Salonkimuotinäytöksen helmiä

Ompelukone hurisee epäterveen köhivästi, mutta periksi ei anneta. Kello näyttää keskiyön kummitteluajankin menneen jo roimasti ohi, mutta puku täytyy, on pakko, haluan saada sen valmiiksi. Kuka niistä yöunista nyt niin pitää lukua. No, mitäs tällä kertaa?

Lauantaina moneen ehtivät kansanedustaja Timo Heinonen  ja Kati Kokkonen oli järjestänyt suomalaisen osaamisen, muodin, taiteen ja kivijalkaliikkeiden päivän Riihimäelle, jossa allekirjoittaneen, ihastuttavan hämeenlinnalaisen MyMilou -boutiquen ja Jukka Rintalan puvut olivat salonkimuotinäytöksen vetonauloina. Mukana oli parkituista kalannahoista laukkuja ja asusteita valmistava Viona Blu. Taidepuolta edustivat lasitaiteilijat Marja Hepo-aho ja Kari Alakoski ja heidän lisäksi mukana nähdään myös taidemaalari ja taidegraafikko Netta Tiitinen. Netan töitä olinkin nähnyt jo pari vuotta aiemmin taidekeskus Salmelan näyttelyssä ja pidin kovasti taitelijan herkän nostalgisesta tyylistä.

Fisua, uskoisitko? @Joni Turunen/ Hajonta

Paikkana puolestaan oli hurjan kaunis, ajan henkeen säilytetty Lehmushovi, joka aikoinaan palveli Riihimäen lasitehtaan johtajan asuntona. Viime vuodet vanha rakennus on ollut täysin yksityisasuntona, mutta nyt se on avautunut yleisölle. Keittiön herkkuja maistettuani täytyy sanoa, että jos on viettämässä juhlia tällä suuntaa, kannattaa katsastaa Lehmushovi. Ajan hengessä hienosti pidetyt vanhat salit, maistuvat ruoat ja iloinen henkilökunta tekevät tästä varsin varteenotettavan paikan. Suosittelen!

Ihana Viivi Pumpanen meikissä @Joni Turunen/ Hajonta

Suunnittelija itse ei ollut aivan parhaimmillaan, sillä en ole yhtään aamuihminen, ja Riihimäellä piti olla jo aamukahdeksan kieppeillä. Ngggh. Olisin sopinut hienosti yhdeksi Walking Deadin zombieksi. Yritin tankatessa moneen otteeseen tunkea automaattiin seteleitä ennen kuin tajusin, että eipä käteinen käy. Onneksi sentään kukonlaulun aikaan meikkeihin ja kampauksiin saapuneet mallit hehkuivat minunkin puolestani. Tytöt, olitte ja olette ihan mielettömiä tyyppejä. Tulee hyvä mieli ja hymy kiipeää kasvoille, kun vain ajattelenkin, miten ammattitaitoisia ja ihania olette!

Nöö, ei paras päiväni, mutta mahtavan rento Kati Kokkonen sai minutkin olemaan jännittämättä haastatteluosuutta. @Joni Turunen/ Hajonta

Koskapa olen edelleenkin vähän jetlageissa kellon käännön vuoksi, (Voi miksi tätä vieläkin tehdään? Aivan kertakaikkisen turhaan ja moni on useamman päivän sekaisin vuorokausirytminsä kanssa.) luvassa on enemmän kuvapitoinen postaus. Kaikki kuvat ovat taattua Hajonnan Joni Turusen käsialaa.

Annikan puvun vetoketju pamahti hienosti sovittaessa. Onneksi oli neulat mukana ja puku saatiin takaisin päälle. @Joni Turunen/ Hajonta

Rakkaus! Sonja oli minulle muusana Livia -pukuun. Valmistui muuten näytöstä edellisenä yönä. @Joni Turunen/Hajonta

Muusa rakastui myös itse pukuunsa - ja sehän näkyy! @Joni Turunen/ Hajonta

Viivi ja Iris-puku. Syötävän söpö vai syötävän söpö? @Joni Turunen/Hajonta

Korsetti toimii aina! @Joni Turunen/ Hajonta

Aurinkoinen Heidi napattiin lennosta mallikseni. Kannatti ottaa yksi ylimääräinen puku matkaan! @Joni Turunen/ Hajonta

Isabel puolestaan hehkui Aleta-puvussa. @Joni Turunen/ Hajonta

Ateljeeompelijat remonttireiskoina

Ateljee Tuhkimotarinan Heidi repäisi kirjaimellisesti minua kauluksesta pystyyn, kun en ole tahtonut itse saada aikaiseksi. Uusi showroom ja sovitustila on seisonut hetken tyhjän panttina sen jälkeen, kun se oli lainassa Maahantuojien Outletilla. Nitan menetys kirpaisee vieläkin niin paljon, etten ole saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen. Täytyy jälleen kerran hehkuttaa, miten hienolla alalla sitä saakaan tehdä töitä, kun kärjistetysti ilmaisten kilpailija potkii persuuksille ja ilmoittaa, että eiköhän laiteta paikat kuntoon.

Niinpä sain kotitehtäväksi suorittaa mittauksia, ja Heidi tuli nappaamaan minut perjantaina aamusta kyytiin, määränpäänä rautakaupat. Olen ehkä siitä vähän hassu otus, että viihdyn rautakaupoissa ihan järjettömän hyvin. Siinä, missä joku toinen nauttii vaateshoppailuista, minä voisin hypistellä porakoneita, hiomalaikkoja ja muita työkaluja haaveillen pitkän tovin. Kaikella tapaa siis kiva tauko tavallisesta aherruksesta.

Tästä se lähtee!

We can do it!

Vanha kunnon iskulause raikui iloisesti päässäni, kun roudattiin vastaleikatun puun tuoksuiset levyt ja rimat sisään, ja aloimme hommiin. Heidin näppärissä käsissä uusi näyteikkunataso alkoi muotoutua pikavauhtia, kun minä puolestani sahailin metallisahalla sovitushuoneen verhokiskoja.

Kummallakin nousi verenpaine pari pykälää, kun eräs ohikulkeva herra katsoi asiakseen pistäytyä sisään ja kertomaan, että näyteikkunatason pitäisi olla korkeampi. Puuuuuuh. Ensinnäkin homma oli vielä kesken, meillä selvät sävelet - ja kumpikin kyllä tiesi, mitä tapahtuu, jollei lämmin ilma pääse kiertämään ikkunaan patterin puolelta. Siinä kirjaimellisesti jäätyy sekä suunnittelija ja asiakkaatkin. Ystävällistä tarjota apua, mutta asenne kieli sen puolesta, että tytöt vähän yrittävät, eivätkä oikein tiedä, miten.

Ateljeeompelijasta on moneksi! Heidi pistelee menemään porakoneen kanssa.

 Olen pikkutytöstä asti tehnyt isäni kanssa paljon kaikenlaista. Ollaan samottu metsissä, tutustuttu millaisia jälkiä mikäkin eläin jättää, ja sitten on rempattu. Paljon ja hyvin monipuolisesti. On rakennettu liiteriä, mökille laituria, maalattu taloa, muurattu luonnonkivistä ja sekoiteltu betonia. Listaa voisi jatkaa pitkälle. Tiedäthän, omakotitalon elämää. Työt eivät koskaan lopu. Isä opetti, että ei ole olemassa naisten ja miesten töitä, on vain hommia, jotka pitää hoitaa ja naiset pystyvät aivan kaikkeen samaan kuin miehetkin. Tätä taustaa vasten huomaan aina puhisevani, kun joku kaksilahkeinen suhtautuu tytöttelevästi tai vähätellen naisten tekemiin kunnostus- tai rakennustöihin.

Oli muuten äärimmäisen mukava ja helppo tehdä Heidin kanssa hommia. Selvästi teemme samalla tavalla, samalla logiikalla hommia. Mikäli joskus ateljeetoiminnalle käy huonosti, voit odottaa meiltä kahden naisen remontti- ja muuttohommia. Kiitos Heidi, olet ollut todella korvaamaton ja valtavan iso apu!

Kohta tästä löytyy Revelationsin ja Trilogian pukuja

Sivuraiteilta takaisin asiaan

Sisuuntuneet suunnittelijat pistelivät siis menemään, ja alkavan viikon tiistaina ensimmäiset asiakkaat pääsevät jo tutustumaan uuteen sovitustilaan ja katsastamaan showroomin alkua. Sanon sitä aluksi sen vuoksi, että aivan samaan rytäkkään emme saa kaikkea valmiiksi. Panttaan vielä jonkin aikaa, millaisia kaikkia uusia herkkuja paikalle tulee, mutta eikös pieni yllätys ole aina paikallaan?

Tervetuloa sovittamaan!

 

Muotia ja Lasia -tapahtuma Riihimäellä

Lasia ja Muotia -tapahtuma herättää ensi viikonloppuna lauantaina 28.3.2015 vanhan lasitehtaanjohtajan kotitalon Lehmushovin henkiin. Muutaman vuoden yksityisasuntona toimineen Lasitehtaan johtajan upea pitsitalo palaa tapahtumien keskipisteeseen.

Kansanedustaja Timo Heinonen halusi nostaa suomalaista osaamista niin muodin kuin lasitaiteen puolelta esiin. Luvassa kevään iso muodin ja kivijalkakaupan tapahtuma Riihimäellä. Mukana mm. Jukka Rintala, allekirjoittanut Revelations Couturen kanssa, Viia Blu, MyMilou ja Mari Huhtamäki, Netta Tiitinen, lasitaiteilijat Mafka ja Alakoski ja Kati Kokkosen kahdessa Salonki-muotinäytöksessä mm. Miss Suomi Wiiwi Pumpanen, Yacine Samb, Elina Tervo , Sonja Lahtinen, Petra Valkonen ja monta muuta. Ja herkuista vastaa Kartanon Kafeteria. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja löydät täältä!

Surun lamauttama

Tuijotan päivä toisensa jälkeen tyhjää bloggerin ruutua. Muistipaperilla näkyy idearaakileita, aiheita vaikka muille jakaa, kuvia näytettäväksi vaikka ensi vuodelle asti, mutta sormet eivät lähde liikkumaan näppiksellä. Täällä on valkoisen paperin kammo taas vauhdissa. Vai pitäisikö sanoa tyhjän näytön kammo?

Voisin tietenkin perustella tätä kiireellä, mutta se ei ole varsinainen syy. Tunnustan olevani aika lamaantunut. En tosiaan kovin paljoa ole avannut täällä omaa elämääni, mutta nyt, vähän vajaa vuosi edellisestä surupäivityksestä, kirjoitan taas uutta. Menetin pitkäaikaisen, uskollisen kumppanini, enkä tahdo päästä siitä yli. Kenties tämän riipustaminen auttaisi.

Nita - vielä nuorena neitinä @Esa Virtanen

 Oikeastaan tämä on myös työasiaa, sillä rakas ystäväni, australianpaimenkoirani Nita, viihtyi kanssani kaikenlaisissa työkuvioissa, ja kenties moni tätä lukeva, kanssani asioinnut muistaa karvakorvan jaloissani. Onko sinulla muistoja Nitasta? Olisin iloinen, jos jakaisit ne.

Matkalla mukana mihin vain meninkin

Urani alkuvaiheissa, kun rakensin vielä uutta yritystä, korsettiliike Belle Modestea ja työskentelin kotona, koira oli aina läsnä. Koska sovitimme sen reviirillä, Nita koki suunnattomana loukkauksena, jollei päässyt mukaan sovituksiin. Oven ulkopuolella raavittiin ja osoitettiin kovaäänisesti mieltä, kunnes pääsi mukaan seuraamaan, mihin neulat asettuivat ja millaisiin ratkaisuihin asiakkaan kanssa päädyttiin. Se asettui mukavasti huoneen nurkkaan valvovaan tilannetta ja huvittamaan lähes jokaista peilin edessä seisovaa.

Wanhan Sataman häämessuja pystyttämässä

 Myöhemmin, kun työhuoneeni muutti Turenkiin, Nita seurasi matkassani sinnekin. Bussimatkoilla kuskit houkuttelivat sulotassun viereensä, rapsuttelivat koiraa koko parikymmentä minuuttisen matkan, ja väliin varasivat mukaansa koirankeksejä ja luita nelijalkaiselle matkustajalle viihdykkeeksi. Sainpa muutaman kerran tujut moitteetkin, kun kaveria ei työmatkalla aivan joka päivänä ollut mukana.

Revelationsin ihasteltua kattokruunua valvomassa

Karvainen tarkkailija istui myös sfinksinä näyteikkunassa ja tarkkaili lähestyviä ihmisiä. Moni otti jopa kuviakin, äidit ja pikkulapset kävivät ikkunan vieressä ihastelemassa näytille noussutta kaukaisuuteen katsojaa. Työharjoittelijoiden suurin hupi oli antaa tyhjä jugurttipurkki kerjääjälle ja naurusta tyrskähdellen seurata, kuinka pieni nenä meni kippuraan kielen tavoitellessa korkean purkin pohjalta viimeisiä makuelämyksiä.

Glögi, jokakoiran herkku? Oikeasti, tämä oli himoittua.

Kun sitten pakkasin kimpsuni, lähdin uusille urille ja perustin Revelationsin, asiakaspalvelukoira ei ollut hääpukujen keskellä aivan niin toivottu juttu. Niinpä Nita siirtyi enemmän laadunvalvojaksi alakerran ateljeehen, veti pitkiä päiväunia työpöytien alla, kävi hakemassa lakisääteiset jugurttipurkkinsa ja ilmoitti ovikellon rinnalla, koska oven avaus toi uuden asiakkaan. Karvainen herätyskelloni myös ilmoitti, koska on aika siirtyä kotiin nukkumaan, jos päivät venähtivät liian pitkiksi, piti seuraa pitkillä iltavuoroilla.

Väliin toki mahtui uusiakin asiakaskohtaamisia, ja eräs asiakas totesikin, ettei hän nyt pysty sovittamaan mitään, kun Nita on asettunut syliin, eikä tästä voi nyt nousta yhtään mihinkään vähään aikaan.  Niinpä annoimme hänen karvaisuutensa nauttia rapsutuksista jonkin aikaa, ja vasta ajan ollessa kypsä, pääsimme varsinaiseen asiaan.


Mikään ei kestä ikuisesti, ei varsinkaan elämä. Nitalla oli vaikea sydänvika, rintaontelo melkein yhtä suurta sydäntä. Ehkä sen takia se olikin niin äärimmäisen sydämellinen, ihmisrakas eläin, joka valloitti melkein kaikki niin kotona, töissä kuin ulkoillessaankin. Poisti ja lievitti monen koira-arkuutta ja pelkoja, jaksoi olla kärsivällinen ja rauhallinen pienten lastenkin kanssa.Vielä viimeisellä elinviikollaan huonosti liikkuva vanhus sai ihastelua ja rapsutteluja aivan vierailta ihmisiltä, jotka eivät vain päässeet pysähtymättä ohi.

"Pullonpalautuskoira" sai tölkkejä löytäessään aina huomiota

Vuosia aiemmin, minulla oli vaikea hetki, istuin pimeässä huoneessa selkä seinää vasten ja itkin, kun mikään ei tuntunut onnistuvan. Silloin Nita tuli viereeni, nojautui lähemmäs ja hetken odotettuaan nosti tassunsa syliini, kurotti kuononsa vasten kasvojani ja hyvin rauhallisesti ja hellästi pesi silmäni kyynelistä. Aivan kuin se olisi sanonut: ei hätää, kaikki järjestyy kyllä. Ei ole mitään hätää.

Nyt koiranpeti on tyhjä, lempilelut orpoina sen vieressä. Tassuttelua ei kuulu, kun avaan kaapin oven, kukaan ei hauku minua tervetulleeksi palatessani illalla kotiin, saati esitä ilotanssia laulun kera. Nyt kyyneliäni ei pestä pois.

Joku voi ihmetellä, miksi suren koiraa, eläintä näin paljon. Kun on saanut osakseen niin uskomattoman vilpitöntä, välitöntä rakkautta ilman minkäänlaista vaatimuksia, se jättää jälkeensä valtavan ison aukon ja tyhjyyden. Olen ollut hirvittävän onnekas ja kiitollinen siitä, millaisen elämänmittaisen ystävän olen saanut, millaisen elämän jakaa sen kanssa. Päivääkään en jakaisi niistä pois, en muuttaisi mihinkään. Sisimpääni on jäänyt ikuiset tassunjäljet ja ikävä on suunnaton.

Ihana Mikaela ehti taltioida viimeiseltä viikolta leveän hymyn.

Vaikka kipeää tekeekin, on aika sulkea tämä sivu elämänkirjasta.  Kiittää yhteisistä päivistä, vaalia rakkaita muistoja ja avata uusi ovi tulevaan. Mirjamin äidin sanoin: laadunvalvojan työ on tehty.