Revelations

Revelations

maanantai 2. marraskuuta 2015

Malliston selviytyjät ja lahjakortin onnellinen voittaja

Dun dun duu! Ei, kun rummunpärinäähän sen piti olla. Kuukausi otti ja kapsahti vuoden toisiksi viimeisimmän puoleen, ja sitä myöden myös lahjakortin arvonta tuli ajankohtaiseksi. Aivan hurjan moni on osallistunut, antanut mielipiteensä siitä, mitkä mallit pitäisi löytyä tulevasta mallistosta.

Ennen kuin mennään lahjakortin arvontaan - pidän sinua jännityksessä vielä muutaman hetken - käydäänpä läpi, mitkä mallit siirtyvät paperilta, luonnoksista oikeiksi puvuiksi. Mielipiteitään pukujen suhteen saattoi antaa kahdessa paikassa. Ensin Save The Date -messuilla ja nyt blogin puolella. Seurasin jännityksellä, mitkä mallit nousisivat suosituimmiksi ja tulisiko niissä mielipide-eroja. Minulle tulee yleensä suunnitellessa ihan tietty tunne, kun paperille syntyy jotain sellaista, joka ottaa ja kolahtaa. Niin kävi nytkin ja tyylinenäni(?) ei erehtynyt tälläkään kertaa.

Jännästi mielipiteet erosivatkin messujen ja blogin äänestäjien keskuudessa. Save The Date - messuilla Charlotta oli ihan ehdoton ykkönen, ja vain Camelia asetti sille haastajan paikan. Blogissa puolestaan Camelia nousi sellaiseen suosioon, että mikään muu malli ei tarjonnut sille kilpailijaa. Nämä kaksi mallia pääsevät ilman muuta kankaiseen ja sovitettavaan muotoon! Näistä kahdesta olin myös aivan varma ihan alusta saakka, että ne olisivat suosittuja. Hyvä minä! :D




Hieman yllätyksellisesti Coco kiri tiukasti kolmospaikalle Celeste vanavedessään. En tiedä, oliko se vain omassa päässäni, mutta olin ajatellut Cocon olevan niin "perusjuttu", ettei se varmaan saisi kovinkaan paljon suosiota. Tyylinenälle siis tilanne 1-1. Ilmeisesti moni on jo vähän väsynyt kovin krumeluurisiin malleihin, että selkeillä linjoilla on tilausta?




Mukaan tuotantoon pääsevät myös Chantal, Celina ja Camille. Mutta jos meillä aika vain riittää, eiköhän Cerseikin saada kuvioihin mukaan! Save The Daten kävijät eivät siitä juuri välittäneet, mutta blogin lukijat nostivat sen pisteitä niin hurjassa määrin, että päätin päästää tämänkin mallin seulasta läpi.



Uusi mallisto julkistetaan sovitettavassa muodossa Love Me Do -messuilla tammikuussa 2016. Silloin pääsee ihan omin käpälin tutkimaan, miltä materiaalit tuntuvat ja kuinka puvut laskeutuvat omalle vartalolle.ös Väreistä olen saanut toiveita. Kirkkaat valkoiset eivät juuri pue skandinaavisia sävyjä, joten ne ovat alusta pitäen olleet poissa kuvioista. Pehmeät, valkoiset sävyt ovat pääosissa, mutta jos vain ehdimme, teemme muutamasta mallista myös värillistä versiota.Hinnoista olen saanut jo kovasti kyselyitä ja näillä näkymin pyritään pysymään kolminumeroisissa summissa. Tonnin haamurajaa näillä puvuilla ei rikota, joten kotimaisiksi puvuiksi pysytään hyvin edullisissa hinnoissa!

 Entäs lahjakortin voittaja!

No nytkö? Olenko pitänyt tarpeeksi arvontajännityksessä? Voittajaksi arpoutui lähes kahdensadan vastaajan joukosta Ira Kostoulas. Voittajalle ilmoitetaan vielä henkilökohtaisesti, jos katse ei osu sopivasti blogin suuntaan. Onnea kovasti ja suurkiitokset kaikille mielipiteensä antaneille! Teistä oli aivan hurjasti apua ja iloa! On mahtava nähdä, miten paljon kiinnostusta mallisto on jo nyt saanut osakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?