Malliston voittajapuvut esillä

Voi huikeaa, mikä suosio tämänkertaisella mallistolla on ollutkaan! Sain Love Me Do -messuilta, tänne blogiin ja eri facebook -ryhmien ihmisiltä yli 1700 vastausta. Aivan uskomattoman suuri määrä mielipiteitä, toiveita ja kommentteja malliston suhteen. Niin paljon, että olen nyt aivan päästäni pyörällä.

Julkistan tällä kohtaa tuotantoon pääsevät mallit, sitten karkaan pariksi päiväksi Tukholmaan, ja kuun vaihteeseen mennessä julkistan täällä 100€ lahjakortin voittaneen onnekkaan nimen. Vastauksia tuli nimittäin niin valtavasti, että menee hetki setviä kaikki arvontaa varten valmiiksi.

Malliston puvut pääset näkemään valmiina tammikuussa Love Me Do -messuilla. Jatkoon pääsivät:

Danae, huikeat 283 ääntä!

Demeter, 255 ääntä

Drucilla 252 ääntä

Deidre, 151 ääntä

Danielle 179 ääntä

Daria

Dahlia

Darla

Steampunkhäiden kurkistuskuvia

Kierrätystä ja steampunkia. Siitä lähdettiin liikenteeseen. Steampunk oli sulhasen sydänjuttu ja kierrätys taas lastentarhanopettajan työskentelevän morsiamen rakkaus. Oli aivan huikean hienoa nähdä, miten hienosti tässä yhdistettiin kaksi hyvin erilaista teemaa, otettiin kumpikin täysin huomioon ja rakennettiin siitä jotain aivan omaa, yhteistä, täydellistä.

Kuinka nämä teemat sitten yhdisteltiin? Sulhanen oli nähnyt unelmiensa liivin netissä, mutta sitä ei saanut tilattua kotimaahan, ja sitten toki se kortin toinen puoli. Herra teki kotityöt huolella ja oli etsinyt kuluttajapalautteita kuvien kera - ja se ratkaisi. Myyntikuvat olivat upeita, mutta se, mitä ihmiset olivat saaneet, olikin sitten jotain ihan muuta. Iso hatunnosto tästä, napakasti laskettua hääbudjettia eivät päässeet virhehankinnat romuttamaan.

Siispä liivi laitettiin hankintalistalle, ja suunnittelin inspiraation antaneen kuvan pohjalta hänelle ihan oman, uniikin steampunk-liivin. Kaulukset olivat meistä kummastakin aivan ehdottomat, sillä kesäkuumalla on niin paljon mukavampi tipauttaa puvun takki pois, olla vähän viileämmässä olotilassa ja pysyä silti juhlavasti puettuna. Kankaan sulhanen kävi itse valikoimassa Eurokankaan valikoimista. Nyt jos tämän tekisi uudestaan, vinkkaisin Villisilkin puoleen. Siellä tämäntyyppisiä kankaita löytyy runsaasti eri väreissä.

Entäpä morsiamen häälook? Jo ensitreffeille hän otti vanhan, vuosikausia komerossa olleen hankintansa mukaan arvioitavaksi ja mustan muovikassillisen vanhoja kankaita, nippeleitä ja nappeleita. Sovitimme vanhaa korsettia ja todettiin, että kyllähän siinä aineksia on, mutta joitain muutoksia pitää tehdä. Luut piti uusia kunnollisiksi metallisiksi, nyörityksen alle järkevänmittainen ja tukeva lista, ettei nyörit hinkkaisi ihoa ja selkänahka paistaisi rumasti.  Myös kuppi oli sen verran avoin, että ihan hääkäyttöön se olisi turhankin rohkea.

Kaikki lähti siis korsetista, puvun keskipisteestä. Suunnittelin pehmeän mustasta tyllistä korsettiin vedostetut olkaimet ja samalla ratkaistiin korsetin turhan voimakas antavuus. Löysin myös aivan mahtavia, kullanvärisiä guipure-pitsin palasia, joita olen hillonnut ikuisuuden - nyt niille löytyi täydellisen oikea käyttö! Osassa oli vielä mahtavasti kellonrattaita muistuttava kuvio, ja mikä menisikään paremmin steampunkin visuaaliseen maailmaan kuin kellonrattaat. Pitsien ja metalliketjujen avulla korsetti nousikin aivan uuteen näköön.

Kokonaisuus tarvitsee kuitenkin muutakin kuin korsetin. Harvapa sellaisessa menisi yksinään vihille. Vaikka kaikki lähti korsetista, se on kuitenkin puvun keskipiste. Nuuskin jätesäkillistä vanhoja kankaita, mittailin ja vähän testailin, mitä voisi saada mistäkin. Morsian toivoi kivaa, hihoiltaan vajaamittaista boleroa ja napit olisivat erityisesti mieleen.

Värimaailmaakin oli verrattu sulhasen liivin kanssa ja löydetty sieltä jo hyvä yhtenäinen linja; mustakultaista höysteenä murrettuja vihreitä. Liian gootiksi ei ole tarkoitus heittäytyä, vaikka draamantajusta ei luovuta. Sopiva kangas löytyikin ja tein sillä jokusen väritestailun ennen sen värjäämistä kauniin oliviiseksi. Muhkeat hihat saivat heti innostusta osakseen, samoin selän peittävä bolero reilun viidenkymmenen mustan nappinsa kanssa.

Uutta puvussa oli hameen oliviinvihreä, mustaan shiftaava tafti, joka koottiin kauniille pehmeille poimuille ja muotoiltiin epätasaiseksi mitoiltaan, edestä lyhyemmäksi ja takaa pidemmäksi. Kuvissa se näkyy lyhyempänä versionaan, kun laahuksen sai nostettua sujuvasti ylemmäs varsinaisen juhlan ja tanssin ajaksi. Aika mainiosti saatiin siis kierrätysmateriaaleilla mentyä!

Vuoriksi kierrätyshengen kunniaksi päätyi yksi mummoni vanhoista, äärimmäisen pehmeäksi ja suloiseksi kulunut lakana. Vaikka tafti ei juuri hengitä, vanha puuvilla tuntuu kuitenkin hyvältä ihoa vasten, eikä hiosta tai liimaudu millään tavoin. Mukavuus tässäkin edellä. Morsian oli innoissaan ja ihmeissään siitä, miten saatoin uhrata jotain niin hienoa vanhaa, mutta minusta kun lähdetään tiettyyn teemaan, mennään loppuun asti sen kanssa. Sitä paitsi niitä vanhoja lakanoita on kertynyt varsin reilusti, minusta oli vain kiva sijoittaa yhdet niistä näin hyvään tarkoitukseen!

Tämä hääprojekti oli aika erilainen, mitä tavallisesti teen, mutta myönnän sisäisen synkiöni ja historian rakastajan nostaneen tässä kohtaa päätään ja kiljuneen: haluan tehdä tämän! TAHDON! Vaikkei se arkisessa olomuodossa niin näykään, rakastan kaikkea steampunk-teemaista, joten eihän tästä voinut nyt mennä ohi millään tavoin. Mielenkiinnolla odottelen millaisia hääpotretteja tämä mahtava pariskunta on saanut aikaiseksi!

Kurkkaa Tangokuninkaan kruunajaisiin suunnitellun puvun vaiheita

Tangon pyörteissä jatketaan vielä hetken, vaikka kiirettä riittää linnanjuhlien pukujen kanssa. Pysytään blogifiiliksissä tosiaan vielä kesässä ja otetaan varmat tangoaskeleet kohti Seinäjokea ja Tangokuninkaan kruunaamista. Kyllä, haluan fiilistellä vielä Helena Lindgrenin tuomaripuvuilla!

Kaikki puvut suunniteltiin samaan aikaan, ja niiden valmistus kulki limittäin keskenään. Ensin semifinaalipuku ja rinta rinnan Kuningatar- ja kuningasfinaalin puku. Vaikka näillä kahdella tapahtumalla olikin useampi päivä eroa toisistaan, Seinäjoelta ei pääsekään aivan niin helposti kesken kaiken pois. Siksi kaiken piti olla samalla kertaa valmiina, pakattuna samaan matkalaukkuun.

Työn touhussa. Ah, värit natsaavat niiin hyvin!

Rinnakkain, tunnelmasta toiseen hyppääminen eri pukujen välillä oli välillä hyvinkin erikoista, joskus haastavaakin, mutta ehdottomasti antoisaa. Kaikkein eniten kyllä nautin tästä kuningasfinaaliin tarkoitetun puvun tekemisestä.

Halusin kaikkien kolmen puvun olevan keskenään hyvin erilaisia, nostavan jokaisesta jotain uutta Helenassa. Kuningasfinaaliin valikoitunut puku oli äärimmäisen naisellinen, kevyt, ilmava ja ylellinen ja ennen kaikkea liikkuva. Poimin siihen paljeteissa kimaltelevan pitsin lisäksi pehmeän laskeutuvan tyllin, joka seuraisi aaltomaisesti jokaista liikettä.

Tältä näyttää ateljeen lattia, kun on käsitellyt paljettipitsiä jokusen tunnin.

Hihan mallailua

Minulta kysyttiin tangomarkkinoiden jälkeen mistä olin löytänyt niin makean pitsin. Pakko oli tuottaa hieman pettymystä. Itse pitsi on kyllä aivan upea, mutta miksi se Helenan yllä näytti niin erityiselta, johtui siitä, että olin tuunaillut pitsiä ihan omin pikku kätösin. Leikannut kuvioita irti perusasettelusta ja sommitellut niitä kauniisti korostamaan puvun yläosaa, rinnan sivuja ja kylkiä. Pitsissä usein on se ovela puoli, että jos sitä käyttää vain aivan pelkkänä sellaisenaan, se uhkaa jäädä hieman tylsäksi. Ainakin minun mielestäni. Lähes kaikki pitsit kaipaavat hieman luovan käden kosketusta.

Valmis hiha sovituksessa. Näyttää jo hyvältä!

Erityisesti helman takaosa nousi lempikohdakseni tätä pukua. 

Helena viihtyi puvussa niin hyvin, että sovitukset uhkasivat venyä, kun puku ei olisi lähtenyt millään pois päältä ja sai laulajattaren heti keinumaan suuren lavadiivan elkein. En olisi voinut olla tyytyväisempi. Silloin kun jo sovitusvaiheessa viihtyy vaatteessaan näin hyvin, lopputulos on silkkaa timanttia. Puku liikkuu ihanan viekoittelevasti ja vähän luulen, että en tainnut saada tarpeekseni tämäntyylisistä helmoista vielä. Ehkä pitänee tehdä vielä jokunen puku, koska tätä on ollut sekä todella kiva tehdä, että vielä huikeampi fiilis katsoa sitä tositoimissa, lavalla, liikkeessä ja catwalkilla.

Tiedätkö myös, mikä ilahduttaa minua myös suunnattomasti tämän puvun kohdalla? Se ei jäänyt pelkästään Tangomarkkinoiden edustusvaatteeksi, vaan Helena käytti tätä Sinitaivas -konserttikiertueellaan, jossa se natsasi täysin esitettävän kappaleen kanssa, ja luulenpa, että tulemme näkemään tämän muusan vielä myöhemminkin!

Ihana Helena tositoimissa!

Helenan puku Tangokuningattaren finaaliin

Seinäjoen Tangomarkkinoista ja tuomari Helena Lindgrenin edustusasuista olen kirjoittanut jo aiemmin kahteen otteeseen (mikäli haluat virkistää muistia, tarinat löytyvät täältä ja täältä). Tällöin päästiin tutustumaan ensimmäisen, semifinaaleihin tarkoitetun puvun taustaa, suunnittelua ja valmistamista. Tällä kerralla käydään finaalipukujen pariin, ensimmäiseksi Tangokuningattaren finaaliin suunniteltu puku.

Monen vesiperän nymfi

Tangokuningattaren finaalin puku, Nymph, sai olla tunnelmaltaan klassinen, ja silti äärimmäisen naisellinen. Tämä puku nappasi ongelmia matkaansa useamman kerran matkaa, ja turhaantuminen nosti päätään, kasvatti ulokkeitaan otsaan.

Alunperin puku oli mietitty kuosilliseksi, räväkän punavalkoiseksi, mutta kangas aivan kirjaimellisesti myytiin nenäni alta loppuun. Tilaushetkellä sitä vielä oli, mutta hetkeä myöhemmin toimittajani soitti ja kertoi harmilliset uutiset. Joku oli mennyt tilaamaan himoamaani kuosikreppiä joka sentin varastolta - ja sopivasti pari minuuttia ennen minua. Hups, sinne meni 65 metriä haavekangasta!

Nielin kitkerän harmistuksen tunteen ja yritin suunnata ajatuksia johonkin toiseen kuosiin, kenties vähän erilaiseen värimaailmaan. Kyllä maailma nyt on kuoseja täynnä! Joskus sopivia kankaita saa hakea maailman ääristä, soitella pitkin maita ja mantuja, rikkoa kielirajoja ja käyttää myöhäisiä iltoja selvittääkseen, mistä saisi sen sopivan kankaan, täydellisen kuosin. Joskus käy kuten nyt, että kaikki yritykset vetävät vesiperän ja jää tyhjää sormiin. Voi rähmä!

Ok, ei siis kuosia tällä kertaa. Suurin turhautumien purkautui pään pamauttamisella seinään. Mitähän sitten. Istuimme yhdessä alas miettimään, käymään muita kangasnäytteitä läpi, pohtimaan ja aivoriiheilemään. Helena oli käynyt Villisilkissä hipeltämässä kankaita ja oli törmännyt siellä kiinnostavaan punaiseen ja kirjottuun pitsiin. Koska kuosi ei nyt enää ollut vaihtoehto, päätimme hieman muuttaa mallia ja koko tunnelmaa.

Nymphin vuorirakenteita sovittamassa

Uuden puvun alku

Tällä kertaa pysyttiin yksivärisissä kankaissa ja kontrastipariksi valittiin aavistuksen helmenhohtoinen vaaleanpunainen sifonki ja helmikirjottu tummanpunainen pitsi. Olin halunnut upottaa korsettimuotoa johonkin pukuun ja Nymphin pohjalle korsetti nyörityksineen tulikin korostamaan Helenan vyötäröä.

Helena himosi epäsymmetrisen leikkauksen kaveriksi pitkää, kapeaa pitsihihaa. Luonnokseen se vielä istui, mutta kun katsoimme sitä päällä, tuntui, että se synkisti puvun fiilistä ja tunnelmaa, teki siitä tunkkaisen. No, muutosta koko puku. Hiha siis jäi yksimielisesti pois.

Heti, kun pääsin mielipuuhaani, vedostamaan sifonkia, hyväntuulen fiilis palasi takaisin. Ei harmittanut enää lainkaan se, ettei haluamaani kuosikangasta löytynyt, ei epätoivoiset etsintäyritykset. Vedostaminen on uskomattoman zen -fiilistelyä. Laskostelet kangasta, seuraat sen luonnetta ja mihin se haluaa seuraavaksi kääntyä, ja samalla pitää oman visionsa kasassa. Siihen hukuttaa helposti itsensä tuntikausiksi. Taitat kankaan reunan, neulaat, vedät sen uuteen kulmaan, neulaa ja ikuisuuksin sitä rataa.

Puku on saanut pääasiallisen muotonsa. Vielä helmipitsit paikalleen

Puku näyttää ihanalta Helenan yllä, mutta oppia ikä kaikki. Nimittäin televisioruutu, kirkkaat spottivalot ja kamerat muuttavat aika tavalla lopputulosta. Herkkä vaaleanpunainen näytti yllättäen lähes valkoiselta ruudun takaa katsottuna ja menetti osan hehkustaan. Onneksi Helena tuntuu näyttävän upealta, mitä ikinä laittaakaan päälleen, mutta tässä oli hyvä muistutuksen paikka ainakin itselleni. Telkkariin tiukempia värisävyjä ja ehkä jopa vähän kiiltävämpiä kankaita. Catwalkilla puku sen sijaan pääsi hehkumaan aivan toiseen malliin!

Tässä vielä kuva Helenan klassisesta glamourlookista!

Valio Keisarinna - uutta hahmo luomassa

Valion Keisarinna-juustolle suunniteltu hahmo tosiaan ansaitsi ihan oman juttunsa, joten täältä pesee (härifrån tvättas!)

Pääsin maistelemaan juustoa vasta jälkikäteen (on muuten hyvää, suosittelen!), joten briiffaus hahmoon ja itse juustoon tuli parin kuvan ja muutaman lauseen voimilla. Sain kuvan juuston paketista, Valion osaston sisustuksesta ja kuvan Salaneuvoksen vaatteista. Kyselin vielä, miten juuston makua kuvaillaan ja näillä perusteilla annoin mielikuvituksen lähteä liikkeelle.

Hykerrytti, kun näin tämän. Malli oli jo luotu ja sain tästä fiiliksestä jo kiinni ennen kuvan saapumista.

En halunnut tehdä suoraan mitään epookkihenkistä pukua, enkä liian modernia juhlapukua. Näyttävyyttä pitää olla, mutta kuitenkin linjojen pitäisi olla selkeät, yhteneväiset kuten suuresti rakastamallani salaneuvoksella. Meillä on muuten tämän herran kanssa ollut jo pitkä suhde. Jo lapsuudesta lähtien olen tykännyt sekä juustosta, että hahmosta. Tähän päivään hahmoa on kehitetty eteenpäin ja töllössä pyörinyt bond-henkinen mainos värimaailmoineen on vain kutkuttanut entistä enemmän. Todella hienosti brändätty ikinuori herra!

Aikaa oli todella niukasti, joten käytännössä keräsin arkistojeni aarteet yhteen, tuijottelin niitä jonkin aikaa ja aloin hommiin. Kankaissa tuli tehtyä myös pikainventaario. Jes, mustaa löytyy niin satiinissa kuin palavasti rakastamassani italialaisessa huntutyllissä. Hetken pyörittelin näyttäviä kultaisia nappeja, mutta niissä oli aika häiritsevän selvästi kaksipäisen kotkan kuva. Eeeei.  Noupeti noup noup. Valiolla vielä on vientikieltokin Venäjän puolelle, niin tulisi totaalisen väärää viestiä. Kuka vielä sanoo, ettei yksityiskohdilla ole merkitystä?

Kun työharjoittelijani Sirkka kysyi, millainen puku Keisarinnalle tulee, vastauksena oli: en tiedä. Se muotoutuisi etenemisen myötä. Värit ja materiaalit olivat selvillä, nyt pitäisi vain päästä seuraavaan pykälään. Kotosalla sain hitusen vinoa katsetta, kun tietokoneen edestä löytyi kirkkaanoranssille post-it lapulle raapusteltuja miniluonnoksia, vaikka vieressä olisi seissyt ihan kunnon piirustuspöytäkin. Mutta kun inspiraatio sattui iskemään juuri, kun olin puhelimessa ja kirjoitin samalla mailia. Lähin piirustusalusta saa silloin kelvata!

Menisiköhän näin. Hmmm? 

Korsetin raakile saa jo muotoa

Töissä annoin intuition pelata ja kädet tekivät tiukan taukoamatonta hommaa. Korsetti nukelle ja pääsin asettelemaan kultanauhoja. Tämä on myös se työvaihe, jota ainakin harjoittelijat katsovat vähän ihmetellen. Toisin sanoen, tuijotan kiukkuisesti nukkea, siirrän nauhaa, neulaan sen paikalleen ja jatkan nuken mulkoilua. Viiden minuutin kulutta siirrän toisen ja samaa saattaa jatkua parisen tuntia. Tuima tuijottelu ja mallin tarkastelu kuitenkin on se, millä tulee varmistettua, että kaikki linjat ovat juuri oikeilla kohdillaan, ja lopputuloksesta tulee kaunein mahdollinen!

Aikataulun salliessa ehdimme kerran sovittamaan, tasaamaan helmat ja varmistamaan, että henkäyksen keveä tylli tipahtaa olkapäillä kuten on haluttu. Pääsin myös pukemaan puvun Option gaalaa varten, varmistamaan nyörityksen oikealle kireydelle ja helmat oikeaan asentoon. Kampaus muuten loihdittiin Kampaamo Pesulan taitavien kampaajien käsissä. Pesulahan tuli tutuksi jo taiteiden yön puistomuotinäytöksen tiimoilta. Tätäkin juhlin, ihania, osaavia yhteistyökumppaneita! Mahtavaa Mikko ja tiimi!

Loppuun vielä useampi fiiliskuva Keisarinna-puvusta, kun puimme sitä Fitting Roomilla ylle ja sovittelimme tiaran hyvää asentoa, sekä itse gaalasta. Täytyy kyllä itse kehaista, että olen aikamoisen tyytyväinen siitä, miten jutun juonesta sain kiinni ja miten lyhyessä ajassa puku saatiin ideanpoikasesta valmiiksi vaatteeksi. Hahmo heräsi aivan omalla tavallaan henkiin ja nyt pitää vaan pitää peukut pystyssä, että Valio käyttäisi tätä upeaa daamia vielä myöhemminkin!

Kurkistuksia lyhythelmaiseen pitsihihaiseen pukuun

Otetaanpas hetkeksi menneitä esille. Olen tohottanut kaikkea muuta pitkän aikaa, ja moni puku on jäänyt ilman ansaitsemaansa huomiota. Korjausliikkeen paikka siis ja matkustetaan kahden vuoden taakse!

Kohtaaminen Wanhan sataman häämessuilla oli hetken verran hämmentävä. Juttelimme hetken Lauran kanssa, ennen kuin kummallinen fiilis hyökkäsi päälle. Mehän olimme entisiä naapureita Hämeenlinnasta! Hääpukumietinnät jäivät vähäksi aikaa sivuun, kun juteltiin ja vaihdettiin nykykuulumisia. Voi, miten hauskan pieni tämä maa onkaan!

Laura oli löytänyt Justin Alexanderin ihanan lyhyen hääpuvun, ihastunut lyhyen helman ja pitsin yhdistelmään, mutta jotain siitä puuttui. Pitsikin oli liian raskasta ja helman muoto liian symmetrinen. Fiilisteltiin yhdessä ja nuuskittiin pitsikansioita. Aivan heti ei löytynyt sitä oikeaa, sykähdyttävää pitsiä, mutta useamman kansion ja parin tapaamisen jälkeen se sopiva löytyi. Piti kuultaa ja peittää sopivassa suhteessa, eikä itse pitsi saanut olla liian paksu, eikä toisaalta liian hentoinenkaan. Luonnetta siinäkin piti olla.

Pitseistä, kankaista ja aikataulutuksesta

Tilaukseen se lähti aivan kreivin aikaan, pitsin pahus oli menossa poisto-osastoon, mutta toimittajalla oli juuri sopiva määrä vielä varastossa. Ylipäänsä pitsit puvuissa ovat se juttu, joka kannattaa kaikkein ensimmäisenä miettiä ja pistää tulemaan, vaikka aikaa juhliin olisi vielä kuukausitolkulla. Jos käy oikein hyvä tuuri, sitä löytyy heti, mutta useammin käy niin, ettei sitä saa aivan heti tai kenties lainkaan. Tällöin ehtii vielä varautua siihen, että muu puku aloitetaan ilman pitsin välitöntä läsnäoloa ja se ehtii saapumaan parahiksi paikalle. Tai sitten voi ajatuksissa siirtyä toiseen vaihtoehtoon, kun ensi-ihastusta ei olekaan mahdollista saada. Jos aikataulu on tiukka, tässä kohtaa olisi voinut nielaista pari kertaa ja tunkea hätäännystä taka-alalle, kun vaihtoehdot alkaisivat olla vähissä.

Pitsin seuraksi valikoitui omakin suosikkini yoruy-sifonki, joka on pinnaltaan paljon elävämpi, pehmeän orgaaninen verrattuna tyypillisiin täysin sileisiin sifonkeihin. En tiedä, onko se tämän ajan henki, mutta monella tökkii kovin teollisen ja viimeistellyn oloinen pinta kankaissa. Toki meidäthän voi aika pitkälle jakaa joko kiiltävien tai mattapintojen ystäviin. Voihan tämä olla ihan puhtaasti aivan makukysymyskin, mutta omaa ja monen asiakkaan silmää tämä tuntuu kuitenkin miellyttävän paljon enemmän.

Lyhyen helman etuja, ihanat kengät pääsevät kunnolla esiin.

Mallin hiontaa

Suunnittelun kulmakiviksi nousikin Justin Alexanderin esittämä inspiraatiolähde, helman elävyys ja liikkuvuus ja tietysti hihat. Itse rankanlaista käsivarsikriisiä potevana en voi kuin suositella hihoja kaikille niille, jotka eivät mielellään käsivarsiaan paljastele. Olo muuttuu kertaheitolla keveämmäksi, peilikuva sirommaksi ja oman pään sisäistä kriitikkoakin miellyttävämmäksi. Hihat ovat muutenkin olleet mielestäni liian kauan poissa, ne tekevät pukuun kyllä sitä jotain!

Laura ei halunnut myöskään kovin avonaista pukua, joten lähdin suunnittelemaan pääntietä, johon yhdistyi kaunis sydänmuoto ja kaulan kauniisti esiin nostava V-linja. Kun sopivaa pitsiä oli vielä metsästetty pitkään, se ansaitsisi ilman muuta nousta esiin. Hihansuiden lisäksi herkkä kaarilinja pääsi parhaimmin oikeuksiinsa, kun se nostettiin juurikin pääntien linjaa rajaamaan.

Selässä kulkee tasaisessa linjassa helmiäistä hehkuvat napit ja helma sai jäädä rennoksi, hulmuavaksi ja kerroksilliseksi. Sellaiseksi, joka pyörähtää ihanasti käännähtäessä ja liikkuu jokaisen liikkeen mukana. Jotta kokonaisuus ei jäisi liian säännönmukaisesti, pitsi sai alkuidean mukaisesti valua vyön alta, toisaalla matalammin, toisaalla notkahtaen pidemmälle helmaan.

Kulissien kulisseissa - kurkkaus malliston kuvauksiin

Ennen karkaamistani lomaniityille Pariisin crepe-kioskien ääreen hehkuttelin kovasti mallistokuvauksia vähän siellä sun täällä. Nyt ehdin saada kulissien takaiset kuvat kuosiin ja muutaman hetken mutusteltua hektistä aikaa, kääntää fiilikset sanoiksi ja ennen kaikkea, jakaa tunnelmia.

Yksittäisestä kuvasta ei välttämättä päälle arvaisi, millainen viikkojen, oikeastaan kuukausien työ sen takana on. Millainen määrä maileja, varmistuksia, varmistuksen varmistuksia ja linjatsekkauksia pitää ensin tehdä. Pelkkä koko tiimille sopivan päivän sopiminen voi olla kertakaikkisen työlästä. Päivän aikataulukset, ruokahuolto, meikit, kampaus, kuljetukset, rekvisiitta ja moni pieni, mutta tärkeä asia pitävät suunnittelijan vauhdissa!

 

Mallina meillä oli viime kuvauksista tuttu Riina, koska Riina nyt on vaan aivan ihana, täydellisen sopivat kasvot mallistolle. Sille, mitä haluan sillä kertoa. (Sekä mielettömän kiva tyyppi!) Ydintiimin (Mikaela Holmberg kuvaajana ja Tiina Lamberg meikkaajana) lisäksi kampauksen kiersi tällä kertaa Marjo Kampaamo Muodosta ja koska kukkia aina kaivataan, Floramoren Tanja sitoi näyttävät kukat Riinan hiuksiin ja useamman huumaavantuoksuisen kimpun rekvisiitaksi. Isot hatunnostot Tanjalle, joka migreenin kynsissä sai tehtyä nämä kaunokaiset ja vielä kuljetettua ne sunnuntai-iltana showroomille, jossa pakkailin kuvauskamoja seuraavaksi aamuksi.

Historiallisissa kulisseissa

Kuvasimme Mikaelan nykyisellä studiolla. Kuvittele valtavan suuri vanha punainen omakotitalo - entinen suojeluskuntatalo ja sen vanha juhlasali. Siellä näyttämölle oli nostettu vuosikymmeniä vanhat lavasteet ja sinne Riina sai kiivetä kerta toisensa jälkeen pukuvaihdon jälkeen huojuvia portaita pitkin. Voiko studiokuville olla otollisempaa paikkaa? Tunnelma oli katossa heti kynnyksen ylitetttyä. Kyllä, nyt ei tehdä enää pelkkiä taikoja. Nyt tehdään unelmista totta!

Kylmä kevään jäljiltä lämmittämätön tila oli sangen vilpoinen työskennellä. Riina-parka, ensin juoksutamme häntä talvella pakkasessa hentoisissa puvuissa ja tällä kertaa saa värjötellä varjoisassa salissa - toki välillä pääsi lämmittelemään takapuolta siirrettävän kaasulämmittimen kera. Muut puikkelehtivat kulisseissa paksuissa villatakeissa. Tasan ei käy nallekarkit taaskaan. Onneksi vedenkeitin ja tee olivat höyryävänä lisälämmikkeenä aina tarpeen mukaan.

Makupalana tässä vielä muutamia omia räpsyjäni ennen kuin saadaan toukokuun lopulla malliston lanseeraamisen jälkeen julkaistua varsinaiset, oikeat kuvat.

 

Mikaela ohjeistaa. "Älä nojaa seiniin, ne voi kaatua".

Tällä kertaa oli tavallisen kolmesta viiteen puvun sijasta kaksitoista vaatetta kuvattavana. Klassisesti edestä ja takaa, vasta sen jälkeen päästiin fiilistelemään. Olen äärimmäien iloinen siitä, miten hienosti kaikki jaksoivat rankan urakan ja miten loppumetreillekin hymytkin jaksoivat vielä kantaa. Sisukkaita sissejä koko tiimi!
 

Kiitos supertiimille! Purkissa on!