Viimeinen kevät

Hää- ja juhlapukuihin erikoistuneen suunnittelijan asiakkaat ja työ pyörivät useimmiten odotuksen, iloisen jännityksen ja suurten unelmien parissa. Joskus eteen tulee kuitenkin se vastakkainen puoli, suru ja luopuminen. Tällainen tehtävä tuli vastaan keväällä.

Mitä voi antaa ihmiselle, jolla on enää hyvin rajattu määrä aikaa? Aiemmin minua oli pyydetty "sitten joskus" suunnittelemaan uniikki hääpuku, kun oikea aika tulisi vastaan. Nyt sitä oikeaa aikaa ei enää ehtisi tulla, ja häät jäisivät tanssimatta.

Niin, mitä voisin antaa tässä tilanteessa? Kysyin haluaisiko hän kuitenkin hääpukunsa. Vaikka en pysty taikomaan häitä, lisää elinaikaa, pystyisin kuitenkin antamaan pienen häivähdyksen siitä päivästä. Oman, juuri itselle suunnitellut puvun, hääkuvauksen meikkeineen ja kampauksineen. Pienen hemmotteluhetken, jolloin voisi olla päivän keskipiste, nauttia laittautumisesta ja jälkikäteen katsoa, miten upea saattoi ollakaan.

Alla mummon tekemiä pitsejä, yllä kierrätyskeskuksen aarrelöytöjä vaihtoehtoina.

Suunnittelu lähti niin persoonan ja tyylin pohjilta, mutta tällä kertaa mukana oli erityisesti mukavuus. Halusin suunnitella puvun, joka tuntuisi ihanan mukavalta ja kevyeltä päällä, ja nostattaisi ihastuneen hymyn peilin edessä. Materiaaliksi valikoitui keveä sifonki, iholla pehmoinen puuvillabatisti ja käsintehty pitsi.

Kerroin kuvausajatuksesta Mikaela Löfrothille, joka ilmoitti välittömästi lähtevänsä mukaan ennen kuin olin ehtinyt saada ensimmäistä lausettani kunnolla loppuun. Hiuksista ja meikeistä lähti vastaamaan ihana Zaida Hämäläinen, jonka kanssa olen myös aiempina vuosina tehnyt paljon yhteistyötä. Kiitos teille kummallekin vielä pyytettömästä halustanne auttaa ja tuottaa hyvää mieltä!

@Studio Mikaela Löfroth

@Studio Mikaela Löfroth

Meillä oli kaikki elementit, jotka kuuluisivat oikeisiinkin häihin. Uusi, juuri hänelle suunniteltu hääpuku, vaaleansinistä sävyä puvun alla piilossa, lainassa allekirjoittaneen rintaliivit, kun "morsiomme" oli laihtunut niin voimakkaasti, etteivät omat enää pysyneet päällä. Jotain vanhaa taas oli oman mummon aikoinaan tekemät pitsit puvussa.

Tarkoitus oli alunperin kuvata ulkona valkovuokkojen ja sinililjojen keskellä, mutta potilaamme oli jo liian uupunut ja heikko lähteäkseen ulos, joten pysyimme sisätiloissa ja etenimme hänen voimiensa mukaan. Vaikka hän olikin kovin väsyksissä, hän ihmetteli moneen kertaan, miten olimme jaksaneet nähdä kaiken vaivan hänen eteensä, ja kiitteli myöhemmin miten erityinen tuo kuvauspäivä olikaan ollut.

@Studio Mikaela Löfroth

@Studio Mikaela Löfroth

Kolme viikkoa myöhemmin syöpä vei voiton, ja pikkusiskoni nukkui pois. Hänet haudattiin omasta toiveestaan tässä samassa puvussa.

Kunnioitan sisartani aivan äärettömästi, koska hän ei lannistunut missään kohtaa, ei hylännyt elämää, eikä haaveitaan, vaikka aika tikitti armottomasti eteenpäin. Hän uskalsi ottaa unelmista kiinni, toteuttaa, elää ne täysillä. Unelmat eivät koskaan kuole.

Mietin pitkään kirjoittaisinko tästä lainkaan, mutta halusin kuitenkin jakaa nämä upeat, kauniit ja äärimmäisen muistorikkaat kuvat. Seuraavaksi allekirjoittanut aikoo käydä rutistamassa Hra Taiteilijaa oikein kovasti, ja siirryn ensi viikolla haettavien hääpukujen pariin.

Sneak peek muuttolaatikoiden keskeltä

Blogissa on viime aikoina ollut kesäisen tyyntä ja rauhallista, kun kulissien takana juostaan pää kolmantena jalkana. Kun seuraavan kerran päätän muuttaa kodin ja työpaikan kokonaan toiseen kaupunkiin työn hetkeksikään keskeytymättä, minua saa ystävällisen tiukasti muistuttaa asiasta. Ei todellakaan ollut nerokkaimpia ajatuksiani.

Aluksi evakkosoviteltiin Stilissimalla.

Olen alunperin pääkaupunkiseudulta kotoisin, joten onneksi ei ole tarvinnut opetella paikkoja kokonaan uudestaan. Silti olo on hitusen skitsofreninen. Kaupunki on tuttu, ja silti samaan aikaan täysin vieras seikkaillessani seitsemäntoista vuotta vanhalla autopilotillani helteisten katujen poikki. Virkailijan suupielet hieman nykivät, kun kävin ostamassa itselleni "multipassin", kuukauden seutubussilipun. Ilmoitin pontevasti tiskillä, että olen viimeksi ollut paikalla, kun voimassa oli vielä leimattavat pahvikortit, joten uusi systeemi olisi opittava aivan kädestä pitäen. Oppia ikä kaikki?

Osa minusta on vielä Hämeenlinnassa, eikä Helsinki tunnu vielä kodilta, vaikka sujuvasti hyppääkin ratikan kyytiin ja lennosta vaihtaa toiseen kulkuvälineeseen. Ehkä se ajan kanssa muuttuu. Ainakin uusi ateljee on tullut tutuksi niin remontoidessa kuin nyt töitä tehdessä. Kun Hämeenlinnassa lopetti aamuyöstä työt, oli omassa sängyssä pikaisen kymmenen minuutin kävelyn jälkeen. Nyt saa matkustaa melkein tunnin painaakseen päänsä tyynyyn. Tähän saa hieman totutella.

Tästä se lähtee!

Maaliroiskeista muuttolaatikoihin

Remontti on myös paras tapa tulla sinuiksi uuden ateljeen tai minkä hyvänsä liiketilan kanssa. Uusi tila on aluksi aina vieras, kolkko ja ajatus siitä, että tässä sitä tulee nyt viettämään hyvän tovin valveillaoloajastaan, on kovin etäinen. Sitten kun telalla alkaa levittää maalia seinille, pyyhkiä edellisen toimijan tomuja ikkunanpielistä ja kantaa omia työvälineitään sisään, tunnelma alkaa välittömästi muuttua. (Puhumattakaan kammottavan myrkyllisenvärisestä vihreästä seinillä...) Jopas, tämähän alkaa tuntua omalta!

Apua, mihin tätä tavaraa laittaisi?

Kuten alussa mainitsin, näin kokonaisvaltainen muutto ei ollut aivan ideoita järkevimmistä päästä, joten syytä on nostaa myös se, etten olisi mitenkään pystynyt tähän yksin. Hauskasti sattui muuttoa sävyttämään niin Tuskafestarit kuin Prideviikonloppukin. Teemabiisinä Caloniuksenkadulla onkin Chigago-musikaalista tuttua But I can´t do it alone - laulua veivattu useamman ihmisen voimin. Kiitos teille kaikille korvaamattomille ihmisille, jotka olette olleet apuna!

Ei todellakaan yksin. Käsinompeluguru Aape ja työharjoittelija Ira työn touhussa.

 

Ei vain pelkkää muuttoa

Huomaan, että tästä tekstistä on kovaa vauhtia tulossa yksi henkilökohtaisimmista päivityksistäni tähän mediaan. En tiedä, ehkä välillä on mukava lukea myös ajatuksia työn raameista, muutoksista sen takana. Mitä sanot? Pelkkää muuttamista ja muutosta tämä ei kuitenkaan ole, joten nappaan loppuun vielä pientä kurkistusta viime viikonloppuna tanssittuihin häihin.

Viime toukokuulta tuttu mansikkajäätelön himoa nostattanut vaaleanpunainen sifonki sai taas seurakseen ihanan kevyen, valkoisen Chantilly-pitsin, suloisenpehmeän laskeutuvan satiinin ja vanhaan roosaan taittuvaa pitsiä. Nythän puuteriset ja utuiset sävyt ovat todella vahvasti tulossa etenkin ensi kaudelle. Viime aikoina hyvin monessa Revelationsin puvuissa on ollut pehmeitä vedostuksia ja laskeutuvia linjoja. Toki suunnittelijan rakkaus niiden tekemiseen vaikuttaa jossain määrin, mutta voimakkaammin myös asiakkaiden oma halu tulla "kuin kiedotuksi kankaaseen".

Kesäkiireen pitäessä vielä pintansa, jätän vielä muutaman, kurkistuspuvun väreihin sopivan tunnelmapalan kotipihaltani. Kukkien tuoksua ja lämpöisiä kesäöitä kaikille!