Revelations

Revelations

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tieto lisää tuskaa?

Vastaus otsikon kysymykseen: ei sentään.

Kellarikerroksessa sijaitseva ateljeemme on usein täynnä oivaltamisen riemua, joskus turhautumisen tuskaakin. Auroran kanssa olemme molemmat tässä asiassa samankaltaisia ihmisiä. Suhtaudumme äärettömän intohimoisesti uuden oppimiseen ja jaksamme jauhaa ammattiasioista loputtomiin. Erilaiset saumat, kaavoituksen kiemurat, ompelujärjestykset, pukujen tukirakenteet, kankaiden manipulointi. Plaa plaa plaa. Uuden työtavan keksiminen ja vanhojen kehittäminen saa molemmat innostumaan ja etsimään jo olemassa olevaakin tietoa sieltä sun täältä. Tähän yhtälöön kun lisää molempien ihastuksen notkuviin kirjahyllyihin, niin tuloksena on aikamoinen kokoelma ammattikirjallisuutta!

Pätkä kirjahyllyä ja kaikkea mitä voi kuvitella tarvitsevansa. Huomaa Zombie-manuaali.
Ateljeen nurkassa on oma hyllynsä, missä asuvat mitä moninaisemmat teokset, yhteisenä nimittäjänään vaatesuunnittelu kaikkine sivujuonteineen. Niin, ja ne zombiet. Ammattikirjallisuus taitaa olla meille hieman samanlainen pahe kuin esimerkiksi kengät Auroralle tai tatuoinnit minulle. Niitä kun vain huomaamattaan keräilee, vaikkei suoranaista tarvettakaan kai olisi... Kirjaa hankittaessa ei pysty suoraan sanomaan, onko ostos lopulta erityisen hyödyllinen. Kirjahyllyyn on päätynyt useampi teos, jotka läpikäytyään voi todeta, etteivät ne sisältäneet juuri mitään uutta tietoa. Toisaalta, jos teos kätkee sisäänsä edes yhden ajattelemisen arvoisen asian, on se minun mielestäni ollut hankkimisen arvoinen. Pienistä puroista kertyvät ne isot virrat, se pätee oppimiseenkin.


Lampaanlapahihat kunniaan ja kaulukset tiukalle.
Kirjahyllyssä näkyy hyvin Auroran kiinnostus historian havinaan. Miten mielenkiintoista on tutkia vanhoja kaavoja ja tutustua entisaikojen työtapoihin! Varsinkin valmistustekniset yksityiskohdat saavat minut huokailemaan. Pikkutarkkaa ja huolellista käsityötä ajalta jolloin pukuihin suhtauduttiin aikamoisella vakavuudella.

Pienenä huvittavana sivuhuomautuksena se, että Aurora ei (muistaakseni) kirjapinoista huolimatta yhtään pidä lampaanlapahihoista, jotka taas minun mielestäni ovat aika ihania. Kaiken muun aikakauden siluetista hän taitaakin allekirjoittaa...


Varoitus, saattaa aiheuttaa pakkomielteitä pieniin finesseihin!
Erinäiset couture-teemaiset kirjat, ehkä suosikkejani sisällönsä suhteen. Mallipuvut ovat usein mauttomia, mutta tekniikat ja sisältö ovat todella hyviä kaikin puolin. Suosittelen tutustumaan teemaan jos yhtään kiinnostaa laadukas valmistus ja kauniit pienet yksityiskohdat. Parhaissa kirjoissa on tutkittu autenttisia couture-pukuja, sekä vintagea että hieman uudempaa. On hykerryttävää päästä kurkkaamaan, mitä ylelliset luomukset kätkevät sisäänsä.


Mistä näitä kertyy. Korsettikirjoja tulee ainakin ostettua tavan vuoksi.
Ja mitäpä tästä kategoriasta sanoisi. Erilaisia korsettiaiheisia kirjoja on kasaantunut hyllyyn useampia. Mitään erityisen mullistavaa ja opettavaista tietoa niistä ei meille useinkaan löydy, mutta monissa on niin paljon hyvää silmäkarkkia että niitä katselee mielellään ihan huvikseen pelkästään vanhojen mainos- ja valokuvien vuoksi. Kannustan varsinkin työharjottelijoitamme tutustumaan kirjahyllyymme ajan kanssa, monet ovat olleet innoissaan varsinkin noista korsettikirjoista. Useat eivät ole tulleet edes ajatelleeksi ammattikirjallisuuteen tutustumista ja ainoana kosketuspintana toimivat ne ehkä hieman kaavoihin kangistuneet (hehe) koulun oppikirjat. Itse mielelläni myös suosittelen kirjoja, joskus saatan raapustaa paperillekin muutaman nimen ja passittaa kirjastoon.

Työharjottelijateemalla jos vielä jatkan, kun kerran aloitin. Perjantaina meillä oli viimeistä päivää harjoittelussa Jenni. Viimeisen päivän kunniaksi syötiin mutakakkua ja vaniljakastiketta, mikä melkein harhautti siitä haikeudesta, että taas yksi harjoittelujakso loppuu juuri kun olemme päässeet kivasti tutustumaan ja tottumaan toisiimme. Epistä! Saimme kuitenkin lupauksen siitä, että nähdään vielä myöhemminkin. Piskuinen ateljee tarjoaa mielellään teekupillisen ja päivän kuulumiset kaikille harjoittelijoillemme, eikä kutsussa ole aikarajaa :)


Pics or it didn't happen. Aurinkoinen Jenni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?