Kurkkaa Tangokuninkaan kruunajaisiin suunnitellun puvun vaiheita

Tangon pyörteissä jatketaan vielä hetken, vaikka kiirettä riittää linnanjuhlien pukujen kanssa. Pysytään blogifiiliksissä tosiaan vielä kesässä ja otetaan varmat tangoaskeleet kohti Seinäjokea ja Tangokuninkaan kruunaamista. Kyllä, haluan fiilistellä vielä Helena Lindgrenin tuomaripuvuilla!

Kaikki puvut suunniteltiin samaan aikaan, ja niiden valmistus kulki limittäin keskenään. Ensin semifinaalipuku ja rinta rinnan Kuningatar- ja kuningasfinaalin puku. Vaikka näillä kahdella tapahtumalla olikin useampi päivä eroa toisistaan, Seinäjoelta ei pääsekään aivan niin helposti kesken kaiken pois. Siksi kaiken piti olla samalla kertaa valmiina, pakattuna samaan matkalaukkuun.

Työn touhussa. Ah, värit natsaavat niiin hyvin!

Rinnakkain, tunnelmasta toiseen hyppääminen eri pukujen välillä oli välillä hyvinkin erikoista, joskus haastavaakin, mutta ehdottomasti antoisaa. Kaikkein eniten kyllä nautin tästä kuningasfinaaliin tarkoitetun puvun tekemisestä.

Halusin kaikkien kolmen puvun olevan keskenään hyvin erilaisia, nostavan jokaisesta jotain uutta Helenassa. Kuningasfinaaliin valikoitunut puku oli äärimmäisen naisellinen, kevyt, ilmava ja ylellinen ja ennen kaikkea liikkuva. Poimin siihen paljeteissa kimaltelevan pitsin lisäksi pehmeän laskeutuvan tyllin, joka seuraisi aaltomaisesti jokaista liikettä.

Tältä näyttää ateljeen lattia, kun on käsitellyt paljettipitsiä jokusen tunnin.

Hihan mallailua

Minulta kysyttiin tangomarkkinoiden jälkeen mistä olin löytänyt niin makean pitsin. Pakko oli tuottaa hieman pettymystä. Itse pitsi on kyllä aivan upea, mutta miksi se Helenan yllä näytti niin erityiselta, johtui siitä, että olin tuunaillut pitsiä ihan omin pikku kätösin. Leikannut kuvioita irti perusasettelusta ja sommitellut niitä kauniisti korostamaan puvun yläosaa, rinnan sivuja ja kylkiä. Pitsissä usein on se ovela puoli, että jos sitä käyttää vain aivan pelkkänä sellaisenaan, se uhkaa jäädä hieman tylsäksi. Ainakin minun mielestäni. Lähes kaikki pitsit kaipaavat hieman luovan käden kosketusta.

Valmis hiha sovituksessa. Näyttää jo hyvältä!

Erityisesti helman takaosa nousi lempikohdakseni tätä pukua. 

Helena viihtyi puvussa niin hyvin, että sovitukset uhkasivat venyä, kun puku ei olisi lähtenyt millään pois päältä ja sai laulajattaren heti keinumaan suuren lavadiivan elkein. En olisi voinut olla tyytyväisempi. Silloin kun jo sovitusvaiheessa viihtyy vaatteessaan näin hyvin, lopputulos on silkkaa timanttia. Puku liikkuu ihanan viekoittelevasti ja vähän luulen, että en tainnut saada tarpeekseni tämäntyylisistä helmoista vielä. Ehkä pitänee tehdä vielä jokunen puku, koska tätä on ollut sekä todella kiva tehdä, että vielä huikeampi fiilis katsoa sitä tositoimissa, lavalla, liikkeessä ja catwalkilla.

Tiedätkö myös, mikä ilahduttaa minua myös suunnattomasti tämän puvun kohdalla? Se ei jäänyt pelkästään Tangomarkkinoiden edustusvaatteeksi, vaan Helena käytti tätä Sinitaivas -konserttikiertueellaan, jossa se natsasi täysin esitettävän kappaleen kanssa, ja luulenpa, että tulemme näkemään tämän muusan vielä myöhemminkin!

Ihana Helena tositoimissa!

Kurkistuksia lyhythelmaiseen pitsihihaiseen pukuun

Otetaanpas hetkeksi menneitä esille. Olen tohottanut kaikkea muuta pitkän aikaa, ja moni puku on jäänyt ilman ansaitsemaansa huomiota. Korjausliikkeen paikka siis ja matkustetaan kahden vuoden taakse!

Kohtaaminen Wanhan sataman häämessuilla oli hetken verran hämmentävä. Juttelimme hetken Lauran kanssa, ennen kuin kummallinen fiilis hyökkäsi päälle. Mehän olimme entisiä naapureita Hämeenlinnasta! Hääpukumietinnät jäivät vähäksi aikaa sivuun, kun juteltiin ja vaihdettiin nykykuulumisia. Voi, miten hauskan pieni tämä maa onkaan!

Laura oli löytänyt Justin Alexanderin ihanan lyhyen hääpuvun, ihastunut lyhyen helman ja pitsin yhdistelmään, mutta jotain siitä puuttui. Pitsikin oli liian raskasta ja helman muoto liian symmetrinen. Fiilisteltiin yhdessä ja nuuskittiin pitsikansioita. Aivan heti ei löytynyt sitä oikeaa, sykähdyttävää pitsiä, mutta useamman kansion ja parin tapaamisen jälkeen se sopiva löytyi. Piti kuultaa ja peittää sopivassa suhteessa, eikä itse pitsi saanut olla liian paksu, eikä toisaalta liian hentoinenkaan. Luonnetta siinäkin piti olla.

Pitseistä, kankaista ja aikataulutuksesta

Tilaukseen se lähti aivan kreivin aikaan, pitsin pahus oli menossa poisto-osastoon, mutta toimittajalla oli juuri sopiva määrä vielä varastossa. Ylipäänsä pitsit puvuissa ovat se juttu, joka kannattaa kaikkein ensimmäisenä miettiä ja pistää tulemaan, vaikka aikaa juhliin olisi vielä kuukausitolkulla. Jos käy oikein hyvä tuuri, sitä löytyy heti, mutta useammin käy niin, ettei sitä saa aivan heti tai kenties lainkaan. Tällöin ehtii vielä varautua siihen, että muu puku aloitetaan ilman pitsin välitöntä läsnäoloa ja se ehtii saapumaan parahiksi paikalle. Tai sitten voi ajatuksissa siirtyä toiseen vaihtoehtoon, kun ensi-ihastusta ei olekaan mahdollista saada. Jos aikataulu on tiukka, tässä kohtaa olisi voinut nielaista pari kertaa ja tunkea hätäännystä taka-alalle, kun vaihtoehdot alkaisivat olla vähissä.

Pitsin seuraksi valikoitui omakin suosikkini yoruy-sifonki, joka on pinnaltaan paljon elävämpi, pehmeän orgaaninen verrattuna tyypillisiin täysin sileisiin sifonkeihin. En tiedä, onko se tämän ajan henki, mutta monella tökkii kovin teollisen ja viimeistellyn oloinen pinta kankaissa. Toki meidäthän voi aika pitkälle jakaa joko kiiltävien tai mattapintojen ystäviin. Voihan tämä olla ihan puhtaasti aivan makukysymyskin, mutta omaa ja monen asiakkaan silmää tämä tuntuu kuitenkin miellyttävän paljon enemmän.

Lyhyen helman etuja, ihanat kengät pääsevät kunnolla esiin.

Mallin hiontaa

Suunnittelun kulmakiviksi nousikin Justin Alexanderin esittämä inspiraatiolähde, helman elävyys ja liikkuvuus ja tietysti hihat. Itse rankanlaista käsivarsikriisiä potevana en voi kuin suositella hihoja kaikille niille, jotka eivät mielellään käsivarsiaan paljastele. Olo muuttuu kertaheitolla keveämmäksi, peilikuva sirommaksi ja oman pään sisäistä kriitikkoakin miellyttävämmäksi. Hihat ovat muutenkin olleet mielestäni liian kauan poissa, ne tekevät pukuun kyllä sitä jotain!

Laura ei halunnut myöskään kovin avonaista pukua, joten lähdin suunnittelemaan pääntietä, johon yhdistyi kaunis sydänmuoto ja kaulan kauniisti esiin nostava V-linja. Kun sopivaa pitsiä oli vielä metsästetty pitkään, se ansaitsisi ilman muuta nousta esiin. Hihansuiden lisäksi herkkä kaarilinja pääsi parhaimmin oikeuksiinsa, kun se nostettiin juurikin pääntien linjaa rajaamaan.

Selässä kulkee tasaisessa linjassa helmiäistä hehkuvat napit ja helma sai jäädä rennoksi, hulmuavaksi ja kerroksilliseksi. Sellaiseksi, joka pyörähtää ihanasti käännähtäessä ja liikkuu jokaisen liikkeen mukana. Jotta kokonaisuus ei jäisi liian säännönmukaisesti, pitsi sai alkuidean mukaisesti valua vyön alta, toisaalla matalammin, toisaalla notkahtaen pidemmälle helmaan.

Avoselkainen pitsihihatunika hääkuvissa

Sain hääkuvia, ihanaa! Camillan puvun suunnittelusta ja sen valmistuksesta jaoin muutama viikko sitten kurkistuskuvia, joten eikö olisikin korkea aika näyttää oikeita hääkuvia. Tunikan allahan oli isosiskolta lainattu (jotain lainattua!) pehmeän laskeutuva satiinihame ja tunika oli suunniteltu siten, että sitä voi käyttää myöhemminkin toisen alaosan kanssa.

Kaikki kivat ovat Pekka Hovin - Kuvahovi - ottamia. Sama pariskunta on päässyt siellä kansikuvaan. Ei ihme, siinä määrin herkkiä nämä ovatkin!

Valuvaa satiinia ja pitsiä hääkuvissa

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee? Ei, en ole samaa mieltä. En ainakaan tällä kertaa. Moni kenties odotti nettipuvuille osto-opasta tällä kertaa, mutta se valitettavasti tulee vasta myöhemmin. Tekstiä ja ajatuksia on hyvä hioa ajan kanssa, ja sitä valitettavasti ei taaskaan ole oikein kunnolla. (Ehkä ensi viikonloppuna saisi taas hieman hengähtää näppiksen ääressä ja saada pienet harmaat aivonystyrät kulkemaan oikeaan suuntaan.)

Sen sijaan saatte nyt muutaman ihanan kuvan menneisyydestä. Tarkemmin muutaman menneen kesän takaa, sillä menin parisen viikkoa sitten näyttämään ihanan Camillan pitkähihaisen pitsitunikan suunnittelua ja valmistumisvaiheita. Keskimmäinen sisar, Carita, hoksasikin jonkin puuttuvan, ja niinpä sähköpostiini tipahtikin kasa aivan ihania hääkuvia. Ihastelin näitä aivan onnesta soikeana, ja ajattelin muidenkin näistä ilahtuvan. Hääeleganssi Hämeen Linnalla, ole hyvä!

Kuva Studio Mikaela Löfroth

Kuva Studio Mikaela Löfroth

Kuva Studio Mikaela Löfroth

Kurkistuksia pitkähihaiseen pitsipukuun

Muistatko, kun kirjoitin sisaruksista, joille kummallekin olen saanut valmistaa hääpuvun? Silloin taisin heittää ilmoille kiusottelevan ajatuksen siitä, että saa nähdä, saadaanko koko sisarussarja täyteen, kun nuorin heistä oli vielä naimakauppoja vailla. Vähänpä osasin aavistaa, että oli vain kuukausien kysymys, koska Camillalle tuli hääpuku ajankohtaiseksi. Niinpä sain määräämättömän suuren ilon suunnitella hänellekin oman unelmien puvun!

Kuten aiemmin, vanhempien sisarusten kohdalla, jotain vanhaa tuli saada aiemmin avioon astuneen puvusta. Keskimmäisen sisaren kohdalla isosiskon korsetti puettiin pitsipaidan alle, nyt Camillan puku perustui vuorostaan Caritan kaksiosaisen hääpuvun pehmeästi laskeutuvaan laahushameeseen. Toiveissa oli sen lisäksi pitsiä, pitkälle avoin selkä ja aivan ehdottomasti hihat.

Luonnoksista kankaisiin

Pitsin valinta osoittautui hurjan haastavaksi. Ensin selasimme pitkään ja hartaasti lukuisia pitsikansioita. Sitten valittiin mieluisia, vertailtiin hinta-laatusuhteita, pähkäiltiin ja pähkäiltiin vähän lisää. Sovituksiin mennessä Camilla oli hankkinut mielestään sopivan pitsin, mutta epäilykset nousivat pintaan siinä kohtaa, kun näytin löytämiäni pitsireunuksia. Puhelin soikin jo ensimmäistä sovitusta seuraavana päivänä, ja Camilla vuodatti murheensa. Ostettu pitsi oli näyttänyt esittelemieni pitsien kanssa aivan väärältä, valjulta ja halvalta.

Ensifiilikset sovitteen kanssa.

 Sovimme, että vaihdetaan häiritsevä pitsi toiseen, puhtaanvalkoiseen, kukkakuvioiltaan herkempään. Soittoa kangasagentille ja pitsi tilaukseen. Sitten iskee säikähdys, kun saan viestiä takaisin, ettei kyseistä pitsiä saakaan moneen kuukauteen puhtaanvalkoisena. Aijai, liian pitkäksi menisi. Sen jälkeen alkoi armoton soittelu muihin ompelimoihin, joilla on ainakin yksi sama kangastoimittaja. Onneksi tällä kertaa tärppäsi, oikeaa sävyä löytyi sittenkin!

Ainoa miinus oli siinä, että kangas oli armottoman voimakkaasti helmikirjottua. No, hätä ei lue lakia, joten vietin useamman illan pikkiriikkisten saksien kanssa, ja epätoivotut paljetit ja helmet saivat lähteä. Sitten päästiin takaisin itse asiaan. Pitsitunika alkoi saada muotoa ja päästiin sovittamaan ensi kertaa oikeiden kankaiden kanssa. Camilla totesi, että vaikka puku on aivan vaiheessa, hihatkin puuttuivat, se tuntui ja näytti jo nyt niin täydelliseltä, että sen kanssa voisi mennä ihan näinkin jo vihille.

Oma silmä vaati aika paljon enemmän, jotta se sai täydellisemmän säväyksen, mutta tässä kohtaa vilautan vielä pari kurkistuskuvaa puvun valmistumiseen.

Tunika alkaa saada pitsiä reunoilleen

Pääntien pitsireunuksen mallailua

Kurkistus korsetin sisään

20 -vuotisjuhlaa korsetinvalmistajana on tullut suhteessa aika vähän tuotua esiin, vaikka ehdinkin lupaamaan alunperin toisin. Taitaa tulla tässä mielessä hurja kiri loppuvuoden ajaksi. Nostetaanpa tällä kertaa pidempi kaava kuvioihin, vaatteen matka kankaista valmiiksi tuotteeksi.

Asiakas kaipasi kirjanjulkistustilaisuuteen näyttävän korsetin, jolla olisi käyttöä myöhemminkin yhdistettynä toiseen asukokonaisuuteen. Korsettihan on siitä ihana, että sama vaate voi olla niin alusasu kuin räväkkä juhlavaate aivan väristä ja materiaalista riippuen. Toiveissa yhdistyi maanläheiset värit, luolanaismaisuus yhdistettynä rokokoohenkeen. Sopivasti hieman repaleista tunnelmaa, aavistus steampunkia.

Kamera valehtelee sävyistä, mutta livenä nämä natsaavat täydellisesti

Päädyimme 1-layer korsettiin, sillä kirjallinen asiakkaani ei ollut käyttänyt korsettia aiemmin, ja tämä vaihtoehto tuntuu huomattavasti kevyemmältä, helpommalta käyttää kuin perinteinen kiristin. Mikäli himoaa oikeaa, vartalon muotoja sopivalla tavalla korostavaa korsettia, eikä ole kovin pitkälle kureliivien maailmaan kurkistanut, tätä ratkaisua kannattaa miettiä syvästi. 1-layer on todella mukava päällä!

 

 

 

Ompelua odotellessa

Materiaalina tässä oli ns. polkadot -kuvioinen coutil. Coutilithan ovat 1850-luvulla juurikin korsettitarkoituksiin kehitettyjä kangastyyppejä, jotka kestävät kulutusta, venytystä ja hankausta aivan toiseen tapaan kuin modernimmat kangasvaihtoehdot. 1-layer tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että vaatteessa on vain yksi kangaskerros, joten materiaalilta vaaditaan paljon. Täyspuuvillaisena se on miellyttävä ihoa vasten, ei hiosta tai sähköisty - sekä värjäytyy. Tämäkin coutil on tehtaalta tullessaan luonnonvalkoinen, allekirjoittaneen käsittelyn jälkeen se sai syvän meripihkaisen sävyn.

Luukujien harmoniaa - ihanan graafinen näky!

Korsetti on mielestäni aina ollut sellaisenaan, aivan perusleikkauksiltaankin erittäin kaunis vaatekappale. Näyttävät raamit eivät kuitenkaan riitä, joten lähdin hahmottelemaan pitsistä yksityiskohtia, mielenkiintoa pintaan.  Kun sain kuviot aseteltua mieleni mukaan, viimeistelin mallin irrotettavilla, hieman revityn oloisilla pitsiruusukkeilla, jotka yhdistyvät ketjuilla yhteen.

 Muuntautuvuutta, tilanteesta toiseen ja aina käyttökelpoinen.
 

Kirjanjulkistamisen jälkeen tuli iloinen viesti. Korsetti oli menestys, piti jännittyneen kirjailijan kasassa ja sai tuntemaan itsensä upeaksi. Aivan kuin olimme yhdessä suunnitelleet. Myöhemmin sain vielä viestiä onnellisen asiakkaan aviomieheltä, joka kehui myös upeaa käsityötä ja miten mahtavalta rakas vaimo näytti se yllään. Tällä kohtaa suunnittelijan kasvoille nousi tyytyväinen hymy. Kyllä, tämän takia rakastan tätä työtä!

Sumuisten saarten valtiatar Hämeen Linnalla

Aikaa ehti vierähtämään päivä jos toinenkin, oikeastaan parikin viikkoa. Muutto pitää sen verran kiireisenä, että en uskalla luvata ehtiväni kirjoittaa blogimuotoisia kuulumisia aivan joka viikonvaihteessa. Pidetään tätä osittaisena kesätaukona siis.

Muutosta runoiltakoon myöhemmin, sen sijaan luvassa on kuvavoittoinen kertomus Revelations couture -pukujen kuvauksista Hämeen Linnalla, hieman aiempien valehäiden jälkeen. Tiimissä hääri hovikuvaajamme Mikaela Löfroth, meikistä vastasi meikkitaiteilija Tiina Lamberg ja mallin upean kampauksen loihti Minna Muoto-kampaamosta.

Tiina Lamberg fiksaamassa meikkiä

Mallia näihin kuvauksiin hain facebook-sivun kautta. Kumma kyllä, tutuissa kaunottarissa on lähinnä tummia hiuskruunuja omistavia neitosia, ja tällä kertaa kaipasin kuviin kultakutria tai pisamaista punapäätä. Ilmoitukseen tuli monta vastausta, ja varmasti pidän heistä jokaisen mielessäni. Eihän sitä koskaan tiedä, millaisia juttuja tulevaisuudessa tulee vastaan.

Taannoin kerroin hauskasta hääpukukierrosta, jossa saman perheen sisaruksilla käytettiin aina jotakin yhteistä elementtiä, osaa vanhemman sisaren hääpuvusta. (Tämä kierros muuten jatkuu ensi vuoden puolelle kolmannen sisaren häiden tiimoilta, mutta siitä puhutaan myöhemmin.) Ympyrä sulkeutui, kun Charlotta viestitti mahdollisuudesta päästä kuvauksiin malliksi. Neitoa on aiemmin voinut nähdä suunnittelemissani puvuissa niin Belle Modesten kuin Revelationsinkin puvuissa catwalkilla. 

Behind the scenes taltiointia tuplana

Valehäiden ollessa vielä käynnissä linnalla, Charlotta pääsi Minnan kihartimien ja Tiinan meikkisivellinten alle. Täytyy kehaista vielä näitä yhteistyökumppaneita, ihan mahtavia osaajia, ja muutaman lauseen briiffauksesta kaikki olivat osanneet napsia oleelliset asiat, ja niinpä linnalle saapui aivan huikea valkyria. Vaikka kaikki kuvattavat puvut olivat hyvin puuterisen pastellisisa sävyiltään ja tunnultaan, en halunnut kuviin mitään kädenlämpöistä tunnelmaa. Voisinkin nimetä tämän sarjan Sweet Valkyries -nimen alle!

Tuuli uhkaa sotkea huulikiillon - Tiina kiipesi korjailemaan

Ensimmäisenä kuvattiin lyhyttä Iris-pukua, ja vähän kyllä kylmäsi, kun joogaopettajamme kiipeili linnan sisäpihan valtavilla lohkareilla. Se täytyy tunnustaa, että siinä kohtaa jalassa olivat vähemmän glamuurit lenkkarit, sillä yli kymmenen sentin piikkareilla kiipeily olisi voinut olla turhan riskialtista. Ne vaihdettiin sitten aivan viimeiseksi jalkaan, mutta siitä huolimatta hirvitti katsella niillä taiteilua. Onneksi mallina oli tasapainon ammattilainen, joka vakuutti selviävänsä mainiosti koitoksestaan.

Työharjoittelijani Mirka sai aikamoisen viimeisen päivän, kun ensin juhlittiin valehäiden syömingeissä ja sitten taas juostiin pitkin linnan aluetta kuskaamassa valoja ja heijastimia, oikomassa helmoja. Kiitos vielä näin jälkikäteen mahtavasta harjoittelujaksosta Mirkalle!

Viimeiseksi, kun nousimme linnan vallituksille nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta, lämmöstä ja maisemista kuvaamisen mahtavalla tekosyyllä, kävi selväksi, että joudun vaihtamaan yhden puvun nimen. Yleensä en tällaista tee, mutta ylitseni vyöryvä mielikuva oli vain niin voimakas, ettei auttanut kuin antautua. Instagrammissakin eri työvaiheissaan vilahdellut Elana -puku muuttui lennossa Aletaksi.

 Ikuisena sarjakuvanörttinä olen pienen ikäni ihastellut fantastiseen keskiaikaan sijoittuvaa Hal Fosterin seikkailusarjaa nimeltä Prinssi Rohkea. Tiedän, nimi on hurmaavan kökkö, mutta voi miten lähtemättömän, elämänmittaisen vaikutuksen se minuun tekikään, kun siihen ensimmäistä kertaa tassuni iskin josku 80-luvun alussa, kypsässä seitsemän vuoden iässä. Ritariromantiikkaa, mystiikkaa, eeppisen historiallisia taisteluita ja seikkailuita. Ah. Aleta on sarjakuvan päähenkilön suuri rakkauden kohde, Sumuisten saarten kaunis, temperamenttinen, kipakka ja ailahteleva valtiatar, ja kun Charlotta istahti vihreälle vallitukselle puvussaan, näin niin vahvasti Aletan silmieni edessä, että oli tulla kyynel silmään.

Sumuisten saarten valtiatar Aleta

Linnan valtiattaren rooli jatkui vielä, kun paikalle saapui herttaisimmat turistit kuvausmuistiin. Mummo kolmen alta kouluikäisen pikkuisen kanssa oli tulossa päälinnalta, kun pienin kysyi, mitä me teemme. Mummo iloisesti totesi, että sehän on tämän linnan prinsessa. Charlotta teki heti näyttävät hoviniiauksen ja toivotti lapset uudestaan tervetulleeksi linnaan. Vierailijoissa oli sen jälkeen havaittavissa ujostelua ja punastelua. Toivottavasti jätimme yhtä lämpimät muistot, mitä meillekin kohtaamisesta jäi!

Suloisesti tuoksuva morsiuskimppu suunnittelijan tuoksuteltavana Kukkakauppa Pionin käsialaa