Revelations

Revelations

maanantai 12. lokakuuta 2015

Terveisiä Save the Date -messuilta

Oi oi, olipa viikonloppu! Sanon heti kättelyssä, että olen pienten, intiimien ja lämminhenkisten messujen suuri ystävä, ja viikonloppuna koetut olivat juuri sellaiset. Arkielämässä olen hitusen ahdistuva suurissa ihmismassoissa, joten siinäkin mielessä pienet tapahtumat antavat paljon enemmän ja oman kokemuksen mukaan myös kävijöillekin.

Revelation ei ollut tällä kertaa omalla osastollaan, vaan olimme Fitting Roomina mukana. Uusi konsepti tuo mukanaan uudenlaisia haasteita jo ihan sillä, miten osasto rakennetaan. Fitting Room kun suurelta osin on morsius- ja juhlapukujen korjausompelimo, jonka showroomin puolella on Revelations, Trilogia, Ninka ja uusinpana Ruoste Design.

Musta tyllipuku Ruoste Design

Näiden kaiken mahduttaminen neljään neliöön ei tuntunut kovin fiksulta, joten Ninkalla oli oma pisteensä, Trilogian puvut koottiin kauniisti omaksi kokonaisuudekseen ja sitten muut yhdistettiin mukavaan nurkkaosastoon.

Meillä Hanna oli ensimmäistä kertaa häämessuilla Ruoste Designin kanssa ja oli ihana nähdä, miten lämmin ja innostava ilmapiiri tarttui myös tiimimme tuoreimpiin jäseniin. Tuli taas kovin ylpeän kanaemon tunnelmia, kun sai jakaa työn parhaita puolia muillekin. Muutakin tarttui messuilta mukaan. Tuuni Turula designin ikuisesti kukkivat, nahkaiset ruusukäädyt löytää jatkossa Fitting Roomin valikoimasta.

Tuuni Turula Designin ruusut. 

Uuden malliston ensivilkaisut


Viime blogauksessa tulin maininneeksi, että olen viime aikoina istunut tiukasti piirustuspöydän äärellä, suunnitellut toista mallistoa Revelation Couturen rinnalle. Save The Datessa mallistorunko saikin nähdä päivänvalon, pitkään mietityt ja luonnostellut mallit ripustettiin messuosaston seinää koristamaan.

Koska tarkoitus on valmistaa helppo, mukava ja rento mallisto, olisi varsin osuvaa, jos tuotantoon tulisivat ne mallit, joista oikeasti ollaan kiinnostuneita, ja jotka miellyttävät silmää. Messuilla saattoi osallistua valintaprosessiin, ja samalla osallistua 100 euron lahjakortin arvontaan. Ihanan moni messukävijä seisoikin pitkän tovin luonnosrivistön edessä, pohti ja vertaili.


Mutta koska näppiksen takana kirjoittaa vanha velmu, en vielä esittele, mitkä mallit näyttivät messukävijöiden näkökulmasta parhailta. Koska kaikki blogin lukijat eivät varmasti ole ehtineet messuille mukaan, olisi kovin sääli jättää mahdollisuutta vaikuttaa käyttämättä. Myös tuo mainittu lahjakortti saattaisi kiinnostaa myös tälläkin puolella. Laitan seuraavaan blogiin siis kaikki mallit sinullekin esiin ja pääset kertomaan mielipiteesi, ja vaikuttamaan osaltasi siihen, millaisia pukuja ateljeesta kohta puskee!


maanantai 5. lokakuuta 2015

Save The Date - messut ja messutarjoukset

Syksyn ensimmäiset häämessut ovat vain muutaman päivän päässä. Täytynee aloittaa mutustelemaan magnesiumia hyvissä ajoin, ettei kintut huuda hoosiannaa jo ensimmäisen päivän seisomisen jälkeen. Ei muuten huono vinkki messukävijällekään. Jaksaa paljon paremmin nuuskia messujen antia, kun tassut eivät väsähdä heti kättelyssä.



Tällä kertaa näytteilleasettajalistalta löytyy Fitting Room, ja nimen alta löytyy morsius-ja juhlapukujen korjausompelimon lisäksi kotimaisten suunnittelijoiden showroom Revelations yhtenä niistä. Uniikkeja morsiuspukujamme voi myös ihailla messujen muotinäytöksessä. Allekirjoittanut merkin suunnittelijana on paikalla lähes koko viikonlopun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Pidämme nimittäin Atelje Tuhkimotarinan Heidin kanssa kumpanakin messupäivänä Millainen hääpuku minulle sopii? -vartaloanalyysiklinikan Erwin -kabinetissa klo 16.00. Autamme löytämään juuri omalle kropalle sopivat linjat hääpukeutumisessa. Käymme henkilökohtaisesti jokaisen kanssa läpi mitä omassa kropassaan ei halua näyttää, mitä haluaisi korostaa ja millaiset pukuratkaisut kävisivät parhaimmin. Mukaan mahtuu vain rajattu määrä osallistujia, joten olethan ajoissa paikalla!

Messutarjoukset 


Fitting Roomin osastolla pitsit, nauhat ja blingit messutarjouksena -15% Oivallisia niin askarteluun kuin oman hääpuvun tuunaamiseenkin! Tuomme itse maahan mitä ihastuttavimpia pitsejä ja puvun kruunaavia strassi/helmi/kristalli -apliikkeja, joilla saa loihdittua pukuun kimaltavia yksityiskohtia. Esimerkiksi olkaimet, vyöt ja hihakkeet ovat suosittuja ratkaisuja!


Messutarjouksena myös avoselkäisten pukujen ehdoton alusasu. Poirierin selätön Wing Bra messujen ajan 39€ (á 49€) Kaarituellinen, napakka liivi pitää poven kurissa, vaikka avoin selkä ei tavallisia liivejä mahdollistaisikaan. Liivissä on kyljen siivissä ja kupin alaosissa on sitkeästi paikallaan pitävä liimapinta, ja ne ovat vesipestävät. Reivaileva tuttuni kehui, että nämä pysyvät tiukasti paikallaan rankastikin bailatessa ja vaikka hiki valuisi selkää pitkin. Kuulostaa hyvältä! Wing Bra on saatavilla A-DD -kupeissa.



Mukana kulkee myös Fitting Roomin ajanvarauskalenterit, joten jos haluat varmistua hää/ juhlapukusi muutostöiden tulevat varmoista käsistä, nyt on oivallinen mahdollisuus varata jo ensi kesänkin puvun korjausaika! Mikäli onni on matkassa, ja löydät messuilta unelmien puvun - vaikkapa Jotain Käytettyä -osastolta, voit hoitaa kaikki asiat kerralla. Kalenterit ovat alkaneet jo vähitellen täyttyä, sen verran tiukasti puhelimet soivat jo nyt.

Vähän erilainen arvonta


Nyt uskallan kertoa, mitä olen viime aikoina puuhannut. Olen istunut pää ideoita sauhuten piirrospöydän ääressä, ja luonnostellut uutta pienmallistoa Revelationsin Couturen rinnalle. Uusi tulokas edustaa keveämpää, rennompaa ja myös edullisempaa puolta. Save The Date -messuilla malliston runkoluonnokset ovat esillä ja voit vaikuttaa, mitkä mallit tulevat tuotantoon. Kun olet tutustunut malleihin, valitse niistä kolme ja osallistu samalla 100 euron arvoisen lahjakortin arvontaan Fitting Roomille. Olisi myös ihana kuulla muutenkin palautetta malleista!


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kirjanjulkistuspuku Sofi Oksaselle ja retrospektiivinäyttely kirjailijattaren pukuihin

Viime viikko oli harvinaisen hektinen. Niin hektinen, että vahingossa julkaisin toisen tekstin, vaikka tarkoitus oli laittaa tämä viikon kruunuksi. Palaneet ja kipeät kädet, liki mahdottomalta tuntuva aikataulu edellämainittujen kanssa ja suuri tapahtuma pyörittivät suunnittelijaa kuin syksyn tuulet lehtiä Mechelininkadulla. 

Kirjanjulkistus suurena tapahtumana


Sofi Oksasen uusi romaani, Norma, julkistettiin juhlallisin menoin Aleksanterin teatterilla Helsingissä keskiviikkona. Puitteet olivat upeat, itse tilaisuus veti tunteiden vuoristorataa; väliin järkyttyi hiusalan raadollisuudesta, seuraavassa hetkessä pyyhki naurun kyyneleitä koomikko Minna Kivelän veistelyille ja sitten taas hypättiin tunneskaalasta toiseen Itty Bitty Tease Cabaretin esityksillä. En tiennytkään, että burleskia voidaan tehdä naisten riistämisestä! Voit katsoa julkkareiden koko ohjelman täältä! 

Koska kirja käsittelee kauneutta, hiusalaa ja naisten hyväksikäyttöä, paikalle oli myös pystytetty pieniä naisellisuuden pisteitä; kampaamo- ja kaunistamo viime hetken juhlalookia varten Sofin vakiokampaajan Purplen toimesta, Katariina Guthwertin mitalikauppa ja pukukavalkadi suunnittelemistani kirjailijattaren yllä nähdyistä puvuista. Hannu Viitalan pukujen kanssa kokonaisuuksiksi suunnitellut päähineet olivat myös pukujen kanssa esillä.

Korusuunnittelija Katariina Guthwert
Käytännössä tämä oli retrospektiivi myös omaan suunnittelijahistoriaani. Vuonna 2009 aloitettu yhteistyö kirjailijattaren kanssa on ollut värikäs, mielenkiintoinen ja tuonut mukanaan paljon uutta, suuria tunteita ja kokemuksia. Oli hämmentävää, nostalgistakin nostella pukuja esiin, nähdä saumat, kankaat ja yksityiskohdat, joita ei ole vuosiin nähnyt. 


Lähes kaikilla luovan työn ammattilaisilla on väliin hetkiä, jolloin itsekriittisyys ja itsensä kyseenalaistaminen lyövät päin kasvoja, painavat nöyräksi. Yleensä se liittyy henkiseen prosessiin, josta nousee vahvempana, osaavampana jaloilleen. Tällä kertaa se kenties liittyi myös kipeisiin käsiin, kykyyn tehdä ja jatkaa omaa ammattiaan. Joka tapauksessa, oman historian kertaaminen näin konkreettisesti nosti suomuja silmiltä. Olenko minä tehnyt tämänkin? Näin paljon? Näin hienoja asioita?

Sitä seuranneet keskustelut julkkarivieraiden kanssa olivat kuin balsamia haavoille. Sain äärimmäisen paljon kiitosta, kannustusta ja kehuja, joista olen kiitollinen ja onnellinen. Tuntui kuin olisin ollut kotona. Mikä ei siis ollut kovin kaukaa haettu ilmaus, sillä kun kansallisooppera vielä toimi Aleksanterin teatterin tiloissa, vietin siellä suuren osan lapsuuttani. Pukuja kannoin taloon itku kurkussa, liikutus tuntui puristavana, kun oopperalapsi palasi vuosien seikkailujen jälkeen takaisin kotiin. En muistanut lainkaan, että talo oli niin pieni! Jännitin etukäteen, muistanko vielä salareitit, mistä pääsi nopeasti henkilökunnan kahvioon, miltä lavan viereinen aitio näytti, kun sieltä mukulana seurasi harjotuksia. Päädyin mutustelemaan evääni lavan reunalla istuen, tunnelmoiden ja muistellen. Taisin vähän itkeä tirauttaakin isän muistolle. Olipa ihana päästä tänne!

This used to be my playground

Pukusuunnittelun uudet tuulet


Olin ehtinyt vähän ennen tomaattikeitto-onnettomuuttani räpsäistä instagrammiin kuvan vasta leikkaamastani puvun kankaista, jättänyt arvoituksen siitä, mitä ihmiset kuvittelevat M-kirjainta muistuttavasta palasta tulevankaan, ja kuvittelin vauhdilla jatkavani hommia. Kohtalo päätti toisin ja hetken aikaa jo pelotti, saanko kirjailijattaren ylle pukua lainkaan. Kuten olen monesti sanonut, minua on vaikea pysäyttää tai saada antamaan periksi. Valmista tuli, tosin vasta tilaisuutta edeltävänä iltana. Huh. (Jatkossa taidan nauttia tomaattikeittoni kylmänä, sellerin, mustapippurin ja vodkatilkkasen kanssa.)


Tuntuu, että avasimme julkistusjuhlan puvulla uuden sivun. Aiemmin olen tehnyt Sofille pukuja, joissa on ollut joko korsetti mukana tai itse puku on ollut voimakkaasti tuettu ja luitettu, linjat ovat olleet tiukasti vartalon kaaria seuraavia, pitkiä ja dramaattisia. Tällä kertaa kummankin ajatuksissa oli jotain kevyttä, liehuvaa, laskeutuvaa ja helppoa. Niinpä lopputuloksessa ei ole ainoatakaan tukiluuta, ja kuten joku julkistusjuhlassa totesi: Sofi näyttää siltä, että voisi lähteä avojaloin tanssimaan kukkakedolla. 


Hyrisin mielihyvästä, sillä oikeastaan vähän sellaisesta suunnittelu lähtikin. Sain suunnitteluvaiheessa tietää Norma-kirjan maailmasta sen verran, että siellä vilisee viittauksia Intiaan, hedelmällisyyteen, runsauteen ja siirtomaahenkeen. Pullonvihreä oli ehdottomasti se värisävy, jota minun oli määrä lähteä metsästämään. Hankalin vaihe oli oikean värin löytäminen, ja monen vesiperän jälkeen sopivat löytyivät lopulta Villisilkin valikoimasta. 


Fiilistelin villiä 30-lukua ja se näkyykin voimakkaasti puvun linjoissa. Kolmiomaisia leikkauksia, joita myöhemmin manasin ommellessani silkkisifonkia. Onko aina pakko suunnitella sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa saa taistella? Ilmeisesti on, sillä sama virsi kaikuu jokaikisen puvun kanssa. En ainakaan päästä itseäni helpolla tai ryömimään aidan matalimmasta kohdasta. Koska leikkauksien linjat katoavat monesti lehtikuvissa, tummataustaisesta lavasta puhumattakaan, korostin niitä kullansävyisellä metalliketjulla, ja kirjailijattaren kaulakäädyn kanssa yksiin menevien vihreäkivisten korujen kanssa. 


Tapaan nimetä aina pukumallini, ja ajatus yhtenäisyydestä kirjan värimaailmaan oli niin voimakas, että hulmuavahelmainen silkkisifonkiunelma sai luonnollisesti jatkaa, kantaa Norman nimeä. Kuvia puvusta kirjailijattaren yllä voi katsoa mm. täältä ja täältä. Amusan artikkeliin oli minäkin päässyt mukaan. Erästä tuttavaa lainatakseni: "Tosi käsityöläisen tunnistaa siteistä käsissä!"