Revelations

Revelations

maanantai 28. toukokuuta 2012

Paljasjalkainen metsänhenki

Huomaa kyllä, että suomalaisille luonto, sen mystiikka ja muinaisen maailman uskomukset ovat varsin pitkälle juurtuneet, ja niistä löydetään kerta toisensa jälkeen aina jotain uutta ja puhuttelevaa. Useampikin morsian on nimittäin toivonut keijumaisuutta hääpäivän pukeutumiseen.

Susan ei ollut koskaan teettänyt itselleen vaatetta, joten koko prosessi oli aivan uusi juttu aivan suunnittelusta itse valmistuksen puolelle. Hän muisti mainita, että perheellisenä ja pitkiä työpäiviä tekevänä on harvemmin itselle aikaa, saati mahdollisuus saada itselle mitään kaunista, luksusta. Päätin siitä paikasta, että nyt täytyy ylittää kaikki odotukset. Halusin tehdä tästä kokemuksesta jotain erityistä, ihanaa ja juuri sitä, mihin arjessa ei ole ollut mahdollisuutta. Onhan hääpuvun teettäminen muutenkin varsin erityislaatuinen asia.

Värimaailmaksi valikoitui vihreän murrettuja sävyjä, se oli selvää jo aivan alusta saakka. Morsian tahtoi tanssia häävalssin paljasjaloin, metsänhengen tapaan, joten päätimme yksissätuumin, että laahus tai täysin pitkä helma eivät ole paras vaihtoehto. Ajatustasolla pomputtelimme myös kerroksellisuutta, värien hienoista vaihtelua, mutta ehdottomasti napakasti istuvaa yläosaa. Jatkokäytön vuoksi päädyimme myös kaksiosaiseen pukuun.

Rakastan tätä kontrastia herkän kauneuden ja karuuden välillä. Kuva Janne Virtanen
Materiaaliksi valitsimme dupion-silkin sen pinnan elävyyden ja mattapintaisuuden vuoksi. Dupionissa on kaunis, himmeä kiilto, mutta mikäli ei kovin kiiltävistä kankaista pidä, tämä on todella hyvä vaihtoehto. Hameosaan suunnitelluista vaihtoehdoista Susan piti eniten nenäliinamaisesta, kerroksellisesta hameesta, joka toi juuri sitä leikkisää metsänhenkeä esiin, jota oli niin kovasti toivottu. Metsämaisemakaan ei ole aivan tasaisen värinen, joten pukuun valitsimme kahta eri vihreän sävyä. Toinen hieman tummempi, vähän oliivimainen ja toinen puolestaan hennompi ja raikkaampi sävy.


Hääpuvun yläosa on aito, metalliluin tuettu ja vartalon kaaria kauniisti muokkaava korsetti, joten sitä voi huoletta käyttää jatkossakin vaikkapa toisen hameen tai  housujen kanssa. Koskapa valkoiset liljat ovat Susanin lempikukkia, suunnittelin niitä pariin malliin kankaaseen maalattavaksi, ja morsian ihastui niihin täysin. Selän luonnonvaalea nyöritys yhdistää kauniisti etuosan liljat ja hiuksiin asetellut kukat yhteinäiseksi kokonaisuudeksi.

Tarvitaanko tämän kanssa edes hääkimppua?

Tässä oli suunnittelijalle hitusen tiukka paikka. Mummoni aina pyytelee minua maalaamaan hänelle kukkia, mutta jotenkin en ole saanut flooran puolelta ideasta kiinni, ja aluksi sama tuttu tökkiminen tuli vastaan. Kun pääsin kunnolla silkin maalaamisessa vauhtiin, intokin pääsi valloilleen. Onko kukkia tosiaan näin kiva maalata? Tunnustan, että tästä syntyi aikamoinen polte kukkien maalaamisen suhteen. Miltei euforisessa tilassa sekoitin sävyjä, ja kerrankin olen lopputulokseen lähes täysin tyytyväinen.

Niin oli asiakaskin.

Kun valmis ja kukkivaksi maalattu korsetti saatiin Susanin ylle, meinasi sekä asiakas ja siinä sivussa liikuttuva suunnittelijakin itkaista. Morsian ei tahtonut uskoa, että jotain näin kaunista oli tehty vain hänelle, ja että se tosiaan oli hänen omansa. Unelmien hääpuku.

Sulhanen sai myös puvun kanssa yhteensopivan plastronin. Kuva Janne Virtanen

Myöhemmin, kun pääsi näkemään kuvia häistä, oikeasta meikistä ja hiuksiin pujotelluista kukista, olin pakahtua onnesta. Jep, kun on myötäeläjä, on myötäeläjä. Pitänee vielä mainita siitä, kun alussa kerroin tämän olleen aivan uusi ja erilainen kokemus Susanille. Hän vielä lähtiessään halasi tiukasti ja kiitti tästä kaikesta, puvusta, hauskasta ja mielenkiintoisesta kokemuksesta. Minullekin jokainen asiakkaani antaa jotain erityistä, saan jakaa heidän kanssaan jonkin aikaa varsin paljon, ilmassa sinkoilee ideoita, yhteistä energiaa, naurunpyrskähdyksiä ja liikutusta. Aina välillä pitää palata kuvien kanssa ajassa taaksepäin, muistaakseni paremmin nämä mahtavat ihmiset, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?