Revelations

Revelations
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FittingRoom. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FittingRoom. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Vaikuta uuden malliston pukuihin Love Me Do -messuilla

Häämessukausi lähtee jälleen käyntiin ja allekirjoittanut aktivoituu blogin parissa. Love Me Do - messut ovat aivan ovella, itse asiassa jo lauantaina! Palaan äitiyslomalta kuvioihin messujen ajaksi ja nyt kaipaankin sinun apuasi. Uusi mallisto kaipaa juuri sinun mielipidettäsi ja porkkanana osallistumiseen osallistujien kesken arvotaan 100€ lahjakortti Fitting Roomille, jonka voi sitten käyttää joku koruihin, asusteisiin, ihan mallistopuvun hankintaan tai sitten halutessaan oman mekon muutostöihin.


Kuulen jo melkein harmistuneen huokauksen ruudun takaa. Eivät kaikki pääse Helsinkiin messuille. Ei hätää, laitan messujen jälkeen sunnuntaina tänne blogiin oman esittelynsä uusista malleista ja sen jälkeen on kaksi viikkoa aikaa mutustella, mikä sinua miellyttäisi eniten ja ehdit rauhassa antamaan äänesi ja osallistumaan lahjakortin arvontaan.

Esittelyyn tulee messuilla Fitting Roomin osastolle kaksitoista mallia värivaihtoehtoineen ja pääset niistä valitsemaan kolme sellaista, jotka mieluiten laittaisit päällesi. Sen lisäksi voit vielä valita annetusta paletista eniten kutkuttavien materiaalien värit. Kyllä vain, tällä kertaa on värissävyjä myös tarjolla, koska ei sitä ihan aina ihan pelkkää valkoistakaan jaksa. Sunnuntaina samat kuviot näkyvät täällä blogin puolella.


Mitä muuta messuilla on tarjottavanaan?


Fitting Roomin osastolla on kattavasti Aurora Collection -valmispukumalliston pukuja eri kokoisina ja osin myös eri värisinä sovitettavissa ja tilattavissa. Classic-mallit ja bestsellerit tulevat pysymään valikoimassa uudesta mallistosta huolimatta uusista tulokkaista. Osasto löytyy numerolla 50 todella kätevästi ihan sovituspisteen vieressä. Nyt ei tarvitse vääntelehtiä tungoksen läpi sovittamaan pukua, vaan se käy todella mukavan helposti. Osastolta saat myös asiantuntevaa sovitusapua pukemiseen ja istuvuuden, koon katsomiseen. Messuilla puvun tilannut saa myös 20€ arvoisen kuitukankaisen pukupussin kaupan päälle.

Classic -malliston Charlotta oli äänestyksen kuningatar - ja myös bestseller!

Aurora Collectionin malleja pääset ihailemaan myös punaisella matolla, kotimaisten pukujen näytöksessä. Kannattaa käydä muutenkin katsomassa näytökset. Puvut ovat aina niin kovin erinäköisiä ihmisen päällä kuin henkarilla, suorastaan heräävät henkiin. Samalla saat hyvän kuvan siitä, millaisia pukuja kotimaassa valmistetaan.


Tämän lisäksi olen äänessä klo 13.00 kertomassa hieman tästä kuluneesta vuodesta Vuoden hääpukusuunnittelijana, mutta ennen kaikkea puhumassa siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee hankkimaan kotimaisten tekijöiden pukua, oli se sitten mittatilaustyötä tai mallistopuolelta. Meillä on valtava määrä aivan upeita suunnittelijoita ja ompelijoita ja heidän huikeaa ammattitaitoaan todella kannattaa käyttää.



Vuoden suomalainen hääpukusuunnittelija -kilpailu


Viime vuonna voitin tämän tittelin täysin arvaamatta ja puskista. Olen pyrkinyt tekemään valtavasti töitä tuon nimikkeen eteen ja elämään sen mukaisesti - ja voi pojat, miten upeita juttuja se on tuonutkaan mukanaan! Niistä en lähde tähän tekstiin selittelemään tarkemmin, palataan siihen toisella kertaa.


Lauantaina luovun "missikruunustani" ja tällä kertaa olen osana tuomaristoa. Toisina tuomareina ovat muodin yliasiantuntija Sami Sykkö, Häät-lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, European Bridal Weekin Andrew Lookman, Amoriinin Johanna Merinen ja Love Me Do:n pääjärjestäjä Nonna Sjöberg. Olen päässyt jo vähän kurkkaamaan, mitä tuleman pitää. Täytyy sanoa, että aivan upeita luomuksia tullaan näkemään kisan catwalkilla. Odotan mielenkiinnolla sitä, kenestä tulee seuraajani!


maanantai 27. helmikuuta 2017

Elämän pyörteissä, kevät monen muutoksen edessä

Muutos, se on varma kevään merkki. Erityisesti yritysmaailmassa se on alati pyörivä koneisto. Muutu, kehity, mene eteenpäin. Paikalleen ei saa jäädä tai polttaa nopeasti sormensa. Silti välillä uudet asiat jännittävät, pelottavat, vaikka olisivat positiivisia luonteeltaan. Ihminen tahtoisi kovasti juurruttaa itseään ja tarttua johonkin pysyvään.


Vuoden vaihteessa, kun kertasin kulunutta kautta, vihjasin monen asian suuriin muutoksiin ja ne alkavat olla nyt voimakkaammin läsnä. On ollut ihanaa muuttaa uusiin tiloihin ja on tuntunut niin ylelliseltä, kun ei enää tarvitse raahata pukupusseja kadulle ja nurkan toiselle puolelle ompelimon ja sovitushuoneen ollessa yhdessä ja samassa paikassa. Korkeat ja valoisat huoneet ovat saaneet hengittämään syvempään, vahvemmin ja on ollut pelkästään ilo käydä töissä. Nyt ollaan oikeassa paikassa, puvut esillä kuten niiden toivoisikin olla ja ihmiset ovat löytäneet ne kiitettävän hyvin!


Identiteettiä vahvistamassa


Kuten uhkasinkin, Revelations on jäämässä pois nimenä. Minusta todellakin tuntuu, etten pysty täysin vakaasti ja itsenäni seisomaan sen nimen, sloganin takana enää. Se oli aiemmin erinomainen juttu, mutta kuten muukin elämä, minäkin olen muuttunut ja kehittynyt suunnittelijana. Divine hääsuunnittelutoimiston Pertti huomautti, että tyylini on muuttunut aikalailla ja on siinä täysin oikeassa. Juuri sen takia minun on luovuttava Revelationsista, jotta voin selkä suorana ja rehellisenä itselleni siirtyä eteenpäin. Jatkossa tulen tekemään enemmän ihan klassisesti omalla nimelläni. Sen rehellisemmin minua mallit eivät voi olla.


Pukutilaukset vuodelle 2017


Yksi suurimmista muutoksista elämääni kuitenkin on se, että minusta on tulossa äiti. Luit oikein. Muutama asiakas kyseli varovasti ovatko lukeneet rivien väliä oikein ja kyllähän se näin on. Asia, jonka vuosikausia ajattelin, ettei se koske minua, enkä lähde siihen peliin mukaan. Tässä kohtaa voisi olla syytä huokaista syvään. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Tässä sitä sitten ollaan, hämmentyneenä, miten tähän oikein päädyttiin. Aikamoiseen seikkailuun pistinkin pääni! Jännittää, hermostuttaa ja nyt vähitellen alan olla jopa utelias siitä, millainen tyyppi meille muuttaakaan.

Boutique Bigarren Pirjo Savolaisen kanssa avajaisissa. Idolini mun!

Näillä näkymin olen siis jäämässä pois töistä toukokuussa, mutta pyrin tekemään mahdollisimman pitkään hommia. Toki kaikki ei riipu minusta, sillä tämä haudottava pieni ihmisentaimi on kyllä tehnyt kaikkensa hankaloittaakseen työnarkkarin elämää ja pakottamalla lyhentämään ja keventämään työpäiviä. Mene ja tiedä, tämä saattaa olla hyväkin asia?

Mittatilauspukuja en sattuneesta syystä ota näillä näkymin loppuvuodelle lainkaan, mutta olen taas 2018 puolella käytettävissä. Puvuista saa kyllä kysellä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta en tällä hetkellä vielä uskalla sitoutua mittatilauspuolella ennen vuoden vaihtumista  - katsotaan ensin, millainen kaveri meille on muuttamassa ja kuinka tullaan keskenämme toimeen ihan ensiksi.

kuva Hans Lehtinen/ hlpphotography

Aurora Collection - mallistopukuja voi sen sijaan tilata ympäri vuoden. Kesän juhliin suosittelen tekemään tilaukset parin kuukauden sisään, sillä kesäkuukausina ompelimo on sen verran ruuhkainen morsiuspukujen muutostöiden kanssa, että toimitusajat voivat venyä usean kuukauden mittaiseksi. Nyt ehtii vielä mainiosti saamaan vielä toukokuun juhliinkin puvun!

kuva Hans Lehtinen/ hlpphotography

Ompelimon muuttuvat kasvot


Ompelimopuolella tulee myös muutosta ilmaan. Erityisesti blingeihin erikoistunut Aki lähtee uusien haasteiden pariin maaliskuun alusta ja käytän tässä kohtaa tilaa kiittääkseni häntä parin vuoden huikeasta uurastuksesta. Ompelimon työmyyrä on tehnyt tinkimättömästi töitä, käyttänyt valtavan määrän työtunteja ompelukoneensa takana, välillä pitkiä iltoja ja viikonloppujakin. Ripeä tekijä on pistänyt pukua toisensa jälkeen kuntoon valtavalla vauhdilla laadun pysyessä kohdillaan. Tässä on enemmän kuin iso hatunnosto paikallaan!


Samalla ompelimokoira Lili lähtee Akin kanssa seikkailemaan toisaalle - kumpaakin tulee varmasti ikävä ja tulemme muistelemaan näitä kuluneita paria vuotta lämmöllä ja kaiholla. Toivon sydämestäni Akille menestystä, iloisia aikoja uusilla poluilla! Kiitos näistä yhteisistä työvuosista ja hetkistä!

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Fitting Room - satumainen juhlapukeutumisen ihmemaa avautui virallisesti

Fitting Roomin avajaisia vietettiin viime viikolla ja heti seuraavana päivänä jatkettiin varsin samankaltaisissa merkeissä Morsianten Illalla. Viikkojen uurastus palkittiin, kun kymmenet yhteistyökumppanit, asiakkaat ja tutut vyöryivät ovesta sisään tekemään tupatarkastusta.


Putiikin tunnelma ja värimaisema saivat hurjasti kiitosta ja ihastusta osakseen. Tuntuu todella hyvältä, kun alkuvisiona meillä oli hitusen mystinen, satumainen ihmemaa (ilman hulluja hatuntekijöitä, Liisaa tai paikalta karkaavia valkoisia kaneja), ja todella moni käytti juurikin näitä sanoja kuvaillessaan showroomia. Taidettiin saada tavoitettua juuri se, mitä yritettiinkin! Voi sitä onnen ja riemun määrää! Remontista vielä suurkiitokset isoimmalle vetovastuulliselle, eli Ruoste Designin Hannalle. On se vaan hurja voimamimmi!

Uskallan väittää, että meillä on Helsingin ylellisin sovituskoppi!

Floramoren tytöt tekivät avajaisillan aikana kukista koristeita hiuksiin, ranteisiin ja herroille rintapieliin, ihastuttivat kyvyllään löytää jokaiselle juuri omaan persoonaan ja pukeutumiseen sopivat yhdistelmät. Rautaisia ammattilaisia!

Floramorehan muutti myös meidän kanssamme saman katon alle, joten jos haluat tilata kukkia juhliisi, varaa vain aika Tanjalle ja mukava paikka yhteiselle suunnittiluhetkelle tee- tai kahvikupposen kanssa löytyy ihanan kaari-ikkunamme alta. Tietenkin, jos tiedät, mitä haluat, tee vain tilaus ja kukat voi jatkossa myös noutaa näin ihanan helposti, valmiiksi pakattuina. (Me taas saamme
nauttia ihanasta kukkien tuoksusta päivät pitkät, aaah!)

Maailman ihanin mallini Riina sai ihan huikean kukkaseppeleen hiuksilleen.

Avajaisissa ehti pyörähtää mm. Helena Lindgren, graafikko Tiina Kivinen, Press D´Oron Sirkka Siiskonen
Kansanedustaja Sari Sarkomaakin ehti kiireiltään tervehtimään

Kuohuviini virtasi pitkän illan ja ruokailupuolesta vastasi Museokadun alkupäästä löytyvä Cafe Marocco. Passion-moussekakku suorastaan suli suuhun ja pienet, poro- ja hummustäytteiset ruisnapit maistuivat suolaisennälkään. Maroccolla on myös ihan huikea lounastarjonta. Jos sattuu maisemiin niinä aikoina, suosittelen kääntymään.



Holittomana janojuomana Fentimansin Ruusulimonadi, suosittelen!

Saimme yhteistyökumppaniksemme Kämp Collection Hotelsin Jenni Piiroisen, joka arpoi kumpanakin iltana, sekä avajaisissa että Morsianten illassa kello viiden teen kahdelle Kämpissä, All-day Breakfastin Krog Robassa ja huikeimpana kahden hengen yöpymisen Hotel Havenissa. Harvoin tulee sellainen olo, että harmittaa olla jäävättyjen joukossa, mutta nyt olisi enemmän kuin kelvannut nämä palkinnot!

Morsianten Ilta


Ensimmäinen morsianten ilta järjestettiin heti seuraavana päivänä, kun oltiin saatu harjoiteltua edustuskuvioita avajaisten tiimoilta. Kämp Collection Hotelsin Jenni esitteli Helsingin upeimpia hotelleja ja niiden hääyöpaketteja, ja illan lopussa kolme onnellista saivat samat arvontapalkinnot kuin avajaisissakin (ja vieläkään ei saanut osallistua, yhyy!)

Yhteiskuva, kuinkas muuten!

Floramore jakoi kukkatietoutta ja valokuvaaja Rita Míklan kertoili, miten hääkuvissa onnistutaan parhammin. Pisimmän puheen kuitenkin taisi viedä melkein naapurimme, myöskin samalla Museokadun pätkältä löytyvä Hääsuunnittelutoimisto Divinen Pertti Huhtilainen, joka kertoi lennokkaalla tavallaan, mitä kaikkia karikoita hääsuunnittelussa voikaan piillä ja miten esimerkiksi hääsuunnittelijaa käyttämällä voi säästää valtaviakin summia. Minulle oli uutta se, että suunnittelijaa voi käyttää pieniinkin osa-alueisiin, esim. lähtökohtaisesti budjettisuunnittelun pohjaksi, jotta homma ja rahan meno ei karkaa ihan käsistä.

Pertti kertoo tarinaa ja morsiamet keskittyvät kuuntelemaan. 
Kuohuva kupli tälläkin kertaa ja cafe Maroccon poro- ja lohiruisnappien lisäksi Gusto Helsingiltä tuli kolmen erilaisen kakun maistiaiset. Pirteän raidallinen minttu-suklaa, klassinen marjaisa juustokakku vaaleanpunaisella sokerikuorella ja todella yllättävä ja herkullinen vuohenjuusto-pistaasi. Viimeinen nousi ainakin omaksi suosikiksi. Tätä ei todennäköisesti olisi kahvilassa ensimmäiseksi kokeillut silkkaa epäluuloisuuttaan, mutta maku oli aivan huikea!


Ilta huipentui tosiaan tuotearvontoihin, joista nuo Kämp Collectionin ihanat palkinnot tulikin mainittua. Tämän lisäksi Floramorelta sai lahjakortin hääkimppuun ja sen lisäksi oli koottu kuusi suloista tuotepakettia, joista löytyi pikkolopullot kuohujuomaa, Ines de Castillon glitterhohtoiset ihotatuoinnit, Ninkan koristekristalleja, ja kaunista, ja makoisaa ruusunnupputeetä. Osa ihmisistä oli ennen arvontaa joutunut jo lähtemään, ja kaikille voittajille on ilmoitettu voitosta. Tosin, kaikkia ei ole vielä tavoitettu, joten eiköhän puhelin pirise vielä ensi viikolla useamman kertaa!



Kiitos kaikille, jotka olitte mukana! Teitte ikimuistoiset illat meille, joista jäi niin mielettömän hyvä energia ja mieli, että tällä jaksaa paahtaa pitkälle. Nyt laitetaan uusi Morsianten Ilta mietintämyssyyn ja keksitään taas jotain uutta kivaa!

lauantai 4. helmikuuta 2017

3000 swarovskia kurkistuksessa

Enemmän on enemmän, näinhän se menee. Tästä puvusta on jo jonkin verran aikaa, mutta kaivetaan nyt arkistoja ennen kuin pölyttyvät. Jostain syystä en millään tahdo muistaa laittaa tänne kurkistuksiin ja inspiraatioksi kuvia pukujen vaiheista. Tällä kertaa siihen on ihan oikea syykin ja sen nimi on vaitiolovelvollisuus - ja sitten pääsi venähtämään.

Olimme jo aloittaneet Kristan kanssa hääpuvun suunnittelun, kun selvisi, että hänet sulhasensa kanssa olikin valittu Jutan superdieettiohjelmaan mukaan. Ohjelman formaattiin kuului puku yhteistyöliikkeestä ja morsian oli onnettomassa kahden puvun loukussa. Se puku, joka ohjelman puolelta tuli hänen ylleen oli täysin erityylinen kuin se, mitä olimme suunnitelleet. Morsian ei tiennyt, miten päin olisi ollut.

Parin nenäliinan ja nenänniiston jälkeen todettiin, että onko tämä sittenkään ongelma. Kamerat seuraisivat hääparia vihkimiseen asti ja sen jälkeen itse hääjuhlaan vaihtuisi puku. Kaksi kärpästä siis samalla iskulla!

Marenkinen, kristallikuorrutettu merenneitounelma


Haastetta puvulle tuli pariltakin eri suunnalta. Koska superdieetti tuli olemaan nimensä veroinen, Kristan vartalo kävi aikamoista muutosta läpi. Malli, kankaat, pitsit ja miehustaan tulevat sadat kimaltavat swarovskikristallit hankittiin jo hyvissä ajoin, mutta ennen kuin päästiin kunnolla sovittamaan ja muokkaamaan puku hansikkaan lailla istuvaksi - siihen meni pitkä tovi. Mallina oli vielä tiukasti vartaloa myötäilevä merenneitolinja, jonka helma sai polveilla marenkimaisesti pehmeinä ja pyöreinä linjoina.



Puvun malli pitsin kanssa alkaa saada alkuhahmoaan.
Otsikossa jo mainitaan useampi tuhat swarovski-kristallia.  Kimallusta tästä puvusta ei todellakaan puuttunut. Lähtökohtaisesti Krista halusi täysin puhtaanvalkoisen puvun ja kirkkaana hopeisena hehkuvat pitsit ja suuren määrän kristalleja kimaltelevaan jokaisen valonsäteen alla. Ihan tätä määrää ei kumpikaan meistä arvannut siihen menevän, mutta enemmän en enemmän!


Helman ensisovitusta

Miehustan pitsikuviointia jo  osin paikoillaan

Pitsejä kiinniteltiin useamman ihmisen voimin. Käsityö on hidasta. ;)

Vielä työpöydällä tarkistellaan helman asettuvuutta.

Swarovskit - kaikki 3000 - kiinniteltiin yksittäin erikoisraudalla

Viimeisiä sovituksia.

Helmakin pääsee jo oikeuksiinsa


Marenkinen merenneitohelmaa, pitkä, syvä halkio, nyöritys ja miehusta täyteen kimaltavia kristalleja.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ilmoittaudu ihanaan morsianten iltaan 8.2.

Meillä on nyt niin kertakaikkisen ihanat, kauniit ja avarat tilat, että hingun halusta päästä näyttämään niitä muillekin! Se ei kuitenkaan ole illan varsinainen pointti, vaan antaa morsiamille mahdollisuuden kivaan illanviettoon ja keskinäiseen vertaistukeen hyvässä seurassa ja mukavalla ohjelmalla. Juuri Love Me Do:n blogimiitissä puhuttiin siitä, miten häitä suunnittelevaa ja hössöttävää morsianta ymmärtää ja jaksaa myötähössöttää kaikkein parhaimmin juuri toinen morsian.

Mahtavan seuran lisäksi talo tarjoaa luonnollisesti kuohuvaa juomaa, pientä suolaista ja makeaa purtavaa, koska mikään juhla tai illanvietto ei ole ihan sama ilman kuplia ja hyviä makuja!


Illan aikana pääsee tutustumaan ja sovittamaan Aurora Collectionin, Trilogian ja Ruoste Designin pukuja ja juttelemaan kaikkien kolmen merkin suunnittelijoiden kanssa pukusuunnitelmista. Autamme todella mielellämme ihan kaikissa pukuihin liittyvissä kysymyksissä, oli puku siten meiltä, liikkeestä, netistä tai mietit oman puvun teettämistä tai tuunausta uuteen uskoon. Jos sinua on koskaan kiinnostanut, miten ja missä niitä pukuja oikein valmistetaan, nyt pääset tutustumaan meidän ompelimoon samalla kertaa. Työtiloja avaamme harvoin yleisölle, joten tämä on aikalailla ainutkertainen tilaisuus!

Aurora Collectionin puvuista on helmikuun loppuun -15% alennus hinnoista, ja lähes kaikista asusteista; sateenvarjoista, boleroista, pitsipaidoista, hunnuista ja koruista on mahtavia morsiusillan hintatarjouksia. Esimerkiksi Humbugi Asusteen mahtavat pannat ja rannekkeet löytää omakseen nyt puolella hintaa.


Kanssamme saman katon alle siirtyy myös iki-ihana Floramore, jonka ihania kukkia ja asetelmia on päästy ihailemaan monilla messuilla, muotinäytöksissä ja kuvauksissa - ja floristileidit ovat aivan ihania persoonia. Olen aika tohkeissani siitä, että päästään nuuskimaan suloista kukkien tuoksua kohta päivät pitkät! (Toki, jos olet kovin allerginen, kannattaa laittaa tämä info korvan taakse!) Floramoren Tanja ja Maarit kertovat illan aikana kaiken, mitä kukista tulee vain kysyttävää. Mitä kukkia saa mihinkin aikaan vuodesta, mitkä kestävät hiuksissa koko päivän nuupahtamatta ja miten vaikka juhlatilan saisi koristeltua parhaimmin kukilla budjetin rymähtämättä. Tytöt myös lupasivat, että illan aikana tehdään yhdessä pieniä kukkakoristeita esim. hiuksiin tai kokeillaan koristeluvaihtoehtoja.

Samalta kadunpätkältä meille tulee myös tekemään visiitin hääsuunnittelutoimisto Divinen Pertti Huhtilainen. Mahtava tyyppi, joka tulee vinkkaamaan meille omaan lennokkaaseen tapaansa, mitä kaikkea hääsuunnittelija oikein tekeekään, ja millaisista suunnittelukarikoista ammattilaisen kanssa pääsee helposti ohi. Tiesitkö myös, että ammattilainen apunasi saatat säästää aikamoisia summia hääjärjestelyistä?



Kuten aikoinaan Simo Vaatehuoneelta tapasi sanoa: eikä tässä vielä kaikki! Illan aikana arvotaan osallistujien kesken viisi ihanaa tuotepakettia, ja kirsikkana kakun päällä voi voittaa Floramorelta lahjakortin, jonka voi käyttää joko unelmiensa hääkimppuun tai muihin kukkiin. Viime viikon lopulla selvisi vielä yksi niin ylellinen yllätysnumero, että haluaisin itsekin osallistua. Joko innostuit? Minä ainakin!

Tiedäthän miten nämä toimivat? Nopeat syövät hitaat ja mukaan mahtuu 30 innokkainta ilmoittautujaa. Ilmoittautua voi suoraan sähköpostitse aurora(at)revelations.fi tai facebookin kautta.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Säätöjä Love Me Do-messuilla

Olen juossut niin tuulispäänä koko viikonlopun, ettei minulla ole yhtä ainoatakaan kuvaa Love Me Do -messuilta. En myöskään ehtinyt käydä kuikkimassa muita näytteilleasettajia oikeastaan yhtään. Täysin kirjallinen seikkailu siis.

Meillä jäi ajanpuutteen vuoksi perjantai-iltana osasto vielä vähän vaiheeseen ja minun piti aamusta tuoda paikalle vielä pari rekkiä ja muuta tarpeellista tavaraa. Klassisesti herätyskello jätti piipittämättä ja uinailin armotta pommiin. Hieman jälkeen kymmenen havahduin siihen, että on kumman valoisaa ja seuraavassa sekunnin murto-osassa tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Pikapyrähdys sängystä, supervauhdikas hampaiden pesu ja itkun pidättelyä. Aaapuaaa!

Selvä. Meikkipussi kassiin, maalaan naaman vasta messupaikan vessassa, mutta nyt on lähdettävä. Kirjaimellisesti tukka tyynyn muotoilemana, ilman minkäänlaatuisen harjan tai kamman kosketusta syöksyin ulos. Jaa, autosta kaikki ikkunat jäässä. Okei, hengitä, älä panikoi ja raavi ne pahuksen ikkunat puhtaaksi. Autoon, ja matkan varrella on vielä menovesi loppumassa. Ei siinä sitten mitään. Kurvaus lähimmälle bensa-asemalle ja vakuuttelua itselle, että näin homma nyt vaan menee, eikä panikoimalla saa mitään aikaiseksi, eikä kaatunutta maitoa kannata itkeä. Zen ja häämessut.

Rekit saatiin lopulta osastolle ja luotettava tiimini sai kasattua osaston loppuun siihen mennessä, kun messut olivat olleet jo vähän aikaa avoinna. Sain hetken verran vetää henkeä ja naamioida nassuni ihmisolennon kuosiin naistenhuoneen puolella. Huh.

Mahtavan hiuskoristeen loihti Floramore


Tositarkoituksella Aurora Collectionin kanssa


Valmispukumallisto pääsi lokakuun Love Me Do -messuilla ensimmäistä kertaa tosi toimiin kunnon esittelyn ja sovitusmahdollisuuksien kanssa. Nyt puolet messuajasta juoksin sovituskopissa monen morsiamen kanssa, jotka halusivat päästä kokeilemaan rennompaa ja kevyempää hääpukuvaihtoehtoa. Koin ihan suunnatonta myötäiloa monen kanssa siitä, miten kauniisti puvut asettuivat, miten hyvin ne istuivat monelle erityyppiselle ihmiselle, eri vartaloille ja persoonille. Nyt täytyy olla hitusen epäsuomalainen ja sanoa olevansa ylpeä itsestään ja omasta työstään. Nyt sen viimeistään näkee, että kyllä, hyvää työtä on tullut tehtyä!

Carla jatkaa suursuosiotaan, eikä ihme!

Ihanan moni löysikin Aurora -mallistosta viikonloppuna sen oikean, oman hääpukunsa. Ihana auttaa löytämään se omaan persoonaan ja juhlaan sopiva vaate! Tällä hyvänmielen energialla ratsastan pitkälle kevääseen! Jollet päässyt messuille ja hinkuisit saada sormesi kiinni malliston pukuihin, jatkamme uuden liikkeen kunniaksi -15% messutarjousta helmikuun loppuun asti Fitting Roomilla.

Uusia tilauksia Aurora Collectionin puvuista otetaan vastaan huhtikuun loppuun asti ja seuraavan kerran syksylle, sillä ompelimo on kesäkauden korviaan myöten hääpukujen muutostöissä. Muutenkin, jos mielii allekirjoittaneelta pukua, otan mittatilaustöitä vastaan vasta kesälle 2018.

Vuoden Hääpukusuunnittelija 2016 edustaa


Vuoden Hääpukusuunnittelijana olin edustamassa messuilla lauantaina parin onnellisen privaattineuvonnassa hääpukujen suhteen. Mukana oli myös Love Me Do -messujen uudet hääreportteri-bloggaajat, jotka olivat varsin into pinkeänä mukana. Never Say Never -blogin Susanna oli jonkin aikaa huolissaan tuntuiko tunkeilevalta, kun he innostuneena kommentoivat myös omia näkemyksiään. Voi, ei huolta! Monesti suunnittelupalavereissa on kaasoja ja äitejä mukana, joilla on yleensä aina omat mielipiteensä. Ei siis mitään uutta auringon alla, ei ainakaan sellaista, mihin en olisi osannut jo aiemmin suhtautua.

Oli mukava päästä näyttämään myös, mitä suunnittelutyö on ihan oikeasti. Tämä ei ole hommaa, jossa vain luodaan oman pään mukainen luonnos, vaan todella kuunnellaan asiakasta ja tämän tarpeita ja toiveita. Ainakin minun edustamani asiakaslähtöinen suunnittelu on juuri tätä - pujotellaan toisen ihmisen nahkoihin ja annetaan sen ohjata suunnittelua. Minulle jäi tapaamisista sellainen olo, että kaikki saivat niistä paljon irti!

Sunnuntaina olin tapaamassa hääbloggaajia ja söimme yhdessä lounasta, jonka KP-catering oli loihtinut. Ihanan rentoa jutustelua ja hyvää ruokaa, kiitos teille kaikille! Minun piti tuoda bloggaajille kutsut Fitting Roomille 8.2. Morsianten iltaan, mutta edellispäivän kompastelu pommiin nukkumisen kanssa ei riittänyt. Tulostimeni nimittäin ilmoitti, ettei se halua tehdä enää yhteistyötä, joten jouduin hätäisen suullisesti selvittämään, mikä on homman nimi. Toivottavasti edes osalle porukasta jäi tapahtuma mieleen! Morsianten illasta enemmän seuraavassa postauksessa.

Kiitos Love Me Do ja kaikki ihanat kävijät! Hyvillä fiiliksillä siirryn takaisin piirustuspöydän ääreen. Nähdään näillä samoilla messuilla taas ensi lokakuussa!

Ensin hetkeksi jalat sohvalle ja elpymiseen teetä ja marjajäädykettä

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Uutta Fitting Roomia rakentamassa

Virallisesti tässä ollaan oltu "lomalla", mutta käytännössä se on tarkoittanut paria vapaapäivää kolmen viikon aikana. Maalia on telottu seinille, tapettia liimattu ja seinärekkejä porattu seiniin.
Muuttokaaos alkaa vihdoin rauhoittua ja paikat näyttää ihan siltä, että tähän avataan ihan just kohta uusi liike. En voi olla silti ihmettelemättä, miten meillä voi olla niin älyttömän paljon tavaraa. Kyllä koko tiimin pitää olla vähintään mestaritason tetristäjiä, kun on pieneen tilaan saatu ähkettyä näin hurjasti lankaa, kankaita, alushameita ja ties mitä tykötarpeita.

Sovituskopit alkavat hahmottua

Blingspesialistimme Aki puunasi kaikki kristallikruunut kirkkaiksi

Huomenna, maanantaina pitäisi saada vielä sovituskopin verhot laitettua ja somistettua näyteikkunat. Yleistä siivousta ja järjestelyä edessä ja sitten tiistaina saadaan ovet auki uusille asiakkaille. Voi olla, että jotkut joulukuussa sovitukseen saapuneet voivat hitusen hämmästyä miten erinäköisissä tiloissa nyt ollaan, kun tulevat hakemaan valmista pukuaan. Aiemmin Fitting Roomia ympäröi valkoiset seinät, nyt ollaan tunnelmallisemmin sinertävissä sävyissä ja kiemuraisen tapetin lumoissa.

Hanna ja Floramoren Maarit urakoivat seinärekkien kanssa

Vähitellen. Hitaasti hyvä tulee!
 Avajaiset ovat luvassa tammikuun viimeisellä viikolla. Saadaan ensin alkuvuoden messuhösäkät alta pois, ja varmasti viimeisetkin lamput ovat sillä kohtaa paikallaan. Aurora Collectionista on tulossa avajaistarjouksia, samaan joukkoon saadaan paljon erikoishintaisia tuotteita esimerkiksi Ninkalta ja Humbugi Asusteelta. Tuotevalikoimaa tarkennetaan tässä kuun alkupäässä ja sitten saadaan avajaisiin kaikki kerralla ihanasti esiin!


Vuoden hääblogien äänestys on  käynnissä!


15.1. saakka saa vielä käydä äänestämässä suosikkejaan vuoden hääblogien äänestyksessä. Äänestää saa useamman kerran, joten jos haluat kantaa kortesi kekoon, saa klikkailla Revelationsin blogia kerran jos toisenkin! Love Me Do -messuilla sitten nähdään kuinka kävi! Äänestä tästä!




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ehdokkaana Vuoden Hääblogin äänestyksessä ja vuoden 2016 yhteenveto

Ihanaa loppuvuotta! Sitä on paljon, melkein koko vuosi jäljellä, ja nyt otetaan ensiaskeleet siihen, millaiseksi sen teemme tällä kertaa. Minulla uusi vuosi alkoi iloisella yllätyksellä, kun huomasin Love Me Do:n Vuoden hääblogi -äänestyksessä ammattilaiskategoriassa tämän oman blogini. Homma oli mennyt minulta täysin ohi, joten olen hurjan ilahtunut niille lukijoilleni, sinulle, joka ehdotit minua mukaan. Suurkiitos! Mukana on monta hienoa hyvänmielen blogia, joihin kannattaa tutustua. Äänestää saa tämän linkin kautta 15.1. asti.



Vuosi alkaa puhtaalta pöydältä

Olen vipeltänyt menemään pääjalkaisena pitkin maita ja mantuja, eikä montaa vapaapäivää ole ennen Joulua tai välipäivinä ehtinyt pitämään. Liiketilojen vaihto remontteineen, muuttokuormineen ja vanhojen tilojen kuntoonkatsomisineen on sen verran rankka rumba, että nyt haluan uskoa, että nyt ollaan tultu pysyvästi "kotiin", eikä ole tarvetta muuttaa enää mihinkään vuosikausiin. 

Tässä kohtaa on syytä ottaa lakki päästä ja osoittaa enemmän kuin suuret kiitokset koko työtiimille, appivanhempieni, rakkaan puolisoni ja erityisesti Maahantuojien outletin Hannan ja Trilogia Collectionin Marikan suuntaan. Siinä kohtaa, kun oma pää tahtoo levitä stressin alla, tällaisia tukijoukkoja ei voi kuin kiittää mitä nöyrimmin ja itkua tihrustaen. Miten olen ansainnut tällaiset ihmiset elämääni? Olette ihan uskomattomia!

Vuoden ensimmäinen viikko kuluu tehokkaasti vielä paikkoja laitellessa, mutta avajaiset lähestyvät vauhdilla. Vaikka tilaa on nyt runsaasti enemmän kuin aiemmin, kaikki eivät mahdu kerralla sisään, joten pidämme kokonaisen avajaisviikon. Love Me Do - messujen jälkeen luvassa on vielä erillinen morsianilta omine yllätyksineen. Avajaisista, tulevasta aikataulusta ja luonnollisesti tulevista avajaistarjouksista jutellaan myöhemmin, nyt palataan takaisin hetkeksi kuluneeseen vuoteen.


Aurora Collection -valmispukumallisto


Useamman vuoden mutusteltu valmispukumallisto näki päivänvalon ja sen kehitys on syönyt ison osan vuodesta. Mallistohan syntyi suoranaiseen tarpeeseen. Olin itse kaivannut sitä jo pitkään ihan työnteon kannalta, ja toiselta puolelta moni asiakas harmitteli, kun tietynlaisia pukuja ei tahtonut löytyä sitten mistään. Klassinen annamunkaikkitehdäitse -tilanne. Vaalimani kotimaisuus toteutuu myös kun valmistus pidetään omassa ompelimossamme. Klassisen linjakkaat puvut muuttuvat väriä vaihtamalla hääpuvuista ylellisiksi juhla- ja iltapuvuiksi.

Ihanan ilmava Camelia. Kuva ByMikaelas

Aurora - mallisto on otettu aivan ihanasti vastaan. Paras palaute on tullut asiakkailta, jotka ovat olleet innoissaan, fiilistelleet hyvää istuvuutta ja juuri oikeanlaista tyyliä. Useampi häälehti on ottanut Aurorat omikseen ja häkellyttävintä oli nähdä viimeisimmän Häät -lehden kansi. Minun pukuni kannessa? Minun pukuni! Urani ensimmäinen kansikuva, enkä voi olla enemmän iloinen, ylpeä ja innoissani.

Häät 2/2016 kannessa Carla

Täytyy myöntää, että suosiolla on pienet varjopuolensakin. Aurora -pukuja on tilattu ja kysytty nyt niin paljon, että meillä on ateljeella tällä hetkellä pieniä vaikeuksia saada kaikkia malleja ja kokoja rekkiin sovitettavaksi nopeasti. Tässä kohtaa pyydänkin siis innokkailta morsiamilta hieman kärsivällisyyttä. Puvut valmistetaan omassa ompelimossamme, eikä niitä teetetä muualla maailmassa ja vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja, raja tulee vastaan väkisinkin. Uskon kyllä, että kun saadaan muuton viimeisetkin liikkuvat palat kohdalleen, pääsemme valmistamaan uusia pukuja nopeammalla aikataululla, eikä tarvitse kuukausikaupalla odotella.

Coralie. Kuva ByMikaelas, kukat Floramore


Kisailua catwalkeilla


Pukuni ovat keinahdelleet toinen toistaan ihanampien naisten yllä useammilla punaisilla matoilla vuoden mittaan. Perinteiseksi jo muodostunut kansanedustaja Timo Heinosen järjestämä Lasia ja Muotia -tapahtuma Riihimäellä, jossa minun ja Jukka Rintalan luomuksia on päässyt ihailemaan salonkinäytöksessä. Täällä Aurora Collection näki ensimmäistä kertaa julkisuuden päivänvalon.

Kuva Hans Lehtinen Photography

Kuva Hans Lehtinen Photography

Elokuussa Taiteiden yönä järjestimme kampaamo Pesulan kanssa pukujeni näytöksen Mechelininkadun puisto-osuudella ja suunnittelija oli jälleen pakahtua onnesta kaikesta siitä ihanasta palautteesta, jota sai sekä malleilta, että näytöstä seuraamaan saapuneilta katsojilta. Jälleen yksi hitusen hullu unelma toteutettuna!

Jani Nordqvist Photography


Aivan joulun alla Helsingin Glorialla nähtiin Fashion Model Agencyn oppilasnäytös, jossa mukana oli useampia pukujani. Kivan videoklipin näytöksestä voit katsoa tästä. Lokakuussa puolestaan Love Me Do - messuilla malliston pukuja oli hääpukunäytöksessä, ja suomalaisten suunnittelijoiden näytöksessä, joka oli samalla osa Vuoden Hääpukusuunnittelija - kisaa.


Vuoden Hääpukusuunnittelija 2016


Lähdin hääpukusuunnittelijan kisaan löysin rantein. Olin mielestäni antanut suuren osan sydämestäni Aurora -mallistolle, enkä mielestäni ollut tarpeeksi hyvän ehtinyt valmistautua kisaan. En siis mitenkään, millään tavoin ollut valmistautunut sijoittumaan kisassa. Nauratan itseäni välillä katsomalla videoitua hölmistynyttä reagointiani kisan ratkettua.



Vaikka en osannut suhtautua kisaan sijoittumismielessä, suhtaudun tähän "missivuoteeni" täydellä vakavuudella. Otan tämän mielettömän suurena kunniana, tunnustuksena pitkästä ja periksiantamattomasta työstä. Ensi lokakuuhun asti minulla on aikaa tehdä töitä tittelini eteen, näyttää, miksi minut valittiin. Suunnitelmissa ja neuvotteluissa on jo monta erityistä juttua, mutta niitä en uskalla vielä tässä kohtaa julkista. Sen voin sanoa, että nyt on jo tehty paljon töitä, jotta saadaan tämä uraauurtava kisa ja titteli juurrutettua alan merkkipaaluksi. Yksi iso, vaikka monelle ohimenevältä tuntuva juttu oli jo Jaakko Selinin maininta siitä itsenäisyyspäivänä linnan juhlien spiikissään, jolloin Vuoden hääpukusuunnittelijan titteli tuli koko kansan tietoisuuteen. Hyvä Jaakko!


Katse tulevaan


Uuden putiikin ja avajaisten lisäksi on tulossa monta uutta kuviota. Aurora Collection tulee laajentumaan kokopuolella erityisesti rintavien naisten iloksi. Otan mielihyvin koekaniineja mallisovituksiin vastaan, joten jos olet yli 44 kokoinen ja rintava, minulle saa ilmoittautua! Haluan testata kaavaa mahdollisimman monella ihmisellä ennen kuin kaavat kirjoitetaan kiveen.

Järein muutos kuitenkin liittyy suoraan itse Revelationsiin. Olen käynyt myös aikamoista etsikkovuotta itseni kanssa suunnittelijana. Oman elämän syvien pyörteiden jälkeen olen käynyt pitkää vuoropuhelua itseni kanssa siitä, millainen suunnittelija olen ja millaisia pukuja teen. Usko tai älä, mutta minulla oli vaihe, jolloin mietin onko minulla mitään annettavaa. 




Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen luulen löytäneeni itseni, omani tyylini ja tapani uudestaan. Toki Aurora -malliston suosio ja Vuoden Hääpukusuunnittelijaksi valinta pönkitti päätöstä. Revelations on perustettu aikoinaan hääpukuliikkeeksi, jossa työskenteli kaksi hyvin erilaista suunnittelijaa, enkä koe enää tällä hetkellä pystyväni seisomaan tämän nimen takana kunnolla. Edessä on siis muutos, joka tulee tapahtumaan vähitellen, rauhassa ja pienin askelin. En halua hosua, tehdään tämä siis kunnolla.

Astun vuoteen 2017, joka on monella tapaa minulle muutosten vuosi. Toivottavasti se on sitä myös sinulle. Ilon, onnistumisen, saavuttamisen ja itsensä löytämisen vuosi. Seikkailu, jonka vain itse voi löytää. Tuletko mukaan tälle matkalle?