Revelations

Revelations

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kenkähuumaa

Kenkiä, kenkiä, kenkiä... Voiko niitä koskaan olla liikaa? (Mieheni on luultavasti tästä eri mieltä, mutta ei kerrota hänelle!) Tunnustaudun kenkäfriikiksi, jonka on vaikea pitää kukkaronnyörejä tiukalla, kun näen kiinnostavat jalkineet. Kengissä minulle on aina ollut tärkeintä mukavuus ja istuvuus jalkaan, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, miltä ne näyttävät. Hyvät kengät kruunaavat asukokonaisuuden, ja pienikin korko saa ryhdin muuttumaan, kantamaan päällä olevan vaatteen kuningattaren elkein. Kauniita kenkiä tahtoo myös näyttää muillekin. Luvassa on armotonta hehkutusta, mutta Rainbow Clubin kengät ovat voittaneet minut täydellisesti puolelleen.

Rainbow Clubin suunnitteluprosessi muotikenkien alalla uniikki. Ensin suunnitellaan hyvin jalkaan istuva lesti, ja sitten suunnittelija Diana Hassall luo kengän ulkonäön. Näin kengät ovat mahdollisimman mukavat ja hyvät käyttää, sekä tietysti myös upean näköisiä! Trenditietoiselle on tarjolla huikean korkeita platform-kenkiä, ja tiskin takanakin saa olla varpaillaan, ettei itse sortuisi hankkimaan kaikkia näitä herkkuja. Luulen nimittäin, että rakas aviomieheni alkaa vähitellen suhtautumaan nuivasti jatkuvasti kasvavaan kenkävuoreeni. Auttaisikohan tähän itsesuggestio vai pitäisiköhän varata aika hypnoosiin?

Yritän vielä pistää hanttiin, etten ostaisi näitä itse...

Koska lähes kaikki malliston kengät on suunniteltu värjättäviksi voi kengät värjäyttää ennen häitä vaikkapa teemaväriin sopiviksi tai vasta häiden jälkeen uusiokäyttöä varten. Faktahan on se, että valkoinen kenkä ei ole valkoinen koko ikäänsä. Jos hääpukuun tahtoo väriä, tässä on mitä mainioin tapa tehdä se tyylillä! Tämän vuoden mallistoon on tullut jopa pitsikenkiä, joita voidaan värjätä. Värikartalta löytyy suoraan noin 600 erilaista sävyä, mutta jos ei aivan natsaa, sitten sekoillaan sopivat väriliemet erikseen!

Mukavuutta ensisijaisesti etsivälle Rainbow Club tarjoaa kuuluisan pehmustetun mallistonsa, josta myös jalkojen ongelmista kärsivät löytävät helposti lempimallinsa. Koin tämän henkilökohtaisesti, kun viime syksynä valitsimme uusia malleja omaan kattaukseemme. Olin jo jättää pehmustetut Faithit ottamatta, mutta sitten minut puhuttiin ympäri kokeilemaan niitä omaan jalkaani. Minullahan on siis ongelmajalat ja kenkien ostaminen on aina ollut vaikeaa. Tassuissa kun on lähes sentin pituuserot (tarkoittaa noin koon eroa jalkojen kesken), sekä klassinen Aku Ankka-räpylä: lyhyt jalka, mutta tuhottoman leveät päkiät. Osta siinä nyt sitten sieviä ja siroja kenkiä, joilla pitäisi jaksaa kulkea enemmänkin kuin sata metriä. Naamani taisi venähtää varsin kuvauksellisesti, kun sain Faithit työnnettyä jalkaani. Voiko kenkä oikeasti tuntua niin pehmeältä ja mukavalta? Se tuntui aivan uskomattomalta!

Faith - rakkautta ensikokeilulla!
Samaa naaman venähtämistä olen nyttemmin seurannut omien asiakkaiden kanssa, kun kyseistä mallia on kokeiltu. Halleluja! -efekti on taattu jokaisella kerralla, ja on aivan hurjaa seurata sitä epäuskon täytteistä yllättyneisyyttä, jota pehmustettu korkkari saa aikaiseksi. Sitten on pitänyt kertoa, miten olin aluksi skeptinen saman kengän kanssa, kun se oli muka olevinaan niin perusperuskenkä. Kyllä, onhan se pelkistetty malli, mutta sai myös minunkin jalkani näyttämään pieniltä ja siroilta. Vähän kuin olisi vetänyt Tuhkimon maagiset helmiäisenhohtoiset kengät jalkaansa. (Okei, ne olivat sadun mukaan lasia, eivätkä mukavuudessa varmaan ihan Faithin veroiset, mutta ehkä minun annetaan fiilistellä tällä tavoin.)



Olen ollut innoissani, kun vastaan tuli  Rainbow Clubin video 2012 malliston suunnittelusta ja kuvauksista. Meillä on omat juttumme valmistella kuvauksia, mutta on kutkuttavaa päästä kuikkimaan suuren valmistajan kulisseihin ja nähdä, miten homma heillä hoidetaan. Ihana huomata, että videolla vilahtaa useampi kenkämalli, jonka mekin olemme valinneet omaan tarjontaan. Samoin on ollut huippua selailla uusimpia häälehtiä ja todeta, että moni meidän lemppareistamme on myös päätynyt saamaan näkyvyyttä stailaajien ja kuvaajien käsissä, kun on valittu parhaita kenkäideoita jaettavaksi. Pitäisiköhän tässä todeta, että meillä on hyvä maku?

Toinen ainakin minua riemastuttanut juttu videolla on se, että siinä näkee aivan konkreettisesti, miten kenkiä värjätään. Moni asiakkaista on kuvitellut, että kengät vain upotetaan väriin tai jokin kone hoitaa homman, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Värjäys on ihan puhdasta, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa käsityötä. Jaksan aina huvittua siitä, että meidän kengät värjää kenkien värjäyksen maailmanmestari, Hanna Koskinen. Voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että värjäykset ovat todellakin huippuluokkaa! MM-kisoja järjestetään vaikka mistä aiheesta, mutta tämä saa aina suupielet nousemaan korviin.

Savannah - kun enemmän on enemmän!

Hehkutuksen päätteeksi voisin vielä hieman mainostaa meillä torstaina 12.4. järjestettävää Rainbow Club -kenkäiltaa. Koska Revelationsin liike ei ole suuren suuri, eikä kukaan viihdy, jos porukkaa on kuin sillit suolassa, tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen. Tarjolla on myös pientä purtavaa, eikä mikään tunnu miltään, jollei voida väliin muuttaa arki juhlaksi, ja maistella samalla kuohuviiniä. Saamme myös erikoisherkkuna mukaan Rainbow Clubin juhla- ja iltalaukkuja, joita valikoimassamme ei tavallisesti ole. Näistä ja kaikista kengistä saa illan aikana -10% alennusta, sekä arvomme mukanaolijoiden kesken Achbergerin upean kaulakorusetin.

Mukaan mahtuu enintään 15 henkeä ja vielä on muutamalle kenkien ystävälle sijaa. Ilmoittautua voi sähköpostitse (asiakaspalvelu@revelations.fi) tai soittamalla liikkeeseen 044-3434644. Muutama asiakkaamme on jo harmitellut, että on juuri silloin töissä tai matkoilla, joten lupaan, että jos kiinnostuneita on enemmänkin, järjestämme toisen illan, jotta loputkin pääsevät mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?