Revelations

Revelations

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lehtikuvista monen mutkan kautta catwalkille

Onpahan ollut taas pyöritystä. Syksy on tuonut ruskan kellanpunertavien sävyjen mukana myös uudet häälehtien numerot. (hah, olipa taas kielikuva!) Järjestys on jo tuttu aiemmilta vuosilta. Ensin Kusti polkee putiikkiin Häät! -lehden, ja kun sen parissa on kahvitauot fiilistelty parin päivän ajan, luukusta kolahtaa muhkea Häät ja juhlat -lehti. Ihanaa päästä tunnelmoimaan niiden parissa!

Tällä kertaa luvassa oli niin ennakoitua odotusta kuin täysin yllätyksellisiäkin kohokohtia. Häät ja juhlat -lehti oli pyytänyt meiltä jo kesällä jotakin kivaa lainaan morsiuspukukuvauksia varten, ja postiin lähtikin valikoituja herkkuja sisältävä paketti. Sen verran matkan varrella on kuitenkin opittu, ettei huudeltu koko maailmalle ja hehkuteltu ennen aikojaan. Aina kaikki kyselty ja toivottu ei pääsekään lehtien sivuille, mutta tällä kertaa odotukset palkittiin.
 
Grace Häät ja juhlat -lehdessä

Mirjamin suunnittelema tyllihelmainen Grace puku oli päätynyt kaksiinkin kuviin. Ensin maalaisromanttisesti kuvattuihin morsiuspukukuviin, ja sen lisäksi sai kunnian olla dramaattinen daami miesten pukukavalkadissa. Jälkimmäiset oli kuvattu mukavan art deco fiiliksillä Great Gatsby -leffan henkeen. Kietaistava yläosa oli näissä vaihdettu turkiskeeppiin ja kimaltavin kivin ja helmin kirjottuun hartiahuiviin. Asusteita muuttamalla koko tunnelma muuttuu aivan erilaiseksi. Tykkään!

Sama puku herraseurassa. Kyllä puku vaan tekee miehen!

Häät! -lehti sen sijaan yllätti meidät tekemällä sivun jutun suomalaisesta hääpukudesignista, jonka kuvituksena oli monta tuttua nimeä: Waste Away by Jenny Nilsson, Pukuni ja tietenkin Revelations kahdella mahtavalla kuvalla. Olen onnellinen ja ylpeä meidän kotimaisista taitureista. Täällä on monta osaajaa, joilla on huikeita näkemyksiä, ja vasta nyt saadaan nimiä kunnolla esiin. Hyvä me!

Häät -lehdessä tuplasti Revelationsia ja yksi Pukunin pitsi-ihanuus!


Reipas koululainen


Olen muutaman viikon aikana joutunut pitämään putiikkia kiinni keskellä viikkoa, ja ovessa on ollut lappua koulutuspäivistä. Onpa niitä hitsin usein? Voi herätä myös kysymys siitä, mitä kumman koulupäiviä nämä nyt oikein ovat. Allekirjoittanut opiskelee siis oppisopimuksella omassa yrityksessään tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa. Kyllä vain, se on täysin mahdollista. Kontaktipäiviä on suurinpiirtein kerran kuussa, välillä parin kuukauden välein, ja tällöin on tullut uutta tietoa niin hurjasti, että lamppu on suorastaan säkenöinnyt pääni päällä pienen omakotitalon talvisähkötuotannon verran. En olisi odottanut, että aikuiskoulutus voi olla näin antoisaa!

Ahkeraa muistiinpistämistä. Nyt ei haaveilla!

Olin kakarana aikalailla keskiverto koulussa, joka ei ihan niin innokkaasti jaksanut keskittyä opetettavaan asiaan, ja tuijottelin haaveksivasti johonkin kaukaisuuteen. Poikkeuksena kuvaamataidon tunnit, jolloin kynät sauhusivat ja sivellin pyörähteli kankaalla niin ahkerasti, etten olisi sieltä lähtenyt kulumallakaan. Tosin historian tunneilla innostuin myös niin, että saatoin olla äärimmäisen rasittavan pikkuvanha tuntiessani koko Kreikan mytologian jumalhahmojen sukutaulut ulkoa ja muistaessani myös korjata opettajan tekemiä asiavirheitä. Kummankaan puolen inspiroivuus ei ole edelleenkään kadonnut mihinkään, mutta järkeä on tullut sen verran, että nykyään maltan pitää suuni kiinni ilmeistenkin asiavirheiden kohdalla, enkä muista enää jumalolentojen sukutauluja ilman kirjallista apua.

Liisa Sounion brändäysluennolla oli porukkaa kuin pipoa.

 Tässä kohtaa on tunnustettava kenties hitusen yllättävä seikka. Olin siihen aikaan aivan karmean huono käsityöihminen. Onnistuimme äidin kanssa yhdessä saamaan aikaiseksi käsityötunneilla kenties kuusivarpaiselle jalalle tarkoitetun villasukan, ja vihasin tunteja yli kaiken. Syypää tähän oli neulontahimoinen opettaja, ja meikäläinen ei tule toimeen puikkojen kanssa sitten lainkaan. Sen sijaan aina kun pääsi ompelukoneelle, kaikki oli taas hyvin, punainen lanka palasi kuvioihin ja hommat alkoivat sujua.


Hyväntekeväisyysnäytöksen kaunottaret


Viime viikolla Parolan Lions Clubin naiset järjestivät Wetterhoffin vanhassa kutomossa hyväntekeväisyysmuotinäytöksen, jonka tuotto meni nivelluokan lasten hyväksi.  Mukana oli myös Heikkilä, Elmo Sport, Instrumentarium Turenki, Silverlux korut ja kattauksen huipensi Revelationsin juhla- ja morsiuspuvut. Viime vuotiseen verrattuna väkeä oli todella vähän, ja kun tuotto oli menossa hyvään tarkoitukseen, tietenkin se harmitti.

Nuorimmat mallit eivät vielä päässeet catwalkille...

Ainakin annoimme kunnon shown katsojille, ja olen jälleen hurjan ylpeä mallitytöistämme. Ylitätte itsenne kerta toisensa jälkeen! Juontajana olen hieman mikkikammoinen, ja pelkään aina ääneni värisevän jännityksestä tai sanottavan unohtuvan kesken lauseen. Kokemus taitaa olla erinomainen lääke ramppikuumeellekin. Sain kerrankin relattua mikki käpälässäni, eikä paperista tarvinnut katsoa lunttausta lainkaan. Päälimmäiseksi tunnelmaksi jäi hyvä fiilis, ja näissä tunnelmissa päästään tämän viikon pariin.

Huomatkaa, olen hommannut vihdoin ja viimein älypuhelimen. Sen mukana kuviin astui myös instagram, joten saat nyt kärsiä seurauksista. Hii, uusi lelu!

Sisaruskolmikko vauhdissa! Kahdelle on jo morsiuspuvut tehty, yksi vielä jäljellä... ;)

Morsiuspuvut kruunasivat illan. Mustavalkoisuus oli illan teema.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Dark Sarah behind the scenes

"Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt"

Viheltelin kaikille tuttua sävelmää, kun kuvausryhmä oli saanut kantamukset kasaan ja tunkeuduimme Aulangon puistometsän syvyyksiin. Tiedossa oli metalli- ja elokuvamusiikkia yhdistävän Dark Sarahin promokuvaukset, joten luvassa oli hieman erilaista meininkiä kuin perinteisempi hääpukusetti. Mitä yllättymiseen tulee, sitä saattoi bongailla huvittuneena vastaantörmäävien ulkoilijoiden kasvoilta.

Itse puvun suunnittelupuolesta sanoinkin jo viime viikolla sanasen, tämä teksti olkoot omistettu itse kuvauksille. Jos olet koskaan pohtinut, miten muodin ammattikuvaukset tehdään, tässä on oiva poikkileikkaus kulisseista. En ole pitkään aikaan päässyt itse vastaavaan toimintaan mukaan, kun Mirjam on innokkaana typynä ollut käpälä ojossa hoitamassa tätä puolta, kun jonkun (lue: minun) on pitänyt pitää putiikkia auki. No, ovet valitettavasti olivat tämän vuoksi nyt kiinni, mutta tämän retkueen ja tavaran kuljettamiseen tarvittiin muitakin käsipareja kuin omani, joten kortillinen ihminen ja itse menopeli olivat tarpeen.

Tässä vaiheessa oli viety jo toinen valoteline autolle. Kuva Luiza Lehtinen
Suunnittelija ja assari Iina-Alisa Dark Sarahin kimpussa. Kuva Luiza lehtinen

Ennakkovalmisteluita 

 

Ulkona tapahtuvien kuvausten yksi suurista kompastuskivistä ja täysin ennakoimattomissa oleva haittatekijä voi olla sää. Hermostuneena vilkuilin päivämäärän lähestyessä taivaalle ja kyttäsin lämpömittaria. Ilmojenhaltia oli kuitenkin meille suosiollinen ja saimme mukavan tyynen ja yllättävän lämpimän syyssään, mikä on enemmän kuin ilahduttava asia silloin kun malli hilluu tuntikausia hihattomassa vaatteessa. Kaikkia oli ohjeistettu pukeutumaan lämpimästi, koska oli tarkoitus käydä useampi, toisistaan kunnon kävelymatkan päässä oleva lokaatio läpi, ja vilu saattaisi tulla ihan hihojenkin kanssa.

Paikat olimme käyneet taitavan luottonaiseni, valokuvaajavelho Mikaela Löfrothin kanssa jo aiemmin läpi. Silloin tosin hämärtyvässä illassa koiraani lenkittäen, huvin ja hyödyn yhdistäen. Miten mahtavaa, että löytyy näin upeita paikkoja aivan läheltä omia kulmia!

Autossa koirankarvat hyökkäsivät kiinni, ja teippiharjalle oli tarvetta. Kuva Luiza Lehtinen
Helmojen asettelua ja kameran säätöjä. Kuva Luiza Lehtinen
Mikaela kuvaa, Aurora tarkkailee puvun käyttäytymistä. Kuva Luiza Lehtinen
Mallimme, itse Dark Sarah - tuttavallisemmin sopraano Heidi oli myös valmistautunut urakkaan paksulla toppatakilla ja kumisaappailla. Et varmaan olisi arvannut kuvista, mitä puvun alta löytyykään! Olimme arvioinneet urakassa menevän vähintään neljä, kenties viisi tuntia, joten mukaan varattiin myös eväitä sekä termospulloja täynnä kaakaota, teetä ja kuuma mehua. Tulivat muuten tarpeeseen. Kaikki väsyvät rämpimiseen, poseeraukseen ja tavaroiden kanteluun ennen pitkään. Tauko, ja eväsretki piristävät kaikkia.

Mikään tällainen reissu ei myöskään toimi ilman apukäsiä, joten käytän tilaisuutta vielä kiittääkseni mahtavia avustajiamme: artenomiksi HAMKilla opiskelevaa Iina-Alisa Wahlia ja kakkoskuvaajaamme Luiza Lehtistä, jotka jaksoivat roudata kanssamme valoja, akkulaatikoita ja ties mitä muuta rompetta mukana olikaan.  Kuljimme laukut täynnä hiusharjoja, teippejä, siimoja, lakkaa, saksia, neuloja, vaateharjoja, jatka listaa mielikuvituksesi mukaan. Kaikki kuvat ovatkin Luizan taitavista käsistä. Vai pitäisikö sanoa kamerasta?

Under the black veil. Kuva Luiza Lehtinen
Iina-Alisa valmiina kulisseissa. Kuva Luiza Lehtinen
Raparperin lehden alla ei asukaan sammakko, vaan kuvaaja! Kuva Luiza Lehtinen

 

Tiimi liikkeellä


Sama kuvauspaikka ei tyydytä kovin pitkälle, ja antaa hyvin rajatun mahdollisuuden variointiin. Tämän takia mestoja oli käyty jo ennakolta läpi, mutta siitä huolimatta pidimme silmät auki sopivan inspiroivan paikan tarjoutuessa vastaan. Aloitimme tunnelmallisesta vesaikosta, johon aurinko kuulsi kauniisti kellastuvien lehtien läpi, josta jatkoimme puron viereiseen notkelmaan, jossa oli raparperinkaltaisia suuria, osaksi kuolleita lehtiä. Aivan mahtavaa taustamatskua hahmolle, jonka on tarkoituskin olla petoksen, kostohalun ja murhanhimon sumentama tapaus. Hienoa symboliikkaa!

Tasapaino pysyy! Kuva Luiza Lehtinen
Nauravainen kuvaaja mättäällä. Kuva Luiza Lehtinen

Tästä päästiin roudaamaan kamat syvemmälle metsän uumeniin. Tällä kertaa kuvioihin astui myös tumma, luumunvärinen villaviitta isolla hupulla. Kas, pitäähän sitä vähän punahilkkaillakin välillä. Syvyys ja lintuperspektiivi ovat tärkeitä tehokeinoja kuvan kanssa, joten koko porukka sai kiipeillä urakalla. Ensin Mikaela isoille kivilohkareille kameransa kanssa, myöhemmin bongasimme todella makean kaatuneen puunrungon jyrkässä rinteessä. Arvaatko jo? Sinne piti päästä.

Yleishärdelliä rinteessä. Kuva Luiza Lehtinen
Mikaela hakee kuvauspaikkaa. Kuva Luiza Lehtinen
Kaikkialle sitä tuleekin mentyä. Kuva Luiza Lehtinen
Lenkkeilijöiden ilmeet olivat varsin mainiota heidän tavoittaessaan ryhmämme koikkaloimassa rinteessä, Heidin tasapainoilemassa sifonkihelmansa ja kumisaappaidensa kanssa liukkaan puunrungon päällä ja meidät muut tukemassa salamaa kuin Iwojiman sotilaat lippua toisessa maailmansodassa.

Heidi jaksoi reippaasti myös heittäytyä ja eläytyä roolihahmoonsa, ja oli upea katsella aurinkoisen neitokaisen muutosta kohtalokkaaksi kostonhengettäreksi. Välillä käytiin Once Upon a Time -telkkasarjan tapaan hieman nyrjähtäneessä satumaailmassa mallimme maatessa takapuoli märkänä rahkasammalmättäällä kiiltävänpunainen omena kädessään. Onneksi aiheesta on nyt kuvamateriaalia, ja fiiliksiin voi palata niiden avulla uudemman kerran. Hiki otsalla, kiikkerät jalansijat ja  pieni epämukavuus palkittiinkin sitten aivan upeilla kuvilla.

Otsatukka kuntoon. Kuva Luiza Lehtinen
Kuvaajakin saa jumpata. Kuva Luiza Lehtinen
Tilanteen tarkastelua. Onhan helma ja tukka hyvin? Kuva Luiza Lehtinen
Hei, joku on kuollut tänne! Ei sentään, hiussuortuvien asettelu on tarkkaa puuhaa. Kuva Luiza Lehtinen

 

Unelman toteutus


Omaa sydäntä lämmitti pitkään unelmissa pitkään häilynyt toive saada kuvatuksi puku, jossa on useiden metrien laahus kiemurtelemassa maan povea myöten. Tällaiseen elokuvalliseen teemaan ajatus sopi paremmin kuin hyvin, joten toteutettavahan se oli. Kun pääsin purkamaan pitkää laahusta sen kuljetusputkelta ja asettelin sitä pukuun, Heidi mainitsikin silmieni tuikkivan. Vähemmästäkin, unelmatiimi ja pitkäaikainen haaveilu alkoi saada muotoaan, oikeasti toteutuisi!

Toinen vuosien unelma oli myös kuvata jotain Aulangon näkötornissa. Jyhkeät kiviset seinät, upeat pikkuruutuiset lasi-ikkunat ja punavalkoiset lattialaatat ovat olleet aina minusta kivan dramaattinen tausta jollekin sopivalle, ja se oikea juttu oli juurikin nyt.

Nauratti kuunnella tornissa kiipeävien turistien supinaa siitä, mitä täällä olikaan tekeillä? Kenties elokuva, teatterin promojuttu, mitä? Sitä ei kukaan tosin meiltä suoraan kysynyt. Hei, saa kysyä. Ei kukaan loukkaannu tai häiriinny, vaikka tyydyttäisitkin uteliaisuutesi. Meillä oli ihana kuvauspäivä, kaikki nauttivat olostaan, vaikka raskasta olikin, ja mitä olen nähnyt valmiiden kuvien vedoksia, saimme aikaiseksi jotain taianomaista. Tätä lisää!

Asettelua, ojentelua ja lisää asettelua. Kuva Luiza Lehtinen

Dark Sarah vauhdissa. Kuva Luiza Lehtinen

Tyytyväinen unelmantoteuttaja. Hyvin sujuu! Kuva Luiza Lehtinen

Pörröisä "Esmeraldamme". Kuva Luiza Lehtinen
Sokerina pohjalla kymmenen metrin laahus. Aika herkkua on luvassa, eikö?




maanantai 14. lokakuuta 2013

Vilkaisuja kahteen jännäprojektiin

Viikonloppuna oli I Love Me -messut Helsingissä, joista itse jäin paitsi. Pidin nimittäin "oman uuden elämäni" -tupaantuliaiset täysin uusitussa kodissani. Ihania ihmisiä, hyvä fiilis, ja nyt on taas hyvä motivoitua töiden pariin. Enköhän jaa sisustukseni suuret riemuvoitot vielä myöhemmin syksyn aikana. Revelations oli esillä messukeskuksen suurissa saleissa poissaolostani huolimatta. Kiva, ettei aina tarvitse olla fyysisesti itse läsnä.

Hiusmuotoilija Kati Suokas oli osallistumassa morsiuskampauskisaan messuilla, kyseli jo etukäteen voisimmeko tehdä uudemman kerran yhteistyötä. Aiempi keissihän oli Mirjamin Gaia-puvun laina Glohairin mainoskuviin, josta nykykoululainen kirjoitteli jo aiemmin. Työrajojen rikkominen aina mukavaa, ja erilaiset yhteistyökuviot piristävät kummasti arkea ja saavat aivonystyrät kipunoimaan uusista ajatuksista ja mahdollisuuksista. Tietenkin olin mukana!

Pitsiriekaleita, kristalleja ja ketjuja - juuri se kaivattu juttu!

Kellarin uumenissa - siis kaiken luovan tilamme syvistä syövereistämme - kaivautui meikäläisen Eden-puku, joka on jo hetken ollut valmiina, mutta en ole ollut täysin tyytyväinen siihen, joten sitä ei oltu vielä kuvattu. Miksen ole tyytyväinen? Jotain siitä puuttui, mutten ollut oikein vielä keksinyt, mikä se jokin olisi. Kati tullessa käymään ihanaisen mallinsa kanssa, jotain naksahti päässä ja ta-daa! Puuttuvat palaset sujahtivat oikeille kohdilleen, ja blokki raksahti rikki. Onneksi aikaa oli sen verran, että ehdin työstämään puvun korsettiin sopivasti kimaltavia kristalleja ja hieman minua nyt niin innostavaa patinoituneeksi käsiteltyä hopeaketjua. Joskus inspiraatio voi yllättää näinkin päin!

Entäpä malli sitten? Korsetin huurteinen vaaleanpunainen sävy sopi hänelle aivan täydellisesti, sekä myös Katin hiustenvärjäysajatuksiin. Latvoihin tuli hieman tummempaa vaaleanpunaista, joka erottuisi muuten vaaleista hiuksista kauniisti. Kampaajamestarimme oli nähnyt sopivan tytön kahvilassa, käynyt kysymässä lähtisikö hän mukaan ja malleilemaan, ja loppu onkin historiaa. Heh, teen itse täsmälleen samaa, joten älä ylläty, jos outo suunnittelija nappaa hihasta ja kyselee kameran eteen.

Nordic Hair Cupin morsiuskampausten 4. sija. Onnea Kati!

Olen pitkään myös hinkunut vähän keijumaista mallia johonkin omiin kuvauksiimme ja tässä sellainen nyt seisoskeli suoraan edessäni. Teki mieli vielä napata neitokaisen korvankärjistä kiinni ja venyttää niitä, kunnes päässä sojottaisi hienot suippokärkiset muodot. Iih, ihanat haltiakasvot! Saatan olla nyt vähän innoissani, ja voipi olla, että näitä kasvoja nähdään vielä jossain muuallakin meidän pukujen kanssa.

Dark Sarahin uudet kujeet


Hiusmallitohkuilujen lisäksi kiirettä piti valmistautua Dark Sarahin uusiin promokuviin. Tästä metalli- ja elokuvamusiikkia yhdistävästä yhtyeestä, ja heidän upeaäänisestä solististaan olemme kirjoittaneet myös aiemmin. Tällä kertaa lähti houkuttamaan syksyn haalistuva vihreys ja sen kanssa mahtavan kontrastin tekevä punainen väri. Varastossa sattui sopivasti olemaan hyvää, hieman viininpunaiseen taittuvaa sifonkia, joten niitä hetken hypisteltyäni pää lähti jo omille teilleen.


Working on it. Puku alkaa saada vähitellen muotoaan.

Toiveena oli jotain laskeutuvaa, korsettiyläosa ja kenties jotain solkia miehustaan, sekä aika selkeä yleisilme. Aika kattavat toiveet, eikö? Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että sain varsin vapaat kädet, ja oh boy, kylläpä nautinkin siitä vapaudesta pitkästä aikaa. Joskus vuonna kivi ja kilpi hamsteroin eräältä kirpputorilta oletettavasti jonkun suutarin vanhan solkivaraston naurettavaan pilkkahintaan. Niitä olen sitten pienen ikuisuuden kuljetellut mukanani, ja välillä niistä on löytynyt sopivia johonkin projekteihin. Näin kävi nytkin. Täydelliset kappaleet vain odottamassa omaa vuoroaan. Suunnittelija saattoi hihkaista onnesta näillä kieppeillä.

Pitkän vaalean hääpukukauden jälkeen oli äärettömän mukava päästä työstämään taas värejä. Pientä jännityselementtiä mukaan toi se, ettei meillä ollut mitään mahdollisuutta päästä sovittamaan pukua ennen kuvauksia. Otin asian aika lunkisti, päätin leikata helman vasta, kun se olisi laulajan päällä, ja olkainten pituuden kohdalla täytyi myös miettiä improvisaatiomahdollisuuksia. Onneksi Heidille oli tehty jo vuosien ajan pukuja, mitat ovat pysyneet aikalailla samoina, ja no, mitä voin sanoa? Olen ammattilainen, ei tämä ole ongelma, kun tietää, mitä tekee.

Valmista tuli! Pienoinen sneak peek ensi viikon juttuun.

Kuvaukset olivat sellainen seikkailu, että se vaatii ilman muuta oman tilansa, joten ensi viikolla voit valmistautua lukemaan ja katsomaan kuvin, mitä tapahtuu kuvausten kulisseissa. Nyt ei nimittäin oltu studiossa, vaan rämmittiin Aulangon puistometsän siimeksissä. '

Psst, liity lukijaksi, ja pysy jatkossakin kärryillä. 



tiistai 8. lokakuuta 2013

Pelottava putiikki pimeässä

Viime viikolla kerroinkin tulevasta Pimeän kaupan illasta. Mainio idea, ja ilolla pystyteltiin alusasusuunnittelija Tyra Thermanin kanssa Revelationsille shop-in-shop tyyliin Tyran pop up. Hämäläiset lähtivät liikkeelle kunnolla oikeastaan vasta auringon laskettua. Näinkö täällä on vähän Twilight-henkeä ihmisissä? (Nauran mielessäni alkuperäiselle kirjoitusvihreelleni hämäräisistä. Sopi ainakin tähän väliin!)

"Näistä mieskin huomaisi, että on ostanut uudet!" - Erään asiakkaan kommentti Tyra Thermanin paljettipöksyistä.

Tyran bambua ja tenceliä sisältävät alusasut ihastuttivat useita illan aikana, ja sovituskopin verho heilahteli tiuhaan. Mukavuutta ja käytännönläheisyyttä henkivä mallisto tuntui niin kovin, kovin mukavalta jo sormiin, että oikein harmittaa, ettei itsellä ollut mahdollisuutta ja aikaa testailla niitä. Kehuja sovituskopista irtosi sen verran, että olisi kannattanut. No, ensi kerralla. Pidimme nimittäin illasta niin paljon, että yksissä tuumin sovittiin, että tehdään vastaavanlainen pyrähdys uudemman kerran ennen joulua. Kyllä, tämä on ihan suora vinkki pukinkonttia ajatellen.

Tyra toi mukanaan myös aivan hillittömän hienoja origami-pantoja, joista moni katosi pimeän illan myötä usean asiakkaan kotiin. Ihania värejä, ja näillä on todella helppo saada simppeliinkin pukuun juhlan tuntua, eikä vaadi edes kampaajakäyntiä. Sopii ainakin allekirjoittaneen tyyliin, värin kun osaisi vielä valita. Näitä löytyy nyt Revelationsin valikoimasta jonkin aikaa. Suosittelen ripeyttä tassuihin, tänäänkin pari kankaan taitteluiden mestariteosta löysi uuden kodin.

Tyra Thermanin Origami-pantoja pimeiden pukuhuivien keskellä

Putiikin pelko


Monella tuntuu olevan kummallinen putiikin pelko. Se tuli hyvin havaittua jälleen Pimeän kaupan iltana. Ihmisiä oli selvästi paljon liikkeellä, se oli mukava juttu. Sen sijaan se, miten harva ikkunan ohi vaeltavasta massasta uskaltautui Revelationsille sisään, oli hämmentävää. Katselimme, miten moni seisahtui ikkunoiden eteen, häälyi siinä aikansa, kurkki pukuja ja sisällä tuotteita katselevia muita ihmisiä, ja sitten jos vähänkin sattui katsomaan heidän suuntaansa, hymyilemäänkin, niin eikös juostu vauhdilla karkuun.

Naureskelimmekin Tyran kanssa muutamaan otteeseen, että pitäisikö ottaa eteläisten ravintoloiden malliin oppia sisäänheittäjistä. Kuulehan, putiikeissa ei ole mitään pelättävää. Kukaan ei myy sinulle väkisin mitään, ei pakota sovittamaan tai katsomaan. Rauhassa saa katsella ympärilleen, hipellellä rekkejä, mutta sen verran sosiaalista kontaktia tulee aikaiseksi, että myyjä juttelee muutaman sanasen. Ei pysyvää damagea, pakkosyöttöä tai yllytystä.

Moni löysi uuden tanssikaverin näistäkin alekengistä - ja ihan rauhassa sai tassutella.

Mikä meissä suomalaisissa oikein on, kun palvelu hirvittää? Myyjän kanssa voi vain rupatella mukavia, mutta asiakkaita varten me siellä liikkeessä olemme. Tarkoitus on löytää itse kullekin juuri sopiva vaate sopivaan tilaisuuteen, mutta tyrkyttämään kukaan ei rupea. Vielä vähemmän kukaan kyttää lompakon paksuutta, ja epäilee onko juuri sinulla varaa näihin tuotteisiin. Tällaisia perusteluita olen kuullut useasti, ja myönnän, että kismittää. Meillä ei ainakaan ole mikään ostopakko, joten aina saa tulla ihan vain katselemaan -  juttelemaankin. Monta hyvää juttua, ja uusia tuttujakin on tullut näin. Ihan vain uskaltamalla sisään.

Miten olisi, ensi viikon tavoite: Vieraile paikallisessa putiikissasi. Mene vain sisään, katsele mitä siellä on, kysy vaikka myyjältä, mitä kaikkea siellä on tarjolla tai kuinka on saatu idea tällaiseen liikkeeseen. You name it. Talkoilla irti tämmöisistä höpsöistä pelkotiloista!