. Sovimme haastatteluajan, ja myönnän, etten ole koskaan vaikuttunut niin paljon harjoittelijan tapaamisesta. Yleensä pyydän aina kolmesta viiteen työtä, joiden kädenjälkeen on tyytyväisin. Hanna saapui yhtenäisen malliston kanssa, jotka kaikki roikkuivat yhtenäisissä henkareissa, yhtenäisissä esittelyyn sopivissa pukupusseissaan.

Ei varmaan ole yllätys, että kun meillä muutenkin vielä synkkasi, Hanna muutti kesäksi Hämeenlinnaan oppimaan ateljeetyön saloja.



Tanssilavojen synkiö


Puhelin soi taas syksyn pimeydessä, sateen hakatessa auton tuulilasiin. Tällä kertaa soittaja olin minä, ja olin ehdottamassa jotain, joka vaatisi sitä, että kuulija istuisi ensin alas. Jälleen toistan itseäni, mutta minulla on ollut aivan äärettömän hyvä onni harjoittelijoiden kanssa. Kaikki ovat olleet aivan mahtavia tyyppejä, osaavia ja motivoituneita, joten oli hurjan helppo pyytää töihin. Pitkän pohdinnan ja monen vaihtoehtoja punnitsevan puhelun jälkeen Hanna sanoi tahdon. (ehhehhee) Niin, jälleen oli muutto edessä.

Hanna tekee hommia myös oman Ruoste Design - nimen kanssa, joten saman katon alla löytyy jälleen muitakin suunnittelijoita. Hannan tyyli on tummanpuhuva ja dramaattinen, ja puvut vaativat kantajaltaan asennetta. Villakangastakit ja univormutyyli koskettavat tätä suurta haaveilijaa, joka uskaltaa unelmoida isosti ja ottaa riskejä. Hän opiskelee tällä hetkellä muotoilijaksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, joten talvikauden ateljeen pipopää päivystää Kouvolassa.

Viikonloppua edellä kellohame lähtee silitykseen ja synkiömme suuntaa lavatansseihin. Me muut olemme ihan täysin lavatanssineitsyitä, joten nyt ollaan kihisty siitä, pitäisikö asialle tehdä jotain. Tuulilta löytyisi jo kellohame, minun pitänee miettiä jotain sopivaa kaapista. Katsotaan, katsotaan. Ehkäpä meidän työporukka löytyy tämän kesän nimissä vielä jonkin tanssilavan reunalta. Psst, olemme sitten ne eksyksissä olevan näköiset tyypit!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hääammattilaisten messuilla Saksan sydämessä

Matkaraportit pitäisi kirjoittaa aikalailla heti matkan päättymisen jälkeen, kun fiilis on vielä korkealla ja on innoissaan tehdystä reissusta, kaikki on vielä tuoreena mielessä. Juhannusflunssaisena (tunnollinen työntekijä sairastaa vapaalla, kuinkas muuten) tein itselleni pesän kotin verannalle ja täältä pehmusteiden ja ison teekannun välistä ulotan sormeni kohti näppistä. Tätä ainakin pystyn tekemään, vaikka muuten olotila on kohtuullisen karmea.

Palataanpa ajassa hieman taemmas, kesäkuun alkuun. Lähdin matkaan Lahden Glamourin Jennyn matkakumppanina. Toukokuu osoittautui yllättäen todella suosituksi hääkuukaudeksi ja tuntui ihanalta tauolta normaalitöistä voida hypätä lentokoneeseen ja vaihtaa vähäksi aikaa maisemaa. Vaikka messutkin ovat työn tekemistä, se poikkeaa arkirutiineista niin hurjasti, että tällöin duunikin tuntuu melkein lomalta.


Reinin rannalla


Saksaan oli luvattu hurjia helteitä, mutta eipä pohjoismainen kalkkuna osannut varautua siihen, että vielä lennon laskeutumisen aikaan, kahdeksan aikaan illalla, voisi yli kolmekymmentä astettä lämpöä. Onneksi fiksuina tyttöinä oli jo lentokentältä napattu napostelueväät picnicin nimissä ja samoin pullo kuohuvaa arjen kuvioiden rikkomisen juhlistamiseksi.

Lämmintä tai ei, kupliva maistui ihanalta!

Olen kuvitellut olevani jo suhteellisen kokenut pioneeri messujen suhteen, mutta nyt tuli vähän turhan monta blondimomenttia kerralla. Olimme fiksuina tyttöinä katsoneet, että hotelli on ihan lähellä messupaikkaa ja sitämyöten Rein-jokea. Äkkiäkös sinne tepsuteltaisiin eväälle. Niin no. Jos olisi katsonut kartan mittakaavaa, ei olisi kenties lähtenyt siinä helteessä tarpomaan kilometrien matkaa, ja olisi voinut jättää korot kantojen alta pois. Ensimmäisen illan saldona, ilman askeltakaan valtavissa messuhalleissa, tassunpohjissa oli kirvelevät viisi rakkoa. Missä pioneerimerkin saikaan vaihtaa amatööriversioon?

Miten nuo pysyvät enää pinnalla?

Rakoista huolimatta oli mahtava orientoitua uuteen ympäristöön, katsella ohi, vastavirtaan puksuttavia jokiproomuja, vuolasta virtaa ja keskustan taivaita hipovaa silhuettia hitaasti hämärtyvässä kesäillassa, kun lämpimän pehmeä ilma helli vielä talviarkaa ihoa.



2016 pukuja tarkastelemassa


Voit kysyä, miksi edelleen kuljen ammattimessuilla, vaikka Revelationsin merkkipukujen tarjonta lopetettiin. Mitä siellä on oikein puuhataan? Vaikka pukuja en ollut itselle kyttäämässä, olin paikalla auttamassa sekä Lahden Glamourin ja Niinattaren 2016 pukujen hankinnoissa. On tärkeää, että sisäänostettaviin pukuihin saadaan myös ompelullinen näkökulma. Ei ole kenenkään etu, jos puku on äärimmäisen hankala tai puolimahdoton muutoksille. Samalla etsin Fitting Roomille parhaat alushameet, pikkubolerot ja muut asusteet. Löytyikin aivan mahtavia juttuja, jotka syksyn alkuun mennessä tipahtelevat showroomille.

Enzoani

Diane Legrand

Toki messut ovat myös paikka, jossa kollegat ympäri maata kohtaavat parin päivän aikana, vaihtavat kuulumisia ja mielipiteitä kentältä. On myös huippua päästä juttelemaan omien toimittajiensa kanssa ihan kasvotusten. On aivan eri asia laittaa vain mailitse viestiä tai käydä moikkaamassa kasvotusten. Käytännössä tämä on melkein se paras osa. Puolet messureissusta oli vatsa kippurassa nauramista, lukemattomia laseja skumppaa, hulvattomia juttuja ja tutustumista paremmin muihin Suomen toimijoihin. Täytyy kyllä vielä erikseen mainita, että Niinattaren Niina on aivan hulvaton tyyppi, jonka seurassa ei tule tylsää!


Palautetta suoraan pukujen valmistajille


Viimeisen vuoden aikana Fitting Roomin puolella on työstetty, muokattu ja korjattu useiden tunnettujen merkkien pukuja, ja joidenkin merkkien ratkaisut ovat välillä saaneet leukapielet kiristymään. Epäröin, mutta uskaltauduin avaamaan useammalla osastolla suuni asiasta, ja ilahduin aivan äärettömän paljon, kun minua ei pidettykään nillittävänä akkana, vaan otettiin asia vakavasti. Jokainen otti muistikirjan esiin, pyysi näyttämään puvuista niitä kohtia, joita on ollut haastava työstää, missä pitsi on ollut siirtämistä ajatellen turhan hankalasti kiinnitetty. Sain esittää mielipiteitäni ja korjausehdotuksiani linjoista, työtavoista ja kaavoituksesta, ja vaikka tämä menisikin vain loistavan asiakaspalvelun piikkiin, jokainen kiitti saamastaan palautteesta ja lupasi palata minulle vielä asiaan. Kuinka muuten malleja voitaisiin kehittää, jollei palautetta tule.

Pastellipinkkiä Enzoanilta
Osaan varmaan koko Enzoanin tulevan malliston jo ulkoa...

 

Turistina Düsseldorfissa


Aiempina vuosina messut ovat olleet pääosin Essenissä, joten Dûsseldorfissa on käynyt lähinnä kääntymässä lentokentällä. Olikin kiva kahlata välillä toista kaupunkia, sillä Essen on sen verran pieni paikka, että se oli muutamassa vuodessa kaluttu turhankin tuttuun kuosiin.

Sugarbirdin ihana kahvila. Rakastuin!

Riemuitsimme Jennyn kanssa siitä, että oltiin seikkailuillisia ja uskaliaita paikallisten kulkuvälineiden kanssa. Rohkeasti otettiin risteävät ratikka- ja metrolinjat haltuun, eikä eksytty kertaakaan, vaikka välillä juostiinkin heikkopäisinä raiteiden välillä. Lisärakoiltakin vältyttiin, vaikka ensimmäisen messupäivän päätteeksi osa seurueesta oli pakotettu ravintolaa etsiessä ostamaan jostain lähimmät littanapohjaiset kengät.

Mmm mmm Mmm!

Kaupungin vanhasta osasta löytyi hurmaavia ravintoloita, ja tuli saksalaisen keittiön lisäksi testattua myös libanonilaista keittiötä - höystettynä napatanssiesityksellä. Herkkusuuna piti tietenkin testata myös paikalliset jäätelöbaarit. Miksi ihmeessä Saksassa tuntuu olevan toinen toistaan upeampia käsintehtyä jäätelöä tarjoavia kahviloita, mutta kotimaassa niitä saa etsiä suurennuslasilla? Niin, ja toki hintakin on aivan toinen. Vitosella saa jo ihan huikean annoksen, täällä sen sijaan säkällä kaksi palloa.

Ihanaa vanhaa kaupunkia iltahämärissä

 

Suunnittelijaperspektiiviä


Matka huipentui vielä lentokentällä mukavaan rupatteluhetkeen Sincerityn suunnittelijan kanssa. Larry oli palaamassa vähäksi aikaa kotiin, kunnes seuraavina päivinä suhaisi taas maailmalle. Kummastelin, miten ihmeessä herra ehtii suunnittelemaan kaiken sen reissaamisen keskellä, ja yllätyin aivan todenteolla. Vielä näinkin suuren maailmanmerkin kohdalla suunnittelija sekä tekee koko suunnitteluprosessin itse, mutta sen lisäksi ompelee ja kirjoo vielä mallikappaleet omin käsin, jotta voisi tehtailla sitten näyttää, kuinka se on tarkoitus tehdä. WOW! Kumarran henkisesti syvään, enkä voi olla ihailematta, miten tiukan ammattilaisen kanssa sitä pääsi juttelemaan.

Jennyn kanssa oli ihana reissata. Vaikka olemme tutustuneet täysin työn merkeissä, ammatti antaa aina vain enemmän. Lähdimme matkaan hyvinä kavereina, kotimaan kamaralle palasimme hyvinä ystävinä. Ensi kertaa odotellessa!

Illaksi kotiin!





lauantai 13. kesäkuuta 2015

On niin helppo olla onnellinen

Olavi Uusivirran klassikkobiisin sanojen myötä totean nuo sanat tosiksi omalla kohdallani. Elämässä on kaikenlaisia pyörteitä, mutkia ja satunnaisia umpikujia, mutta kun malttaa vetää henkeä välillä ja katsoa asioita eri vinkkelistä, oikea ja merkityksellinen tie löytyy aina loppujen lopuksi.

Toissaviikolla lähdin aika pikaisen päätöksen perusteella Saksaan hääalan ammattilaisten Interbride -messuille, ja maisemanvaihto teki sangen hyvää. Sen takia viime viikonloppuna ei blogiakaan tullut pihalle, kun mistään ei tuntunut löytyvää toimivaa nettiyhteyttä. Kunnolliseen matkaraporttiin ja katsaukseen tulevista jutuista saa kyllä, mutta sitä saa vielä odottaa tovin verran. Olen sen verran tunnelmallisella tuulella, että haluan jakaa tätä fiilistelyäni tänään.


Uskalla haaveilla


Eilen, perjantaina, matka kävi Helsinkiläiseen On The Rocks -baariin, jossa oli alkamassa Dark Sarahin levynjulkkarikeikka. Dark Sarah perustui sopraano Heidi Parviaisen varovaiseen pienen ideansiemeneen, jonka hän pitkän pohdinnan jälkeen uskalsi haaveilla todeksi. Olemme tehneet yhteistyötä, pyöritelleet ideoita ja käyty läpi suuria unelmia jo vuosia, siitä lähtien, kun minua pyydettiin puvustamaan Heidiä Amberian Dawn -yhtyeen musiikkivideoille ja Euroopan kiertueille. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, kun laulajatar esitti vielä hauraan unelmansa. Tietenkin olisin mukana! Varsinkin, kun idea oli niin huikea ja visuaalisesti kutkuttava. Yhdessä Mirjamin kanssa suitsutettiin ajatuksia edestakaisiin, leikattiin tyllejä ja hulluteltiin ideoilla.

kuva by Mikaelas

Tie ei ole ollut helppo, eikä kevyt. Välillä olen huokaissut, miten paljon yhden ihmisen pitää kantaa ja järjestää saadakseen haaveensa elämään. Ei ole suuria levy-yhtiöitä takana, eikä rahakkaita tukijoita, vaan nainen, unelma ja sitkeä halu päästä tavoitteeseensa. Mukaan on tullut monta hurjan lahjakasta ja upeaa tekijää, jotka ovat halunneet antaa oman panoksensa haaveen todeksitekemisessä. Joukkorahoituskamppanja on kerännyt tuhansia ihmisiä ympäri maailman, jotka ovat kipeästi halunneet saada niin nähdä kuin kuulla uuden levyn.

Niinpä, perjantaina klubin täyttivät odotuksesta säihkyvät silmät, monet osasivat laulaa biisit jo mukana levynjulkistuskeikalla ja fiilis oli katossa. Allekirjoittanut pidätti sisäistä itkijänaistaan, joka olisi kovasti halunnut mukaan näihin bileisiin. Kun Save Me -kappale alkoi soimaan, se ensimmäinen biisi, joka Dark Sarahilta tuli, sain tosissani purra alahuultani, etten itkisi aivan valtoimenaan.



Ateljeen kellaritiloissa Hämeenlinnassa olen ensimmäistä kertaa kuullut kyseisen biisin raakileen, johon Heidi selitti, mitä mihinkin kohtaan tulisi. "Tähän tulisi vähän tällaista laulua ja tuohon tulee sitten kitarat mukaan." Siinä seisoessani ihmisten keskellä, muistiin sinkoili paloja matkan varrelta. Mirjamin kirppikseltä kaivamat neulepaidat, joista muotoitui osa pukua, sen tunteen, kun ensimmäistä kertaa kuuli biisin lyriikoiden kanssa ja Heidin tunnelmat videon kuvauksista, jossa paleli ytimiään myöten. Siitä pienestä demon raapaleesta oli kasvanut upea, voimakas laulu, se puolestaan oli antanut pohjan monelle vielä vaikuttavammalle biisille, kokonaiselle tarinalliselle levylle. Matka ei kuitenkaan ole päättynyt, joten jos melodinen, elokuvallinen metalli kolahtaa, käy tykkäämässä Dark Sarahista ja voin suositella myös levyä hankittavaksi omaan hyllyyn.

Pieni haave oli kasvanut suureksi, saanut siivet alleen ja lentämässä voimakkaan varmasti kohti korkeuksia. On ollut elämys saada olla mukana tällä matkalla, kiitollinen siitä, että olen saanut nähdä musiikkiteollisuuden toista puolta ja myös toteuttaa omia unelmiani. Lopuksi vielä kuva, jonka toteuttamisesta olin haaveillut vuosikausia. (Aiempi juttu kuvauksista täältä.)

Kuva by Mikaelas


Uskalla haaveilla. Uskalla ottaa se ensimmäinen askel sen unelman toteuttamiseksi. Se voi lopulta olla jotain, mitä et osannut edes kuvitella, jotain paljon suurempaa.