Messuilua pikkupaniikissa

Hyvää Juhannusta kaikille! Olimme viime viikon vaihteessa Saksassa messuilemassa, ja etsimässä syksyksi ja ensi vuodeksi uusia ihanuuksia liikkeeseen, ja nyt vietämme aikaa toipuen tuliaisina tuodusta ärhäkästä flunssasta.

Modatex -messut Saksassa ovat olleet meille tietynlainen kohokohta jo useamman vuoden ajan. Noin kolmen messukeskuksen kokoinen halli on tupaten täynnä toinen toistaan upeampia, hurjempia, mielikuvituksellisempia pukuja, koruja, kenkiä ja oikeastaan aivan kaikkea, mitä voi juhliin kuvitella pukeutumispuolelta. Ajattelin ensin tarjota teille hieman kertomusta siitä, mitä meininki ammattilaismessuilla oikein on, ja seuraavalla viikolla esitellään sitten, mitä kaikkea trendipuolelta meille tarjoillaan.

Pieni osa katalogeista, joita kulkeutui matkaan. Näiden kahlaamiseen menee jo pieni ikuisuus!

Messuille voi lähteä ihan vain huvittelemaan, kävelemään seuraavaan näytteilleasettajakortteliin katsomaan privamuotinäytöksiä ja nauttimaan ilmaisesta shamppanjasta. Meille nuo pari päivää kuluvat hyvin tiiviisti työn teossa, ja ylitöitä ei oikein voi, viitsi edes laskea kellon raksuttaessa armotta itsensä ympäri. Hyvin hektistä, mutta jälkikäteen on aina tyytyväinen, että on jaksanut kahlata ne kymmenet merkit, edustajat ja valikoimat läpi. Koen näiden matkojen olevan hyvin tärkeitä, koska lähes aina, jos on pelkän katalogin perusteella joutunut tilaamaan jotakin, joutuu pettymään. Tuotekuva kuitenkin kertoo vain puolet todellisuudesta.

Olimme valmistautuneet jo hyvissä ajoin, jo reilua paria kuukautta aiemmin tekemällä työjärjestyksen. Messukarttaan oli alleviivaustussilla merkitty osastot, joilla ehdottomasti pitäisi käydä, oikeastaan melkein jo katsottu marssijärjestyskin. Mukana oli niin sanotut varmat nakit ja muutama musta hevonen, jotka pitäisi paikan päällä varmistaa. Merkkejä on niin hurjasti, että muuten mistään ei oikein tahdo tulla mitään, jos vain harhailee päämäärättömästi pitkin valtavan pitkiä käytäviä. Olen joskus vitsaillut valtavan isoista automarketeista, että niissä tarvitsisi kiikarit löytääkseen, mistä saisi ostettua maitopurkin. Modatexin kohdalla vitsi on aivan tosi.

Valmiiksi suunniteltu ja osin kuljettu reitti

Ensimmäisellä visiitilläni neljä vuotta sitten tunsin olevani kuin Liisa ihmemaassa. Se pukumäärä, tyllihelmojen, paljettien ja pitsin ylitsevuotavuus, iltapukujen pitkät rivit ja säntillisesti puetut herranuket juhlatamineissaan. Olin aivan sekaisin. Sitä ei oikeastaan edes ymmärräkään, miten iso juttu koko tämä hääskene on, ennen kuin menee ammattimessuille katsastamaan. Silloin arkaili myös perisuomalaiseen tapaan korkeaseinäisten osastojen sisälle kulkemista, meni hämilleen, kun ensimmäisenä työnnettiin shamppanjalasi käteen, hintalistat toiseen ja istuutui seuraamaan yhtä kymmenistä pienistä catwalkeista, joilla esitellään kunkin merkin uutuuksia.

Nykyään ihmemaa on muuttunut työmaaksi. Tunnustan kyllä nauttivani messujen unenomaisesta tunnelmasta, jossa kaikki ovat ihanan ystävällisiä, juttu luistaa, puvut vilisevät silmissä, ja kaikki on niin ihanan uutta ja raikasta! Sille ei saa vain antaa periksi tai on huomaamattaan käyttänyt koko budjettinsa johonkin, mitä ei tarvitsekaan.

Rainbow Clubin tulevia uutuuksia. Sitä blingin määrää!

Otsikossa mainostin pikkupaniikkia. Olimme tosiaan olleet ennakoivan järjestelmällisiä, mutta tässä kohtaa tulee messujen todellinen, syvempi luonne, tarkoitus esiin. Ne merkit, osa malleista, joilta olimme jo päättäneet aiemmin ostaa, paljastuivat vesiperiksi. Katalogissa kaikki näyttävät upeilta, mutta rekeissä odotti järkytys. Kankaiden ja työn laatu oli eräillä merkeillä laskenut, mutta hinnat olivat puolestaan nousseet. Teki mieli itkeä. Kaikki vaivalla laadittu valui sillä kohdin hiekkaan, ja oli tehtävä plan B. Selvä, nämä merkit eivät toimineet, emme pystyisi myymään niitä hyvällä omatunnolla. Ei, en suoraan sanottuna kehtaisi ottaa rekkiin sen tasoista pukua ja pyytämään siitä tuhatta euroa. (Tästä lähtee kyllä ko. merkille viestiä, että nyt mennään väärään suuntaan ja kovaa vauhtia.)

Joten lauantai-iltana mieleen iski pieni hätäännys. Se sata ja tuhat osastoa, merkkiä ja mallistoa, joista pitäisi löytää se upea, ihana, ja hinta-laatusuhteeltaan sopiva vaihtoehto. Ihmemaa uhkasi muuttua painajaismaisemaksi. Mitäs nyt? Vanha suunnitelma roskakoriin, korvat hörölleen, silmät auki, ja paistoi se päivä lopulta risukasaankin. Uskallanpa sanoa, että nyt löydettiin niin upeita juttuja, että tuskin pysyn housuissani.

Oreasposan osastolla tiukkana olmisukkiksissa. Ostopaineet näkynevät nassustakin.

Onneksi messuilla on myös toinen, ainakin minulle, tärkeä juttu. Se on muiden yrittäjien tapaaminen. Vaikka meillä kaikilla on omat liikkeemme, katson meidän kaikkien silti olevan enemmänkin työtovereita. Kilpailuasetelmia en ole juurikaan nähnyt näillä reissuilla. Välillä messukäytävällä törmää toiseen suomalaiseen, joka tökkää olkapäähän. "Näitkö jo sen pitsimyyjän?" "Mistä te löysitte nuo?" tai "Oletteko käyneet merkillä X. Meillä oli sitä viime vuonna, älä ota. Ei oikein toiminut."

Samassa ruokapöydässä voi istua kymmenenkin eri firman edustajat, ja kaikki puhuvat hyvin avoimesti siitä, mikä on ollut hyvää, mikä ei ole toiminut ihan niin kuin olisi odotettu, tai onko joku jopa kohdannut vaikeuksia jonkin merkin kanssa. Vähän kuin olisimme vertaistukiryhmän kanssa yhteisellä reissulla, puhumassa kaikkien enemmän tai vähemmän yhteisiä asioita selviksi. Työn lisäksi tulee puhuttua asian sivusta vaikka ja kuinka, täytyyhän sitä välillä keventääkin!

Vaikka tuskainen ryppy kävikin välillä otsalla, ja suu vetäytyi viivaksi ajoittain, ovat nämä kyllä mahtavia matkoja! Koneesta tassutteli kotimaan kamaralle iloiset, innostuneet ja tulevaa syksyä hyvillä fiiliksillä odottelevat mimmit. En malta odottaa, koska pääsemme esittelemään teille, mitä aarteita liikkeeseen tulee! (Kunhan saadaan tämä flunssa ensin nujerrettua pois alta.)