Revelations

Revelations

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ystäville tekemisestä - suuria tunteita laidasta laitaan

Kuinkahan monta kertaa olen kuullut lauseen "Kun mä menen naimisiin/valmistun/ saavutan asian X, niin sitten kyllä tilaan sulta puvun?" Jos olisi saanut vitosen joka kerrasta, pärjäisin aika mainiosti eläkepäiville. Tosi asia kuitenkin on, että moni ystävä, tuttu ja kaveri laukoo näitä ilman aikomustakaan tilata pukua itselleen. En tiedä, onko sen tarkoitus olla jonkinlainen kohteliaisuus, vai mitä sillä ajetaan takaa. Luultavasti tämä on tuttu tilanne monelle muullekin alan yrittäjälle ja tekijälle.

Aikoinaan, kun olin vielä aivan untuviko alalla, olin innoissaan näistä ilmoituksista. Oi, miten ihanaa! Pääsen tekemään hyvälle ystävälle pukua! Omassa mielessä alkoi jo pyörittää ideoita, kaverin persoonaa, värimaailmaa, materiaaleja, leikkauksia ja linjoja, sellaista, mitä parhaiten pukisi toveria. Tämä sopisi hänelle niin hyvin, täytyykin ehdottaa tätä ja voi, tähän kankaasen hän varmasti rakastuu! Innostui, odotti ja oli valmiina ryhtymään toimeen. Nyt tulee kohta, jossa sanon MUTTA.

Muumikirjan tavoin voisi kysyä; kuinkas siinä sitten kävikään? Juhlat alkavat lähestyä, varovaisesti tuli kyseltyä, että eikö meidän kannattaisi jo aloittaa, ja sitten tipautetaan niskaan lastillinen jäätä.
"Mä löysinkin jo tosi hyvän alennusmyynneistä!"
Ahaa.
"En mä nyt ehkä tällä kertaa lähde tähän. Mutta sitten, kun tulee se ja se juhla, niin sitten!"
Selvä.
"En tarvitsekaan enää. Tilasin netistä, kun sain niin edullisesti." 
Vetää sanattomaksi.

 

Suojakuoren rakentamista


Ystävät hyvät, jos lähipiirissänne on käsityöläinen, oikeastaan minkä alan tahansa osaaja, älkää tehkö tätä. Se harmittaa, turhauttaa ja loukkaa pahasti, pitkään ja kirvelevästi. On vaikea uskoa, että kukaan tekisi sellaista karhunpalvelusta ystävälleen. Tuskin tulee ajatelleeksi, mutta tällaisella toiminnalla lytätään, väheksytään toisten ammattitaitoa, osaamista, tekemistä ylipäänsä. Tätä on jatkunut vuosia koko yrittäjäurani aikana, ja vähitellen nahka paksunee, karaistuu. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Mikäli opiskelet alaa, tähän on syytä henkisesti varautua. Iso ystäväpiiri on mahtava juttu, hieno voimavara, mutta asiakkaita heistä ei juurikaan tule.

Nykyään, kun tuon innostuneen lauseen kuulen, en juurikaan lotkauta sille korvaani. "Sä et tunnu tästä kauhean innostuneelta", eräs ystäväni kommentoi reagoinnin vaisuuteen. Ei, en viitsi enää uhrata ajatusta aiheelle, kun ne eivät tapaa toteutua tuota alkulausetta pidemmälle. Niinpä olen oikeasti todella yllättynyt siihen, että viimeisen parin vuoden aikana on ollut useampi tuttu, joka todella on tilannut itselleen puvun. WOW!

Nyt puhutaan aivan eri tilanteesta. Kun tuo julkilausuttu toive todella lähtee liikkeelle, konkretisoituu, annan itselleni luvan innostua, täpinöissä suunnitella ja etsiä täydelliset materiaalit aivan kuin kenelle tahansa asiakkaalle. Hioa sen timanttisen idean, joka nostattaa ihastuksen ja liikutuksen kyyneleet puvun saajan silmäkulmiin. Haluan antaa kaikille asiakkaille yhtäläisen, tasavertaisen hyvän palvelukokemuksen, eikä vahingossakaan jättää puolihuolimatonta jälkimakua, koska "no, ystäville niin ei tarvitse tehdä niin viimeisen päälle, eihän. Ei sen tarvitse olla niin hyvää työtä. Nopeasti vaan pyöräytät jotain." Ei, sellainen ei vain ole vaihtoehto.


Arvoista ja mahdollisuuksista


Oma työetiikkani ja moraalini ei antaisi "nopealle surautukselle" mitenkään periksi. Arvostan niin paljon omaa ammattikuntaani, hyvää työnjälkeä ja luonnollisesti myös asiakasta - oli kyseessä sitten ystävä tai aiemmin tuntematon taho, että ajatus saa jo karvat pystyyn. On suuri kunnia saada tehdä tuntemilleen ihmisille puku hänen suureen päiväänsä, ja kaikkien asiakkaiden kanssa haluan antaa vain parhaani. En pistoakaan vähempää.

Toivottavasti tästä pohdinnasta ei tule tilityksen makua, sillä se ei suinkaan ole tarkoitukseni. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta lainkaan, mutta eräs pitkäaikainen asiakkaani oli sitä mieltä, että ilman muuta puran tämän tekstiksi. (Kiitos rohkaisusta S!) Tietenkin asia on harmittanut, mutta kuten sanottu, osaan suhtautua nykyään toisella tapaa, ja ilokseni olen saanut ihan aikuisten oikeasti myös vaatettaa niitä oman elämäni rakkaita ihmisiä, joille todella tuntuu olevan olleen tärkeää saada puku juuri minun käsistäni. Takkuisten alkuvuosien jälkeen tämä tuntuu suloiselta!

Lopuksi todettakoon, että olen hurjan kiitollinen jokaisesta, jolle olen saanut valmistaa oman, erityisen vaatteen. Nämä kaikki kerrat ovat olleet minulle myös merkittäviä, matkoja toisten henkilöiden maailmoihin, ja mahdollisuuksia luoda jotain äärimmäisen henkilökohtaista, tärkeää, josta jää vuosien ajaksi lempeänkauniit muistijäljet. Kiitos, että mahdollistat unelmani elämisen ja annat minun vuorollaan tehdä toiveesi todeksi!

7 kommenttia:

  1. Ihan tutun kuuloista pohdintaa, kun itsekin olen tässä kuuden vuoden vaatetusopintojen ohella pyöritellyt. Jonkun verran olen sukulaisille jopa ommellut juhliin vaatteita, mutta kavereiden kesken käykin usein noin että asiasta puhutaan, mutta ei sen pidemmälle. Karmein kokemukseni asiasta sattui luokkakaverilleni, joka valmisti hääpuvun kolmannelle kaverillemme, ja tämä ei sitten käyttänytkään pukua vaan asteli alttarille ostopuvussa.... Oli usko yhteiskuntaan ja ihmisiin koetuksella silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräälle kolleegalleni on käynyt aivan vastaava tapaus - tosin oman siskonsa kohdalla. Muistan elävästi, miten pahalta se hänestä tuntui, kun oli käyttänyt viikkokausia vähää vapaa-aikaansa ommellakseen pukuun taidokkaita helmirivejä ja upottanut siihen rakkautta erityisen läheistä morsianta varten. Aikamoinen viilto taisi tulla sisimpään, kun sisar muuttikin mieltään ja haki kaupasta aivan toisentyylisen puvun hääpäiväkseen.

      Poista
    2. Tässä kommentoinnissa toki oletusarvona on se, että käyttäjän olisi pakosti pitänyt pitää puvusta. Mites itse; olisit astelemassa Linnan juhliin, sinulle on ommeltu puku, etkä vain yhtään kertakaikkiaan tykkää siitä. Kehtaatko sanoa? Yritätkö vielä muutattaa, vaikka siihen on nähty ihan älytön työ ja millä ajalla sitä enää muutetaan? Vai menetkö sinne kameroiden eteen omasta mielestäsi kamalan näköisenä vain jottei ompelija loukkaannu?
      Olen itsekin ollut kahteenkin teetettyyn vaatteeseen tyytymätön, mutta designerin herkkää hipiää säästääkseni olen purrut kynsiäni ja kärsinyt tappion ihan hiljaa.
      Lisäksi haluaisin kysyä, että teettäisitkö "velvollisuudentunnosta" 500 eurolla kengät kaverillasi vai ostaisitko hipihiljaa marketistä 50 euron sipsuttimet? Aina ei ole kyse tahtotilasta vaan ihan siitä, että mihin on varaa. Ideaalimaailmassahan meistä kaikki teettäisivät itsellensä vaikka mitä kivaa!

      Poista
    3. Kiitos osallistumisesta keskusteluun, anonyymi! Kurja kuulla, että sinun kohdallesi on tullut huonoja kokemuksia, mutta kuulostaa harmillisesti kommunikaation puutteesta. Minusta ei ole vaihtoehto kärsiä hiljaa ja olla sanomatta mitään, kun avaamalla suunsa ja kertomalla, mikä mättää ja häiritsee, vaatteesta saisi hyvin pienellä vaivalla mieleisen ja kaikilla olisi tyytyväinen mieli. Ilman muuta kehtaa ja pitääkin sanoa! Herkistä hipiöistä ei kannata sillä kohtaa välittää, sillä uskon - ainakin haluan uskoa, että kaikki alalla työtä tekevät ja ammattiaan vaalivat , haluavat asiakkaalleen vain parasta. Itse en ainakaan lainkaan pahastu tai loukkaannu, jos jokin yksityiskohta tai linja ei tunnukaan päällä aivan siltä kuin suunnitteluvaiheessa. Silloin asialle tehdään jotain, muutetaan mallia, linjaa, kunnes se on juuri niin hyvä kuin on toivottu. Valitettavasti paraskaan tekijä ei voi tietää, jos jokin ei miellytä, jos asiakas ei sano siitä. Kukaan ei taida olla ihan niin hyvä ajatustenlukija, että kykenisi siihen.

      Tässä kohtaa muuten on pakko mainita, että vaikeimpia asiakkaita ovatkin juuri ennestään tutut ihmiset, joista saa hohtimilla kaivaa mielipiteet, suuntaviivat yms. Koska he eivät jostain syystä uskalla sanoa niitä ääneen, vaikka suoraan näkee, jos jokin vaivaa. Ns. "tavallisilla" asiakkailla sen sijaan ei ole tätä ongelmaa. Mielipiteet sanotaan suoraan ja peittelemättä niin malleista, materiaaleista ja istuvuudesta, vain harvoin siihen tarvitaan rohkaisua. Tapaus, johon aiemmassa kommentissa viittasin, oli ollut innoissaan hänelle suunnitellusta mallista, hyväksynyt luonnokset, kankaat ja pitänyt kovasti puvusta kaikissa sovituksissa, mutta siitä huolimatta päätyi toiseen pukuun. Saattaa olla, että siinäkin oli kommunikaation kanssa ongelmaa, kun tekijä ja asiakas olivat sisaruksia. Mene ja tiedä?

      Hieman kohotin kulmiani ajatukselle velvollisuudentunnosta tuotteen tilaamiseen. Nähdäkseni en ole missään kohtaan viitannut siihen missään kohtaan, enkä kerjännyt tuttavia asiakkaiksi. Esimerkiksi suuri ystäväpiirini on hyvin erityylisiä ihmisiä, ja tuntuisi liioitellun egosentriseltä ja suuruudenhullulta edes olettaa, että edes osa tuttavista edustaisi sitä tyyliä, jota itse teen, saati pitäisi siitä. Ei hyvänen aika, eihän siinä olisi mitään järkeä, että kukaan tilaisi mitään toiselta "velvollisuudentunnosta" vain sen takia, että satutaan olemaan kavereita? Särähtää tuo ajatusmalli aika erikoisena minun korvaani. Jos tyyli natsaa, elämäntilanne on kohdallaan ja toivoo minun suunnittelevan juuri sen haaveiden puvun, silloin tuskin voidaan puhua velvollisuudentunnosta. Anteeksi, en hahmota, mitä ajat tällä takaa?

      Koko blogiteksti perustui siihen, että ilmeisen kohteliaisuuden varjolla on johdettu vahingossa tekijöitä harhaan ja aiheutettu sitä kautta pahaa mieltä. Edelleen olen sitä mieltä, että paljon enemmän iloa antaa suoraan kehaisemalla - jos niin haluaa tehdä - kuin heittämällä tuon klassisen "kun minä valmistun/menen naimisiin/valitse muu mikä, haluan sinulta puvun."

      Huvitti myös tuo nostamasi esimerkki mittatilauskengistä. Itse asiassa, ongelmajalkaisena olen säästänyt jo pitkään saadakseni omat, hankalille jaloille mitoitetut kengät, ja sattuneesta syystä ystäväpiiristä löytyy taitava suutari (Pssst, Suomen mittajalkine. Kannattaa vilkaista!) Velvollisuudentunnolla ei tässä ole mitään tekoa, sellaisen ei oikeasti pitäisi kuulua mihinkään kaveruuden tai ystävyyden muotoihin, mutta oikea tarve tämän halun pohjalta löytyy. En varmasti saa niitä vielä pariin vuoteen, mutta kun säästötavoite tulee täyteen, tilaus pamahtaa tasan kehiin!

      Poista
  2. Mä olen se kaveriasiakas, joka aina innoissaan hehkuttaa, että sitten kun sitä ja tätä niin varmasti tilaan tältä kaverilta. Todellinen priorisointi vaan saattaa olla muualla, ja vaikka olen haaveillut mittatilauskorsetista kauemmin kuin olen sinut tuntenut, priorisointini ovat kuitenkin koko ajan olleet muualla. Ehkä häissäkin sitten moni muu asia (budjetti?) priorisoi sen edelle, maksaako mittatilausmekosta tai ostaa alennusmyynnistä? Jokainen varmasti haluaa mittatilausmekon, mutta tositilanteessa siitä ollaan valmiita tinkimään ensimmäisten asioiden joukossa. Ehkä oman mielenrauhasi kannalta se "tilaan kyllä sitten sinulta" kuitenkin kannattaa ottaa kohteliaisuutena :) Ainakin itse koen, että sellaiseksi se on tarkoitettu. Että "hei, symppaan sun tekemistä, toivon että on mahdollisuus joskus itse käyttää palvelujasi, mahtavaa että teet tätä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmin, näin olen itsekin sen loppujen lopuksi pähkäillyt. Silloin, kun asia tuntui hiertävältä, oltiin melkein 15-20 vuotta sitten menneessä ajassa. Silloin sitä ei ymmärtänyt, että tätä ilmeisesti yritetään sanoa ja se tuntui vain sangen rusentavalta. Silloin myös, alkavana suunnittelijanplanttuna toki olisin räätälöinnyt hinnat kaveriperiaattella, nykyään kaikki menevät saman linjan mukaisesti.

      Vaikka tämä tapa tehdäänkin ilmeisesti ajatellen symppaamista, ja kenties ihasteluakin ilmaisemaan, kannatan kuitenkin sitä suorempaa vaihtoehtoa, jonka itsekin tuossa lopussa toit ilmi. Ainakin aloittaville tekijöille se ei välttämättä välity, ja lopullinen viesti kitkeröityy aivan turhaan. Tuskinpa kenelläkään nousee pissa päähän kehusta silloin tällöin.

      Vielä varmuuden varoiksi, Jasmin, en ole koskaan ajatellut sinun kohdallasi asiaa mitenkään harmittavana. Nahka on ehtinyt paksuuntua jo vuosien varrella, enkä sen takia näihin ihan hirveästi reagoi ja olen oppinut ottaa nämä kohteliaisuuksien tapaisina - toki mieluummin preferoisin sitä suoraan sanomista! Niihin voisi sanoa kiitokset kohteliaisuudesta yhtä suoraan! :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus, tuttua tekstiä.....

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?