Perheen piirissä

Kevään korvilla saimme ihania uutisia, pitkäaikainen tuttumme oli menossa naimisiin. Caritaan oli tutustuttu jo vuosia sitten, ja tarkkaavaisimmat saattavatkin huomata yhdennäköisyyttä niin catwalkeilta kuin varhaisimmista tuotekuvistamme. Meillähän tosiaan on se periaate, että mieluummin käytämme ns. naapurin tyttöjä malleinamme kuin ammattilaisia. Tämä on makuasia, mutta itse miellän, että kuviin saadaan täten enemmän sielukkuutta ja luonnetta, kun vaatetta kantavan mallin persoona tulee kuvissakin voimakkaammin esiin.

Auroran suunnittelua Belle Modestelle 2009, kuva Studio Mikaela Löfroth

Sattuma heittää joskus ihmisiä yhteen. Alunperin, jokunen vuosi sitten, olin valmistanut Caritan sisarelle morsiuspuvun. Tarkoituksena oli ollut, että tuttava tekisi tämän hääpuvun, mutta käytäntö tulikin vastaan ja kädet nousivat pystyyn melkein loppumetreillä. Hätäpuhelun vastaanottaessani toisessa päässä oli niagarana itkevä morsian, jolla oli häät kahden viikon kuluttua. Eihän siinä voinut olla heltymättä ja onnistuin raivaamaan tilaa aikatauluihin (vaikka istuinkin sitten pari viikkoa yötä myöten ompelemassa pukua.

Myöhemmin kyselin tuoretta rouvaa, josko hän haluaisi laittaa morsiuspukunsa vielä ylleen, sillä meidän piti keksiä nopealla aikataululla catwalkille  esittelytilaisuuteen niin puvut kuin mallitkin. Tämä tapahtui vielä niinä päivinä, kun Revelationsia ei vielä ollut. (tekohauska raamatullinen viittaus!) Aurinkoinen asiakkaamme värväsi myös sisarensa mukaan, ja niin törmäsimme ensimmäisen kerran Caritaan.

Kuinkas sitten kävikään? 

 

Carita oli hieman epävarma siitä, mitä halusi puvulta. Sovitimme lukemattoman määrän merkkipukuja rekistä, unelmankevyitä sifonkeja, laskeutuvia satiinihelmoja, vesiputouspäänteitä, sekä muhkeita tyllipilviä. Mitä voisin sanoa? Kaikki näyttivät todella kauniilta neitokaisen yllä, mutta sitä oikeaa ei vain tahtonut löytyä. Oikeastaan, se oikea löytyikin - mutta vain hetkeksi - kunnes epävarmuus jäi niin voimakkaasti kalvamaan, että päätimme muuttaa suunnitelman aivan kokonaan.

Merkkipuku vaihtui ajatukseksi uniikkipuvusta, ja siinä vaiheessa suunnittelija nielaisi useammankin kerran. Kesä oli jo melkein loppuun buukattu, mutta kyllä tälle vielä oli tilaa saatava. Historia toisti tässäkin hieman itseään, kiirettä piti. Hermostuneen morsiamen huulille saatiin taas nousemaan hymy, kun juoksin hiki päässä hakemassa erilaisia kankaita ja pitsejä, joita sitten mallailimme peilin edessä. Pitkästä sovituskierteestä oli kyllä se hyvä puoli, että kummallakin oli todella hyvä kuva siitä, mitä halutaan ja mitä ei.

Tutuille ihmisille suunnittelussa on nimittäin sellainen haastava puoli, että ennalta tunteminen värittää turhan paljon ammattilaisenkin näkökenttää. Täysin vieraalle on melkein helpompi tehdä, muodostaa napakka kuva ihmisen persoonasta, tyylistä ja mausta. Tutun kanssa siihen joutuu käyttämään tuplasti enemmän energiaa ja oikeastaan hevosvaljakkomaisia henkisiä silmälappuja, jotta muu tuttuus ei haittaisi olennaista.

Sisarelta toiselle

 

Carita lainasi sisareltaan korsettia osaksi hääpukuaan, ja sen ympärille muu puku rakentuikin. Merenneitolinjainen hame pehmeästä ja uskomattoman kauniisti laskeutuvasta satiinista, selänpuolelta napitettava pikkuhihallinen pitsipaita ja kokonaisuuden kruunaava vyö. Vaikka hame onkin kapeanoloinen, helma on aivan hervottoman suuri ympärysmitaltaan, jotta sain sen oikealla tavalla laskostumaan. Keveästi, pehmeästi, näyttämättä millään lailla vaisulta.

Pitsiä oli ihana työstää, enkä olisi halunnut päästää sitä käsistäni lainkaan. Huomaa kyllä eron, kun pääsee ompelemaan käsinkudottua ranskalaista laatua. Voisinkin melkein siirtyä pitsien jumalaiseen maailmaan tästä eteenpäin. Tosin kymmenet pikkuruiset helminapit eivät sen sijaan olleet suurta lemppariani, mutta viis siitä. Näyttävät todella kauniilta valmiissa puvussa, ja sehän on pääasia.

Suunnittelijan mieltä myös lämmittää oman kädenjäljen, vanhan puvun arvostus, sen jatkokäyttö, uusi elämä. Sisaren puvussa oli ollut hyvin ekologinen lähtökohta. Kaikki materiaalit olivat olleet lapsuuden kotoa; vanhoja verhoja erilaisilla tekstuureilla. Nyt sama, kankaaltaan lapsuudesta muistuttava, ja rakkaan ihmisen suurena päivänään käyttämä vaate oli Caritan morsiuspuvun kulmakivi. Jotakin lainattua, jotakin vanhaa samassa paketissa!

Sisaruskatraassa on vielä yksi naimaton kaunotar, näinköhän pääsen suunnittelemaan hänellekin puvun, ja mitähän osaa sitten käytetään?