Revelations

Revelations

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kotihiireilyä sun muuta

Vapun pientä levähdystaukoa edeltävä viikko on ollut työntäyteinen ja vilkas. Putiikissa on suunniteltu, soviteltu, valmistettu, kokoustettu ja ties mitä. Ihan kuin ihmisetkin olisivat heränneet samaan tahtiin kun nurmikot vihertyvät ja katukivetysten välistä puskee voikukkia. Ensimmäiset t-paitasillaan kävelevät ihmiset olen jo bongaillut, aika koviksia. Itse pidän takin päällä vielä tovin, tai ainakin jonkun pitkähihaisen.

Ihanan Humbugi Asusteen kuvauksista jo mainitsinkin aikaisemmassa blogauksessani ja nyt ovat kuvat valmistuneet. Humbugin tuotteet ovat mahtavia ja valokuvaaja Matti Vassinen on onnistunut hienosti kiteyttämään niiden elegantin olemuksen, unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa.

Humbugin suloisia tuotteita ja allekirjoittanut peilailemassa. Kuva: Matti Vassinen


Käykää katsomassa loput kuvat täältä, autiotalossa oli oma erikoinen tunnelmansa. Home Sweet Home -niminen näyttely kuvausten hedelmistä on myös esillä Tampereella Kahvila Kahvillassa toukokuun loppuun, käykääpä katsastamassa myös se jos olette maisemissa. Auroran kanssa piipahdimme näyttelyn avajaisissakin, tunnelma oli hieno ja varsinkin musiikkiesitykset lumosivat meidät täysin :)

Viikolla meille saapui myös tämä ihastuttava kolmikko.

Kips, kops.

Tiedän, ihania. Sopivasti platformia ja vielä sopivammin korkoa. Tietysti menin sovittamaan yhtä paria ja ihastuin. Rainbow'n kengät ne eivät koskaan petä. Tätä menoa alan kirjoittaa pelkistä kengistä, enkä mistään muusta.

Samalla kun kuvailin noita ihania kapistuksia, otin muutaman uuden kuvan liikkeestä. Ensimmäisessä näkyy myös Humbugi Asusteen söpöt rusettilaukut, niistä emme olekaan ehtinyt vielä päivittää mihinkään muualle. Persoonallinen vaihtoehto perinteisemmälle clutchille. Meillä on tällä hetkellä rusettilaukkuja valkoisena, mutta ehkä saamme putiikille vielä jotain muitakin värejä...

Uudet lyhythelmaiset juhlamekot sopivat kenkien viereen

Hieman yleiskuvaa.

Silmäkarkkia

Viikolla sain etenemään myös mieluisan pukuprojektin. Jokin aika sitten asiakas toi minulle karkauspäivän hamekankaansa ja pyysi niistä puvun. Hykertelin kun kuuntelin tarinaa siitä, miten hamekankaat käytiin hakemassa. Ihan mikä tahansa kretonki ei käynyt kyseeseen, vaan kauneimmat sinisen ja turkoosin sävyt käytiin hankkimassa Villisilkistä saakka. Ei päässytkään heppu ihan niin helpolla kuin ehkä oli ajatellut...

Kankaat ovat ihanat, läikehtivät ja ylelliset ja saimme yhdessä valittua täydellisen mallin, en malta odottaa että pääsen jatkamaan. Asiakkaan tuomien kankaiden lisäksi valitsimme niihin sopivan tumman turkoosin dupionin, mitä käytän puvun korsetissa. Fiilistelimme jo kenkien värjäystäkin sopivaan sävyyn, tämä puku ei tule jättämään ketään kylmäksi!

Silkkisifonkia, -satiinia ja jokunen luonnos
Vielä loppukaneetti, mikä selittää postauksen kummallisen otsikon. Asuntoni kuvattiin sisutusblogiin tovi sitten ja tahdon esitellä jutun myös teille! Olen aina ollut varsinainen kotihiiri. Viihdyn paljon kotona ja tahdon että siellä myös on viihtyisää. Tunnen itseni myös luovemmaksi kauniissa ympäristössä. (No, sisustusmakuni ei taida olla ihan kaikkien mieleen, mutta itse rakastan kaikessa mahtipontisuudessaan huvittavia puitteitani, jotka olen kotiini rakentanut.) Kummallisten mutkien kautta huhu värikylläisestä kämpästäni kiiri sisustusblogia pitävän kaksikon tietoon.

Olin tietysti hyvin otettu siitä, että asuntoni on mukavan näköinen muidenkin mielestä. Kuvitettuja Haaveita -nimellä kulkeva blogi on kuvannut rutkasti ihanan näköisiä taloja ja huoneita, kannattaa käydä kurkkimassa. Kiitokset heille vierailusta pikkuisessa yksiössäni! Koko juttu ja paljon kuvia asunnostani täällä.

Kylläpä ottivat kauniita kuvia! Hmm, huomatkaa häpeällinen salaisuuteni: omistan mariskoolin.
Pallero on majesteetillinen. Kuvat http://kuvitettujahaaveita.wordpress.com/


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Luovuuden tuskaa

Inspiraatio on jännä juttu. Ilman sitä ei voi elää, mutta kun se parhaimmillaan iskee, senkään kanssa ei voi oikein olla, kun tunne korventaa, vääntää, kääntää ja tökkii takaraivossa, vaikka tilanne sen valloilleen päästämiseksi olisi täysin väärä.

Luovuuden tuskasta voisi olla ihan asiallista puhua. Siitä usein heitetään vitsiä, pidetään pelkkänä läppänä, mutta meidän kohdalla se on kyllä ihan täyttä totta. Suunnittelemme mitä upeampia pukuja, mutta niiden matka korvien välistä valmiiksi tuotteeksi on värikäs vaiheiltaan. Mirjam on suunnitellessaan raivoisan kiukkuinen, kulmat yhteen puristettuina, puhuu vain yksitavuisia sanoja tai murahduksia, ja näyttää suurinpiirtein siltä, että tahtoisi vain saada maailman suurimman raivarin.

Varo vihaista suunnittelijaa!

Entäpä minä? Ulkoisesti en ole aivan niin ärtyisän ja kärtyn oloinen kuin Mirjam. Sen sijaan muodostan angstisuuden perikuvan, tuskailen, huokailen syvään, hakkaan päätä pöytään ja sitä rataa. Joskus taas tuijotellaan seinää muutama tunti. Piirrän pari viivaa, rutistan paperin isoksi tolloksi, ja heittelen sitä pitkin poikin. Himpun verran perkelöintiäkin saattaa kuulua minun puoleltani ateljeeta. Mirjam myös perusti töihin sakkopurkin, johon joudun jokaisen kerran maksamaan euron, kun luovuuden tuskassani äidyn dissailemaan itseäni. Purkin painosta päätellen taidan olla aika paha suustani.

Epätoivon syövereissä


Tämä saattaa äkkisältää kuulostaa siltä, että nyt on valittu sangen väärä ammatti, kun eihän noista mimmeistä tähän ole. BZZZZT. Väärin. Voin rehellisesti, käsi sydämellä sanoa, että tämä on juuri sitä, mitä tahdomme tehdä, ja johon kokee suorastaan hengellistä kutsumusta. Sitä, minkä vuoksi sydän oikein lepattaa, ja josta saa saa aivan järjettömän paljon irti, mutta itse suunnitteluprosessin alku on vain meidän kohdallamme tuskien taival.

Voi sitä onnea, kun saa suunnitellun mallin kaiken tuskan jälkeen valmiiksi, ommeltua viimeiset tikit, viimeisteltyä ja katsoo sitä valmiina henkarilla tai asiakkaan yllä. Siinä on sellaista euforista elämänhumalaa, silkkaa, puhdasta voitonriemua. Hah, selätettiinpä sinut, senkin luomista vastaan kiukutteleva malli! Kun vihdoin oikea puku ja oikea asiakas saavat toisensa, sitä on joskus jopa vuodatettu onnen kyyneliäkin niin suunnittelijan kuin asiakkaankin toimesta.

Luulen, että näin hallitsemattoman valtava ilo ei olisi edes mahdollista ilman suunnitteluprosessin alun ahdistusta ja tuskailua.

Lopussa kiitos seisoo! Mirjam ja Hannu erään yhteisen asiakkaamme hääjuhlissa (ruokapöydässä, kuinkas muuten).


Tosin, on niitäkin suunnittelijoita, jotka eivät tätä luovuuden tuskaa koe. Ystäväni, kampaaja-modisti Hannu Viitala näyttää karkaavan jonnekin kauas, omaan onnelliseen paikkaansa, ja ulkoisesti herran kasvoille nousee vain haltioitunut hymy. Nii-iin. Toisilla on sitten taas tämä ahdistuksen ja tuskan erämaa ensin rämmittävänä, ennen kuin se happy place on saatavilla.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kenkäillan tunnelmia ja viikon kuulumiset


Heissan! Blogia on pidetty jo jonkin aikaa ja pakko sanoa: Onpa kivaa! Niin paljon tapahtuu meillä putiikissa ja muuallakin, että olisi ihan sääli jättää kertomatta kaikesta tästä. Auroran kanssa ollaan siitä jo kaksin jauhettukin, siis bloggaamisen iloista ja riemuista. Toivottavasti näiden tarinoiden lukeminen on yhtään niin mukavaa kun niistä kirjoittaminen :)

Torstaina vietimme Rainbow -kenkäiltaa, josta Aurora täällä blogissa jo mainitsikin. Tunnelma oli mahtava, kiitos kaikille osallistujille! Taatusti teemme tämän vielä uudestaankin, ja mieluusti ennemmin kuin myöhemmin. Tarjolla oli kuohuviiniä ja pientä purtavaa (valitsin perinteisesti seitsemää sorttia), ja illan aikana arvoimme Achbergerin kauniin korusetin yhdelle onnettaren suosikille. Paljon ehdittiin puhua sekä kengistä että muustakin, taisipa muutama pukukin käydä sovituksessa. Asiakkaiden tapaaminen tuo aina uutta virtaa, ja meidän asiakkaamme ovat kyllä aivan ylivertaisen ihania. Keksejä ja vaahtokarkkeja jäi yli sen verran, että ollaan naposteltu niitä loppuviikko ihan sokeriövereissä. Huh.

Kenkien lisäksi meillä oli ekstrana ihania iltalaukkuja esiteltävänä. Ihastuttiin niihin niin, että valikoitiin kauneimmat myös meille putiikkiin. Suloisten kenkien lisäksi on saatavilla siis myös tyyliin sopiva laukku, ja mikä parasta; myös laukut ovat värjättäviä! Jokaisessa on kaunis ketjuhihna, ja laukkua voi käyttää myös hihnattomana (mikä hassu sana) clutchina. Supertyylikästä.

Ruokaorientoituneena kuvaan aina tarjottavat. Olihan meillä noita kenkiäkin...

Vaarallinen työympäristö. Haluan. Tarviin!

Mitäpä vielä. Toissapäivänä pidin mallipalaveria aivan mahtavan morsiamen kanssa, tuskin maltan odottaa että pääsen eteenpäin pukuprojektissa. Taidokkaita yksityiskohtia, italialaista huntutylliä, nuden sävyjä... Olen innoissani! Pitää raportoida sitten tännekin, kunhan etenemme sanoista tekoihin. Saatanpa laittaa jokusen kuvankin puvun tekovaiheista, mikäli asiakas on ajatukselle suosiollinen.

Katselin myöskin läpi kuvatiedostojani ja löysin muutaman making of -kuvan, joiden olemassaoloa en muistanut. Tahdon hellitellä teitä ja näyttää yhden Mikaelan ottaman kuvan, jota emme ole laittaneet vielä mihinkään muualle esille. Ainakin itsestäni on mielenkiintoista seurata koko skaalaa puvun tekemisestä aina valmiiseen kuvaan saakka. Näissä kuvauksissa tahdoin irroitella korsettien ja asusteiden kanssa, pitäytyen lähinnä hieman alusvaatemaisemmassa stailaamisessa. Hiukset ja meikit teki Pumpuli Salongin Carita, Sukat ja alushousut ovat alusasuliike Sirosta. Malleina upeat Jenniina ja Riina.

On onni työskennellä lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Luunvärinen silkkikorsetti ja yksi tuima keskittyjä
Sinertävänharmaa silkki ja Solstissin pitsi ne yhteen soppii <3

Suttuinen pokkarilla ottamani räpsy studiolta

Jenniina ja Riina kohtalokkaina. Kuva: Mikaela Löfroth

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Inspiraation lähteillä


Monet tapaavat saada pääsiäisen aikaan yllätyksiä munista, mutta minäpä sain vähän erilaisen yllätyksen; pitkäperjantaina ystäväni tarjosi mahdollisuutta päästä Emilie Autumnin keikalle. Parin hämmentyneen puhelun ja paniikkimeikkauksen jälkeen huomasin sitten ajavani kohti Tamperetta. Inspiraation voi löytää oikeastaan mistä tahansa. Minulle se on usein musiikki, joka maalaa päähäni kuvia, joita sitten tuon eloon ensin kynän ja paperin avulla, ja vähän myöhemmin siirrän visioni kankaalle.

Ihana Emilie ja mahtava, sulin ja camee-koruin somistettu irokeesi. Kuva Jukka Kauppinen

Olen käytännössä kasvanut oopperamaailmassa. Isäni oli viulistina Kansallisoopperan orkesterissa, ja isän tyttönä roikuin aina mukana harjoituksissa. Olavinlinnan oopperajuhlat, Aleksanterinteatteri ja nykyinen oopperatalo tulivat tutuiksi paikoiksi, joissa viihdyin paljon paremmin kuin kotona. Ihmekös tuo. Upeaa musiikkia, mielettömiä pukuja ja lavasteita, joihin pääsi tauoilla seikkailemaan. Jo silloin istuin tyytyväisenä piirustuslehtiön kanssa punaisella sametilla päällystetyissä penkeissä ja fiilistelin musiikin mukana. Ensirakkauteni olikin ketään yllättämättä Taikahuilun prinssitenori, jota seurailin lasittunein silmin pitkin Olavinlinnan käytäviä nelivuotiaan hurmalla. Oletettavasti lapsuudesta olen saanut rakkauden teatraalisuuteen, mahtipontisuuteen ja näyttävän yliampuvaan meininkiin.

Kuinka tämä sitten liittyy aiheeseen? Emilie Autumniin ja inspiraatioon? Lavalla yhdistyi niin huima ilotulitus säihkyvää lavashowta, monella tasolla koskettavia biisejä, burleskia, mielipuolisen raivokasta tyttöenergiaa ja suunnittelijan käpäliä kutkuttavia pukuratkaisuja. Ei oikeastaan voi puhua keikasta, koska todellisuus oli enemmän performanssia kuin artistin esiintymistä. Ihastuttava hullujenhuone kuorrutettuna vaaleanpunaisella hattaralla! Juuri sellaista mahtipontisuutta ja överiä visuaalisuutta, joka puhuttelee minua.

Kerrankin joku tyydyttää mahtipontisuuden kaipuuni. Kuva Jukka Kauppinen

Oma silmä kiinnittyy luonnollisesti pieniin yksityiskohtiin, ja koska korsetit ovat kuuluneet niin voimakkaasti omaan elämääni ja työhöni jo kohta täysi-ikäisyyttä hipovan ihmisiän verran, en voinut olla kiinnittämättä huomiota lavalla pyörähteleviin tyttöihin, joilla oli kaikilla hyvin erilaiset kureliivit. Nuhruisia puuterisia ja pastellisia sävyjä, kimalteita, helmiä, röyhelöitä ja hapsuja. Blingejä ja höyheniä aivan kaikkialla!

Mitkä teekutsut! (huomatkaa myös hopeaglitterinen pääkallo) Kuva Jukka Kauppinen

 Korsetit eivät ole pitkään aikaan puhutelleet kovinkaan paljon, kun ammatillinen mielenkiintoni on ollut jo pitkään kallellaan hääpukujen suuntaan, eikä korseteilla ole ollut tarjota juuri mitään uutta kiehtovaa. Siitä huolimatta ne ovat niin suuri osa minua, että korsettien teho tuskin menettää koskaan täysin otettaan. Pitkäperjantain tykitys nostatti kyllä uuden inspiraation aallon noihin vartalon kurveja muovaaviin ihanuuksiin. Ainakin nyt tuntuu siltä, että tahdon kaivaa coutilit, metalliluut ja plansetit esiin. Nyt tekisi mieli pistää malliston työstäminen hetkeksi sivuun ja vähän revitellä korsettien kurvien kanssa!

Iski hirmuinen hinku käyttää strutsinsulkia johonkin... Kuva Jukka Kauppinen

Sen verran pitää vielä hehkuttaa, että Revelations lahjoitti illan artistille Mirjamin Kakkua kaikille! -malliston uniikkikorvaläpät. Taustalla on tarina Marie Antoinetten kuuluisasta lauseesta: "Jos kansalla ei ole leipää, syökööt kakkua!" Joten kantamme on selvä: kakkua kaikille! Korvaläpät kun ovat kaikessa kauneudessaan kuin pieniä kakunpaloja.


Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun Emilien kiertue törmäsi lumeen ja neitokainen oli jo lehdistötilaisuudessa kauhistellut, miten jo päivällä klubille jonottavat fanit oikein tarkenivat näin kylmässä. Vilun torjuntaan korvaläpät ovat aivan omiaan, ja artisti rakastui aivan täysin samettisiin, rokokooleideillä, herkällä pitsillä ja helmiäisnapeilla koristeltuihin asusteisiin. Eikä suotta, Mirjamin luomukset ovat lämmittäneet omia korvianiakin jo muutaman vuoden, ja saavat ihastusta osakseen, mihin tahansa ne päässä meneekin. Tuntuu kyllä varsin kivalta kuulla tälläista ihastusta myös oman fanituksenkohteensakin suusta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kenkähuumaa

Kenkiä, kenkiä, kenkiä... Voiko niitä koskaan olla liikaa? (Mieheni on luultavasti tästä eri mieltä, mutta ei kerrota hänelle!) Tunnustaudun kenkäfriikiksi, jonka on vaikea pitää kukkaronnyörejä tiukalla, kun näen kiinnostavat jalkineet. Kengissä minulle on aina ollut tärkeintä mukavuus ja istuvuus jalkaan, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, miltä ne näyttävät. Hyvät kengät kruunaavat asukokonaisuuden, ja pienikin korko saa ryhdin muuttumaan, kantamaan päällä olevan vaatteen kuningattaren elkein. Kauniita kenkiä tahtoo myös näyttää muillekin. Luvassa on armotonta hehkutusta, mutta Rainbow Clubin kengät ovat voittaneet minut täydellisesti puolelleen.

Rainbow Clubin suunnitteluprosessi muotikenkien alalla uniikki. Ensin suunnitellaan hyvin jalkaan istuva lesti, ja sitten suunnittelija Diana Hassall luo kengän ulkonäön. Näin kengät ovat mahdollisimman mukavat ja hyvät käyttää, sekä tietysti myös upean näköisiä! Trenditietoiselle on tarjolla huikean korkeita platform-kenkiä, ja tiskin takanakin saa olla varpaillaan, ettei itse sortuisi hankkimaan kaikkia näitä herkkuja. Luulen nimittäin, että rakas aviomieheni alkaa vähitellen suhtautumaan nuivasti jatkuvasti kasvavaan kenkävuoreeni. Auttaisikohan tähän itsesuggestio vai pitäisiköhän varata aika hypnoosiin?

Yritän vielä pistää hanttiin, etten ostaisi näitä itse...

Koska lähes kaikki malliston kengät on suunniteltu värjättäviksi voi kengät värjäyttää ennen häitä vaikkapa teemaväriin sopiviksi tai vasta häiden jälkeen uusiokäyttöä varten. Faktahan on se, että valkoinen kenkä ei ole valkoinen koko ikäänsä. Jos hääpukuun tahtoo väriä, tässä on mitä mainioin tapa tehdä se tyylillä! Tämän vuoden mallistoon on tullut jopa pitsikenkiä, joita voidaan värjätä. Värikartalta löytyy suoraan noin 600 erilaista sävyä, mutta jos ei aivan natsaa, sitten sekoillaan sopivat väriliemet erikseen!

Mukavuutta ensisijaisesti etsivälle Rainbow Club tarjoaa kuuluisan pehmustetun mallistonsa, josta myös jalkojen ongelmista kärsivät löytävät helposti lempimallinsa. Koin tämän henkilökohtaisesti, kun viime syksynä valitsimme uusia malleja omaan kattaukseemme. Olin jo jättää pehmustetut Faithit ottamatta, mutta sitten minut puhuttiin ympäri kokeilemaan niitä omaan jalkaani. Minullahan on siis ongelmajalat ja kenkien ostaminen on aina ollut vaikeaa. Tassuissa kun on lähes sentin pituuserot (tarkoittaa noin koon eroa jalkojen kesken), sekä klassinen Aku Ankka-räpylä: lyhyt jalka, mutta tuhottoman leveät päkiät. Osta siinä nyt sitten sieviä ja siroja kenkiä, joilla pitäisi jaksaa kulkea enemmänkin kuin sata metriä. Naamani taisi venähtää varsin kuvauksellisesti, kun sain Faithit työnnettyä jalkaani. Voiko kenkä oikeasti tuntua niin pehmeältä ja mukavalta? Se tuntui aivan uskomattomalta!

Faith - rakkautta ensikokeilulla!
Samaa naaman venähtämistä olen nyttemmin seurannut omien asiakkaiden kanssa, kun kyseistä mallia on kokeiltu. Halleluja! -efekti on taattu jokaisella kerralla, ja on aivan hurjaa seurata sitä epäuskon täytteistä yllättyneisyyttä, jota pehmustettu korkkari saa aikaiseksi. Sitten on pitänyt kertoa, miten olin aluksi skeptinen saman kengän kanssa, kun se oli muka olevinaan niin perusperuskenkä. Kyllä, onhan se pelkistetty malli, mutta sai myös minunkin jalkani näyttämään pieniltä ja siroilta. Vähän kuin olisi vetänyt Tuhkimon maagiset helmiäisenhohtoiset kengät jalkaansa. (Okei, ne olivat sadun mukaan lasia, eivätkä mukavuudessa varmaan ihan Faithin veroiset, mutta ehkä minun annetaan fiilistellä tällä tavoin.)



Olen ollut innoissani, kun vastaan tuli  Rainbow Clubin video 2012 malliston suunnittelusta ja kuvauksista. Meillä on omat juttumme valmistella kuvauksia, mutta on kutkuttavaa päästä kuikkimaan suuren valmistajan kulisseihin ja nähdä, miten homma heillä hoidetaan. Ihana huomata, että videolla vilahtaa useampi kenkämalli, jonka mekin olemme valinneet omaan tarjontaan. Samoin on ollut huippua selailla uusimpia häälehtiä ja todeta, että moni meidän lemppareistamme on myös päätynyt saamaan näkyvyyttä stailaajien ja kuvaajien käsissä, kun on valittu parhaita kenkäideoita jaettavaksi. Pitäisiköhän tässä todeta, että meillä on hyvä maku?

Toinen ainakin minua riemastuttanut juttu videolla on se, että siinä näkee aivan konkreettisesti, miten kenkiä värjätään. Moni asiakkaista on kuvitellut, että kengät vain upotetaan väriin tai jokin kone hoitaa homman, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Värjäys on ihan puhdasta, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa käsityötä. Jaksan aina huvittua siitä, että meidän kengät värjää kenkien värjäyksen maailmanmestari, Hanna Koskinen. Voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että värjäykset ovat todellakin huippuluokkaa! MM-kisoja järjestetään vaikka mistä aiheesta, mutta tämä saa aina suupielet nousemaan korviin.

Savannah - kun enemmän on enemmän!

Hehkutuksen päätteeksi voisin vielä hieman mainostaa meillä torstaina 12.4. järjestettävää Rainbow Club -kenkäiltaa. Koska Revelationsin liike ei ole suuren suuri, eikä kukaan viihdy, jos porukkaa on kuin sillit suolassa, tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen. Tarjolla on myös pientä purtavaa, eikä mikään tunnu miltään, jollei voida väliin muuttaa arki juhlaksi, ja maistella samalla kuohuviiniä. Saamme myös erikoisherkkuna mukaan Rainbow Clubin juhla- ja iltalaukkuja, joita valikoimassamme ei tavallisesti ole. Näistä ja kaikista kengistä saa illan aikana -10% alennusta, sekä arvomme mukanaolijoiden kesken Achbergerin upean kaulakorusetin.

Mukaan mahtuu enintään 15 henkeä ja vielä on muutamalle kenkien ystävälle sijaa. Ilmoittautua voi sähköpostitse (asiakaspalvelu@revelations.fi) tai soittamalla liikkeeseen 044-3434644. Muutama asiakkaamme on jo harmitellut, että on juuri silloin töissä tai matkoilla, joten lupaan, että jos kiinnostuneita on enemmänkin, järjestämme toisen illan, jotta loputkin pääsevät mukaan!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Oma yritys 2012

Kertaus on opintojen äiti, eikä oppi ojaan kaada. Mitäs vielä? Ai niin, oppia ikä kaikki.

Tuohivirsuilijatkin sen jo tiesivät, että kannattaa kehittää itseään aina kun mahdollista. Aina mekään emme ole putiikin puolella tai ateljeessa ahkeroimassa, vaan yritämme hankkia uutta ammatillista tietotaitoa. Maaliskuisena tiistaina laitoimme liikkeen poikkeuksellisesti kiinni ja kävimme täällä oppimassa uutta ja päivittämässä vanhaa:


Oma yritys -messut kokoaa yhteen sekä yrittäjiä ja yrittäviksi aikovia. Kahden päivän aikana on tarjolla paljon luentoja, tietoiskuja ja case -esittelyitä kaikkeen yrittäjyyteen liittyvästä. Me poimimme parhaan kattauksen tiistain tarjonnassa ja istuimme luennoilla koko päivän. Eturivissä. Koska unohdin silmälasit kotiin.

Mikä siis johtui siitä, että puhelimeni oli sammunut yöllä ja nukuin pommiin. Heräsin ovikellon soimiseen, oven takana Aurora ja karu totuus kellonajasta. Harjasin hampaat toisella kädellä, puin toisella ja meikkasin sitten autossa moottoritiellä. Aika vauhdikas alku päivälle. Mutta ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäiselle luennolle! Eläköön aikataulut ja ruuhkalle varatut varovartit.

Aamuteet ja -kahvit! Aurora selailee ohjelmaa ja näyttää asialliselta kahden edestä.


Paljon oli asiaa: myynnin psykologiaa, brändäystä, sosiaalista nettiä... Mieleen jäivät varsinkin esittelyt eri yrityksistä teemalla "Menestystarinoita eri aloilta". Muun muassa Makia Clothingin Totti Nyberg ja Added Value Design+ Oy:n Kirsimari Kärkkäinen kertoivat molemmat yrityksiensä toiminnasta, kehityksestä ja kasvusta. Ensimmäinen tuottaa omaa katuvaatemallistoa ja myy sitä ympäri maailmaa, toinen toteuttaa erilaisia muotoiluprojekteja ja tekee tuote- ja palvelusuunnittelua. Kummatkin ovat alallaan menestyneitä yrityksiä.

Parhaat viimeiseksi. Päivän musta lammas ja suosikkini oli brändäyksestä kertomaan tullut Jarno Laasala. Jos nimi ei soita kelloja niin entäs tämä: Jätkä on eläin. Joo, Duudsonit!
Vaikka Duudsonit eivät muuten puhuttelisikaan, on pakko kunnioittaa sitä bisnesvaistoa ja pitkäjänteisyyttä millä brändiä on rakennettu vuosien saatossa. Viiden miljoonan liikevaihtoa ei tehdä pelkästään hölmöilemällä. Jarno oli myös todella hyvä puhuja ja kolme varttia hurahti kuin siivillä.

Mutta mikä näitä menestyneitä yrityksiä sitten mielestäni eniten yhdistää? Ei niinkään kasvukäyrät ja numerot, vaan se palo millä asioita on lähdetty tekemään. Yrityksien tarinoista huokui innostusta, ystävyyttä ja rohkeutta. Sen yhteneväisyyden hahmottaminen oli ehkä paras tuliainen messuilta.

Loppuun vielä tämä Antti Leinon luennolla kuvaamani helmi. Opetusmateriaalia makuuni <3