Messuja, messuja, häämessuja!

Launtaina Helsingin Wanhassa satamassa järjestetään jälleen Mennään naimisiin -häämessut. Tunnelmallinen vanha tiilirakennus on aina ollut mieleeni ja allekirjoittaneen, sekä Revelationsin osaston voi bongata jo tutuksi tulleelta paikalta; F-salin nurkasta, paikasta 225. Laskujen mukaan neljäs vuosi!

Alunperin olin jopa tyrmistynyt paikasta. Tämähän on aivan sivussa, niin nurkassa, ettei tätä kukaan huomaa! Ei mennyt montaakaan tuntia, kun jo hoksasin, sen edut. Ensinnäkin Helsingin kukkakauppiaiden yhdistyksen iso osasto kauneimman morsiuskimpun kilpailun kanssa ovat aivan vieressä, joten nenu saa nuuskia kukkien sulotuoksua koko päivän. Floristi Minna Penttala on jaksanut moneen otteeseen nauraa, ettei kukka-ammattilainen ei enää edes erota ihania tuoksuja, kun olen kärsä pitkälläni tämän osaston suuntaan. Minna blogaa myös, käy vilkaisemassa täältä.

Nuuh nuuh, ihanat sinivioletit kukat viime vuoden messuilta.

Vaikka hedonistiksi itseni tunnustankin, aivan niin mielihyvän vallassa en kuitenkaan ole, että osastolla olisi vain kiva nuuskutella muiden pöytiin. F-salin nurkka on osoittautunut mahdottoman mainioksi jo siitäkin syystä, että se karsii heti jyvät akanoista (mitä, olin kirjoittaa hyvät. Pieni freudilainen?). Toisin sanoen, ne, jotka kiinnostuvat, jämähtävät niille sijoilleen ja ne, joita ei nappaa, jatkavat sujuvasti matkaansa eteenpäin. Hyvä näin. En ole koskaan halunnut Revelationsin olevan koko morsiuskansan juttu, vaan ihana löytö, keidas niille, jotka eivät muualta löydä haluamaansa. Ne, joille Revelationsin linja kolahtaa, se todella kolahtaa ja kovaa.

Viime vuoden kaunein hääkimppu kisassa oli myös kukkamuhvi! <3

Häitään suunnitteleville vielä pieni huomautus. Kysykää ihmeessä kaikki mahdollinen mieltänne askarruttava messuilla suoraan näytteilleasettajalta. Ei tarvitse sitten myöhemmin enää miettiä ja vaihtaa monia sähköposteja. Ainakaan tällä osastolla kukaan ei tyrkytä tai tunge väkisin tietoa kenellekään. Saa toki tulla ihan juttelemaan muutenkin vain! Voin sanoa - vähän harmikseni - että koko kesä 2015 on jo täysin buukattu ja ensi vuodellekin on jo tehty varauksia. Vink vink.

Otan osastolle mukaan myös huntumalleja ja laukkuja, jotka saa heti mukaansa. Kortti käy mukavasti maksuvälineenä!

Maahantuojien outlet Wanhalla ylioppilastalolla 17.1.

Mikäs tämä nyt sitten on? Siinä, missä Jotain käytettyä on toiminut loistavana välikappaleena, kerran tanssittujen hääpukujen löytämiseksi, maahantuojien outlet on juuri sitä, mitä nimi sanookin. Liikkeet ja morsiuspukujen maahantuojat poistavat edellisen kauden pukuja. Luvassa on yksittäiskappaleita, näyteikkunoissa olleita, catwalkilla kävelytettyjä ja kuvauksissa olleita pukuja todella edulliseen hintaan. Täältä pääsee tutustumaan tarjontaan.

Allekirjoittaneen tuttu nassu näkyy täälläkin. Koska Revelationsin valmiiden merkkipukujen puoli lopetettiin, varastossa on vielä jokunen helmi, jotka nyt saavat uudet omistajat hinnoilta 99-499€ välillä. Paikalla on iso sovitushuone, jossa kaikki pääsevät yhteisessä tilassa kokeilemaan ja tänne on mieheltä tiukasti pääsy kielletty! Luultavasti majailen itse sovitushuoneessa nyörittämässä ja vetämässä vetoketjuja kiinni, ja arvioimassa istuvuuksia ja korjausmahdollisuuksia, sekä niiden hinta-arvioita.

Oli aivan unohtua. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, joten jos satut olemaan Helsingin keskustassa näillä tienoin, tervetuloa!

Love Me Do ja hääblogiäänestys

Eikä tässä vielä kaikki! Vaikka en itse pääsekään lähtemään viime vuonna kovasti hehkuttamaani häätapahtumaan, Revelations Couturen puvut sen sijaan kulkevat Love Me Do:hon. Tapahtumassa myös äänestetään vuoden hääblogit. Äänestämään pääsee sivujen kautta.

Paikalla sen sijaan edustaa äärettömän taitava ja lahjakas nuori yrittäjä, Jenni Saksa, jolla on ehkä makeimpia koruja pitkään aikaan. Laserleikatut huopakorut ovat jotain sellaista, mitä ei juuri ole nähty, ja juuri sitä, mikä nyt sytyttää. Jenni on muuten tuplasti entinen työharjoittelijani, joten tiedän ihan tarkkaan, millainen luova voima ja osaaminen nimen takana piilee. Jos menet Love Me Do- tapahtumaan, mene katsomaan Jennin koruja!

Vilkaisu menneeseen, ja katse eteenpäin, alkaneeseen vuoteen

Taisin vaipua vähäksi aikaa lähes talviunen kaltaiseen tilaan. Pitäisi jo oppia, että kirjoittamiseen tuppaa tulla kynnystä, kun se jää viikoksikin välistä. Sitten taas tuijottaa tyhjää ruutua ja miettii, onko mitään sanottavaa. No, onhan sitä, mutta sitten pitää taas potkiskella itseään henkisesti persiille, että sormet oikeasti liikkuisivat näppiksellä ja ajatukset siirtyisivät tähän ruudulle muittenkin luettavaksi.

Työviestintää. Olo oli loppuvuodesta kohtuu sama kuin nuken.

Univelkaa on ollut aika mittavasti, joten nukkuminen on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Taakse jäi hurjan vauhdikas, mielenkiintoinen, uusia tuulia tuova, mutta myös raskas vuosi. Olen tavannut aivan huikeita ihmisiä, päässyt mukaan, mitä uskomattomimpiin seikkailuihin niin omassa elämässä kuin työnkin parissa. Niin ihanaa ja kutkuttavan haastavaa kuin tämä työ onkin, se voi olla myös hyvin väsyttävää. Kesälomia kun ei häiden huippukaudella juuri pidetä, joulun ja uuden vuoden väli onkin se optimaalisin aika lomailla. Vielä kun antoi itsensä tosiaankin jäädä lomalle, rentoutua ja vain olla, niin huomaakin yllätyksekseen olevansa aikamoisen naatti.

Niin, ihanatkin asiat voivat väsyttää. Myös ne huikeat hääfiilikset ja järjestämisen ilo. Vinkkinä sinne ruudun toiselle puolelle; levätään ja ladataan akkuja aina välillä, eikä vain paineta höyryveturin lailla eteenpäin. Mukavampaa, kun myöhemminkin on vielä kivaa.

Korsettipioneerin juhlavuosi

2014 oli itselleni huomattava merkkipaalu jo siitäkin syystä, että mittariin kilahti 20. vuosi siitä, kun olen alkanut valmistaa vartaloa muotoilevia, vanhan ajan aitoja korsetteja. Vuodet ovat karsineet suurimmat kiristelynhalut ja äärimmäisimmät kurvit, mutta kureliivin estetiikka pitää silti voimissaan. Voisi sanoa, että nyt olen löytänyt sellaiset linjat (sic), joihin mielelläni naisvartaloa muovaan.

Revelations Couture Eva. Pic @Studio Mikaela Löfroth

Hupaisana anekdoottina voi muuten myös mainita, että kun en aikoinaan päässyt Taideteolliseen korkeakouluun, vastareaktiona opiskelin lähihoitajaksi Diakoniaopistolla. Aika harva vaatesuunnittelija on ihan konkreettisesti opiskellut anatomiaa. Syytän tästä taustasta niitä asiakkaita, jotka huokaavat korsetin mukavuutta päällä ja miten se tuntuu halauksenkaltaiselta. Valttia on tietää, mistä nipistää, mistä kaartaa ja kurvata, jota napakka vaate tuntuu miellyttävältä päällä.

Ikirakkauteni näitä kiristäjiä kohtaan tuskin lopahtaa. Vaikka Revelations Couturen malleissa on paljon ollut korsetittomia pukuja, se ei tarkoita, että ne ovat sysätty syrjään.  Jokaisessa kokoelmassa lupaan nähtävän ainakin yhden kurveja korostavan korsettimallin.

Huipputyyppien huomassa

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut toinen toistaan hienompia mahdollisuuksia tutustua eri alojen - ja toki omankin alan sisällä - huippunimiin, valtaosan kanssa tehdä myös töitä. Tuntuu, että hehkutan samaa vuodesta toiseen, mutta jokainen planeetan kierrähdys näyttää tuovan vain uusia mahdollisuuksia, uusia ihmisiä, uusia messuja ja tapahtumia. Oli myös aikoja, jolloin mikään ei tuntunut edistyvän mihinkään suuntaan, nyt taas asiat liikkuvat niin vauhdilla, että hyvä kun aamulla ehtii punkkansa pedata! 

Kevät huipentui kansanedustaja Timo Heinosen järjestämässä tapahtumassa yhteisnäytökseen Jukka Rintalan kanssa

 Näistä tahoista tahdon nostaa erityisesti yhden esiin. Fitting Roomin nykyinen työhuonetoverini ja järjettömän taitavan käsityöläisen, Marika Mansikkaniemen, joka ansaitsee kaiken glooriansa. Häneenkin on törmäillyt vuosien varrella ties missä yhteyksissä, mutta emme ole koskaan aiemmin tehneet yhdessä töitä. Fitting Roomin muodostama symbioosi on tuonut pyörremyrskyn lailla muutoksia uskoakseni meille kummallekin. Uutta ystävyyttä, naapuriinkin asti kaikuvaa aivoriiheilyä, loputonta tsemppiä ja luottamusta tulevaisuuteen. Uskon lujasti, että tällä combolla on luvassa aika muhevia juttuja tulevaisuudessa.

Marikan Trilogian ja Revelationsin yhteisosasto Save the Date-messuilla

Ilolla voi myös todeta morsiusalan tyyppien olevan sitä porukkaa, joiden kanssa on hyvä olla ja tehdä töitä. Ei ole tavatonta, että kangastarpeiden iskiessä tulee soitettua vaikkapa Tuhkimotarinan Heidille tehtäisiinkö kimppatilaus ja otetaanko samalla sinullekin jotain. Koskapa morsioille on omat ryhmänsä suunnittelun tueksi, niin vastaava on myös kehittynyt aivan itsestään morsiusalalla työskenteleville ompelijoille ja suunnittelijoille. Anonyymit ompelijat ovat kummasti tukeneet toisiaan vuoden aurinkoisina, kiireisinä ja pimeinä aikoina. Vertaistuki on monesti tullut tarpeeseen. Kiitos tytöt!

Mutsin luona

Flegmaatikkojen vanha biisi ohjaa nykyiseen elämäntilanteeseeni. Tarkoitus oli muuttaa Hämeenlinnasta takaisin vanhaan lapsuudenkotiini pääkaupunkiseudulle auttamaan sisartani sairauden loppuvaiheessa, kun liikkuminen alkaisi olla huonoa ja tulisi enemmän sairaalakäyntejä. Olen nimittäin perheen ainoa, jolla on ajokortti ja auto. Surukseni menetimme kuitenkin hänet paria viikkoa ennen muuttoa.

Parin vuoden sisään olen menettänyt 3/5 perheestäni, joten tuntui luontevalta olla lähellä äitiä, kun olemme perheen viimeiset jäsenet. Perheen merkityksen ymmärtää todella vasta, kun sen on jo osaksi menettänyt. Jos jotain olen näistä ajoista oppinut, niin anteeksipyytämisen, kiitoksen ja arvonannon tärkeyden. Samoin vanha kunnon "tykkään susta!" ja reilu halittelu silloin tällöin tekee enemmän kuin hyvää.

Näissä merkeissä olemmekin asuttaneet vanhaa kotitaloani kahden aikuisen naisen kimppakämppänä, istuneet pimentyviä syysiltoja kynttilälyhtyjen ja omenapuiden oksien alla, suunniteltu ravintolapäiväkahvilaa ensi keväälle (odotahan vain, tulossa on!), viritelty tulia talven torjumiseksi kaakeliuuniin, itketty, naurettu, juteltu pitkiä iltoja ja opeteltu elämään omissa kerroksissamme. Äiti, olet parhaita ystäviäni! 

Ei pidä myös unohtaa toista tärkeää, 10 vuoden iän saavuttanutta ystävääni!

Summa summarum ja eteenpäin, mars!

2014 on ollut yhtä hurjaa liikettä; muutosta niin sisältä kuin ulkoa. Vanhan löytämistä, uuden hoksaamista, tilaisuuksiin tarttumista ja silmien avautumista. Mitä sitten on luvassa nyt alkaneen vuoden kohdalla?

Äärimmäisen hyvä kysymys. Alkuvuosi on ainakin hyvin, hyvin hektinen häämessujen ja myyntitapahtumien kanssa. Ensi viikonloppuna nostelen uusia pukuja nukeille Wanhan sataman häämessuilla ja odotan mielenkiinnolla, mitä näistä tällä kertaa pidetään. Meikäläinen löytyy F-salista paikalta 225. Luvassa on myös aivan mahtavia morsiamia toinen toistaan kutkuttavimpien hääajatusten kanssa odottamassa oman pukunsa vuoroa. Voi, kun pääsisin jo nyt aloittamaan! (ja voisinpa kertoa enemmän!)

Uuden vuoden aattona heitin suklaarasian ääreltä syvällisiä ajatuksia facebookiin. Aina toivotaan parempaa, onnekkaampaa uutta kautta. Olen sitä mieltä, että onnea ei noin vain löydy. Kukaan ei kanna sitä sinulle kotiin, vaan se täytyy itse löytää. Onnellisuus löytyy itsestä, omista teoista ja ajatuksista. En siis toivo parempaa, vaan mitäpä jos tehtäisiin tästä hyvä vuosi ja löydettäisi onni aivan itse. Omin pikku käpälin!

Hyvää alkanutta vuotta ja nähdään häämessuilla!

Tamperetalosta takaisin presindentinlinnaan - fiilistelyä linnanjuhlista

Presidentin itsenäisyypäiväjuhlien siivillä jatketaan. Koska aika otti ja katosi, ja vielä perjantaina ompelin mielipuolista vauhtia pistoja Sofi Oksasen linnanjuhlien pukuun, teaseriksi aikomani kirjoitus jäi virtuaaliseen pöytälaatikkoon. Historia toisti itseään, sillä aivan vastaava tiimalasista valuvan hiekan kirous oli läsnä edellisen vuoden itsenäisyyspäiväjuhlissa ja olin kertakaikkisen kuollut kirjoittamaan blogiin sanaakaan. Myöhemmin tuntui jo siltä, että aika kiiruhti juoksuun, ja linnanjuhlista kirjoittaminen lässähtäneeltä.

No nyt kyllä skarppaan! Aloitetaan siis viime vuoden juhlistuksella Tamperetalossa. Minusta oli mahtavaa, että perinteistä kuviota ravisteltiin oikein huolella, vaikka muuttunut etiketti aiheutti monille päänvaivaa. Ihanan virkistävää, ja tietyssä määrin vapauttavaa - myös pitkän linjan kävijöille, kuten olen saanut kuulla.

Kuva Tamperetalo

Jatkokäyttö mielessä

Kumpikin itsenäisyyspäivän juhlien asiakkaistani toivoi aivan alkuasetelmista, että saisi vaatteen, jota voisi käyttää myöhemminkin toisissa juhlissa, eikä se olisi välittömästi leimaantunut linnanjuhlien puvuksi. Ihanan, rakkaan pukineen, jossa voisi useamminkin tuntea olonsa mukavaksi ja olla tyytyväinen peilikuvaan. Hieman arkisempaa luksusta siis. Toinen asiakkaistani vielä erikseen painotti, ettei hän ole, eikä halua olla missään linnan juhlien kuningatar- listoilla, eikä tahdo nousta sinne. Nämä näkökulmat rajasivat heti pukujen suunnittelun tiettyyn suuntaan.

Grafiitinharmaa eleganssi

Liisan kanssa lähdettiin siitä, että puvun kanssa on voitava pukea kunnolliset liivit ylle. Monena vuonna hän on pitkän linjan poliitikon, kansanedustajan puolisona, edustanut linnanjuhlissa hyvin monenlaisissa puvuissa, ja tämä vuosi otettiin etikettinsä osalta ihanan helpotuksena ja rentoutuksena vastaan. Koska kaikenlaista tyyliä, väriä ja materiaalia oli nähty, päädyimme aina yhtä eleganttiin grafiitinharmaaseen. Kiiltoa ei siihen haluttu, vaan ajatus oli alunperin hieman kreppimäisessä pinnassa.

Kuten tapanani on, ideoin ensin keskustelumme pohjalta yleistä linjaa ja sen jälkeen lähdin piirtämään useampaa versiota, jota Liisalle tarjosin. Varsinainen puku löytyi heti ja empimättä, ja juhlijamme koki sen heti olevan täysin omantyylisensä. Sanomattakin selvää, että näin selvä napakymppipuku lämmittä kovasti suunnittelijankin mieltä - ja saa hetkeksi paukuttelemaan henkisiä henkseleitään tyytyväisenä. Harmi vain, olen onnistunut pistämään luonnoksen niin varmaan paikkaan, että nyt joudut käyttämään hieman mielikuvitusta asian suhteen, ja koska lähinnä julkimoita kuvataan, kuvaa sai ylipäänsä etsiä suurennuslasin kanssa.

Liisa Koskinen tulossa kättelyvuoroon. Mutta voi tylsä TV-kamera, miksi lätistät näin pahasti?

Aina ajatus ei kuitenkaan johda tuloksiin. Tällä kertaa kreppiä ei tahtonut löytyä sitten millään, eikä juuri mitään muutakaan harmaata sävyä. Päädyin siis kompromissiratkaisuun ja tarjosin vaihtoehdoksi himmeästi hohtavaa sifonkia, josta löytyi aivan loistava sävy. Liisa piti siitä kovasti, ja lähdimme sen kanssa liikenteeseen. Jotta harmaasta saatiin kaikki irti, nostettua kaunista hohtoa esiin, suunnittelin mukaan helmikirjottua pitsiä.  Tässä kohtaa tein virheliikkeen aikataulun kanssa.

Aiemmin vastaavan pitsin kanssa työskennellessäni eteneminen on ollut varsin joutuisaa, mutta kun sitä kiinnittää sifonkiin, on tehtävä milli kertaa milli pistoja tai muuten kangas vetää ikävästi. Kyllä, koko homma on tehtävä käsin, eikä konetta auta ottaa tähän lähellekään. Ainakaan vastaava ei pääse omasta seulastani läpi. Siinä sitten menikin useampi yö pistellessä neulaa kankaaseen. (Sain katsottua Farscapen kolme tuotantokautta siinä samalla ja kuunneltua siinä sivussa pari äänikirjaakin. Kummasti muuten kertovan ihmisäänen kuuleminen pitää mielen paremmin hereillä ja virkeänä kuin musiikki. Tätä täytyy selvästi hyödyntää myöhemminkin!)

Vedostettua silkkiä ja helmiä

Toinen juhlijani taas oli Hämeen maakuntajohtajan Riikka -puoliso, joka kävi jo kesän korvilla piipahtamassa putiikissa ja kyselemässä missä vaiheessa viimeistään kannattaisi varata aika puvun tekemiseen linnan juhlia varten. Riikalla on hyvä nenä, se täytyy sanoa. Kun julkistettiin, että tämän vuoden teema kiertyy maakuntien ympärille, hän alkoi jo epäillä tulevaa kutsua. Alunperin tämän vaiston varassa lähdimmekin liikkeelle, ennen kuin varsinainen kutsu oli edes kolahtanut luukusta. Varmasti kummatkin olimme helpottuneita ja iloisia, kun Riikka soitti saaneensa postia presidentin kansliasta.

Syvää violettia ja poltettua oranssi Dupion-silkin muodossa

Hämeen Sanomat teki juttua puvusta Riikan tullessa noutamaan pukuaan. En voinut olla kätkemättä virnistystäni, kun Riikka naurahti, ettei ollut koskaan ajatellut, että puvun suunnittelemisessa käydään niin laaja syväluotaus ja taustakeskustelu. Mehän puhuimme varmaankin tunnin huonekalu- ja sisustustyyleistä ensitreffeillä, mutta sitä kautta päästiinkin juuri idean ytimeen, saatiin värimaailma, linjat ja ideat selviksi - ensin minulle ja paria viikkoa myöhemmin kutsutulle itselleen.

Olimme puhuneet muun muassa Nanny Stillin suunnittelemasta Grapponia -astiasarjasta, ja miten mielenkiintoiset muodot ja värit niissä on. Grapponiasta sitten lähtikin ajatus poksuttamaan eteenpäin. Riikalla oli ollut päätarkoitus maakuntajohtajan puolisona saada pukunsa nimenomaan hämäläiseltä tekijältä, ja jossa olisi jotain perinteistä tuotuna modernilla tapaa esille. Hän oli etsinyt minut käsiinsä, ja samalla tuotiin mukaan vielä ylpeydellä kantamaani Wanhan Wetterhoffin maailmaa.

Valmiiksi hiottu timantti - lopullinen luonnos puvusta

 Mihin ajatus sitten kulkikaan lasisista helmikehistä, perinteistä ja käsityön maailmasta? Pukuluonnoksia kävimme kriittisesti läpi ja oikea vaihtoehto löytyi sitten kahden puvun tiimoilta, jotka yhdistin yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Retroisuutta, Nanny Still ja käsityömaailma yhdistettynä samaan pakettiin. Kaikki varmaan muistavat vanhat, mummoisat pitsiliinat hienojen kahvikuppien alla? Riikka innostui niistä kovasti, ja värjäsin yhden, sopivan mallisen, hieman lumikidemäisen pikkuliinan lähelle kuparisen silkin sävyä, ja kirjoin sen täyteen erikokoisia lasihelmiä - aivan kuten Grapponian pintakin on.

Onpa mahtava saada tämäkin teksti viimeinkin eetteriin. Vuoden se ehti odottaa, mutta ei uppouta unholaan. Seuraavaksi luvassa tämän vuoden linnanjuhlien eleganssia ja kurkistuksia kulisseihin.