Vähän erilaiset yo-juhlat

Kevään varma merkki on se, kun liikkeeseen pamahtaa lauma neitokaisia, jotka jännittävät vielä kuinka heidän kävikään. Numerot ylioppilastodistuksessa eivät ole vielä varmoja, mutta valkolakki, valmistujaispuku ja muut asusteet ovat tärkein huolenaihe nro 1. Kaikki eivät kuitenkaan kulje saman kaavan mukaan, sen todisti vähän ennen joulua valmistunut asiakkaamme. Hän kirjoitti kaksikymmentä vuotta myöhemmin kuin ikätoverinsa ja päätti tehdä ylioppilasjuhlat vähän isomman kaavan mukaan.

Yo-leidimme Astoria-salin edustalla. Aika fiinit juhlat!

Carita otti Revelationsiin jo hyvissä ajoin yhteyttä, ja sama aaltopituus natsasi jo heti ensikohtaamisella. Tuleva ylioppilaamme tahtoi jotain räväkkää, erilaista, sopivasti rockhenkisyyttä, särmää ja silti jotain naisellisen kevyttä ja pörhöistä. Sääret saisivat näkyä, mutta helma olisi takaa pitkä. Mustavalkoisuus oli selvä juttu, lakin sijaan oli tulossa näyttävä Kirsi Nisosen yo-laketti, joten sen muotokieli oli myös huomioitava suunnittelussa.

Usein minulla on ennakkoaavistus, etiäinen siitä, minkä mallin asiakas valitsee. Niin kävi nytkin ja pääsin paukuttelemaan henkisiä henkseleitäni. En osaa selittää, mistä tämä varmuus kumpuaa, mutta vain kahdesti olen erehtynyt asiasta, mutta silloinkaan ei olla menty metsään. Tuntuu kieltämättä palkitsevalta, kun asiakkaalla on vaikeuksia valita lempimalliaan, koska kaikki miellyttäisivät niin paljon. Lopullista mallia muutettiin vain aivan hitusen verran luonnoksesta, tarkennettiin muutamia linjoja.

Kun skanneri ja kuvan käsittelyt pettävät, on tyydyttävä räpsyyn.

Kankaiksi valikoitui ylellinen silkkiorgantza, ja korsettiosaan luonnonvalkoinen ja musta dupionsilkki. Luonnonkuituja suosittelen useimmiten, koska ne ovat äärettömän mukavia päällä, eivät hiosta, ja varsinkin orgatzan kohdalla siitä puuttuu tyystin se äärimmäisen kiiltävä, muovinen vaikutelma, jota henkilökohtaisesti en voi sietää. Silkkiorgantzaa tilattiin kahta eri vahvuutta. Toinen höyhenenkevyt ja läpikuultava, toinen tiiviimpi, paksumpi ja antaa suorastaan taivaallisen muodon, kun sen leikkaa oikein. Näiden kahden yhdistelmä teki hameesta ilmavankevyen, mutta samalla myös mahtavan muodon. Aivan kuin koko helma olisi ollut vain pörröistä ja höyhenistä. Näyttää mahtavalta, mutta voi pojat, mikä homma! Hame nimittäin muodostuu lukemattomista spiraaleista, jotka ommellaan yksittäin paikalleen.

Sommittelua nuken olkapäälle. Neuloja, neuloja, lisää neuloja!

Olkapäälle suunnittelin myös näyttävän yksityiskohdan, jonka muotokieli noudatteli yo-laketin linjoja, mutta kuitenkin toi pukuun jotain uutta. Dupion-silkki taipuu kauniisti graafisiin muotoihin, ja taittelin siitä origamimaisesti osioita, jotka sitten sommittelin nuken päällä toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä on se mukavin homma työstä, käsinompelu ei niinkään, mutta muuten jäljestä ei tulisi sellaista, jonka kelpuuttaisin. (Pitänee joskus blogata käsityöläisen perfektionistisuudesta, se on kokonaan oma tarinansa.)

Puvun yläosa on aito korsetti, joten sitä pystyy käyttämään vielä myöhemminkin erillisenä yläosana. Carita ihastui siihen, miten korsetti teki hänelle kauniin vyötärön, muokkasi vartalon kaaria aivan odottamattomasti. Pienet hihakkeet ovat myös irrotettavat, joten puku on hyvin muunneltava jatkokäyttöäkin ajatellen. Kokonaisuuden kruunasi vielä mustaksi värjätyt Rainbow Couturen silkkikengät. Lyhyt helma antaakin tilaa näyttäville kengille, ja aivan mahtavat sellaiset löytyivätkin.

Blingiä Rainbow couturen mukaan

Suunnittelijan mieltä lämmittää kovin se, että asiakas soittaa vielä jälkikäteen, hehkuttaa, miten mahtavat juhlat olivat, ja miten paljon hän oli saanut kehuja puvustaan. Puhumattakaan siitä, miten tyytyväinen hän itse on pukuunsa. Se, mitä meille loppujen lopuksi aina puvuista jää käteen, on kuvat ja muistot iloisista asiakkaista! Aa, rakastan työtäni niin paljon!