Revelations

Revelations

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluisia mietteitä

Revelations on hiljentynyt loppuvuodeksi pienen joululoman ajaksi. Blogi on hieman aikataulustaan myöhässä - se varmaankin annettakoon anteeksi syyllä nimeltä Joulu. Tarkoitukseni olisi ollut jakaa kanssanne pari tunnelmaa nostattavaa kuvaa, mutta kamerasta loppui akku - ja laturi jäi muistamattomuuttani töihin. Pahus.

Lumi sataa hiljalleen, sisällä on mukava istua, vieressä lasillinen portviiniä ja rasiallinen suklaakonvehteja. Sohvapöydällä odottaa tuore, Finlandiapalkittu Ulla-Lena Lundbergin Jää, johon tartun heti, kun saan tämän tekstin kirjoitettua. Koira nukkuu lämpöä hohkaten sylissä pienelle kerälle käpertyneenä. Joulun tunnelma on parhaimmillaan.

Kirjoitin jo kesällä loman ja vapaa-ajan tärkeydestä yrittäjän ja varsinkin suunnittelijan kannalta. Senkin jälkeen, kun ilmoitimme Revelationsin jäävän joululomalle, yrittäjän työt eivät kuitenkaan siihen jääneet. Inventaarin merkeissä on laskettuja niin pukuja, kankaita, pitsejä ja nauhoja, ja kun kaikki on kasattu, olen viettänyt monia hetkiä koneen äärellä naputellen lukuja ajan tasalle. Niin, kirjanpito ei odota, ei edes joulunviettoa. Onneksi paperityötkin loppuvat ennen pitkää ja pääsimme todella loman makuun.



Blogi hiljenee loppuvuodeksi, mutta ennen sitä vielä muutama sananen ensi vuoden kuvioista. Revelations täyttää kaksi vuotta tammikuussa, ja siitä suurin kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette ovestamme kulkeneet sisään. Mutta koska vain kissa kiitoksella elää, aiomme tehdä jotain konkreettisempaa osoittaakseen ilomme ja kiitollisuutemme asian suhteen. Hieman materialistista, mutta ajattelimme juhlistaa kaksivuotista taivaltamme koko tammikuun kestävällä alennusmyynnillä. Uskallan luvata -10% alennuksen kaikkiin morsius- ja juhlapukuihin, kenkiin ja asusteisiin. Sen lisäksi kokoamme poistuvista malleista ison rekin -40 -60% alennuksella olevia pukuja.

Tammikuussa alkaa varsinainen häähulina, kun moni tulevan kesän morsian herää talviuniltaan täydellisen puvun metsästykseen. Alkuvuodesta on myös aikamoinen messurumba ja meidät voikin tavata tammikuun puolivälissä Helsingissä Wanhan sataman häämessuilla ja helmikuun alussa Tampereen häämessuilla. En malttaisi odottaa, sillä messuilla tapaa aina niin mahtavia ihmisiä, ja niillä on aivan omanlaisensa tunnelmansa. Mutta näistä ajatuksista ja suunnitelmista lisää myöhemmin.

Nyt kuitenkin lahjakirjan kutsu alkaa käydä vastuttamattomaksi, joten lopettelen lyhyeen, ja toivotan kaikille rauhallista ja lämmintä joulunaikaa!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viimeistä viedään (vihille)

Aika mahtipontisissa ja kiireisissä merkeissä saatiin päätökseen tämä vuosi, linnan juhlien hulinat ja muut. Loppurutistukseen kuului mukaan myös tämä vuoden viimeinen uniikkipukuni ihanalle Lauralle, joka asteli avioliiton satamaan valittunsa kanssa eilen. Onnea, kyyhkyläiset <3

Laura otti muhun yhteyttä nähtyään alunperin kuvan Minea -pitsipuvustani. Niistä alkuasetelmista lähdettiin, ja päädyttiin totaalisen erihenkiseen lopputulokseen, joka kuitenkin kuvasti täydellisesti morsiamen ja hääparin tyyliä. Tätähän se uniikkipukujen suunnittelu parhaimmillaan on. "En ois ikinä ite voinu kuvitella mitään tällaista, tää on täydellinen!" on lausahdus, mikä tässä työssä miellyttää korvaa enemmän kuin mikään muu.

Tylliä, pitsiä, ruusua, lasihelmiä, marabouta...
 Lauran hääeleganssiin kuuluu merenneitohelmainen hame, korsetti, käsikoriste ja irroitettava keeppi marabouhöyhenin somistettuna. Sävy ei ole ivory, vaikka ensimmäinen kuva niin väittää. Ennemminkin astetta tummempi, mikä toimii oivallisesti mustan kanssa. Alempi kuva lienee lähempänä totuutta siis.

Marabouhöyhenen käytöstä erikoismaininta Aurora-pupulle, joka usein vara-aivoinanikin toimii. Alunperin suunnittelin keepin tekoturkiksesta, mutta en aikataulun puitteissa tuntunut saavan käsiini tarpeeksi laadukkaan oloista versiota. Ääneen tuhistessani sain vastapallona ehdotuksen höyhennauhan käytöstä. Enpä muuten olisi itse tullut ajatelleeksi, ja lopputulos on kuin, noh, suunniteltu. Jee!

Hölmö kuva ilman päätä, mutta pitäähän se päälläkin näyttää
Helmassa on runsaasti mustaa, pehmeää huntutylliä. Niin paljon, ettei alle tarvitse ollenkaan vanteita tai muuta alushameeseen viittaavaa. Samaa tylliä on käytetty korsetissa koristeena, vedostin siitä tuollaisen viuhkamaisen kuvion toisen rinnan päälle. Pitsiset koristekuviot leikkasin yksitellen irti kankaasta ja sommittelin uuteen muotoon. Aikaavievää, mutta kamalan meditatiivista.

Niin ja se käsikoriste. Samaa pitsiä ja lasikiviä kuin korsetissakin. Pienillä pihdeillä kokosin nuo kaikki, pisteeksi i:n päälle pienet Swarovski-pisarat. Mustia päällekkäisiä yksityiskohtia on muuten tosi vaikea kuvata, mutta idea ainakin erottuu. Tein muuten ensin tästä version, josta tuli... No. Ihan susiruma. En tiedä mitä ajattelin. Lennätettyäni tuotoksen roskapönttöön sain ajatuksen hieman erilaisesta lähestymistavasta, ja lopputulos oli vallan silmää miellyttävä. Että ei mee kaikki aina niin kuin Strömsössä täälläkään, vaikka blogikirjoituksista joskus niin voisi päätellä.

Musta nyöritys on skarppi yksityiskohta
 Lantiolla on koristeena silkkiruusu ja lasihelmistä kootut ketjut. Yhdellä värillä työskennellessä on mahdollista käyttää paljon erilaisia elementtejä, ja kuitenkin paketti pysyy hyvin kasassa. Samoja lasihelmiä on myös morsiamen hääkimpussa, ja sulhasella on kukkavieheen sijasta höyhenviehe. Tyylikästä!

Silmäkarkkia
Ihana asiakas ja ihana puku tehdä! Tämän parempiin tunnelmiin ei voi vuotta päättää. Meillä on muutenkin ollut aivan upea vuosi uniikkipukujen saralla ja olemme päässeet olemaan mukana monien mahtavien ihmisten hääpäivän toteuttamisessa. Tulevan vuoden kalenteri on täyttynyt kiitettävää vauhtia, ottakaahan siis yhteyttä ajoissa jos mielitte vihille (tai mikä tahansa tärkeä juhla onkaan kyseessä) Revelationsin puvussa. Todella paljon tahdottaisiin suunnitella puku sulle. Nii, just sinä siellä.

Kuittaan, kaappaan kissan kainaloon ja astun lomamoodiin. Hyvää joulun odotusta teille!

Edit: Simpura, unohdin mainita. Kamalan moni on kysynyt kuvia siitä Liisa Koskisen linnan juhlien puvusta, mutta kuulkaatten, kun ei mulla ole yhtään! Se vilahti niin varkain kamerain ohi, että nyt ei ole oikein todistusaineistoa esiteltäväksi. Jos joku otos joskus tulee vastaan, niin sitten jaan sen kyllä teidän kanssanne. Promise.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Linnan juhlien kohtalotar


Hui, miten vauhdilla aika menee. Yhtäkkiä ollaankin jo joulukuussa, sitten itsenäisyyspäivässä, ja kohta on varmaan jo juhannus. Lupailin tätä tekstiä jo tiistaiksi, mutta kuten kaikki varmaan huomasivat, sellaista ei ollut saatavilla. Lupaan, että hyvitämme tämän kyllä lähiaikoina jollain mukavalla jutulla. (Tämä on disclamer. Jos jotain lupaan, se myös pidetään.) Revelations oli edustettuna kahden puvun voimin linnan juhlissa. Mirjam kertonee tarkemmin Liisa Koskisen upeasta silkkipuvusta, mutta tällä kertaa valtaan koko palstatilan yhden lempikirjailijani, Sofi Oksasen kanssa.

Kuva Ari Lahti

Sofi mainitsikin yhdessä haastattelussaan puvun suunnittelusta. Alunperin ajatus lähti kirjailijalle mieleisestä väristä, syvän violetista. Mytologian kiemurat ovat aina kiehtoneet, pyörittäneet mielikuvitustani lukemattomia kertoja, ja sieltä löytää aina jotain uutta, merkityksellistä ja kutkuttavaa. Vaikka minun kertomukseni kerrotaan kankaan, kristallien ja ylellisten materiaalien muodossa, lähes kaikkien suunnittelemieni mallien takana on enemmän kuin kuvasta voi arvata. Jokainen puku kantaa oman tarinansa.

Sofin Linnan juhlien puvun tarina lähti punoutumaan kohtalottarien ympärille. Jokaisessa kulttuurissa on omat jännittävät entiteettinsä, mutta lähes kaikissa tarinoissa kohtalottaret ovat mukana, eri nimillä vain. Tavallaan Sofikin on yhdenlainen kohtalotar, joka kehrää elämänlankoja ja tarinoita omien teostensa hahmoille, päättää näiden sattumuksista, synnyistä ja kuolemista - ja niin syntyi Moira.


Mikäli Sofin kuulumisia on seuraillut (voin lämpimästi suositella kirjailijattaren virallista facebook-sivua), on voinut havaita rouvan juoksevan tuli hännän alla pitkin Suomea, erilaisissa kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumissa, signeeraamassa käsi väärällään ja ties missä riennoissa. Sanomattakin selvää, että sovitusmahdollisuudet ovat olleet kortilla. Onneksi Sofi-kiertue kiidätti leidin myös Hämeenlinnaan, jossa pääsimme sopivasti sovittamaan puvun ensimmäistä versiota tiukan aikataulun rajoissa.

Olen tykännyt ihan hurjasti Sofin tavasta kuljettaa käsityöläisnaisten hänestä tekemää nukkeversiota, Mini-Me:tä mukanaan, ja hänen facebook sivuillaan voikin seurata sympaattisen nuken seikkailuja. Heti, kun Mirjam näki Mini-Men, näin suorastaan jättikokoisen lampun syttyvän työtoverini pään päälle. Ei siis ollut suuri yllätys, että kun minä sovittelin varsinaista iltapukua Oksasen ylle, Mirjam otti innolla Mini-Men strategiset mitat. Kyllä, täytyyhän tämän pikkuisenkin saada uudet vaatteet!


Kuva Toni Härkönen

Aikataulun tiukkuuden vuoksi sovimme materiaalista ja tarkemmasta värisävystä puhelimitse - harvinainen, harmittavakin tilanne. Suosin enemmän sitä, että asiakas pääsisi alusta asti tunnustelemaan materiaaleja itse, saamaan paremman kuvan siitä, mitä on tulossa. Liian kirkkaan sävyinen violetti näyttää herkästi räikeältä, halvaltakin, joten valikoin syvemmän sävyn, tumman ametistin. Kankaan suhteen oli tulla hienoinen paniikki. Täydellinen satiini kyllä löytyi, mutta se ei tahtonut millään ilveellä saapua Suomeen. Eräs hätääntynyt suunnittelija soitteli aika tiuhaan agentille, joka puolestaan hoiti räyhäämisen kangastehtaalle ja potkiskeli asioita eteenpäin. Onneksi jemmassa oli pieni määrä samaa laatua, joten pääsin aloittamaan puvun jo aiemmin.

Hitain osuus ei ollut niinkään puvun drapeeraus, vaan sadat kristallit, jotka ompelin yksittäin kiinni. Kulmikkaat, keskenään erikokoiset kristallit terävine reunoineen tekevät kontrastia pehmeille laskoksille, tuovat lisää syvyyttä ja mystisyyttä sen tunnelmaan. En halunnut myöskään laittaa aivan kirkkaan sävyisiä kiviä, joten violetin rinnalla kimaltelee dramaattisempi, tummanharmaaseen taittuva sävy. Kristalleja tuli muuten karvan vaille tuhat pukuun, ja voinen ilmoittaa, etten halua nähdä kristalleja aivan hetkeen. (Katsotaan, niin teen heti seuraavaksi jotain, missä on vielä enemmän kimallusta...)

Kuva Toni Härkönen. Taustalla Hannu Viitala


Vietimme maanantaina modisti Hannu Viitalan kanssa roadtrippia lumisessa Helsingissä, veimme valmiin puvun ja hiuskoristeen kirjailijattaren onnellisiin käsiin. Haluan aina nähdä puvun vielä viimeisen kerran kunnolla asiakkaan yllä, joten voi rauhassa vetää henkeä ja todeta kaiken olevan kunnossa. Yllätyksiä ei juuri koskaan ole tullut, mutta kyse lienee ammattiylpeydestä, sama koskettanee myös Herra Modistia. Olemme Hannun kanssa tehneet jo useamman kerran yhteistyötä, ja meillä synkkaa hienosti, pukukokonaisuuksista on tullut kerrassaan mahtavia. Hermoilin jo etukäteen, mitenköhän saadaan parkkipaikka, ja jos sellainen löytyy, niin mitenköhän päästään lumesta irti - talvi tosiaan tuli suurinpiirtein edellisenä yönä. Vastaavasta on aiemmilta vuosilta ollut sen verran hankalia kokemuksia, että hermostunut olo purkautui todella epämääräisinä unina seuraavana yönä.

Hermostumisella oli muutakin syytä kuin vain sää. Olin saanut aamupäivästä puhelun, jonka ydin oli siinä, että Sofi Oksaselle on myönnetty Pro Finlandia. Ensireaktio, onnittelut ja ilo kirjailijattaren puolesta vaihtui äkkiä ymmärrykseen siitä, että kyseessä on kunniamerkki. Mahtava juttu, suuri kunnia, ei siinä mitään, mutta kunniamerkit ovat isoja, hallitsevia ja ennen kaikkea painavia kapistuksia - ja se voi olla puvun suhteen hyvin hankala asia. Jos puku on liian heppoinen, kunniamerkki saattaa roikkua rumasti rinnasta. Katsokaapa linnan juhlen pukuja ja kunniamerkkejä sillä silmällä. Tämän huomaa hyvin herkästi. Onneksi olin suunnitellut puvun kunniamerkkiä silmällä pitäen, joten Pro Finlandian kanssa ei tullut ongelmaa. Miehusta on tarpeeksi tukeva, ettei harmillisia roikahduksia tai vilahduksia päässyt tapahtumaan.

Joku voi tätä lukiessa hieman kohottaa kulmiaan. Eikö telkkarin muotikommentaattori sanonutkin minun joutuneen vielä itsenäisyyspäivän aamuna hommiin, koska Pro Finlandia tuli yllätyksenä? Ei, en joutunut, ja tämä huomio sai minut hieman naurahtamaan. Puku oli ollut jo monta päivää valmiina, ja se oli jo valmiiksi suunniteltu kunniamerkin kestäväksi. Ongelma sen sijaan oli siinä, että Oksasella on jo yksi kunniamerkki, virolainen tunnustus, joka sai nyt tehdä tilaa Pro Finlandialle, olihan kyse tosiaan itsenäisyydestä ja suomalaisuudesta.

Kuva Jussi Nukari

Itsenäisyyspäivän aaton kruunasi luonnollisesti Linnan juhlat, joita koko tiimimme oli kerääntynyt yhdessä katsomaan. Tuntuu aina huimalta nähdä omaa kädenjälkeä telkkarin ruudulta, nähdä viime aikojen työpuristus valmiina ja upeana kokonaisuutena asiakkaan yllä. Valtakunnan ykkösjuhliin suunnitteleminen on aina suuri kunnia. Tuntemukset tiivistyivät varsin hyvin Hannun kirjoittamaan yölliseen facebook-statukseen: We made marvelous Things!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Koodinimi: Hallittu kaaos

Kuten Aurora edellisessä päivityksessä ehti mainita, täällä väsäillään kamalalla tohinalla pukuja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näiden lisäksi on tekeillä monenmoista muutakin pukuprojektia ihanille asiakkaillemme, joten kiire on taattu. Ompelen vuorotellen vähän kaikkea ja työt edistyvätkin aika mukavasti.

Oon ihmistyyppinä sellainen, että kaikki to do -listan asiat pitää laittaa ainakin jotenkin konkreettisesti alulle heti alussa. En siis yleensä tee alusta loppuun saakka orjallisesti tiettyä pukua, ja sitten vasta sitä toista. Kun työtahti on tiukka, on myös kivaa hypätä välillä toisesta puvusta toiseen, varsinkin jos tulee tehtyä paljon puuduttavia työvaiheita. Eikä se edes syö työtehoa, päinvastoin. Aivot pysyvät käynnissä kun vaihtaa välillä toiseen malliin, kankaisiin ja väreihin.

Lähipäivinä olen vuorotellut kahden puvun välillä. Yllä mainitsemani linnan juhlien puku on ihanasti laskeutuvaa silkkisatiinia, mitä on tosi mahtava työstää. Välillä laitan silkkisatiinit sivuun odottamaan ja vaihdan morsiusasiakkaani pukuun. Tällä hetkellä työstämäni hääpuku on aivan toisen henkinen kuin linnan juhlien puku: Dupionsilkkiä, tylliä, yläosana ylellisesti koristeltu korsetti. Tekstuurit, työtavat ja värit ovat niin erilaiset näiden kahden välillä, että tuntuu tosi piristävältä tehdä molempia rinta rinnan. Lienenkö jotenkin keskittymishäiriöinen? En kai. Ehkä enemmänkin sellainen multi tasking -mimmi. Näin ainakin yritän selitellä itselleni...

Kameran sijainnin kanssa on pieni logistinen ongelma, joten en saa tähän ihan sitä kuvamateriaalia mitä olisin halunnut. Pöh. Mutta pistetään sitten tällainen otos Auroran aikaisempaan tyllinriipimis -postaukseen liittyen. Tällainen siitä valkoisen puvun helmasta sitten muodostui. Ajattelin ukkospilviä kun tein tuota, ja mielestäni se välittyy aika hyvin. Kattavampaa kuvamateriaalia seuraa hieman myöhemmin.

Aika pehmoinen
Kiitos muuten kaikille kenkäiltaamme osallistuneille! Oli tosi hyvä tunnelma ja pari tuntia kului kuin siivillä. Illanvietossamme oli mukana monta meiltä jo puvun hankkinutta, jotka löysivät nyt myös pukuun täydellisesti sopivat kengät. Samalla oli hauska tutustua hieman paremmin asiakkaisiimme ja heidän hääsuunnitelmiinsa. Vaikka haastelemmekin aina ummet ja lammet pukuja katsellessa, sovitellessa ja suunnitellessa, jää sitä juteltavaa näemmä varastoonkin. Auroran kanssa ollaan kyllä aikamoisia räpättäjiä muutenkin, juttua riittää joskus vähän liikaakin.

Kenkäillassa pääsimme esittelemään valitsemiamme Rainbown uutuuksia ja olivatpa siellä nämäkin ihanat:

Bling!
Luonnossa vielä tuhat kertaa upeammat, olen myyty. Tai olin siis jo silloin kun vikisin niin kauan, että nuo otettiin meille. (No enkä edes joutunut hirveästi vikisemään, oon vaan kamalan dramaattinen.) Jalassa nuo näyttävät tosi linjakkailta, asennekengät. Näiden lisäksi meillä on uusina malleina erilaista matalaa, korkeaa, pitsistä, teräväkärkistä, you name it. Kaikki tietysti värjättäviä. Tulkaa sovittelemaan. Harmi, että jalkoja on vain kaksi :/

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kirjailijattaren kohtaaminen

Itsenäisyyspäivä lähenee kovaa vauhtia, ja samaa tahtia työpäivät pitenevät Revelationsilla. Tarkkaavainen lukija varmaan jo arvaakin, mihin tämä tarina on kääntymässä. Kyllä, meiltä on tulossa kaksi pukua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle linnaan. Toki moni onnellinen löysi putiikin puolelta rekkivalikoimasta pukuja Vanajanlinnan itsenäisyyspäivän juhliin, mutta nyt puhutaan niistä linnabileistä, joita voi telkkarin kautta seurata kotikatsomosta.

Ehdimme vain juuri ja juuri huokaista kuvaushässäkästä, pienestä muotinäytöksestä ja syksyn viimeisistä mittatilausmorsiuspuvuista, kun sitten posti kuljetti kutsut juhliin, ja meillä alkoi puhelin soida. Tämän takia olenkin yleensä budjetoinnut aikatauluumme marraskuun lähes tyhjäksi, koska itsenäisyyspäivä on sen verran kova juhla kaikkialla Suomessa - kuten pitääkin! - että parempi varautua jo etukäteen. Harva linnan juhlia seuraava kotikriitikko tietääkään, että kutsut tulevat noin 3-4 viikkoa ennen juhlaa, ja sen jälkeen seuraa aika paniikki, mistä löytäisi sopivan puvun. Ajatelkaapa, siinä on aika työ ehtiä löytää sopiva puku, osti sen sitten putiikista, fiksata sitä ompelijalla tai teettää suunnittelijalla.

Nyt ei kannata vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. En paljasta tässä tämän vuoden pukuja, keille nämä puvut ovat tulossa tai edes väriä. Sen vuoro on myöhemmin. Sen sijaan tehdään aikamatka vuoteen 2009. Kirjailija Sofi Oksanen on uskollinen, ihana asiakkaamme, ja yhteistyömme lähti juurikin Linnan juhlista liikkeelle, aikana, kun vielä työskentelimme toisen yrityksen, Belle Modesten, palveluksessa. Mutta koska siitä tämä kaunis, edelleen jatkuva suhteemme alkoi, ja teema kuitenkin liippaa näitä tiettyjä juhlia, niin kerrotaanpa miten kaikki oikein alkoi, ja kuinka puku suunniteltiin.

Kuva Lehtikuva

Olimme ihailleet Sofin tyyliä, persoonaa ja luonnollisesti hänen kirjallisia lahjojaan jo pitkään, ja olimme leikkineet välillä leikkiä nimeltä: jos saisit valita kenet hyvänsä, jolle tekisit puvun, kuka se olisi? Kas kummaa, päädyimme kummatkin yksimielisesti Sofiin. Äärimmäisen lahjakas, persoonallinen, ja kaiken kaikkiaan kiinnostava ihminen ja fiksu mimmi. Linnan juhliinhan vakikasvoina pääsee luonnollisesti kansanedustajat, sijoittuneet urheilijat ja tietyt kulttuuripalkinnot ansainneet - ja Sofi oli juuri voittanut Puhdistus -teoksellaan sopivan pystin. Myönnän, että sen verran allekirjoittaneessakin on stalkkerin vikaa, että olin havainnut kirjailijattaren laittaneen silloisen työpaikkani nettisivuillaan lempilinkkeihinsä ennen kuin WSOY pisti ne uusiksi. Tästä seurasi sitten yhteydenotto itse kirjailijattareen, joka lähti ilomielin tanssiinkutsuumme mukaan.

Suunnittelua nachojen ja Gin Tonicin voimalla.

Ensikohtaaminen sujuikin mainiosti. Violetti ja musta ovat olleet Sofin tavaramerkkejä jo kauan, joten emme halunneet lähteä linjalle, jota suurinpiirtein kaikki odottivat varmaksi. Sen sijaan pohdimme yhdessä jotain muuta, esittelimme ensi-ideoita ja olimme jo siinä vaiheessa ehtineet kartoittaa materiaalien saatavuutta, joten meillä oli myös näyttää konkreettisia värejä ja kankaita siinä vaiheessa. Täytyy sen verran hehkuttaa, että Sofi lähti aivan mahtavasti heittäytymään projektiin mukaan, antoi meille hyvin vapaat kädet.


Löysimme todella mahtavan, kauniisti hohtavan kaksipuoleisen silkkitaftin, joka ampui luovuuden välittömästi kierroksille. Toiselta puoleltaan hohtavaa hopeaa, toisella puolella syvää mustaa. (Onkin tainnut tulla sanottua, että inspiraatio on usein hyvin materiaalilähtöistä.) Oijoi, sitä oli ihana työstää, ja tahdoin välttämättä käyttää sitä siten, että kumpikin puoli tulisi näkymään. Sen seuraksi löysimme järkyttävän upeaa, paljettikirjailtua Solstissin ranskalaista pitsiä. Minua aina tökkii pitseissä liiallinen säännönmukaisuus ja toistuvuus. Siksi rakastankin noita ranskalaisia ihanuuksia, kun niissä mielenkiinto pysyy vielä toisellakin katsomalla.

Mirjamin hahmotteluja jo lähes valmiin puvun päälle
Joku joskus ihmetteli, miten kaksi ihmistä voi olla yhden, saman puvun suunnittelijana. Siihen on helppo ratkaisu. Vaikutamme jo arjessakin hyvin paljon toistemme ajatuksiin, työstämme yhdessä linjoja ja malleja, joten loppupeleissä olisi hyvin vaikea sanoa kumpi sen oikein suunnitteli, kun teemme yhteismalleja. Tässä kohtaa onkin aiheellista sanoa, että olen hyvin onnekas saadessani työskennellä Mirjamin kanssa. Kun ajatukset kohtaavat niin täysin, toinen lopettelee ensimmäisen lauseita ja ymmärtää jo puolesta sanasta, mistä on kyse, on hyvin helppo jakaa hyvinkin vaativia teemoja. Tässä puvussa puvun linja ja muoto on enemmän minun käsialaani, ja miehustan orgaaninen, jännittävä kuviointi taas on Mirjamia parhaimmillaan. Kenties olemme vielä joskus Suomen Victor & Rolf?

Tietyt linjat olivat jo ajatusleikistä lähtien olleet selviä: olkapäiden yli laskeutuvat olkaimet, kapea, hieman merenneitomainen linja ja turnyyrien aikakaudesta muistuttava takaosa, jossa olisi pyrstömäisesti koottua kangasta ja muuten selkeää linjaa rikkova muoto. Sofi innostui hopeanharmaasta teemastamme, ja löysi hiuksiinsa todella makoisat, hopearaidoitetut cyberlocksit. (Huumorielementtinä voin kertoa, että juutuin etusormistani malliksi saamaamme palaan sillä pelleillessäni. Varsinainen kiinalainen sormiansa!)

Kuva MTV3/ Lehtikuva

Vaikka kaksi ihmistä työstääkin samaa pukua, päivät venyivät siitä huolimatta hyvin pitkiksi, ja tässä kohtaa puolisoni suusta kuuluikin nyt jo huvittava lausahdus: "Olisi tosi kiva, jos sä tulisit joskus ihmisten aikoihin kotiin, ja ihmisten ajalla tarkoitan ennen puoltayötä." Pitkiä ne päivät olivat jo ennestään, hommaa olisi ollut vaikka muille jakaa, joten väkisin meni pikkutunneille. Totta puhuen, se ei kauheasti haitannut. Olen aina ollut enemmän yöihminen, ja aikaiset herätykset tuntuvat huomattavasti vastenmielisemmältä ajatukselta kuin ompelu kuun valossa.

Hopeanhohtoisen puvun lisäksi teimme myös Sofin puolisolle samasta silkistä liivin ja kravatin. Nämä ovat pieniä asioita, mutta arvostan kyllä kovasti sitä, kun pariskunta panostaa juhlaan ja siihen, miltä he näyttävät yhdessä. Pienet finessit, niissä se taika piilee!

Kuva:Matti Matikainen/ All Over Press Finland
 Nyt kun jälkikäteen miettii koko tätä aikaa, ja kuinka lapsellisen jännittyneitä olimme sekä Sofin reaktioista, mutta toki millaisen tuomion kotikriitikot, lehdet ja muu media puvulle antaa, vähän naurattaa. Kun kirjailijatar sitten näkyi töllöttimen ruudulla, suunnittelijoiden sohvalta karannut huuto kaukui varmaankin Forssaan asti, ja oli aika avata shamppanjapullo. Onhan se oikeasti todella mahtava nähdä omat kädenjälkensä hyvän tyypin päällä Suomen ykköstapahtumassa. Parasta on kuitenkin se, että kun tulee seuraava kysely  uudesta puvusta, tietää, että on tehnyt työnsä oikein.

Otimme kyllä tästä puvusta kaiken irti, ja miksi ei. Se oli täydellinen jymypotti. Se oli niin näyteikkunassa kuin häämessuillakin ihmisten ihasteltavana, ja useampi lehti teki siitä juttua. Varsinkin kun oli näin paljon pieniä yksityiskohtia ja leikkauksia, joita näki vasta läheltä. Kirjailijatar itse suhtautui näihin kuvoihin myös hyvin myötämielisesti, antoi meidän ulkoiluttaa hyvin palvellutta pukuaan suosiolla. Tässä vielä Hämeen Sanomien versio. ja nelosen haastattelussa vielä kirjailijattaren omasanainen versio.

Nyt pari viikkoa ollaan kuin riivatut työmuurahaiset, ja sitten voimmekin jo näyttää, mitä tällä kertaa on luvassa. Sofi Oksanen muuten poikkeaa kiertueellaan Hämeenlinnaan 22.11. ja luvassa on Suomalaisessa kirjakaupassa kirjailijakohtaamista, sekä klo 18.00 Puhdistus-elokuvan erikoisnäytös.




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kettukevennys ja viikon kuulumiset

Toisinaan sitä keksii aika hullunkurisiakin ideoita. Sitä mietin tänään, tehdessäni viimeisen osasen niihin kahteen pukuun, joista täälläkin on jo puhuttu. Juu, kyseessä ovat ne tylliset kaksoset, musta ja valkoinen. Mutta tämänpäiväisen keitokseni ainekset olivatkin vallan erikoiset: kirpputorilta hankkimani kaulaliina, villapusero, kaksi slipoveria ja muutama väriliemi! :D Kuulostaa aika kähmäiseltä, mutta odottakaahan kun näette, efekti on aika kiva. Plussaa siitä, että pääsee käyttämään kierrätysmateriaaleja. Päivän aikaansaannokseni makaa pyyhkeiden päällä kuivumassa, joten kuvaa saatte odottaa tovin. Sen sijaan, ottakaa tästä vaikka yksi söpö kettu.

Aurora linkkasi tämän mulle aamulla ja tallensin söpöjen eläinten kansioon. Ei siis kuvakrediittejä!

Tämän sunnuntain päivitykseni taitaa kiteytyä tuohon yllä olevaan kuvaan: Ei liity mihinkään. Olen suihkinut pää kolmantena jalkana ja tehnyt aivan hirveästi kaikkea, mutta en oikeastaan mitään sellaista, mistä saisi tyylipuhtaan blogipostauksen. Yritän siis harhauttaa teitä söpöillä eläimillä, hähhää.

Hieman hehkutusta ansaitsee myös uusi asiakkaani, joka on aivan mahtava! Helsinkiläinen Laura tulee ensi viikolla mallipalaveriin katsomaan luonnoksia, joita olen hänelle piirtänyt. Eilen niitä tussailin puhtaaksi ja pakko sanoa, että rakkaasta aihepiiristä on helppo suunnitella. Laura tahtoo jotain hieman erikoisempaa (vää, miten loppuunkulutettu sana) ja päätyi meille alunperin ihastuttuaan pitsiseen Minea -pukuuni. Katsotaan, mihin suuntaan pukuideat lähtevät mallipalaverimme jälkeen. Tästä puvusta ja sen syntyprosessista varmaan kirjoittelen myöhemminkin, sen verran olen innostunut. Ihanat asiakkaat, kiitos että saan työskennellä teidän kanssanne <3

Nyt kun ilmat ovat kalsat ja jotain räntää muistuttavaakin taivaalta tipahtelee, niin muistutetaanpa. Meiltä saa mun Kakkua kaikille -malliston nimellä kulkevia uniikkikorvaläppiä. Valmiina on kaikennäköisiä ja -värisiä, ja lisää syntyy tasaisella tahdilla. Läppien ompeluun ja koristeluun on käytetty paljon rakkautta ja käsityötä, ja materiaalit ovat ihania. Puuvillasametti, pehmeä villakangas, silkki...

Jokaiselle jotakin
Kuvan läpät ovat kaikki jo myyty, mutta paljon muita löytyy liikkeestämme, hinnat 40-45 euroa. Omia suosikkejani ovat nuo kuvalliset, joissa seikkailevat hienostuneet kiiltokuvien naiset. Kaikissa on myös säätömahdollisuus ja läppien sisäpinta on lämmittävää samettia tai villakangasta. Arjen luksusta!

Miten tämä tuote syntyi? Muutaman vuoden ajan olen näitä tehny ja pakko sanoa, että muistikuva ei ole ihan tuorein. Tahdoin ottaa arkisen käyttöesineen ja tehdä siitä kauniin version, jotain hyvää mieltä synkeään päivään tuottavaa. Näin syntyi Kakkua kaikille -mallisto, joka on saanut nimensä Marie Antoinetten "Let them eat cake!" -lausahduksesta. Lausahdus itsessään lienee pelkkää fiktiota, mutta sopii malliston hyväntuuliseen henkeen kuin nenä korvaläpät päähän.

No niin. Pää takaisin kolmanneksi jalaksi ja tuonne suuntaan, hep! Nähdään!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Strike a pose!

Harvat asiat saavat mut yhtä innostuneiksi kuin kuvaukset ja niiden suunnittelu. Viime maanantaina olinkin aivan onneni kukkuloilla, kun vietimme toiminnantäytteisen päivän valokuvaaja Mikaela Löfrothin luona uniikkipukujemme ikuistamisen merkeissä.

Lopputulokseen, eli valmiiseen kuvaan tarvitaan aika järjettömästi vaivannäköä ja työpanosta monelta ihmiseltä. Tässä suhteessa olemme todella onnekkaita, olemme näet onnistuneet löytämään mahtavan joukon lahjakkaita tyyppejä yhteen hiileen puhaltamaan. Dream teamiksi leikkisästi kutsumani joukkio oli maanantaina aivan nimensä veroinen, ja olen vieläkin äimistynyt siitä ammattimaisesta tehokkuudesta, jolla ehostettiin malli ja kuvattiin puoli tusinaa asukokonaisuutta ennätysajassa, laadusta tinkimättä.

Studio Mikaela Löfroth on tuttu jo monien kuviemme takaa ja aina olemme yhtä mykistyneitä siitä, miten Mikaela saa loihdittua kuviin niin taianomaisen ilmapiirin. Mallina toimi upea Kati Kokkonen, josta Aurora on ehtinyt hieman jo kirjoittaakin Miss Globe Finlandiin liittyen. Katin hehkuvansävyiseen ihoon tuntuu sopivan väri kuin väri. Onni meille, sillä pukukattauksemme oli sekä väreiltään että malleiltaan hyvin monimuotoinen.

Mikaelan harjoittelija väkästeli alaosille kätevän pirkka-rekin

Mikaelan studio on jo jonkin aikaa sijainnut uudessa osoitteessaan Hämeenlinnan perinteikkäässä Wetterhoffin talossa, ja puitteet ovat kutkuttavat. Kaariholvia, ikkunasyvennyksiä, ruudullista lattiaa. Studiokuvaukset eivät aina tarkoita ainoastaan kankaan edessä poseerausta. Ulkona vihmoi vettä ja tuuli tuiversi lehtiä puista, mutta sisätiloissa meillä oli tunnelma katossa. Kahdelta aloitimme kuvaamisen, valmiita olimme joskus puoli kuuden maissa, ellen aivan väärin muista. Välissä oli piristävä salaattilounaskin saman rakennuksen idyllisessä Cafe Hoffissa. Kaikki sujui siis kuin rasvattu.

Mikaela työn touhussa

Lahjakas valokuvaaja, kauniit puvut ja säkenöivä malli. Tälläkään combolla ei pitkälle pötkitä ilman ammattilaisia hiuksien ja meikin takana. Näyttävän kampauksen luoja on Hannu Viitala, jonka kanssa olemme ehtineet tehdä yhteistyötä hieman toisella osa-alueella: Hannu on myös törkeän taitava modisti. Tovin olimme jo kypsytelleet kuvausajatuksia, ja kun aikataulut kohtasivat, niin voilá! Katin tummanpuhuvan meikin taasen teki Tiina Lamberg. Eksoottisen tumman, ruskeasilmäisen Katin tyylistä sai tehtyä erittäin dramaattisen, ilman että malli muistuttaa, noh, goottia. No offense, gootit.

Hedelmällisen yhteistyön tunnistaa ainakin mun mielestä siitä, että kaikki tekevät oman, itsenäisen suorituksen saman kehyksen sisällä. Kuulostaa kummalliselta jaarittelulta, mutta avataanpa käytännön esimerkillä. Tämä tyrmäävä kuvausmeikki ja -kampaus syntyi niin, että näytimme kuvat puvuista ja mallista, ja sitten heittelimme hieman avainsanoja ilmaan puolin ja toisin. Hannu ja Tiina pitivät myös toisiaan ajan tasalla ajatuksistaan, jolloin tyylistä tuli yhtenevä. Toisin kuin joskus siis oletetaan, me emme marssi meikkaajien ja kampaajien luokse valmiiden suunnitelmien kanssa. Ammattilaiset tehkööt taikojaan ilman niskaan hönkimistä. Ainoa hönkimiseen liittyvä asia oli se ihastuksen huokaus, mikä meistä pääsi kun näimme tyylin kokonaisuudessaan, pukuineen kaikkineen. Toimii.

Asettel. Laittel. Nypeltel.

Hannu päivysti lakkapurkin kanssa aivan haukkana koko kuvausten ajan!

Kuvaustilanteessa pääosassa on malli ja valokuvaaja, mutta emme mekään ole studiolla vain tyhjää toimittamassa. Puemme, riisumme, asustamme, asettelemme. Välillä annamme muutaman neuvon esimerkiksi siitä, mikä kuvakulma on meidän mielestämme puvusta kaunein, tai minkä yksityiskohdan soisimme näkyvän paremminkin. Asukokonaisuuden mukaan ohjeistamme mallia siitä, minkätyylisesti poseerata. Herkkä, vakava, hymyilevä? Onhan siinä sitä hommaa.

Suunnittelija kulisseissa. Tarkkaavaiset lukijat tunnistavat Katin kisapuvun!

...Ja voi sitä nyppimistä. Korsetin nyörejä asetellaan, helmoja suoristellaan. Hannu käy suihkauttamassa lakkaa tai laittelemassa pinnejä joka toinen minuutti. Nypel, nypel. Mutta valmiissa kuvassa se harmittaa, jos helmassa on mutru tai sauma on vinossa. Siksipä iso osa meidän dokumentaarisista pokkariotoksista näyttää aikalailla tältä:

Medeia ja olkapääkoristeen asettelua rillit huurussa

Itse olin kyllä niin väsähtänyt kaikkien valmisteluiden, valvomisen ja viimeisten koristeluiden ompeluiden takia, että Aurora oli aivan korvaamaton. Mä taisin tuijottaa aika paljon tyhjyyteen pitkät päälle "hyvältä näyttää" -mentaliteetilla, mutta Auroran valppaampi silmä huomasi kaikki pienet epäkohdat ja ties mitkä. Samoin joitain logistisia kysymyksiä en olisi ehkä puutuneilla aivoillani osannut puntaroida. Onneksi meitä on kaksi.

Aika eteeristä

Lopuksi vielä yksi valmis kuva maistiaisiksi. Ihana tunnelma! Lisää saatte pikkuhiljaa, hyvä kun itsekään maltamme odottaa kaikkia otoksia... Kiitos ja halaus vielä kaikille kuvauksiin tavalla tai toisella osallistuneille rautaisille ammattilaisille. Tällaisista päivistä saa paljon lisävirtaa ja ideoita taas uusiin seikkailuihin. Otetaanhan uusiksi! <3

maanantai 29. lokakuuta 2012

Laskutoimituksia ja tyllin riipimistä

Kulunut viikko on tarjonnut vähän erilaisia käänteitä, kun voisi suunnittelijoilta odottaa. Olemme valmistautuneet ensi viikolla tehtäviin kuvauksiin, ja siinä sivussa olen keskittynyt ikuisen välttämättömään, mutta aina niin tylsään operaatioon nimeltä paperisota. Näin loppuvuodesta saa selvitellä pitkälle alkuvuoden häämessujen tilanteita ja -suunnitelmia, miettiä keväälle tilattavia pukuja, sekä tietenkin laskea ensi vuoden budjettia markkinoille, ostoille, muotinäytöksiin ja muihin juokseviin kuluihin. Blaah. Ei mikään lempipuuhani.

Muotinäytöksistä puheenollen, osallistumme ensi tiistaina, 30.10. klo 18.30 Parolan Lions Clubin/ Fredrikoiden järjestämään hyväntekeväisyysnäytökseen. Mukana on myös Heikkilä, Intrumentarium, ja meille jo aiemmin tuttu ja loistava yhteistyökumppanimme, Alusasuliike Siro. Näytös pidetään Wetterhoffin vanhassa kutomossa, joka on tilana jo huikean tunnelmallinen ja kieltämättä myös rakas osana vanhaa opinahjoani. 10 euron arvoisia lippuja saa vielä ovelta ennen näytöstä, ja illan tuotto ohjataan nuorten mielenterveystyöhön. Juhlamuodin lisäksi luvassa on perinteiset kahvitukset. Mmm, pullaa.



Tällä kertaa näytöksessä ei juurikaan ole morsiusmuotia, vaan nyt mennään juhlafiiliksissä. Olemme aiemmin jo kirjoittaneet, miten olemme löytäneet toinen toistaan mukavampia ja mahtavampia malleja, joista monet ovat tehneet kanssamme töitä jo vuosia niin kuvissa kuin catwalkeillakin. Tällä kertaa innostuneen iloinen joukkiomme saa vahvistuksekseen mukaansa muutaman vähän varttuneemmankin leidin. Olen tästä oikeasti todella innoissani, koska tällä pääsemme myös näyttämään, miten upeita aikuisia naisia kaupungista löytyykään – ja kun saadaan vielä oikeat, persoonalliset vaatteet ylle niin uuu mama!

Mirjam sen sijaan on tehnyt hihat heiluen hommia taas erästä toista projektia varten, josta emme saa vielä tämän enempää haastella. Täytyy vaan sanoa, että aika makea homma on käsillä, ja kun se saadaan julkistaa, lupaan tohkuilla enemmänkin. Tai oikeammin, se olisi paremmin Mirjamin homma, koska suunnittelijan hattu on hänen päähänsä isketty. Mutta koska ketään ei kiinnosta kuunnella yrittämisen paperinpyörittämisistä, vilautan pikkuisen tätä mainittua juttua. 

Pörhöisää tylliä!
 Työn alla on kaksi pukua, musta ja valkoinen, joissa pääroolissa on jännittävä materiaalinkäsittely. Otan ne suurennuslasin alle ihan tämän pointin takia. Otsikkokin viittaa jo tähän operaatioon. Kun tehdään hyvin näyttäviä pintoja, elävyyttä ja epäsymmetrisyyttä, se täytyy tehdä itse alusta saakka. Huikeaa struktuurista tyllipörhöä ei saa kaupasta, vaikka kuinka nätisti pyytäisi tai yrittäisi tehdä diilejä tiskin alta. Ei onnistu. Toki tässä tapauksessa tylli pitää hankkia, mutta kyse on metritavarasta.

Koskapa työ on hyvin hidasta, olemme jakaneet voimia. Mirjam ompelee pieniä, yksittäisiä suikaleita ja rimpsuja kasaan, kohti valmista lopputulosta, ja minä puolestani olen tehnyt kiltisti orjatyötä ja repinyt metrikaupalla tylliä parin sentin suikaleiksi. Vuorotellen naputtelen laskinta, kirjaan tuloksia budjettilaskelmaan ja sitten taas raastan kangasta kappaleiksi. Tällä mallilla on mennyt jo useampi päivä. Työ ei lopu kesken, (montakohan muovisäkillistä onkaan tullut jo silputtua?) ja on oikeastaan mukava voida välillä vaihtaa homma johonkin itseään toistavaan ja keskittäytymistä vaatimattomaan, ja kun se alkaa tökkiä, siirtyä takaisin tiukan ajatustyön pariin. Ohessa pari makupalaa siitä, miltä työstetyt pinnat näyttävät. Aika herkullista, eikö?

pitsiä, tylliä, satiinia. Nysväystä parhaimmillaan.


Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee hyväntekeväisyysnäytökseen mukaan. Tarkoitus on hyvä, ja mielellään tällaista tahtookin tukea. Nähdään Wetterhoffilla tiistaina – tai ainakin ensi viikolla Mirjamin mietteiden parissa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Opiskelijakyselyjä ja hitusen misseilyä

Pari viikkoa sitten kirjoittelin missimenosta Miss Globe International -kisojen tiimoilta. Kisa on nyt käyty, ja Kati sijoittui mielestäni varsin mukavasti. Neljästäkymmenestä tytöstä palttiarallaa 15. parhaan joukkoon. Viimeisiä pistetilanteita en ole kuullut, joten jos tämä ei ole aivan varma tieto, se ei ole minun syytäni. Antanette sen varmaankin anteeksi. Sen kummemmin kantaa ottamatta, aikamoisessa pyörityksessä tytöt ovat olleet, kuten oheiselta videoklipiltäkin voi katsoa. Huh!

 

Tällä viikolla meillä on ollut opiskelijapitoista aktiviteettia. Kuopion muotoiluakatemiasta keväällä valmistuva, lupaava suunnittelijanalku Henna Mäkelä on tekemässä Revelationsille opinnäytetyötään. Tulossa on jälleen jännittävän erilainen pienmallisto morsiuspukuja - jotain, mitä muualta ei löydy. Täysin siis sitä linjaa, jota niin rakkaudella olemme Revelationsilla rakentaneet. Henna oli meillä pari päivää vierailulla, jolloin käytiin läpi hurja määrä erilaisia merkkejä, malleja, pukujen rakenteita ja ideoitiin päät sauhuten. Odotan jo innolla ja mielenkiinnolla, millaisia malleja paperille kohta syntyy!

Työharjoittelujen lisäksi teemme varsin paljon yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa, ja varsin usein vastaan tulee erilaisia, hyvin erilaisista näkökulmista tehtäviä haastatteluja ja kyselyjä opiskelijoiden toimesta. Koska kyse on viestinnästä, toisaalta markkinoinnista, sitten taas koulutuksen merkityksestä työelämässä tehden kokonaisen kierroksen suhdannebarometrien ja tuotekehittämisen kautta. Kyllä, näitä tulee usein, ja aina ei ole valitettavasti kunnolla aikaa paneutua ajatuksella asiaan, vaikka haluaisikin.

Miksi ylipäänsä olen mukana tällaisessa tai käytän aikaani näihin? Yrittäjän aikahan on tunnetusti kortilla, ja allekirjoitan ajan vähyyden aivan täysin. Vaikka omasta opiskeluajasta onkin vierähtänyt vuosia, muistan silti hyvin, miten vaikeaa oli saada täysin keltanokkana tietoa, jotta pääsisi omissa opinnoissaan eteenpäin. Oli se sitten käytännön oppia tai varmistusta johonkin pieneen asiaan, jotta saisi kokonaisemman kuvan isommista asioista. Ei ole minulta pois, jos voin puolestani antaa tämän hetken opiskelijoille edes jotain tiedonmurusia, päinvastoin. Samalla tulee tehtyä itsekin säännöllisesti todellisuuskatsauksia siihen, mihin Revelations on menossa, miten ja millaisilla keinoilla. Varsin hyödyllistä!

Valkoinen suorastaan hehkuu Katin ihoa vasten.

Mutta jos palaisi opintojutuista takaisin missimaailmaan. Miss Globe Finlandille, Kati Kokkoselle tehty iltapuku ansaitsee pienen vilautuksen itse kantajansa päällä. Viimeksi siitä näkyi pahasti keskeneräinen versio nukelle, joten tässä hitusen makusteltavaa. Kunnon kuvauksia odottaessa!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Metallimuusa

En ole koskaan ollut hyvä minkäänlaisissa aasinsilloissa, enkä aloita harjoittelua nytkään. Soljuvasti voidaankin siis siirtyä viime viikon misseistä metallimusiikin pariin. Siivoilin kuvakansioitani ja äkkäsin,  että olisi hauska näyttää taas jotain aivan muuta kuin morsiuspukuja tai missieleganssia. Tässähän sitä!

Auroran kanssa olemme suunnitelleet jo pitkään esiintymisasuja Amberian Dawn -yhtyeen mahtavaääniselle solistille, Heidi Parviaiselle. Pukujamme on nähty Heidin päällä Euroopan kiertueilla, musiikkivideoilla ja yhtyeen promokuvissa. Jotain yhteneväisyyttä Miss Globe -Katiin on kuitenkin löydettävissä, vaikka en aasinsiltoja lupaillutkaan: Kuten Kati, myös Heidi valloitti meidät asialle omistautumisellaan, persoonallaan ja mikä upeinta, kiistämättömällä lahjakkuudellaan. Todistan ylisanani alla olevalla musiikkivideolla. Katsokaa, kuunnelkaa ja nauttikaa. Heidin päällä näkyvä petroolinsävyinen puku on allekirjoittaneen käsialaa.


Pelkkää synkeää ja mustaa ei toki ole ollut repertuaarissamme näitä pukuja luodessa. Työskentelymme Heidin kanssa on ollut mukavaa vuoropuhelua. Heidillä on usein ollut jonkinlainen kantava ajatus, eli punainen lanka josta olemme napanneet kiinni. Pukukokonaisuuksien lähtökohta on voinut olla hyvinkin abstrakti, esimerkiksi luonnonvoima tai vaikute jostain toisesta kulttuurista. Tällaisesta suunnittelusta nautin suunnattomasti, ja uskallan väittää Auroran olevan samaa mieltä. Useat Heidin asut ovat syntyneet, kun olemme lyöneet viisaat päämme yhteen, jotkut sitten ihan omina sooloprojekteina toisen myhäillessä vieressä. That's how we roll.

Ilma ja vesi olivat tämän puvun innoittajina. Kuva Toni Härkönen
Oli pakko laittaa ensimmäiseksi kuva tuosta vaaleasta asusta, koska se taitaa yhä olla henkilökohtainen suosikkini. Löysimme kauniin hopeanharmaana hohtavan tyllin, mistä rakensin pukuun monikerroksisen helman. Mukana on käsin kulutettua ja liukuvärjättyä pellavaa, jolla sain aikaan tuon ihanan nuhjuisen efektin.

Puvun helmenä on Auroran taidokkaasti tekemä hopeanhohtoinen ribbon-korsetti. Ei ole muuten helpoin materiaali työstää tuo tekonahka, ettäs tiedätte. Kunnia siis sinne minne se kuuluu. Korsetti on somistettu hopeaketjuin, ja kevyissä hihoissa on käsivarret paljastavat halkiot. Vedenneito!

Ei mikään hissukka. Kuva Toni Härkönen
 Entäs tämän resepti? Otetaan hieman perinteistä koristenauhaa, soturiprinsessaa ja kansantaruja. Lisätään yksi enkeliääninen punapää. Tadaa! Aurora heitti keitokseen hieman hihojen smokkirypytystä, minä lisäsin mausteeksi hyppysellisen solkia ja jännitystä. Tummanruskea korsetti sai seurakseen tummansinisen hameen helppohoitoista ja pestävää materiaalia. Keikkapaikkojen lavat eivät ole niitä puhtaimpia...

Tämän asun olen muuten nähnyt myös niin, että hame on korvattu housuilla. Toimii hyvin ahtailla lavoilla ja näyttää myös todella hyvältä. Heidille kunniamaininta taidosta asustaa ja yhdistellä erilaisia osia tyylikkäiksi kokonaisuuksiksi. Ei tarvitse suunnittelijoidenkaan kehittää harmaita hiuksia miettiessä, että mitenpäin ja millä asusteella kruunattuna se oma luomus ilmestyy lavalle tuulikoneen eteen värisemään. (Joo, ollaan oltu innoissamme tuosta tuulikoneesta. Hulmuavia helmoja ja kutreja, suih!)

Syön sanani, välillä sitä synkeääkin. Kuva Toni Härkönen
Kuten kuvateksti jo kertoo, pitihän se kokomusta pukukin tehdä, ajatellaan tätä siis vaikka esiintymisasujen pikkumustana. Aika klassista! Tehtävänannolla "musta puku" tein tämänlaisen kokonaisuuden. Musta satiini sai seurakseen pitsisen bustlen ja samalla pitsillä päällystetyn korsetin. Edessä on pukemista helpottamassa piilotettu plansetti. Mustat, lasikiviset helminauhat kruunaavat kokonaisuuden. Yläosa on jälleen helposti yhdisteltävissä muidenkin alaosien kanssa. Moniosaisten pukujen hyvä puoli yksiosaisiin nähden on juuri se yhdisteltävyys ja huollettavuus. Esiintymisasuissa pitää ottaa huomioon käyttömukavuus ja käytännöllisyys. Vaikka kuulostaa aika lattealta, loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin työvaate.

Circus Black -levyn promo-look. Kuva Toni Härkönen
Viimeisenä uusimman levyn tiimoilta kokonaisuus, johon kuuluu kullan- ja pronssinsävyinen korsetti ja musta, liehuvahelmainen hame. Korsetti on yksiolkaiminen ja hame ulottuu polven alle, hieman vaihtelua täyspitkiin pukuihin. Pronssiset sävyt sopivat kauniisti Heidin uuden, tummemman hiustyylin kanssa. Korsetissa on koristeena samaa pitsiä kuin hameen helmassa, mikä jatkuu punottuna olkaimena selkään. Enpä aluksi ajatellut yhdisteleväni paisley-kuosia ja pitsiä, mutta oppia ikä kaikki...

Käykää tutustumassa Heidiin ja Amberian Dawniin tarkemminkin, varsinkin jos tuon tyylinen musiikki muutenkin kolahtaa. Ja vaikka ei kolahtaisikaan, musiikkimakunne saattaa avartua. Sitä on liikkeellä, terveisin nimimerkki "En ennen tiennyt että pidän tällaisesta vm.84"

AD -kotisivut
AD Facebookissa
Heidi Facebookissa

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Menoa missimitoissa

Otsikko saattaa hetkellisesti harhauttaa. Ehei, kyse ei ole laihdutuskuurista tai sen onnistumisesta, vaan se pitää ottaa aivan kirjaimellisesti. Missimaailma on ollut asia, johon olemme suhtautuneet vähän syrjäkarein jo vuosia. Missiskene on kirjaimellisesti oma maailmansa, jossa tietyt lainalaisuudet ja tavat tehdä pitävät pintansa vuodesta toiseen. Tietyllä tavalla kauneuskilpailu käsitteenä on myös asia, johon en ole osannut suhtautua oikein kovin hyvin. Kyse ei ole myöskään täysin yksipuolisesta ennakkoluuloisuudesta, tuttavapiiriini kuuluu missejä, mahtavia ja ihania ihmisiä, joten kyse ei ole puhtaasti siitä.

Mikä ihme sai meidät sitten lähtemään mukaan misseilyyn?
Sähäkkä Miss Globe Finland

Vastaus tulee Miss Globe International -kisan Suomen edustajan, Kati Kokkosen muodossa. Katiin olimme jo aiemmin törmänneet muotinäytösmallin ominaisuudessa mm. Lupausten illassa. Kun sitten tämä äärimmäisen viehättävä neitokainen tuli sisään, kertoi asiansa, olimme tuota pikaa ajatuksessa mukana. Kati hurmasi meidät välittömästi mukavuudellaan, kohteliaisuudellaan ja herttaisuudellaan. (Mirjam taisi samalla löytää uuden muusansa, sen verran innokkuutta on havaittavissa ilmassa.) Ristiriitaiset tunteet misseyttä kohtaan karisivat pala palalta, mitä pidempään juttelimme, suunnittelimme ja sovittelimme.

Oli aikamoinen yllätys, että missit joutuvat - ainakin tässä kisassa - etsimään itse itselleen edustuspuvut cocktailmekoista pitkiin iltapukuihin. Eikä aikaa ole liiemmin, ja siinä samassa pitäisi vielä etsiä kengät, korut, ehtiä kampaajalle ja ties mitä muuta kaunistautumista kisaa varten. Huh huh, hitaampaa vähän hirvittää, mutta onneksi Katilla oli selvästi tiukka ote punaisesta langasta.

Kati tulee edustamaan kahdessa Mirjamin suunnittelemassa uniikkipuvussa. Pitsinen Minea -puku on monelle tuttu jo Häät -lehdestä, flyereistamma, ja monista näytöksistä. Kirkkaankeltaisen silkin ja mustavalkoisen paljettien ja kristallien säihkettä hehkuva Apollo taas on nähty aiemmin Lahden Häämessuilla, mutta emme ole ehtineet vielä kuvata sitä kunnolla. Tarkkasilmäinen on huomannut sen facebook-sivullamme. Kirkas keltainen sopi Katin omaan väritykseen aivan täydellisesti.


Kolmas puku taas on allekirjoittaneen käsialaa. Lähtö kisoihin oli tulossa hyvin nopeasti, joten minulla oli hyvin vähän aikaa luoda sopiva puku finaalia varten. Ei siis mitään paniikkia, vaikka päivät venyivät venymistään siinä, missä lähtöpäivä läheni uhkaavasti. Sovimme yhdessä valkoisesta väristä, koska se erottuu hyvin lavalta, ja korostaa samalla Katin eksoottista tummaa kauneutta. Aloitin suunnittelun käymällä läpi aiempien vuosien kisoja, katsomalla netistä missien esiintymistä ja pukeutumista hahmottaakseni niin sanotun peruskonseptin. Kuten alussa mainitsinkin, tietyt lainalaisuudet pätivät tässäkin, eikä vuosia oikein erottanut toisistaan kuin kimalteiden ja lameen määrä.

En halunnut suunnitella aivan perinteistä vaihtoehtoa, joten lähdin leikittelemään vinoilla linjoilla ja pehmeästi laskeutuvalla sifongilla. Vaikka väri onkin valkoinen, en halunnut tehdä siitä liian morsiuspukumaista, kun kuitenkin ollaan iltapukulinjalla. Aluksi ajattelin näyttävää avointa selkää, mutta sitten keskusteluissa selvisi, että Kati pitää pitkät hiuksensa avoinna. Jep, se siitä näyttävästä selästä. Turha sellaista suunnitella, jos se ei näy mihinkään.

Halusin nostaa Katin parhaita puolia esiin, joten luvassa on rohkeaa halkiota, josta pitkät sääret pääsevät vilkkumaan kauniisti hänen kävellessään lavalla ja poseeratessa. Samoin malli korostaa hänen kaunista tiimalasivartaloaan sopivasti. Alla ihastuttavan keskeneräinen puku, joka vielä odottaa varsinaista kokoonpanoa, armotonta trimmausta ja Mirjamin raivokasta strassausta. Niin, sen verran oli pakko säilyttää missiperinnettä, että blingeistä ei täysin luovuttu. Kyllähän sitä pitää lavalla hitusen kimallusta olla!

Meillä on näköjään valkoista kaikki paikat täynnään...

Miss Globe Internationall -kisat pidetään Turkissa, ja kisat kokoavat 40 tyttöä pitkin maailmaa. Tällä hetkellä Kati on ollut jo viikon edustamassa Suomea ja mielenkiinnolla odotamme, miten sähäkkä tyttömme maailmalla pärjää! Peukut pystyyn!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Strassifestarit ja muita kertomuksia, eli jonkinsortin viikkoraportti

Voi juku! Tällä viikolla pääsin testaamaan uutta aarrettani, eli Hotfix -applikaattoria. Kyseessä on siis vempele, jolla kiinnitetään strasseja. Hotfix -strassien pohjassa on valmiina liima, joka kuumennetaan kyseisen vimpaimen avulla. Sitten vain strassi valikoituun kohtaan ja toimenpide toistetaan muutama sata kertaa, lopputuloksena ihanaa kimallusta. Nopeaa ja siistiä, kuumennettu liima myös pitää paremmin kuin aiemmin käyttämäni metodit. (Siis tavallinen strassiliima ja sähläys, "metodi" on ehkä sanana liian jännittävä tähän...) Olen ehtinyt kiinnitellä jo melkein tuhat blingiä kahteen mahtipontiseen projektiin, huh. Aurora on vaikuttanut vähän huvittuneelta mun strassifestarien takia, mutta sietäisi varoa. Jonain aamuna strassaan koko ateljeen seiniä myöten hullunkiilto silmissä.

Tällä viikolla lähti yhden mahtavan morsiamen mukaan myös tämä puku, josta olen jossain aikaisemmassa päivityksessä ehtinyt jo mainita. Tai muutamassakin. Olen ollut innoissani.

Pehmeitä sävyjä ja seitinohutta huntutylliä
Asiakkaalle suunnitellussa uniikissa morsiuspuvussa on luunsävyistä silkkiä, ranskalaista pitsiä ja pehmeää huntutylliä. Morsian, eli Anna, toivoi pukuunsa muutamia elementtejä (kupillinen yläosa, vyö, hieman peittävyyttä olkapäille) ja niiden pohjalta suunnittelin hänelle malleja, joista hän valitsi tämän puvun.

Helmassa on runsaasti kevyttä tylliä, mutta se on silti kapeahkon a-linjainen ja kauniisti laskeutuva pienine laahuksineen. Olalle rakensin näyttävän koristeen puvun silkistä, tyllistä ja pitsistä, onpa mukana hieman vintage-tyylistä koristenauhaakin. Kun sävymaailma on utuisen puuterinen, on elementtien yhdisteleminen helppoa ilman että lopputuloksesta tulee sillisalaattimainen.

Morsian rakasti tätä ja niin minäkin. Voinko tehdä lisää?
Ompelin puvun pitsiosat käsin, jotta sain pieneen hihakkeeseen kauniin muodon ilman häiritsevää olkasaumaa. Anna ihastui Solstissin pitsiin ensisilmäyksellä, kuvio ei ole perinteisen kukkamainen vaan orgaaninen ja jopa hieman hämähäkinseitin oloinen. Myös pitsin sävy oli nappiosuma silkin rinnalla, molemmat materiaalit korostavat kauniisti toisiaan.

Annan kiitoksen ja lämpimän halauksen (yhyy, liikutun aina tällaisesta) myötä puku lähti kohti Turkua ja hääjuhlaa. Toivottavasti saan vielä kuvia teille näytettäväksi koko hääeleganssista, johon kuului ainakin upeat viininpunaiset korkokengät ja pieni vintagelaukku. Tämä puku jää varmasti mieleeni pitkäksi aikaa, morsiamen kanssa olimme samalla aaltopituudella alusta saakka ja tyylillisesti nautin tämänsuuntaisista suunnittelutöistä. Kiitos vielä kerran, Anna!

Tällä viikolla saatoin valmiiksi myös tämän ikuisuusprojektini. Hieman rokokoo-henkinen silkkikorsetti sai lantiolleen laskostusta ja hieman sävyyn sopivaa koristenauhaa. Siluetista tuli varsin herkullinen, ja nyt mietinkin millaisen hameen suunnittelisin sen alaosaksi. Alunperin kaavailin jotain hieman muhkeampaa, mutta nyt kun näen yläosan valmiina, tuntuu sen yhdistäminen johonkin liian massiiviseen melkein rikolliselta. Haaveissani siintää myös täydellinen, hyvin hento vaaleanpunertava kangas. Liekö tämän puvun hame siis se seuraava ikuisuusprojekti? Äh. Ojasta allikkoon.

Rokokoo-peplum? Anna mun kaikki kestää

Olen myös ehtinyt työskennellä yhden ivory-mustan hääpuvun kimpussa, mutta siitä ei ole vielä kuvia, kun kamera vilkutti tyhjää akkua töissä. Ehkä seuraavassa blogauksessa siis. Nyt menen syömään Kismetiä sunnuntain kunniaksi, ensi viikolla uudet kujeet. Tsau!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Valkokankaan lumoissa

Kirjoitettuani siitä, miten Mirjamia on muutama asiakas kohdellut vähemmän kauniisti, moni asiakkaamme on reagoinnut varsin voimakkaasti. Olemme saaneet kuulla pahoitteluita siitä, että tällä tavoin käyttäytyviä ihmisiä tosiaan on liikenteessä, ja hurjasti puolusteluita ja kannustuksia tyylistämme - erityisesti Mirjamin kohdalla. Kuten sanottua, valtaosa ovesta sisään astuvista ihmisistä on kertakaikkisen ihania ihmisiä, ja tämä sai hymyn tarttumaan entistäkin leveämmin kasvoille. Kiitos!

Olemme monta viikkoa putkeen kertoneet mitä kauniimmista puvuista ja mahtavista asiakkaista. Voisi olla paikallaan rikkoa kaavaa ja käydä jälleen yhden inspiraationaiheen kimppuun. Musiikkia ja sen merkitystä suunnittelulle olenkin sivunnut jo useamman kerran asiakassuunnitteluiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan nyt musiikkipitoinen teksti, vaikka sille varmasti teen tilaa joskus myöhemmin (kun kykenen valitsemaan sieltä vielä muutaman erityisen. Nyt en pystynyt, kun makoisia kipaleita on niin hurjasti.) Sen sijaan nostan esille muutaman elokuvan, joilla on ollut suuria vaikutuksia omaan suunnitteluun ja inspiraatioon.

Rakastan voimakkaan visuaalisia, surrealistisilla elementeillä höystettyjä tarinoita, joissa on särmää, eikä kaikki ole valmiiksi pureskeltua ja selitettyä. Kiintymykseni epookkiin ja sopivan fantastisiin yksityiskohtiin lienee selvä juttu näitä katsoessa. Film Noir tummanpuhuvine teemoineen on myös ollut aina sydäntä lähellä. Hupaisaa lienee se, että vaikka ideat saattavatkin lähteä sangen synkiltä lähteiltä, ne jalostuvat kuitenkin aina herkiksi, valoisiksi, ja toivoa täynnä oleviksi puvuiksi, joissa on kuitenkin sopivasti twistiä.


Minun oli vaikeaa valita yksi esimerkki suuresti rakastamani Peter Greenawayn huikeista elokuvista, sillä jokainen on niin mahtavaa tykitystä kuvallisen kerrontansa puolesta. Pohdin pitkään The Pillow Bookin ja Kokki, Varas, Vaimo ja Rakastajan (jossa on muuten Jean Paul Gaultierin huikea puvustus), sekä Piirtäjän sopimuksen välillä. Vaikka kaikki elokuvat ovat kovin erilaisia keskenään, tästä tulisi tylsää, jos kaikki elokuvat olisivat vain samalta ohjaajalta, joten päädyin The Pillow Bookin. Tapasin katsoa sen aikoinaan kerran kuussa, koska se on visuaalisesti äärettömän kaunis, kutkuttavan sensuelli, ja minua on aina kiehtonut sekä iholle maalaaminen kuin japanilaiset kirjainmerkitkin. Värimaailma viehättää myös erityisesti.


Täysin eri äärilaitaa edustaa synkeä myyttis-historiallinen rikostrilleri Vidocq. Kuten trailerista voikin nähdä, värimaailma on sykähdyttävän surrealistinen, saturaatiot on nostettu melkein tappiin, ja se tekee tunnelmasta aivan omanlaisensa. Jostain syystä ranskalaisilla on huima kyky tehdä sellaisia elokuvia, joista pääni lähtee raksuttamaan eteenpäin, ja leffan visuaalisuus saa luonnoslehtiön sivut rapisemaan, kun piirrän niin innolla.



Ranskalaista valikoimaa edustaa toinenkin esimerkkini, Kadonneiden lasten kaupunki. Parivaljakko Jeunet - Caro on luonut monta suosikkiani, vilauttaa myös hurmioni kummallisiin ja hämäriin tapahtumajatkumoihin, sekä mustaan huumoriin. Itse elokuva on tummanpuhuvan synkeä fantasiamaailma, jonka kaikki kummallisuudet ja erikoiset kasvot ovat minusta ihania. Rumankaunista, voisin sanoa.



Tyttö ja Helmikorvakoru saa minut edelleen huokailemaan joka kerran, kun katson sen. Jokaisen framen voisi pysäyttää, printata isoon kokoon ja kehystää seinälle. On se sitten näkymän joelle, katsaus juureksiin keittiönpöydällä tai vilkaisu ateljeehen. Niin kaunista, niin kaunista! Rakkauteni historiallisiin pukuihin, ajanmukaiseen miljööseen ja estetiikkaan näyttäytyy puhtaimmillaan kenties juuri tämän elokuvan parissa. Toki, on tässä muutakin inspiraation aihetta. Olen nimittäin toivoton romantikko, ja jos on luvassa onneton tai haikeisiin kyyneliin nostattava tarina, se saa aivonystyräni aivan uuteen vauhtiin.

Ei minulla ole mitään onnellisia loppuja tai tarinoita vastaan. Ne eivät vain inspiroi vastaavalla tavalla.

Koskapa mikään ei ole täydellistä ilman edes yhtä musiikkipitoista numeroa. Luulen, että olisi turhan odotettua lisätä listaan Moulin Rouge tai Oopperan kummitus, vaikka ne kutkuttelivatkin minua. Sen sijaan, nostan mieluummin esiin oopperamaailman elokuvalla Farinelli - Il castrato. No, mitäpä voin sanoa? Musiikki, musiikki ja musiikki. Eikä unohdeta pukuja! Mahtipontisuuden ystävänä tämä tekeekin sitten sen, että paperille piirtyy hieman erilaisia malleja, yksityiskohtaisempia suunnitelmia kuin vaikkapa alkupään esimerkkien kanssa.

Kesän ja alkusyksyn hääpuvut on onnellisesti nyt luovutettu, talvihäiden suhteen on vielä aikaa, joten ryhdymme työstämään tarkemmin uusia malleja, järjestelemään kuvauspuolta,  ja toivomaan, että syyssateet lakkaisivat sen verran, että saisimme hieman ruskaakin kuviin. Näin ollen saatan istua urakalla iltaisin töllön ääresssä, luukuttaa sopivan idearikasta musiikkia ja työstää viimeiset luonnokset kuntoon.