Revelations

Revelations

torstai 20. lokakuuta 2016

Helenan puku Tangokuningattaren finaaliin

Seinäjoen Tangomarkkinoista ja tuomari Helena Lindgrenin edustusasuista olen kirjoittanut jo aiemmin kahteen otteeseen (mikäli haluat virkistää muistia, tarinat löytyvät täältä ja täältä). Tällöin päästiin tutustumaan ensimmäisen, semifinaaleihin tarkoitetun puvun taustaa, suunnittelua ja valmistamista. Tällä kerralla käydään finaalipukujen pariin, ensimmäiseksi Tangokuningattaren finaaliin suunniteltu puku.

Monen vesiperän nymfi


Tangokuningattaren finaalin puku, Nymph, sai olla tunnelmaltaan klassinen, ja silti äärimmäisen naisellinen. Tämä puku nappasi ongelmia matkaansa useamman kerran matkaa, ja turhaantuminen nosti päätään, kasvatti ulokkeitaan otsaan.


Alunperin puku oli mietitty kuosilliseksi, räväkän punavalkoiseksi, mutta kangas aivan kirjaimellisesti myytiin nenäni alta loppuun. Tilaushetkellä sitä vielä oli, mutta hetkeä myöhemmin toimittajani soitti ja kertoi harmilliset uutiset. Joku oli mennyt tilaamaan himoamaani kuosikreppiä joka sentin varastolta - ja sopivasti pari minuuttia ennen minua. Hups, sinne meni 65 metriä haavekangasta!


Nielin kitkerän harmistuksen tunteen ja yritin suunnata ajatuksia johonkin toiseen kuosiin, kenties vähän erilaiseen värimaailmaan. Kyllä maailma nyt on kuoseja täynnä! Joskus sopivia kankaita saa hakea maailman ääristä, soitella pitkin maita ja mantuja, rikkoa kielirajoja ja käyttää myöhäisiä iltoja selvittääkseen, mistä saisi sen sopivan kankaan, täydellisen kuosin. Joskus käy kuten nyt, että kaikki yritykset vetävät vesiperän ja jää tyhjää sormiin. Voi rähmä!

Ok, ei siis kuosia tällä kertaa. Suurin turhautumien purkautui pään pamauttamisella seinään. Mitähän sitten. Istuimme yhdessä alas miettimään, käymään muita kangasnäytteitä läpi, pohtimaan ja aivoriiheilemään. Helena oli käynyt Villisilkissä hipeltämässä kankaita ja oli törmännyt siellä kiinnostavaan punaiseen ja kirjottuun pitsiin. Koska kuosi ei nyt enää ollut vaihtoehto, päätimme hieman muuttaa mallia ja koko tunnelmaa.

Nymphin vuorirakenteita sovittamassa



Uuden puvun alku


Tällä kertaa pysyttiin yksivärisissä kankaissa ja kontrastipariksi valittiin aavistuksen helmenhohtoinen vaaleanpunainen sifonki ja helmikirjottu tummanpunainen pitsi. Olin halunnut upottaa korsettimuotoa johonkin pukuun ja Nymphin pohjalle korsetti nyörityksineen tulikin korostamaan Helenan vyötäröä.

Helena himosi epäsymmetrisen leikkauksen kaveriksi pitkää, kapeaa pitsihihaa. Luonnokseen se vielä istui, mutta kun katsoimme sitä päällä, tuntui, että se synkisti puvun fiilistä ja tunnelmaa, teki siitä tunkkaisen. No, muutosta koko puku. Hiha siis jäi yksimielisesti pois.


Heti, kun pääsin mielipuuhaani, vedostamaan sifonkia, hyväntuulen fiilis palasi takaisin. Ei harmittanut enää lainkaan se, ettei haluamaani kuosikangasta löytynyt, ei epätoivoiset etsintäyritykset. Vedostaminen on uskomattoman zen -fiilistelyä. Laskostelet kangasta, seuraat sen luonnetta ja mihin se haluaa seuraavaksi kääntyä, ja samalla pitää oman visionsa kasassa. Siihen hukuttaa helposti itsensä tuntikausiksi. Taitat kankaan reunan, neulaat, vedät sen uuteen kulmaan, neulaa ja ikuisuuksin sitä rataa.

Puku on saanut pääasiallisen muotonsa. Vielä helmipitsit paikalleen

Puku näyttää ihanalta Helenan yllä, mutta oppia ikä kaikki. Nimittäin televisioruutu, kirkkaat spottivalot ja kamerat muuttavat aika tavalla lopputulosta. Herkkä vaaleanpunainen näytti yllättäen lähes valkoiselta ruudun takaa katsottuna ja menetti osan hehkustaan. Onneksi Helena tuntuu näyttävän upealta, mitä ikinä laittaakaan päälleen, mutta tässä oli hyvä muistutuksen paikka ainakin itselleni. Telkkariin tiukempia värisävyjä ja ehkä jopa vähän kiiltävämpiä kankaita. Catwalkilla puku sen sijaan pääsi hehkumaan aivan toiseen malliin!

Tässä vielä kuva Helenan klassisesta glamourlookista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?