Sinisiä hetkiä Tallinnassa

Elokuvan maailman ensi-ilta. Kuulostaa aika hulppealta, erityiseltä? Niin meistäkin, ja samalta tuntui myös Sofi Oksasesta, kun Puhdistus -teos oli loppusuorallaan kääntymässä kirjasta elokuvaksi. Ensi-iltaa päätettiin juhlistaa ja kunnioittaa uudella iltapuvulla. Kirjailijan morsiuspuvun materiaaleja ja värejä miettiessämme Sofi oli jo kovasti tykästynyt syvään turkoosin ja petrolinsinisen sävyjä heijastelevaan Mystique-satiiniin. Se oli jo varsin selvä valinta, kun pohdimme puvun väritystä.

Kuva Inka Soveri

Sininen ei ole ollut hänen lempivärejään aiemmin, saati sellainen, jossa tavallisesti viihtyisi, mutta tämä kyseinen väri puhutteli jollain syvemmällä tasolla. Sitä paitsi kirjailijattaren hiuksissa on muutama täysin tähän sopiva punos, joten valinta oli hyvin helppo! Viime Linnan juhlissakin upealla päähineellä kohahduttanut modisti Hannu Viitala löi myös taikasormensa jälleen peliin ja yksissä tuumin lähdimme rakentamaan maailman ensi-iltaan sopivaa eleganssia. Haasteensa tähän toi se, että Hannu oli alunperin Lontoon tukikohdassaan, ja materiaalien katselmukset, sovitukset ja ylipäänsään aikataulujen yhteensovittamiset toivat ainakin allekirjoittaneelle jokseenkin päänvaivaa.

Hannulla on visio ja Mirjam tutkii strassivalikoimaa.

Hauskana tapauksena on pakko kertoa suorastaan suunnitellulta näyttäneesta sattumasta, joka ilahdutti koko työryhmää suunnattomasti. Ensi-illan yhdeydessä, josta Mirjam kirjoittikin viime elokuussa, julkaistiin Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat. Sattumoisin Hannu oli suunnitellut kirjailijattaren hiuksiin siipimäisen päähineen, jota koristi vielä terävänokkainen linnun pääkallo (josta tuttavallisesti puhuimme Herra Kallona.) No, nytpä tiedämme, mihin kyyhkyset katosivat! Hannu ei tiennyt uuden romaanin nimeä, joten aika mahtava yhteensattuma!

Lehtikuva

Uhkaan karata uhkaavasti aivan väärille teille, kun minun oli määrä puhua omasta suunnittelutyöstäni. Toiveena oli tavoittaa pukuun mausteeksi romaanien ajan henkeä, joten nuuskin nenä pölyssä pukuhistorian teoksia, lehtikuvia ja netin syövereitä.  Alunperin olin kovasti tahtonut saada koristeisiin perinteistä aurinkomuotoa, jota vieläkin näkee vanhojen talojen ikkunoiden koristeleikkauksissa tai porttien pienoissa. Ilmeisimmän merkityksensä lisäksi sillä on toinenkin tarkoitus. Se on ollut poliittinen kannanotto, keskisormen nostoa Neuvostoliiton suuntaan, kun itänaapuri soti Aasian päädyn naapurinsa kanssa. Aika hienovaraista kettuilua. Ette varmaan katso tämän jälkeen mummon valkoisia portinpieliä enää samalla lailla, heh. Tähän tarkoitukseen se olisi ollut mahtava juttu, mutta en saanut sitä millään ilveellä kuvaan mukaan, joten pois jäi. Harmi, olisi sopinut niin täysin ajankuvaan.

Nereyde luonnoksena

Joku on jo saattanut havaitakin, että minulla usein kulkee tietty mytologinen sivuvire helmapäärmeissä  mukana. Tällä kertaa inspiraatio löytyi muinaisista merentyttäristä, syvästä satiinin väristä ja läikehtivyydestä. Siitä se ajatus sitten lähti. Nereyde kuulostaa kenties vaikealta lausuttavalta, mutta nimi kätkee taakseen taas enemmän kuin miltä äkkisältään tuntuu. Kankaan laskokset peittelevät sisäänsä jälleen omanlaisensa tarinan. Merenneito veden lailla aaltoilevineen helmoineen ja vesiputousmaisen pääntiensä kanssa yhdistyi öljyisen mustiin, vihreää ja siniviolettia heijasteleviin sulkiin.

Voi kamera, miksi vääristät värit näin pahasti?

Koska vesimäinen liike oli se, mitä hain takaa, leikkasin koko puvun vinoon langansuuntaan, ja sitten sain rauhassa, itsekseni hyristen seurata katsomosta, kuinka helma ja sen vedostukset liikehtivät askeleiden mukana. Itse vedostuksia ei myöskään tehdä vain heittämällä vain kangasta nuken päälle ja neulaamalla kiinni siihen muotoon, mihin se asettuu. Usein oikeanmallinen, haluttu lopputulos vaatii tuntikausien nysväämistä, linjojen muutoksia ja tarkkaa asettelua ennen kuin olen tyytyväinen. Tämä kaikki höystettynä luovuuden tuskassa ähinällä, jupinalla ja leikkuupöydän ääressä mököttämisellä - Mirjam-parka.

Tässä erityisesti halusin tietynlaista rentoutta, muka luonnostaan laskeutuvaa liikettä ja sattumanvaraisuutta, joten sain näpertää ja taitella kangasta senkin edestä. Se on kyllä kumma, että luonnollisimmilta ja vaivattomimmilta näyttävät juuri ne linjat, joita on eniten viilattu.

Vedostus työn alla. Tarkkaa hommaa!

Jotain, mitä lehtikuvista ei näe; selän kaunis laskostus.

Puku sai myös toisenlaista käyttöä kuin paistatella lukemattomien toimittajien salamavaloissa. "Kun kyyhkyset katosivat" -kirjan kannen graafikon suloinen koiraseuralainen oli vielä kovin nuori jaksaakseen iloista illanviettoa kovinkaan pitkään, puvun helma tarjosi oivallisen paikan pienelle neidille uinahtaa! Voi, mikä söpöläinen, Aww!

Kuva Mika Perkiökangas, kyyhkygraafikko