Revelations

Revelations

maanantai 25. helmikuuta 2013

Mäkistartti luovuuteen

Jokunen viikko sitten tuli kerrottua, miten maanantain ”vapaapäivää” joskus tulee vietettyä. Kuluneella viikolla se ei ollut myöskään varsinaisesti vapaata, vaikka astetta rennommissa tunnelmissa se tulikin käytettyä.

Herätyskello repi allekirjoittaneen unesta aamukuuden kieppeillä (täysin epäinhimillistä kidutusta) ja seitsemän jälkeen auto suuntasi jo kohti Tamperetta. Niin mahtavia kuin studiokuvista saakin aikaiseksi, niihinkin kyllästyy ja tahtoo välillä jotain muuta. Tälle vuodelle on jo useampi miljöökuvaus suunniteltuna, ja niitä varten tarvitaan vielä joitain varmisteluja, aikataulujen yhteensovittamisia ja tiukkaa käytännön työtä. Roadtripin tarkoituksena oli käydä kartoittamassa sopivia kuvauspaikkoja huippukuvaajamme Mikaela Löfrothin kanssa. Kun tehotiimimme katsasti samalla kertaa kuvakulmia, sekä miten mikäkin puku minnekin kävisi, tuli tehokasta jälkeä aikaiseksi.

Suuri sali. Ah, niin kaunis!

Tampereen häämessuilla olimme olleet vierekkäin Sokos Hotelsin kanssa, ja siellä olimme jo lyöneet kipinää kuvausten suhteen, joten ensimmäinen pysäkkimme vei meidät upeaan Tammer hotelliin. Lähes mustana pyörteilevän Tammerkosken partaalla sijaitseva hotelli häikäisi meidät heti, ideoita alkoi sinkoilla kuin parhaassa ukkosmyräkässä salamoita ikään. Mirjam ei päässyt mukaan, joten nappailtiin sopiviksi katsomiamme paikkoja ja sijainteja kameran kennolle myöhemmin tarkasteltaviksi. Saattepa tekin nauttia joistain työmme hedelmistä.
 
Paria muuta paikkaa ja antoisaa vierailua rikkaampana tuli samalla koluttua useampi Tampereen tunnelmallinen kahvila. Suosittelen lämpimästi Ojakadulta, Muotitalo Tyynelän vierestä löytyvää Kahvila Runoa, sekä toista innostavaa boheemiutta henkivää La Famillea Siperian lähellä. Varsinkin La Famillen lukuisat kakut, piirakat ja hämmentävän valtaisat marengit ruokkivat nälkäisten suiden lisäksi myös sitä kuuluisaa hengenliekkiä. 

Silmät auki! Ympärillä on kaikkea todella kaunista ja inspiroivaa

Maanantai oli siitä tylsä päivä olla liikenteessä, sillä kaikki museot sattuvat olemaan silloin kiinni, pahus vieköön. Olisimme mielellämme käyttäneet vielä energiaa ja inspiraatiomatkaamme uuden innostuksen keräämiseen näyttelypuolellakin, mutta ovet eivät auenneet meille. Pöh. Onneksi kirkot olivat sentään auki ja kävimme kummatkin elämämme ensimmäistä kertaa Lars Sonckin suunnitteleman Tuomiokirkon puolella tutustumassa paikkoihin. Tiesin jo vanhastaan, että taidepuoli on suuresti fanittamani Hugo Simbergin pensselistä, joten odotukset olivat korkealla.

Eikä tarvinnut pettyä piiruakaan, päinvastoin. Tajuavatkohan manselaiset, millainen helmi heillä on keskellä kaupunkiaan? Aivan käsittämättömän hieno mesta! Pyörimme pitkin kirkkoa kamerat tassuissa kuin pahaiset turistit, ihastelimme erilaisia pintoja, kuviointeja ja taontoja. Kun vihdoin maltoimme lähteä kohti ovia, totesinkin kuvaajallemme, että nyt taisi lähteä pääkopassa jotain liikenteeseen. Ideanriekaleita suorastaan pyöreili, niillä ei ollut vielä muotoa, mutta tunsin niiden suorastaan kuplivan pinnan alta. Nyt hieman etäisyyttä ja sitten asetun taas alas kynän ja luonnoskirjan kanssa. Jugend on tyylisuuntana muutenkin sellainen, että ammennan siitä ilmeisen loputtomasti ajatuksia.


Ne yksityiskohdat, ne yksityiskohdat

Eikä siinä vielä kaikki. Kotimatkalla päätimme pysähtyä vielä (Kultasuklaan) Iittalan tehtaanmyymälässä, ja käytimme tehokkaasti aikaa myös näpelöidessämme kaunista keramiikkaa ja muotoiltua lasia. Kyllä vain, ideaa pukkasi tämänkin tienoilta. Hyvä muotoilu on aina hyvää muotoilua. Vaikka duunia puskettiinkin, pitkästä aikaa vapaapäivään sai myös ihkaoikean vapaan tunnelmaa. Totesimme myös melkein yhdestä suusta, että tällaisiä inspiraatiomatkoja tulisi tehdä säännöllisemminkin, ettei tule leipäännyttyä siihen omaan ihanaan hommaan, saa freesattua omaa päätään ja samalla antaa mielen levätä paperitöistä. Arvatkaapa vaan, millainen vauhtimylly nyt pyörii korvien välissä!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Barcelona!

Edellisen postaukseni tein rinkan pakkaamisen ohella lähtötäpinöissäni. Tässä blogissa on se hyvä puoli, että molemmat kirjoittelemme tänne aika laajalla kirjolla omista kuulumisista. Siksi myös nimi Revelationettes: Mimmit itse yrityksen takana, ei vain pelkkä kasvoton markkinointitempaus. Mikäpä siis estäisi hölmöjen matkakuvien esittelemisen näin sunnuntain ratoksi!

Sympaattinen sikinsokin -maisema

Pääsin matkustelun makuun varsin myöhään elämässäni, mutta nykyään koitan tehdä kaksi reissua vuodessa aika spontaanisti valittuihin kohteisiin. Spontaani koskee lähinnä paikan valintaa, en siis pakkaa kimpsuja ja kampsuja viikon varoitusajalla ja suhaa muuhun maahan ihan niin hätäisesti. Viime elokuisen Kroatian matkan jälkeen tsekkailtiin halpoja lentoja kivoihin maihin ja innostuttiin Barcelonasta. Tähän aikaan vuodesta siellä on rauhallista ja sää on aika kiva maiharit jalassa tallailuun edestakas kaupunkia. Matkaseurana mulla oli tosi rakas ystävä Sakari, joka on muuten ottanut kaikki nämä hienot kuvat! Toivottavasti päästään reissaan yhdessä vielä monet kivat reissut <3

Just kaupunkiin rantautuneena. Tuuli puhalsi hienon otsatukan

Oon tainnut siitä joskus jo kirjoittaakin tänne, mutta mä saan innoitusta suunnittelutöihini lähes kaikesta. Kaikki luonnon ja ihmisten tekemät muodot, kivikasat, voimalinjat, you name it. Siinä yksi iso syy, miksi Barcelona houkutteli. Kaupunki on täynnä toinen toistaan kauniimpaa arkkitehtuuria aina keskiaikaisesta modernistityyliin. Antoni Gaudíhan on se tunnettu heppu jonka kaikki tietää, eikä suotta. Mäkin kävin into piukeena ihailemassa Gaudìn rakennuksia, joista useat löytyy maailmanperintölistalta. Rakennusten ei siis tarvitse olla tylsiä laatikoita..? Aivot nitkahtivat.

Casa Milà

Sagrada Família. Tietysti pitää olla kuvassa mukana!

Sagrada Famíliaan piti mennä sisällekin ihastelemaan, mutta käpy paloi pitkistä jonoista ja ties mistä. Suunnitelmissa olisi käydä paikan päällä vielä uudestaankin, ehkä silloin paremmalla onnella ja innolla. Nuo nostokurjet ovat vähän kynyt, mutta käsittääkseni hommat valmistuvat suurinpiirtein 2026. Ei siis ehkä kannata jäädä sitä odottelemaan?

Plup, plup. Ihania värejä.

L'Aquàrium de Barcelonassa käväistiin kanssa. Mä en ole sitä tyyppiä joka automaattisesti suuntaa hemmetin kauas keskustasta ja nyrpistää perusnähtävyyksille erikoiskahvi kädessä. Sori vaan! Sen verran löytyy lapsekkuutta, että isot vesitankit täynnä erilaisia ölliäisiä viihdyttää. Koralliriutat, helmiveneet, sen semmoiset. Ja hait! Tuolla pääsi ison tankin alle käytävään tuijottelemaan haita, rauskuja ja muita veden koviksia.

Tyy-dy, tyy-dy, tyy-dy-TYYY!

Luonnollisena jatkeena edelliselle kohteelle käytiin myös Barcelonan eläintarhassa. Aika kumma valinta oikeastaan, koska kummatkin tulivat vähän pahalle mielelle kaikista eläintarhan eläimistä häkeissään. Olihan siellä paljon nähtävää ja eläintarha oli puistomaisuudessaan hauskan muotoinen kierrellä, mutta suru tuli puseroon kuitenkin. Eläimet näytti stressaantuneilta ja häkit tosi pieniltä. Mä oon karttanut eläintarhoja aika tehokkaasti aina, eikä tämä visiitti saa aikaan muutosta siinä suhteessa. No, oli siellä jotain ihan lupsakkaakin. Riikinkukkoja enemmän kuin laki sallii ja vekkuleita mangusteja.

Ehkä matkan paras kuva

Nelisormimangusti, onko söpömpää?

Sattumalta törmäsin ohi kulkiessani myös Maya Hansenin putiikkiin, enpä muistanut että se on Barcelonassa! Maya Hansen on suunnittelija, jonka töitä seuraan aina mielenkiinnolla. Hän tekee paljon korsetteja ja korsetillisia pukuja, mihin kiinnitin huomioni jokunen vuosi sitten. Toiset mallistot ovat kokonaisuutena onnistuneempia kuin toiset, mutta aina on jotain uutta katsottavaa. Palasin putiikille seuraavana päivänä, ajatuksena piipahtaa sisällä vähän paremmalla ajalla, mutta kuinkas kävikään. Kiinni oli, hitto vie. Ehkä sitten sillä seuraavalla kerralla.

Näyteikkunaa tutkiskelemassa

Mitäs vielä... No, egyptimuseossa käväistiin myös, kun ilmaiseksi päästiin. Hulluna kissamummona liikutuin näistä muumioiduista kissoista. Oli siinä vieressä ihmismuumiokin, mutta kukas niistä nyt piittaa... Tuokin oli kävelymatkan päässä, kätevää. Ei tarvinnut käyttää leijonanosaa päivästä siihen, että matkustelee pitkiä välimatkoja metsästäen katsottavaa. Mekin oikeastaan vaan kierreltiin ilman sen suurempia suunnitelmia ison osan ajasta. Ei saa väkisin kehittää kiirettä. Metro (ja paikalliset muutenkin) toimi tuolla muuten oivallisesti, joten liikkuminen oli kätevää sittenkin, jos käpöttely alkoi pitkästyttää.

Miau

Gaudín suunnittelmassa Casa Batllóssa oli pakko käydä sisälläkin. Onkohan tuolla yhtään suoraa seinää? Mentiin sisälle kohtuullisen lähellä sulkemisaikaa, jolloin saatiin olla ihastelmassa vain noin kourallisen muun turistin kanssa. Hyvä taktiikka. Sisällä oli kaunista ja valaistus oli upea, olisin voinut piiloutua tuonne asumaan pienen kapsäkin kanssa.

Siitä se ajatus sitten lähti

Hymyilytti kaikki muodot

Särmää pehmeyden keskellä

Puumerkki vieraskirjaan

Kaupan päälle vielä ruokavinkki. Intouduttiin etsimään Pim Pam Burger -nimistä (hihihihihi) burgerimestaa. En tiedä mikä ultimaattinen vainu Sakarilla oli mutta löydettiin se aika nopeasti, vaikka meillä ei ollut kauhean tarkkaa tietoa sijainnista, ja paikka oli aika syrjässä pienellä pimeällä kadunpätkällä. Juuri sellaisella, mihin ei tarkoituksella lähde hengailemaan. Paikan taika on siinä, että yksinkertainen asia valmistetaan todella hyvin. Kaikki on tosi tuoretta, hyvää ja itsetehtyä, eikä mitään surullisia puolivalmiita pakasteita. Tuolla kokki kuorii perunat käsin, huh. Oman annoksen valmistumista sai seurata alusta loppuun pihvin prässäämisestä lähtien ja ilmapiiri oli kiva, koska paikka oli niin pieni. Muutama vaivainen pöytä ja yksi hemmo grillin takana. Nams, tuolta lähtiessä teki mieli vain vieriä punkkaan ruokalevolle.

Löytyipäs!
Päivät kuluivat aivan liian nopeasti ja paluumatkalla mietittiin jo uusia matkajuonia. Elokuussa siis Prahaan! Lisää kauniita rakennuksia ja visiitti Kutná Horan kaupunkiin on ainakin luvassa. Siihen saakka teen taas virkistyneenä töitä tämän matkan aikaansaamalla luovalla energialla. Parasta.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Messuhuumaa Tampereella

Helmikuun ensimmäinen viikonloppu vei allekirjoittaneen Tampereelle ja aina upeaan Tampere-taloon messuilemaan. Sen jälkeen, kun havaitsimme, että Mirjam ei ollut huomannut Barcelonan inspiraatiomatkansa osuvan messujen päälle, iski aikamoinen paniikki. Tampereella olimme nimittäin paljon suuremmin näkyvillä kuin Helsingin Wanhassa Satamassa, joten yksikseen tavaravuoren siirtely, muotinäytösjuttuset, osastolla edustaminen ja asiantuntijavinkkien anto toisella lavalla alkoi tuntua pelottavalta. Kauaa puntit eivät kuitenkaan tutisseet. Otin luurin kauniiseen(?) käteen ja soitin hätäpuhelun vanhain ystäväin pelastuspalveluun. Virva, joka on aiemminkin näkynyt tukijoukoissamme messuilla, riensi hätiin omien vapaidensa kustannuksella. Suuret kiitokset ja rutistukset kaikesta, messuilu on rankkaa puuhaa. Olet aarteista aartein!

Kolmen puvun tiimoilta jo aika hyvä otos meidän tyylistä

Tänä vuonna erityisesti nämä messut herättivät ristiriitaisia tunteita molempiin äärilaitoihinsa. Myöhään perjantai-iltana, kun Käytettyjen hääpukujen pop-up myymälää oli pystyttämässä useiden morsiuspukuliikkeiden yrittäjiä ja henkilökuntaa, erään häälehden toimitus, ja Morsiuspari.fi- palvelun pääjehu, fiilis oli aika huima. Voisin sanoa, jopa kaikessa siinä yhteisöllisyydessään kotoisa ja teki syvän vaikutuksen. Missään ei näkynyt karsastelua toisten suuntaan (ei sillä, että sitä muutenkaan olisi), ei tiukkoja pinnoja tai karmeaa ahdistusta. Kaikki tekivät hyvässä sovussa, iloisin mielin hienoa tapahtumaa. Twiztin Marikalle vielä suuret aplodit tämän mahtavan idean keksimisestä ja kehittämisestä. Tässä kohtaa tekee mieli lainata edesmenneen isäni lempitsemppausta: Hyvä meidän joukkue!

Se toinen äärilaita taas sitten menee ulkoisen täydellisyyden tavoitteluun. Hätkähdin aika tavalla, kun ensimmäisenä ovesta tullessa silmiin pamahtaa plastiikkakirurgiaa, sitten kuntosalia, hampaiden valkaisua ja silmäkirurgiaa (piilareitahan ei ole keksitty, jos rillit ärsyttää). Uh huh. Aika jenkkiläiseen Barbie-ajatteluun ollaan menossa, ja voin sanoa suoraan, etten pidä ajatuksesta lainkaan.

Lähes kaikki nykyajan hääparit ovat asustaneet yhdessä jo pitkään, ja ne kaikki muhkut ja kumpareet ovat kyllä varmasti nähty jo moneen kertaan. Herranen aika, ei siinä oltaisi menossa naimisiinkaan, jos se toinen osapuoli ei täysin rakastaisi toista sellaisena kuin on. Kaikki morsiamet ovat kauniita hääpäivänään, jo silkka sen päivän tuoma onni kaunistaa ihan kaikki. Meillä kun vielä kaikille on hoettu väsymiseen asti sitä, että on tärkeää näyttää itseltään, omalta persoonaltaan, eikä lähteä naamioitumaan muuksi, niin siinäkin valossa tuo kaikki ulkokultaisuus hirvittää.

Aasinsillan virkaa toimittaa Korus Designin kekseliäs somistus

Ranttauksen jälkeen siirrytään takaisin itse messuiluun. Tällä rutiinilla osasto kasautui (ja purettiin) ennätysnopeasti, ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen. Kolmesta esillä olleesta uniikkipuvustamme tuli hurjasti palautetta ja ihkauutta Mirjamin mallia käytiin ihastelemassa useisiin otteisiin viikonlopun aikana. Voi, miten ihania ihmisiä taas liikenteessä! Olen ehkä vähän turhan innostuva, mutta vaikka (jälleen) väsyttääkin messujen jäljiltä, olen edelleen täpinöissä niistä ihanista ajatuksista ja ideoista, joista sain kuulla parhaita paloja.

Kuten aina puhutaan, messut antavat myös muutakin kuin mahtavia uusia asiakkaita ja muuten vain mahtavia tyyppejä. Messuilla on melkein aina tiettyjä samoja naamoja, joten tuntuu kivalta nostaa räpylää moikatakseen vanhoja tuttuja ja taas tutustuttua uusiin yrittäjiin. Pari vanhaa mainiota tuttavuutta on pakko nostaa esiin.

Kirsti Koivula ja vain osa tuotteliaan naisen oivallisista opuksista

Hääleikit ja ohjelmat ovat monelle usein päänvaivaa tuottava juttu, mutta pyörää ei tarvitse aina keksiä uudestaan. Kirsti Koivula on kirjoittanut monta hyvää opasta lähtien juhlan järjestämisestä onnistuneisiin häihin ja sitten siihen ohjelma- ja leikkien parissa usein pyöriteltyyn pähkinään. Kannattaa tutustua! Hyvää materiaalia, ja tulee itsellekin tarpeeseen, kun saan kunnian kaasoilla tänä keväänä ystäväni hääjuhlassa. Kirsti on tuttu näky melkein kaikilla häämessuilla miehensä Kallen ja vaihtelevan määrän muksujen kanssa. (Wanhassa Satamassa pikkutytöt leikkivät iloisesti osastojen lomassa ja löytöretkeilijät tuliaisia isovanhemmille. Aika suloista!)

Kultaseppä Sanni Lehtinen - mahtimimmi!

Kultaseppä Sanni Lehtisestä onkin ehtinyt tulla jo ihan lempparini. Sanni on erityinen tyyppi erittäin kauniiden korujen, ja niiden muotokielen kanssa, mutta hän on niitä harvoja, jotka tekevät aitoja filigraanikoruja perinteitä kunnioittaen. Tämä iskee perinteiden ja käsityöosaamisen katoamistuskaani kuin häkä. Viime vuoden messuilla suunniteltiin ja maalailtiin jo kuvia mahdollisesta yhteistyöstä, mutta nyt päästiin asiassa jo vähän pidemmälle kun lähdettiin yhdessä messujen jälkeen vielä syömään ja punomaan suunnitelmia. Tulevaisuudessa voi nähdä Sannin käsittämättömän herkkiä filigraanikoruja meidän pukujen kanssa. Mutta eipäs mennä vielä niin pitkälle. Käykää tykkäämässä facebookissa Sannista ja upeista koruista! Joskus pitää saada jotain kivaa itsellekin, joten nappasin Sannilta kauniin riipuksen ja kilvan sitten Häät! -lehden Sannan kanssa esittelimme korukuningattaren tekemiä koruja toisillemme. Kyllä, tämä kolahti useampaankin tahoon.

Huomasitteko, jätin muotinäytöksen kirsikaksi pohjalle. Fashion Unit toteutti tänä vuonna näytökset, ja se näkyi muuttuneessa lavasomistuksessa, liveDJ:n läsnäolossa ja siinä, että näytteilleasettajat saivat huomattavasti enemmän valtaa kuinka kukin tahtoi omat pukunsa näyttää ja millaista musiikkia niiden kanssa tahtoi. JEES! Mehän olimme mukana Design & Lifestyle -näytöksessä, jossa edustettiin Jukka Rintalan, Sinikka Nikanderin, Twiztin ja Stillissiman kanssa. Ensitoiveena oli, että saadaan omanlaista musakkia soimaan, ja sitten selvitettiin noin miljoona muuta pientä ja oleellista asiaa. Hyvä näin, koska messuperjantaille ei jäänyt muuta kuin pukujen sovittaminen. Ollaan sen verran tarkkoja siitä, miten meidän puvut esitellään, että selvittelen aina pilkkua myöten sen, miten asiat hoidetaan.

Perhosteemat sattuivat kivasti samaan aikaan lavalle. (juu juu, tiedän, ne ovat yökkösiä.)

Häägenren murroskausi näkyi yllättäen sitten muotinäytöspuolella siten, että ne eivät vetäneet aivan samanlailla populaa kuin aiempina vuosina. Harmillista, koska itse ainakin nautin pukujen tämän kaltaisesta visuaalisesta esittämisestä. Pidin meille valituista malleista kovin, puvut istuivat heille kuin tehdyt, näyttivät kovin kriittiseen omaan silmäänikin hyviltä. Mimmit näyttivät myös viihtyvän lavalla meidän luomuksissa, ja se lämmittää pienen suunnittelijan sydäntä kovasti. Pitää vielä kehaista juontajana ja näytöksen pääarkkitehtinä toiminutta Johanna Soilua. Ihanan miellyttävä ääni, mmm! Lisää kuvia voi vilkaista vaikkapa täältä.

Huh, olisikohan tämän kauden messut jo tässä? Kummasti polttelee taas päästä takaisin sorvin ääreen ateljeelle.


lauantai 2. helmikuuta 2013

Joko se vuosi meni..?

Vuosi sitten tähän aikaan pohdiskeltiin sitä, josko pitäisi potkaista tämä blogi käyntiin. Kauan oltiin sitä ehditty jo suunnitella "ois kiva" -tyylisesti, mutta jostain syystä se olikin kauan vain tuollaista ympäripyöreää suunnittelua, ei sen kummoisempaa.

Mikäs siinä blogin perustamisessa sitten arvelutti? Ehkä se, onko sitä kerrottavaa säännöllisesti. Tai jos on, niin saako sen jotenkin mielekkääseen tekstimuotoon kaiken tämän muunkin hössäkän keskellä. Tekstin tuottamiseen liittyvä ongelma lienee lähinnä mulla. Aurora kirjoittaa muutenkin todella paljon ja mielellään, mulle tämä on pahimmillaan aikamoista kivireen vetämistä. Pikkuhiljaa oon kuitenkin oppinut jopa nauttivani tästä näpyttelystä, huh! Kukapa olisi uskonut, en minä.

Lueskelin muutaman ensimmäisistä blogauksista ja nauratti. Aika jäykkää ja vakavata on meno ollut, vaikka alusta saakka yritettiin lähteä liikkeelle löysin rantein. Paljon ollaan opittu ja paljon ollaan myös kehitytty, sekä tässä blogihommassa että elämässä muutenkin. Päivityksiä selaillessa se konkretisoituu: monessa ollaan oltu mukana. Oon kiitollinen.

Totuus julki! Välillä selviytyminen on vaatinut kovia keinoja.

Miten siis tästä eteenpäin? Jatketaan samaa rataa ja kertoillaan kuulumisia ateljeesta ja vähän sen ympäriltäkin. Itse olen nauttinut varsinkin siitä, että blogiin on voinut kirjoitella vapaamuotoisesti vähän siitä sun tästä. Ei siis aseteta turhia rajoituksia tulevaisuudessakaan. Omalta osaltani ajattelin yrittää petrata kuvien määrässä ja laadussa, jotta teillä siellä olisi entistä mukavampaa päivityksiämme selaillessa. Ajattelin myös lähitulevaisuudessa hioa hieman blogin ulkoasua ja laittaa jossain muodossa esille linkkejä suosikkiblogeihimme tai -sivustoillemme. Dun dun duu!

Kiitos teille kaikille, jotka tätä blogia seuraavat. Lukijamäärä ei paljoa kerro, sen verran tuolla Helsingin häämessuillakin saimme palautetta blogin lukijoilta, ja tilastojen näyttämät lukukerrat raksuttelee jo kivoissa lukemissa. Kommentoikaa myös rohkeasti, älkää ujostelko! Varsinkin jos tulee mieleen, että mistä tai minkätyylisistä aiheista tahtoisitte tulevaisuudessa erityisesti lukea.

Mä pakkaan nyt kapsäkkini ja lähden toviksi Barcelonaan arkkitehtuuria ja puistoja ihailemaan. Mikään ei raikasta aivoja paremmin kuin pieni inspiraatiomatka. Tänään käynnistyi Tampereella häämessut, jotka jatkuvat vielä huomisen. Aurora on siellä edustamassa meidän molempien puolesta, käykääpä moikkaamassa häntä jos satutte huomenna messuilemaan. Meiltä on myös mukava määrä pukuja Design & Lifestyle -näytöksessä (starttaa klo 14.30), sisällyttäkää se kalenteriinne, mikäli vietätte häämessusunnuntain.

Pus. Karkaan paikalta ja toivon, ettei Aurora huomaa, että olen päivittänyt tänne kuvia heseroskista ja skumpasta. Trololo.

Kerro se kuvin. Leidit elementissään.