Revelations

Revelations
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää - vinkit pukujen bongaukseen

Ihanaa itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyspäivän aamu aukeni ihanan aurinkoisena, hyväntuulen ja huumaavan valon päivänä. Suunnittelija itse heräsi noin tunti sitten ja nyt kirjoittaa tätä vielä lämpimään flanellipyjamaan verhoutuneena. Mikäpä tässä kiire.

On taas tullut se aika vuodesta, kun keräännytään töllöttimen ääreen, kuohuviinipullo kylmässä odottaen ja innolla seurataan parituntisen verran punaisella matolla käveleviä juhlavieraita kättelemässä tasavallan presidenttiä. Suomalainen itsenäisyyspäivän perinne, jota olen useammin kuin kerran yrittänyt selittää ulkomaalaisille ilman sanottavaa menestystä. Tämmöisiä me nyt satumme olemaan. Omanlaisiamme. Suomalaisia.



(Yllä pieni fiilistely viime vuodelta, Olavi ja Marianna Sydänmaanlakan kättelystä punaisella matolla. Pahoittelen huonoa kuvalaatua, kännykällä suoraan ruudulta napattu.)

Linnan juhlat ovat meille se valtakunnan ykkösjuhla. Se, jota harva jättää katsomatta ja fiilistelemättä. Se on myös meille kotimaisille käsityöläisille, suunnittelijoille, ompelijoille, korujen- , kenkien-, ja asusteiden suunnittelijoille tilaisuus näyttää omat kyntemme, osaamisemme ja luovuutemme. Vuoden tärkeimpiä päiviä jo ihan suomalaisen työn puolesta!


Vauhtikuukausi takana


Vuosi on ollut poikkeuksellinen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien pukujen kanssa. Viimeiset vuodet nukkumattia ei ole juuri ehtinyt tavata, ja marraskuu on kulunut tiukasti ompelukoneen, silkkien ja pitsien välissä. Vaikka tilauskalenteri näyttääkin, että tänä vuonna on tehty enemmän pukuja kuin koskaan aiemmin, on silti päässyt joka ilta kotiin nukkumaan. Olisiko tämä nyt sellainen elämä opettaa -tilanne? Kutsutkin ovat tosin tulleet selvästi aiempia vuosia aiemmin.  Joka tapauksessa, näppiksen takana ei olekaan nyt äärimmäisen uupunut suunnittelija, joka ei jaksa oikein kirjoitaa pariakaan riviä juhlapuvuista, vaan täällä ollaan täydessä vireessä.

Yhteen valmispukuun tarvittiin pieni lisäys sivuihin. Tässä mallataan oikeaa tyllin sävyä.

Moni on lähetellyt viestejä, kysellyt keillä kaikilla on suunnittelemani puvut tänä vuonna ja mistä ne saattaisi tunnistaa. Omia pukuja linnaan astelee neljä, ja sen lisäksi pukuja on laiteltu istuvammaksi ja oikeaan mittaan lähes kolmellekymmenelle juhlijalle. Siitä saa sen verran perspektiiviä juhlijoiden valinnoista, että taitaa sittenkin tulla sangen sinivoittoista pukujen suhteen. Sen lisäksi avoimet tai muuten näyttävät selät puvuissa ovat selvästi tämän vuoden juttu, Olkaimettomuutta on myös vähemmän, mutta sen sijaan paljettien ja helmikirjailuiden määrä on noussut huimasti. Osataan täälläkin hehkua!


No kerronko nyt? No kerron, kerron!


Yksi syy, miksi ateljeen henkilökunta ei ole tämän voipuneempaa, on se, että Aurora -mallisto on otettu enemmän kuin avosylin vastaan ja kaksi malliston pukua nähdään linnanjuhlien kaunottarien yllä. Celina on mustana todella tyrmäävä (mutta valitettavasti puvun kantajan nimeä en saa julkaista), ja  vaaleanpunaisessa Camillessa nähdään YLEN juontaja Piia Pasanen. Väri suorastaan  hivelee Piian omaa väritystä! Täytyy myöntää, että vähän jännittää nähdä, miltä puku telkkarissa näyttää, kun sitä useamman kerran varmasti onnistuu bongaamaan lähtien presidenttiparin haastattelusta lähtien. Tämä taitaa olla nyt näkyvin suunnittelemani puku tältä osin.

Aki viimeistelemässä helmoja Piian pukuun.

Tämän vuoden linja puvuissa on ollut klassisia, pelkistettyjä leikkauksia, mutta äärinaisellisia linjoja. Suuria härpäkkeita ei kannata odottaa tältä sektorilta, sillä (jatko)käytettävyys on myös yksi tärkeä kriteeri monella kantajalla. Ministeri Kai Mykkäsen puolison, Annan puvussa petroolinvärinen pitsi saa hohtaa ja näyttävin yksityiskohta on kauniisti avarrettu selkä. Selät, ja hihat tuntuvat muutenkin olevan tämän vuoden juttu!




Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa sen sijaan puettiin näyttävän talviseen kukkakuosiin. Kuosien kanssa työskentelyssä on omat haasteensa. Jotta kuviot pääsisivät  parhaimmin esiin, leikkauksien pitää olla selkeät ja antaa materiaalille tilaa.

En tiedä, miten tv-kamerat värit kääntävät, mutta kuosissa on ihanan runsas värimaailma; runsasta tummanvihreän sävymaailmaa, herkkää vaaleanpunaista, pirteää oranssia ja kirkasta keltaista. Puku kantaa nimeä Secret Garden, ja Sari ihanasti totesikin, että haluaisi vain karata keskelle sitä vehreää runsautta. Uniikit korut pukuun on suunnitellut Carina Blomqvist.

Leikkausten hahmottelua nukella

Kurkistus ensimmäiseen, raakaversion sovitukseen.
Kuosikankaan vedostusta nukella.

Tänään, itsenäisyyspäivänä, vähän ennen kättelyn alkua, on tulossa todella kivan nettiartikkeli kuvien kanssa tästä puvusta, joten hähää, en kerrokaan tässä enempää, vaan linkkaan jutun myöhemmin illalla tähän perään. Silkkimäisen laskeutuvaa pukua pääsee siis ihailemaan enemmän pienen odotuksen myötä!

Ihanan aurinkoista itsenäisyyspäivää sinulle! Kohotetaan yhdessä maljat 99v. Suomelle!


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kierros Showroomilla

Aina tulee puhuttua puvuista tai suunnitelmista, ajatuksista niiden ympärillä. Ajattelin tällä kertaa jakaa jotain muuta, nimittäin virtuaalikierroksen Fitting Roomin putiikkipuolelle. Täältä löytyvät niin Revelationsin kuin Trilogiankin puvut, ja asiakkaiden kertoman mukaan kuulemma laajin hius- ja pukukoruvalikoima koko pääkaupunkiseudulla. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, miten oikeat asiat ovat loksahdelleet kohdalleen ja miten kivaa ja kaunista meillä on töissä!

Viime vuoden maaliskuussa päästiin laittamaan liikettä kasaan. Ilmeisesti minulla pitää olla vähintään kerran vuodessa joku (liike)tila, jota remppailla. Itse asiassa, tätä kirjoittaessa olen juuri kunnostautunut kotona maalaamalla yhden vessan katon, toisen seinän ja sutinut nuhjuisen tiilimuurin valkoiseksi. Niin, mitä sanoinkaan tästä ainakin kerran vuodessa purevasta remppakärpäsestä. Heh

Tästä lähdettiin. Tyhjää täynnä

Tältä näyttää nyt. Ikkunassa Ruoste Designin mekko ja Floramoren kukkasomisteet

Sulkemisajan jälkeen. Pitää ottaa joku päivä kunnon kuva valoillakin.

Ikkunan edessä vitriinissä on valtavasti Ninkan ihanuuksia 
 
Lähtötilanteen autiutta

Tässä tänään. Tykkään hurjasti noista pyöreistä matoista!
 
Vitriinissä on valinnanvaraa. Ninkalta, kuinkas muutenkaan
Laukkuja unohtamatta

Sohvanurkkauksessa on mukava odotella omaa sovitusvuoroa ja ottaa vaikkapa kupillinen kahvia!

Tosin viereinenkin vitriini on täys Ninkan aarteita. Saattaa houkuttaa varomatonta.
 

Muita aarteita löytyy Laurase Designilta, Tuuni Turula Designilta ja Kultaseppä Sanni Lehtiseltä. Psst, myynnissä on myös kaikkien aikojen paras hääkirja: Hurmaavat häät.

Boleroissa löytyy. Taustalla pilkistää huntujen ja sateenvarjojen valikoimaa

Täytyyhän Fitting Roomin sovitushuonekin esitellä. Katse vasempaan päin!

...ja oikealla löytyy vielä lisää tilaa. Isokin puku mahtuu mainiosti.

Huomasin vasta kuvia ladatessani, että toiselta seinustalta on aika nihkeästi kuvia - ja nekin tärähtäneitä. Joudun siis tyytymään sanalliseen esittelyyn, sillä tällä seinällä on boleroiden lisäksi rekeillä Trilogian pukuloistoa. Showroomilla alkaa näyttää varsin hyvältä, vielä kun saadaan teipit ikkunaan ja sähkömies pääsisi viimeisen kerran paikalle laittamaan loputkin valot.. Mitä sanot?

tiistai 19. tammikuuta 2016

Yhdet messut takana, toiset aivan kulman takana - fiiliksiä Mennään Naimisiin 2016 -messuista

Nappi burana 600mg naamaan ja magnesiumin yliannostus. Niillä on menty viimeiset pari päivää. Toisin sanoen; Au, jalkani mun! Wanhan Sataman liuskekivinen käytävä on niin kovin kaunis, ja kovin rankka parin päivän seisomiselle. Et usko, miten nautin pelkästään siitä, että voin nyt istua tätä kirjoittaessa. Tällaiselle puolet viikosta ompelukoneen takana istuvalle ja puolet sovituksissa seisovalle yhtäjaksoinen messuseisominen aiheuttaa yllättävän kipeät tassut. En ole valittamassa, kunhan totean, että nyt tuntuu. Tietääpähän olleensa paikalla!

Mainitsin jo aiemmin, että nyt oli Mennään Naimisiin -messuilla luvassa vähän uutta. Vanha paikka oli muuttunut F-salin nurkasta keskikäytävän tungokseen. Osasto kasattiin nykyisen kotimaisen juhlapukeutumisen showroomin voimin, joten otsalaudassa luki Fitting Room.


Mukana myös Revelationsin Inara -tyllipuku
 Päivystimme Ninkan Ninan kanssa ja aikamoinen kuhina osastolla kävikin. Oli mahtava päästä juttelemaan niin monen uuden ihmisen kanssa heidän hääsuunnitelmistaan ja haaveistaan! Selättömien rintaliivien suosio kyllä yllätti ihan täysin. Tuntuu, että olin puolet messuista Ateljee Tuhkimotarinan sovituskopissa testaamassa Wing Bran kuppikokoja jonkun kanssa. Reilummat koot lopahtivatkin jo lauantaina, mutta onneksi tänään saapunut rintaliivikuorma pelastaa Love Me Do -messujen tarjonnan. Näinköhän pitäisi ottaa muitakin liivejä myyntiin, kun näistä nousi tällainen suosio?


Messut ovat aina ihan mahtavia. Näkee niitä kollegoita, joita ei muuten oikein tapaa naamatusten, vaihtaa kuulumisia ja kenties välillä kehitetään jotain yhteistä toimintaakin. Niin, tämä on minulle messujen mieluisinta antia. Yrittäjä on siitä hieno otus, että se tapaa aina olla liikkeellä, kehittää uutta, ideoida ja innostua - ja saada nämä ominaisuutensa tartutettua ja lietsottua muillekin samanmielisille. Kun useampi tällainen pistetään samaan paikkaan, kuhinaa saadaan tuossa tuokiossa. (Kuten ottaa joukolla sushi-illallinen kesken messurakentamisen keskellä Wanhan Sataman käytävää. Kuvaa ei julkaista, ollaan kaikki turhan pölähtäneen näköisiä. heh.)

Kävimme lauantaina messujen jälkeen isolla porukalla syömässä nepalilaisessa, ja mukavan illan fiilis lämmittää vieläkin. Pöydän ympärille oli kerääntynyt Ateljee Tuhkimotarinan Heidi, Fitting Roomiltakin tuttu Trilogia Collectionin Marika, Ninkan Nina, Pukunin Saara ja lopulta samaan ravintolaan - ja hetkeä myöhemmin samaan pöytään - eksyi Boutique Minnen Marjo. Kun näin monta luovan alan ihmistä on samassa kasassa, voit kuvitella, että juttu rönsyili ja fiilis oli korkealla. Ihanaa vertaistukea ja tilitysterapiaa!

 

Hiukan taukoa ja kohta taas mennään!


Tulevana viikonloppuna onkin sitten seuraavat messut Love Me Do:n muodossa. Minulla on jotenkin ihan huikean suuret odotukset näistä messuista, toivottavasti en tule pettymään. Yleensä suhtaudun reissuihin ja messuihin hyvin neutraalisti, ilman isompia odotuksia, toiveita tai oletuksia. Aiemmasta Love Me Do -kokemuksesta vain jäi niin älyttömän hyvä fiilis, että annan itseni toivoa huikean hyvää fiilistä, kivaa menoa ja mukavaa ihmisvilinää.

Täällä olen taas ihan puhtaasti edustamassa omaa itseäni ja Revelationsia. Onhan se nyt minun lempilapseni, joten täytyy välillä senkin näkyä kunnolla. Toivottavasti pääsee lauantaina juttelemaan mahdollisimman monen kanssa hääfiiliksistä. Olen juuri niin utelias, etttä minusta on oikeasti todella kivaa, mielenkiintoista kuulla ihmisten suunnitelmista, unelmista ja toiveista. Älä siis jää kuikuilemaan nurkkiin, vaan tule oikeasti juttelemaan! Ei aina tarvitse olla ostamassa jotain, enkä minä ole tyrkyttämässä kenellekään mitään.



Camille
Charlotta


Uutta ja luvattua mallistoa pääsee muutama puku paikalle.Tässä työn alla ja valmistumassa on ensimmäisenä Charlotta, mutta myös Camille ja Chantal pääsevät näillä näkymin laskeutumaan nukkien ylle. Mikäli puvut miellyttävät, niitä saa ilman muuta sovittaa. Nykäise minua vain hihasta!  Lisää tulee myös messujen jälkeen Fitting Roomille sovitettavaksi jollet löydä jo valmiista mieleistäsi. Olisi ihana kuulla mielipiteesi uusista puvuista!

Iiiiiiiiik, miten käy Vuoden Hääblogiäänestyksessä? Se selviää myös lauantaina. (Mitä laitan päälle, onko mitään puhdasta, apuaa!)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Uusi kausi polkaistaan häämessuilla käyntiin

Vuosi aukeaa perinteisesti häämessujen parissa. Perinteisesti matka vie Helsingin Wanhaan Satamaan Mennään Naimisiin- messuille. Luovuin totutusta paikastani F-salin kulmasta ja tänä vuonna täytyy erikseen mennä nuuhkimaan kukkasten suloisia tuoksuja Helsingin kukkakauppiaitten osaston suuntaan. Tällä kertaa todettiin, että on mukavampi mennä suoraan Fitting Roomin porukalla kuin jokainen itsekseen. (hah, ja saa helpommin napattua itselleen lounas- tai vessatauon! Luksusta!)


Fitting Roomillahan yhdistyy monta hienoa tekijää. Vaikka hää-ja juhlapukujen korjausompelu onkin pääpainoitus, Showroom sen sijaan tarjoaa useamman suunnittelijan käyttöön. Sen alle yhdistyy muun muassa Revelations, Trilogia ja Ruoste Design pukujen puolelta, sekä asusteista Ninka, Humbugi Asuste, Laurase ja Kultaseppä Sanni Lehtinen. Jotain sellaista, jota et löydä muualta. Jotain erilaista. Jotain sopivaa.

Wanhan Sataman liuskekiviselle keskikäytävälle rakennetaan siis Fitting Roomin osasto ja messujen aikana voi tavata sekä allekirjoittaneen, Ninkan Ninan ja Trilogian Marikan. Koska niin moni morsian on harmitellut, ettei messuilta ole tarttunut pahemmin mitään mukaan, ratkaisimme asian kertalaakista. Fitting Roomin osastolle tulee siis valtavasti Ninkan upeimpia koruja; korviksia, kaulakoruja, hiusasusteita, Showroomin makeimmat (pitsi)bolerot, hunnut ja laukut. Voit käydä kurkkimassa facebookista millaisia herkkuja meiltä löytyy - hyvillä messuhinnoilla luonnollisesti.

Messut kannattaa käyttää shoppailun lisäksi myös kontaktien solmimiseen. Mikäli sinulle tulee mitään kysymyksiä, epäilyksiä tai pohdintoja puvun suhteen, tule kysymään! Olemme varsin rentoja, ja saat muutamassa minuutissa selvitettyä päätä vaivaavat ongelmat. Jos sinulla on jo puku, voit selvittää sen muutostarpeet, aikataulut ja hintaluokan välittömästi ja vaikka varata jo suoraan sovitusajan. Mittatilauspuvuista voit luonnollisesti kysellä myös ummet ja lammet. Rautainen tiimi ei varmasti jää sormi suussa miettimään.


Tammikuun kolmantena viikonloppuna järjestetään hieman toisella suunnalla kaupunkia, Kaapelitehtaalla Love Me Do -messut. Viime vuonna bilemessuinakin tunnetut messut visiteerasivat Turun suunnalla ja nyt palaavat takaisin pääkaupunkiin. Täällä Revelations pääsee taas ihan täyteen kukoistukseensa pukuja voi ihastella niin hääpukunäytöksessä kuin osastollakin. Mukaan on tulossa niin mallistopuolen ensimmäisiä pukuja, sekä Revelations Couturen uniikkipukuja. Ei sovi unohtaa myöskään laajaa valikoimaa asusteita, huntuja ja boleroita. Harmi vain, en valitettavasti saa mallistosta niin isoa settiä mukaan kuin oli tarkoitus. Voihan flunssa, sanon vain. Kunto ei ole riittänyt ihan sellaisiin suorituksiin kuin kuvittelin. No, turha surkutella, osa ainakin pääsee mukaan! Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, eikö?

Love Me Do on siitäkin nyt erityisen odotettava tapahtuma - minulle ainakin - sillä siellä ratkeaa Vuoden Hääblogit. Revelations on ensimmäistä kertaa äänestyksessä mukana ammattilaissarjassa ja olen jo ehdokkuudesta ihan pähkinöinä. Olisihan se ihan hillittömän hienoa sijoittua! Blogeja saa äänestää muuten vielä tämän viikon, joten halutessasi voit käydä kerran päivässä samalta IP-osoitteelta klikkailemassa suosikkejasi! Olen kiitollinen jokaisesta äänestä! Blogeja voit katsoa ja äänestää tästä.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Sanni Lehtinen Designer Day Fitting Roomilla

Fitting Roomin avajaispäivää ei ole vielä edes päätetty, kun täällä puuhataan jo kovaa vauhtia tulevaa. Kun ei vain malta olla vetelemättä lankoja kulisseissa, niin otetaan varaslähtöä Designer Dayn muodossa. Fitting Room ei tule olemaan vain pelkkä sovitushuone, vaan showroom kotimaisten suunnittelijoiden tuotteille. Tarkoitus on järjestää Designer Day -tapahtumia säännöllisesti, tuoda esiin sellaisia erityisiä ihanuuksia, joita ei isommista morsius-ja juhlaliikkeistä löydä. Putiikin selkärangan muodostaa Revelations, Trilogia, Fragola ja Ninka, kaikki saman katon alla. Olen ihan innoissani tästä, toivottavasti kipinä tarttuu muihinkin samalla tavalla ja moni löytäisi uuden putiikin!




Sanni Lehtinen aloittaa Designer Dayt


Kultaseppä Sanni Lehtinen, korusuunnittelija ja harvinaisen filigraanitekniikan erikoisosaaja, saapuu Fitting Roomille auttamaan morsiamia täydellisen vihkisormuksen tai hääeleganssin täydentävien korujen valinnassa ja suunnittelussa. Tutustuin tähän mahtavaan kädentaitajaan joitain vuosia sitten Tampereen häämessuilla, enkä voinut olla vain ihastelematta hänen herkkää ja teknisesti huikean kaunista työnjälkeään. Voit ehkä muistaa vanhoista messuraporteistanikin ihastustani sepän erinomaisuudesta. Sitä paitsi Sanni on vielä ihan äärettömän mukava, aurinkoisuutta ympärilleen huokuva ihminen! Tykkään!



Kultaseppänä Sanni Lehtinen on toiminut jo yksitoista vuotta, hioen vanhaa, tarkkaa kädentaitoa ja silmää vaativaa filigraanitekniikka, jota harva enää osaa Suomessa. Maanlaajuisesti sen taitajia ei ole kuin muutama. Filigraanitekniikassa jalometallisista ohuista langoista kieputellaan pienenpieniä spiraaleja, joista taivutellaan ja muotoillaan tyylille ominaiset herkät kuviot ja linjat. Vaikka itsekin olen aikamoinen näpertäjä, tällaiseen kärsivällisyyteen ja tarkkuuteen en vain kykenisi millään.



 

Eettisiä koruja kaikkialle kotimaassa


Jokainen koru on täysin uniikki, eikä toista samanlaista tule vastaan. Materiaaleina Sanni Lehtinen käyttää kelta- ja valkokultaa sekä erilaisia jalokiviä. Uutuutena ja erityisen eettisenä vaihtoehtona ovat Lemmenjoen granaatit, jotka leiskuvat kauniin tummanpunaisina. Sanni Lehtisen käyttämä kulta on 100 % kierrätettyä, ja näin ollen koruja voi teettää myös tilaajan omasta kullasta. Jotain vanhaa ja uutta samalla kertaa! Itse asiassa, äitini on aikeissa teettää Sannilla uuden kaulakorun omien vanhempiensa, sekä edesmenneen isäni vihkisormuksista. Tavallaan pitää rakkaat ihmiset lähellä korun muodossa. Aika ihana ajatus, eikö?



Uniikkien, juuri kantajalleen suunniteltujen filigraanisormuksien hinnat ovat keskimäärin 1200-1900 euroa riippuen sormuksen koosta, yksityiskohdista ja käytettävistä jalokivistä. Hopeisen filigraanikaulakorun saa omakseen noin 150-180 eurolla. Korut valmistetaan joko tilaajan ideoiden tai jopa valmiiden piirrosten pohjalta. 




Vaikka kultasepän paja sijaitseekin Rovaniemellä, tilaamiseen riittää sormuksen kokotiedot ja toiveet mallista. Suunnitelmia tai kuvia työvaiheista saa sähköpostitse ja valmis koru kulkee postitse kotiin asti. Sormuksen teettämiseen olisi hyvä varata vähintään kuukausi, kesän kiireiden aikaan varmuudeksi parikin, ettei tärkeän korun kanssa pääse tulemaan kiire. 




Fitting Roomin Designer Dayn aikana voit tulla mittauttamaan sormesi varmistuaksesi oikeasta sormuskoosta, kysymään kultasepältä parhaat vinkit. Paikalla on myös kultaseppä Sanni Lehtisen valmiita korumalleja, joita voi ostaa suoraan vaikkapa kaasonlahjaksi.  


...tai miksei vaikka räyheät kallokalvosimet sulholle tai bestmanille!
 Voit varata oman, veloituksettoman suunnitteluaikasi mailitse kultaseppa.sanni@gmail.com tai soittamalla suoraan kultasepälle 040 722 3004. Lisää tietoa filigraanikoruista löydät http://www.sannilehtinen.fi/

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kurkistuksia koru-uutuuksiin ja uuteen linjaukseen


Useampi asiakas on nyt toivonut entistä pidemmälle vietyjä sneak peekeja. Vaikka nyt on kertoiltu pukujen suunnittelusta, vilautettu materiaaleja ja pieniä yksityiskohtia, toivomus olisi näyttää vielä tarkemmin itse pukujen valmistusprosessia. Tässä taas näkee, miten omalle työlleen välillä sokeutuu. Ei tullut mieleen, että kaavoitus- ja leikkuushow, saati sitten kankaan kanssa koneella myllääminen voisikin olla toisille hyvin kiinnostavaa.

Näin välittömään palautteeseen täytyy ilman muuta reagoida, mutta haen hieman vielä sinulta tukea ajatukselle. Mitä sanot, kaipaatko nähdä tarkempaa matkaa ideoinnista luonnoksiin, ja sieltä sitten taas valmiiksi puvuksi? Lupaan olla jatkossa sitten aktiivisempi kameran kanssa, napata paljon kertovia kuvia ateljeen arkipäivästä ja pukujen vaiheista.

Vedosfiilistelyitä silkkiseen korsettiin.

Aiheen tiimoilta keväämmällä tulee paljon enemmän myös korsettijuttuja. Asia on nimittäin niin, että 2014 on minulle henkilökohtainen juhlanaihe. Tänä vuonna olen saavuttanut nimittäin 20. juhlavuosi korsettien suunnitelijana ja valmistajana. Aihe kaipaa syväluotausta, jota ei ihan yhdellä tai kahdella blogauksella kateta - tai sitten kukaan ei jaksaisi lukea sellaista romaania. Tulossa siis historian siipien havinaa, reflektointia aiheesta ja paljon, paljon kurvikkaita vyötäröitä! Tähänkin pääset osiltasi vaikuttamaan. Jos korsetit kiinnostavat, niiden historia, käyttö, ennakkoluulot yms. kutkuttavat, laita minulle viestiä, mistä kaipaisit korsettimestarin kertovan.

Ihastu! - uusia Ninkan koruja putiikilla



Wanhan Sataman häämessujen jälkeen putiikille ilmestyi kasa Ninkan upeita strassi- ja kristallikoruja, ja pian valtaosa niistä löysi uuden, rakastavan omistajan. Ei ole tarvinnut kuin ottaa huikean kauniisti kiiltelevät korut käsiin, tuntea sen vakuuttava paino ja nähdä kristallien laatu, niin päätös on melkein tehty siinä kohtaa. Vielä kun putiikilla on päässyt mallailemaan, miltä ne näyttäisivät omia hiuksia vasten, tai miten koru ranteessa lepää, suosio on ollut taattu. Niinpä sitten ilmoitin Ninalle, että meillä on huutava vaje pukukoruista, ja pari päivää sitten pamahti postin pakettikortti luukusta.



Tänään olen päässyt purkamaan ja hinnoittelemaan nuo hehkuvat ja kimaltavat kaunokaiset, ja suorastaan sormet syyhyten olen asetellut niitä putiikin vitriiniin ja hyllyihin. Apua, olenko näin paha harakka, kun suorastaan kihisen innosta noita hipeltäessäni. Koska tämä pääsi tapahtumaan? Eikä kukaan kertonut minulle mitään? Perinteisesti olen ollut hyvin selkeälinjaisten, yksinkertaisen kauniiden linjojen suuri ystävä. Mutta voiko näistä edes olla pitämättä?


Kuva ei tee tälle hiuskorulle oikeutta. Oih, tahdon!



Tässä on sormus ja rannekoru yhdessä. Herkullinen idea!

Shiny happy people?