Koodinimi: Hallittu kaaos

Kuten Aurora edellisessä päivityksessä ehti mainita, täällä väsäillään kamalalla tohinalla pukuja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näiden lisäksi on tekeillä monenmoista muutakin pukuprojektia ihanille asiakkaillemme, joten kiire on taattu. Ompelen vuorotellen vähän kaikkea ja työt edistyvätkin aika mukavasti.

Oon ihmistyyppinä sellainen, että kaikki to do -listan asiat pitää laittaa ainakin jotenkin konkreettisesti alulle heti alussa. En siis yleensä tee alusta loppuun saakka orjallisesti tiettyä pukua, ja sitten vasta sitä toista. Kun työtahti on tiukka, on myös kivaa hypätä välillä toisesta puvusta toiseen, varsinkin jos tulee tehtyä paljon puuduttavia työvaiheita. Eikä se edes syö työtehoa, päinvastoin. Aivot pysyvät käynnissä kun vaihtaa välillä toiseen malliin, kankaisiin ja väreihin.

Lähipäivinä olen vuorotellut kahden puvun välillä. Yllä mainitsemani linnan juhlien puku on ihanasti laskeutuvaa silkkisatiinia, mitä on tosi mahtava työstää. Välillä laitan silkkisatiinit sivuun odottamaan ja vaihdan morsiusasiakkaani pukuun. Tällä hetkellä työstämäni hääpuku on aivan toisen henkinen kuin linnan juhlien puku: Dupionsilkkiä, tylliä, yläosana ylellisesti koristeltu korsetti. Tekstuurit, työtavat ja värit ovat niin erilaiset näiden kahden välillä, että tuntuu tosi piristävältä tehdä molempia rinta rinnan. Lienenkö jotenkin keskittymishäiriöinen? En kai. Ehkä enemmänkin sellainen multi tasking -mimmi. Näin ainakin yritän selitellä itselleni...

Kameran sijainnin kanssa on pieni logistinen ongelma, joten en saa tähän ihan sitä kuvamateriaalia mitä olisin halunnut. Pöh. Mutta pistetään sitten tällainen otos Auroran aikaisempaan tyllinriipimis -postaukseen liittyen. Tällainen siitä valkoisen puvun helmasta sitten muodostui. Ajattelin ukkospilviä kun tein tuota, ja mielestäni se välittyy aika hyvin. Kattavampaa kuvamateriaalia seuraa hieman myöhemmin.

Aika pehmoinen

Kiitos muuten kaikille kenkäiltaamme osallistuneille! Oli tosi hyvä tunnelma ja pari tuntia kului kuin siivillä. Illanvietossamme oli mukana monta meiltä jo puvun hankkinutta, jotka löysivät nyt myös pukuun täydellisesti sopivat kengät. Samalla oli hauska tutustua hieman paremmin asiakkaisiimme ja heidän hääsuunnitelmiinsa. Vaikka haastelemmekin aina ummet ja lammet pukuja katsellessa, sovitellessa ja suunnitellessa, jää sitä juteltavaa näemmä varastoonkin. Auroran kanssa ollaan kyllä aikamoisia räpättäjiä muutenkin, juttua riittää joskus vähän liikaakin.

Kenkäillassa pääsimme esittelemään valitsemiamme Rainbown uutuuksia ja olivatpa siellä nämäkin ihanat:

Bling!

Luonnossa vielä tuhat kertaa upeammat, olen myyty. Tai olin siis jo silloin kun vikisin niin kauan, että nuo otettiin meille. (No enkä edes joutunut hirveästi vikisemään, oon vaan kamalan dramaattinen.) Jalassa nuo näyttävät tosi linjakkailta, asennekengät. Näiden lisäksi meillä on uusina malleina erilaista matalaa, korkeaa, pitsistä, teräväkärkistä, you name it. Kaikki tietysti värjättäviä. Tulkaa sovittelemaan. Harmi, että jalkoja on vain kaksi :/

Kirjailijattaren kohtaaminen

Itsenäisyyspäivä lähenee kovaa vauhtia, ja samaa tahtia työpäivät pitenevät Revelationsilla. Tarkkaavainen lukija varmaan jo arvaakin, mihin tämä tarina on kääntymässä. Kyllä, meiltä on tulossa kaksi pukua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle linnaan. Toki moni onnellinen löysi putiikin puolelta rekkivalikoimasta pukuja Vanajanlinnan itsenäisyyspäivän juhliin, mutta nyt puhutaan niistä linnabileistä, joita voi telkkarin kautta seurata kotikatsomosta.

Ehdimme vain juuri ja juuri huokaista kuvaushässäkästä, pienestä muotinäytöksestä ja syksyn viimeisistä mittatilausmorsiuspuvuista, kun sitten posti kuljetti kutsut juhliin, ja meillä alkoi puhelin soida. Tämän takia olenkin yleensä budjetoinnut aikatauluumme marraskuun lähes tyhjäksi, koska itsenäisyyspäivä on sen verran kova juhla kaikkialla Suomessa - kuten pitääkin! - että parempi varautua jo etukäteen. Harva linnan juhlia seuraava kotikriitikko tietääkään, että kutsut tulevat noin 3-4 viikkoa ennen juhlaa, ja sen jälkeen seuraa aika paniikki, mistä löytäisi sopivan puvun. Ajatelkaapa, siinä on aika työ ehtiä löytää sopiva puku, osti sen sitten putiikista, fiksata sitä ompelijalla tai teettää suunnittelijalla.

Nyt ei kannata vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. En paljasta tässä tämän vuoden pukuja, keille nämä puvut ovat tulossa tai edes väriä. Sen vuoro on myöhemmin. Sen sijaan tehdään aikamatka vuoteen 2009. Kirjailija Sofi Oksanen on uskollinen, ihana asiakkaamme, ja yhteistyömme lähti juurikin Linnan juhlista liikkeelle, aikana, kun vielä työskentelimme toisen yrityksen, Belle Modesten, palveluksessa. Mutta koska siitä tämä kaunis, edelleen jatkuva suhteemme alkoi, ja teema kuitenkin liippaa näitä tiettyjä juhlia, niin kerrotaanpa miten kaikki oikein alkoi, ja kuinka puku suunniteltiin.

Kuva Lehtikuva

Olimme ihailleet Sofin tyyliä, persoonaa ja luonnollisesti hänen kirjallisia lahjojaan jo pitkään, ja olimme leikkineet välillä leikkiä nimeltä: jos saisit valita kenet hyvänsä, jolle tekisit puvun, kuka se olisi? Kas kummaa, päädyimme kummatkin yksimielisesti Sofiin. Äärimmäisen lahjakas, persoonallinen, ja kaiken kaikkiaan kiinnostava ihminen ja fiksu mimmi. Linnan juhliinhan vakikasvoina pääsee luonnollisesti kansanedustajat, sijoittuneet urheilijat ja tietyt kulttuuripalkinnot ansainneet - ja Sofi oli juuri voittanut Puhdistus -teoksellaan sopivan pystin. Myönnän, että sen verran allekirjoittaneessakin on stalkkerin vikaa, että olin havainnut kirjailijattaren laittaneen silloisen työpaikkani nettisivuillaan lempilinkkeihinsä ennen kuin WSOY pisti ne uusiksi. Tästä seurasi sitten yhteydenotto itse kirjailijattareen, joka lähti ilomielin tanssiinkutsuumme mukaan.

Suunnittelua nachojen ja Gin Tonicin voimalla.

Ensikohtaaminen sujuikin mainiosti. Violetti ja musta ovat olleet Sofin tavaramerkkejä jo kauan, joten emme halunneet lähteä linjalle, jota suurinpiirtein kaikki odottivat varmaksi. Sen sijaan pohdimme yhdessä jotain muuta, esittelimme ensi-ideoita ja olimme jo siinä vaiheessa ehtineet kartoittaa materiaalien saatavuutta, joten meillä oli myös näyttää konkreettisia värejä ja kankaita siinä vaiheessa. Täytyy sen verran hehkuttaa, että Sofi lähti aivan mahtavasti heittäytymään projektiin mukaan, antoi meille hyvin vapaat kädet.


Löysimme todella mahtavan, kauniisti hohtavan kaksipuoleisen silkkitaftin, joka ampui luovuuden välittömästi kierroksille. Toiselta puoleltaan hohtavaa hopeaa, toisella puolella syvää mustaa. (Onkin tainnut tulla sanottua, että inspiraatio on usein hyvin materiaalilähtöistä.) Oijoi, sitä oli ihana työstää, ja tahdoin välttämättä käyttää sitä siten, että kumpikin puoli tulisi näkymään. Sen seuraksi löysimme järkyttävän upeaa, paljettikirjailtua Solstissin ranskalaista pitsiä. Minua aina tökkii pitseissä liiallinen säännönmukaisuus ja toistuvuus. Siksi rakastankin noita ranskalaisia ihanuuksia, kun niissä mielenkiinto pysyy vielä toisellakin katsomalla.

Mirjamin hahmotteluja jo lähes valmiin puvun päälle

Joku joskus ihmetteli, miten kaksi ihmistä voi olla yhden, saman puvun suunnittelijana. Siihen on helppo ratkaisu. Vaikutamme jo arjessakin hyvin paljon toistemme ajatuksiin, työstämme yhdessä linjoja ja malleja, joten loppupeleissä olisi hyvin vaikea sanoa kumpi sen oikein suunnitteli, kun teemme yhteismalleja. Tässä kohtaa onkin aiheellista sanoa, että olen hyvin onnekas saadessani työskennellä Mirjamin kanssa. Kun ajatukset kohtaavat niin täysin, toinen lopettelee ensimmäisen lauseita ja ymmärtää jo puolesta sanasta, mistä on kyse, on hyvin helppo jakaa hyvinkin vaativia teemoja. Tässä puvussa puvun linja ja muoto on enemmän minun käsialaani, ja miehustan orgaaninen, jännittävä kuviointi taas on Mirjamia parhaimmillaan. Kenties olemme vielä joskus Suomen Victor & Rolf?

Tietyt linjat olivat jo ajatusleikistä lähtien olleet selviä: olkapäiden yli laskeutuvat olkaimet, kapea, hieman merenneitomainen linja ja turnyyrien aikakaudesta muistuttava takaosa, jossa olisi pyrstömäisesti koottua kangasta ja muuten selkeää linjaa rikkova muoto. Sofi innostui hopeanharmaasta teemastamme, ja löysi hiuksiinsa todella makoisat, hopearaidoitetut cyberlocksit. (Huumorielementtinä voin kertoa, että juutuin etusormistani malliksi saamaamme palaan sillä pelleillessäni. Varsinainen kiinalainen sormiansa!)

Kuva MTV3/ Lehtikuva

Vaikka kaksi ihmistä työstääkin samaa pukua, päivät venyivät siitä huolimatta hyvin pitkiksi, ja tässä kohtaa puolisoni suusta kuuluikin nyt jo huvittava lausahdus: "Olisi tosi kiva, jos sä tulisit joskus ihmisten aikoihin kotiin, ja ihmisten ajalla tarkoitan ennen puoltayötä." Pitkiä ne päivät olivat jo ennestään, hommaa olisi ollut vaikka muille jakaa, joten väkisin meni pikkutunneille. Totta puhuen, se ei kauheasti haitannut. Olen aina ollut enemmän yöihminen, ja aikaiset herätykset tuntuvat huomattavasti vastenmielisemmältä ajatukselta kuin ompelu kuun valossa.

Hopeanhohtoisen puvun lisäksi teimme myös Sofin puolisolle samasta silkistä liivin ja kravatin. Nämä ovat pieniä asioita, mutta arvostan kyllä kovasti sitä, kun pariskunta panostaa juhlaan ja siihen, miltä he näyttävät yhdessä. Pienet finessit, niissä se taika piilee!

Kuva:Matti Matikainen/ All Over Press Finland

 Nyt kun jälkikäteen miettii koko tätä aikaa, ja kuinka lapsellisen jännittyneitä olimme sekä Sofin reaktioista, mutta toki millaisen tuomion kotikriitikot, lehdet ja muu media puvulle antaa, vähän naurattaa. Kun kirjailijatar sitten näkyi töllöttimen ruudulla, suunnittelijoiden sohvalta karannut huuto kaukui varmaankin Forssaan asti, ja oli aika avata shamppanjapullo. Onhan se oikeasti todella mahtava nähdä omat kädenjälkensä hyvän tyypin päällä Suomen ykköstapahtumassa. Parasta on kuitenkin se, että kun tulee seuraava kysely  uudesta puvusta, tietää, että on tehnyt työnsä oikein.

Otimme kyllä tästä puvusta kaiken irti, ja miksi ei. Se oli täydellinen jymypotti. Se oli niin näyteikkunassa kuin häämessuillakin ihmisten ihasteltavana, ja useampi lehti teki siitä juttua. Varsinkin kun oli näin paljon pieniä yksityiskohtia ja leikkauksia, joita näki vasta läheltä. Kirjailijatar itse suhtautui näihin kuvoihin myös hyvin myötämielisesti, antoi meidän ulkoiluttaa hyvin palvellutta pukuaan suosiolla. Tässä vielä Hämeen Sanomien versio. ja nelosen haastattelussa vielä kirjailijattaren omasanainen versio.

Nyt pari viikkoa ollaan kuin riivatut työmuurahaiset, ja sitten voimmekin jo näyttää, mitä tällä kertaa on luvassa. Sofi Oksanen muuten poikkeaa kiertueellaan Hämeenlinnaan 22.11. ja luvassa on Suomalaisessa kirjakaupassa kirjailijakohtaamista, sekä klo 18.00 Puhdistus-elokuvan erikoisnäytös.

Kettukevennys ja viikon kuulumiset

Toisinaan sitä keksii aika hullunkurisiakin ideoita. Sitä mietin tänään, tehdessäni viimeisen osasen niihin kahteen pukuun, joista täälläkin on jo puhuttu. Juu, kyseessä ovat ne tylliset kaksoset, musta ja valkoinen. Mutta tämänpäiväisen keitokseni ainekset olivatkin vallan erikoiset: kirpputorilta hankkimani kaulaliina, villapusero, kaksi slipoveria ja muutama väriliemi! :D Kuulostaa aika kähmäiseltä, mutta odottakaahan kun näette, efekti on aika kiva. Plussaa siitä, että pääsee käyttämään kierrätysmateriaaleja. Päivän aikaansaannokseni makaa pyyhkeiden päällä kuivumassa, joten kuvaa saatte odottaa tovin. Sen sijaan, ottakaa tästä vaikka yksi söpö kettu.

Aurora linkkasi tämän mulle aamulla ja tallensin söpöjen eläinten kansioon. Ei siis kuvakrediittejä!

Tämän sunnuntain päivitykseni taitaa kiteytyä tuohon yllä olevaan kuvaan: Ei liity mihinkään. Olen suihkinut pää kolmantena jalkana ja tehnyt aivan hirveästi kaikkea, mutta en oikeastaan mitään sellaista, mistä saisi tyylipuhtaan blogipostauksen. Yritän siis harhauttaa teitä söpöillä eläimillä, hähhää.

Hieman hehkutusta ansaitsee myös uusi asiakkaani, joka on aivan mahtava! Helsinkiläinen Laura tulee ensi viikolla mallipalaveriin katsomaan luonnoksia, joita olen hänelle piirtänyt. Eilen niitä tussailin puhtaaksi ja pakko sanoa, että rakkaasta aihepiiristä on helppo suunnitella. Laura tahtoo jotain hieman erikoisempaa (vää, miten loppuunkulutettu sana) ja päätyi meille alunperin ihastuttuaan pitsiseen Minea -pukuuni. Katsotaan, mihin suuntaan pukuideat lähtevät mallipalaverimme jälkeen. Tästä puvusta ja sen syntyprosessista varmaan kirjoittelen myöhemminkin, sen verran olen innostunut. Ihanat asiakkaat, kiitos että saan työskennellä teidän kanssanne <3

Nyt kun ilmat ovat kalsat ja jotain räntää muistuttavaakin taivaalta tipahtelee, niin muistutetaanpa. Meiltä saa mun Kakkua kaikille -malliston nimellä kulkevia uniikkikorvaläppiä. Valmiina on kaikennäköisiä ja -värisiä, ja lisää syntyy tasaisella tahdilla. Läppien ompeluun ja koristeluun on käytetty paljon rakkautta ja käsityötä, ja materiaalit ovat ihania. Puuvillasametti, pehmeä villakangas, silkki...

Jokaiselle jotakin

Kuvan läpät ovat kaikki jo myyty, mutta paljon muita löytyy liikkeestämme, hinnat 40-45 euroa. Omia suosikkejani ovat nuo kuvalliset, joissa seikkailevat hienostuneet kiiltokuvien naiset. Kaikissa on myös säätömahdollisuus ja läppien sisäpinta on lämmittävää samettia tai villakangasta. Arjen luksusta!

Miten tämä tuote syntyi? Muutaman vuoden ajan olen näitä tehny ja pakko sanoa, että muistikuva ei ole ihan tuorein. Tahdoin ottaa arkisen käyttöesineen ja tehdä siitä kauniin version, jotain hyvää mieltä synkeään päivään tuottavaa. Näin syntyi Kakkua kaikille -mallisto, joka on saanut nimensä Marie Antoinetten "Let them eat cake!" -lausahduksesta. Lausahdus itsessään lienee pelkkää fiktiota, mutta sopii malliston hyväntuuliseen henkeen kuin nenä korvaläpät päähän.

No niin. Pää takaisin kolmanneksi jalaksi ja tuonne suuntaan, hep! Nähdään!

Strike a pose!

Harvat asiat saavat mut yhtä innostuneiksi kuin kuvaukset ja niiden suunnittelu. Viime maanantaina olinkin aivan onneni kukkuloilla, kun vietimme toiminnantäytteisen päivän valokuvaaja Mikaela Löfrothin luona uniikkipukujemme ikuistamisen merkeissä.

Lopputulokseen, eli valmiiseen kuvaan tarvitaan aika järjettömästi vaivannäköä ja työpanosta monelta ihmiseltä. Tässä suhteessa olemme todella onnekkaita, olemme näet onnistuneet löytämään mahtavan joukon lahjakkaita tyyppejä yhteen hiileen puhaltamaan. Dream teamiksi leikkisästi kutsumani joukkio oli maanantaina aivan nimensä veroinen, ja olen vieläkin äimistynyt siitä ammattimaisesta tehokkuudesta, jolla ehostettiin malli ja kuvattiin puoli tusinaa asukokonaisuutta ennätysajassa, laadusta tinkimättä.

Studio Mikaela Löfroth on tuttu jo monien kuviemme takaa ja aina olemme yhtä mykistyneitä siitä, miten Mikaela saa loihdittua kuviin niin taianomaisen ilmapiirin. Mallina toimi upea Kati Kokkonen, josta Aurora on ehtinyt hieman jo kirjoittaakin Miss Globe Finlandiin liittyen. Katin hehkuvansävyiseen ihoon tuntuu sopivan väri kuin väri. Onni meille, sillä pukukattauksemme oli sekä väreiltään että malleiltaan hyvin monimuotoinen.

Mikaelan harjoittelija väkästeli alaosille kätevän pirkka-rekin

Mikaelan studio on jo jonkin aikaa sijainnut uudessa osoitteessaan Hämeenlinnan perinteikkäässä Wetterhoffin talossa, ja puitteet ovat kutkuttavat. Kaariholvia, ikkunasyvennyksiä, ruudullista lattiaa. Studiokuvaukset eivät aina tarkoita ainoastaan kankaan edessä poseerausta. Ulkona vihmoi vettä ja tuuli tuiversi lehtiä puista, mutta sisätiloissa meillä oli tunnelma katossa. Kahdelta aloitimme kuvaamisen, valmiita olimme joskus puoli kuuden maissa, ellen aivan väärin muista. Välissä oli piristävä salaattilounaskin saman rakennuksen idyllisessä Cafe Hoffissa. Kaikki sujui siis kuin rasvattu.

Mikaela työn touhussa

Lahjakas valokuvaaja, kauniit puvut ja säkenöivä malli. Tälläkään combolla ei pitkälle pötkitä ilman ammattilaisia hiuksien ja meikin takana. Näyttävän kampauksen luoja on Hannu Viitala, jonka kanssa olemme ehtineet tehdä yhteistyötä hieman toisella osa-alueella: Hannu on myös törkeän taitava modisti. Tovin olimme jo kypsytelleet kuvausajatuksia, ja kun aikataulut kohtasivat, niin voilá! Katin tummanpuhuvan meikin taasen teki Tiina Lamberg. Eksoottisen tumman, ruskeasilmäisen Katin tyylistä sai tehtyä erittäin dramaattisen, ilman että malli muistuttaa, noh, goottia. No offense, gootit.

Hedelmällisen yhteistyön tunnistaa ainakin mun mielestä siitä, että kaikki tekevät oman, itsenäisen suorituksen saman kehyksen sisällä. Kuulostaa kummalliselta jaarittelulta, mutta avataanpa käytännön esimerkillä. Tämä tyrmäävä kuvausmeikki ja -kampaus syntyi niin, että näytimme kuvat puvuista ja mallista, ja sitten heittelimme hieman avainsanoja ilmaan puolin ja toisin. Hannu ja Tiina pitivät myös toisiaan ajan tasalla ajatuksistaan, jolloin tyylistä tuli yhtenevä. Toisin kuin joskus siis oletetaan, me emme marssi meikkaajien ja kampaajien luokse valmiiden suunnitelmien kanssa. Ammattilaiset tehkööt taikojaan ilman niskaan hönkimistä. Ainoa hönkimiseen liittyvä asia oli se ihastuksen huokaus, mikä meistä pääsi kun näimme tyylin kokonaisuudessaan, pukuineen kaikkineen. Toimii.

Asettel. Laittel. Nypeltel.

Hannu päivysti lakkapurkin kanssa aivan haukkana koko kuvausten ajan!

Kuvaustilanteessa pääosassa on malli ja valokuvaaja, mutta emme mekään ole studiolla vain tyhjää toimittamassa. Puemme, riisumme, asustamme, asettelemme. Välillä annamme muutaman neuvon esimerkiksi siitä, mikä kuvakulma on meidän mielestämme puvusta kaunein, tai minkä yksityiskohdan soisimme näkyvän paremminkin. Asukokonaisuuden mukaan ohjeistamme mallia siitä, minkätyylisesti poseerata. Herkkä, vakava, hymyilevä? Onhan siinä sitä hommaa.

Suunnittelija kulisseissa. Tarkkaavaiset lukijat tunnistavat Katin kisapuvun!

...Ja voi sitä nyppimistä. Korsetin nyörejä asetellaan, helmoja suoristellaan. Hannu käy suihkauttamassa lakkaa tai laittelemassa pinnejä joka toinen minuutti. Nypel, nypel. Mutta valmiissa kuvassa se harmittaa, jos helmassa on mutru tai sauma on vinossa. Siksipä iso osa meidän dokumentaarisista pokkariotoksista näyttää aikalailla tältä:

Medeia ja olkapääkoristeen asettelua rillit huurussa

Itse olin kyllä niin väsähtänyt kaikkien valmisteluiden, valvomisen ja viimeisten koristeluiden ompeluiden takia, että Aurora oli aivan korvaamaton. Mä taisin tuijottaa aika paljon tyhjyyteen pitkät päälle "hyvältä näyttää" -mentaliteetilla, mutta Auroran valppaampi silmä huomasi kaikki pienet epäkohdat ja ties mitkä. Samoin joitain logistisia kysymyksiä en olisi ehkä puutuneilla aivoillani osannut puntaroida. Onneksi meitä on kaksi.

Aika eteeristä

Lopuksi vielä yksi valmis kuva maistiaisiksi. Ihana tunnelma! Lisää saatte pikkuhiljaa, hyvä kun itsekään maltamme odottaa kaikkia otoksia... Kiitos ja halaus vielä kaikille kuvauksiin tavalla tai toisella osallistuneille rautaisille ammattilaisille. Tällaisista päivistä saa paljon lisävirtaa ja ideoita taas uusiin seikkailuihin. Otetaanhan uusiksi! <3