Revelations

Revelations

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pitsissä toukokuiset kirsikankukat


Wanhan sataman häämessuilla suunnittelijan silmiin tulvahti liikutuksen kyyneleet. Ystäväni, asiakkaani on juuri pyytänyt minua kaasoksi häihinsä, joihin minua on kuukausia aiemmin pyydetty tekemään morsiuspuku ja sulhasen liivi. Tätä en osannut odottaa, mutta yllättyneen iloisena myönnyin. Tein kyllä selväksi, että tulossa oli kiireisin kevät naismuistiin, ja varmasti tekisin kaikkeni itse hääpäivänä, mutta en valitettavasti mitenkään ehtisi juurikaan auttaa ennen sitä. Tämä oli morsiolle täysin ok, ja totesikin pariskunnan olevan sellaisia näpertelijöitä, että mielellään tekisivät itse kaikki koristeet, kutsut ja muun.

Satoja, satoja pieniä sakuroita!

Sakurat ja suunnittelijan himotuksia


Alusta oli selvää, että puku olisi pitsiä, ja mukana olisi häivähdys hentoa vaaleanpunaista. Pariskunta harrastaa cosplayta, ja näiden käsitöiden lisäksi siinä sivussa Japanin muut ihmeet ovat  lähellä sydäntä. Suunnittelu oikeastaan lähtikin nousevan auringon maan yhdestä tärkeästä elementistä, kirsikankukista. Samankaltaista herkkyyttä, keveyttä ja silti voimakkaana versovaa ajatusta tavoiteltiinkin.

Riisiä kaikkialla!

Pitsiä saatiin etsiä pitkin maailmaa, mutta kun oikea sitten löytyi, se kolahti kunnolla. Morsian oli itse epävarma vielä pitsin sopivuudesta ennen kuin sai sen ihan konkreettisesti käsiinsä, mutta sen jälkeen hymy pysyi kasvoilla. Vaaleanpunainen sifonki nousi eteerisen kauniina valkoisen pitsin alta, ja sopiva kirsikankukkatunnelma oli valmis. Pakko myöntää, tämä oli hurjan tuskallinen puku valmistaa. Ei minkään teknisen ongelman vuoksi, vaan omien mielitekojen. Sifongin herkullinen sävy suggeroi päähäni mansikkajäätelön jatkuvan himon, ja taisi sitä kerran tai kaksi puvun valmistumisen aikana tulla nautittuakin.
 

Pitsin kaverina kuvissa ja kirkossa ihastutti pitkä huntutyllinen ja pitsireunainen irtolaahus. Huntu ei tullut kyseeseen, kun japaniteeman mukaisesti morsio teki itselleen kanzashin, perinteisen geishamallisen hiuskoristeen, ja huntu sen kanssa olisi ollut aivan liikaa. Näin ollen huntu siis tipahti takapuolen päälle, toi kirkkoon aivan huikean fiiliksen, kun pari asteli kirkkoon.

Morsiamen taidonnäyte: kanzashi

Sulhanen sai myös vastaavan, suunnittelijan makeanhimoa lietsovan liivin, jonka rintamuksissa kukkivat aivan samat kirsikankukat kuin morsiamen puvussakin. Kaulaan sidottiin samaista vaaleanpunaista plastronin muodossa, ja muuten kokonaisuuden kruunasi aivan älyttömän makea silinteri ja kävelykeppi. Olenko koskaan muuten sanonut, että harmaa ja vaaleanpunainen on yksi kauneimpia väriyhdistelmiä koskaan? En? No, nyt sanotaan. Tyylikästä viimeiseen tikkiin asti!

Kaikki kuvat Studio Mikaela Löfroth

Kaasona juhlassa


Suunnittelija saa välillä myös kutsuja häihin, mutta tällä kertaa  kaason tehtävät pitivät päivän aikamoisen vauhdikkaana. Aamu alkoi kampaajalla, jossa vielä tarkistettiin päivän aikatauluja ja kulkua. Kuten arvata saattaa, sain pukea morsion omakätisesti putiikin mukavan suurien peilien edessä. Onneksi tätä hommaa on tullut tehtyä aiemmin, joten kummasti jostain muistojen syövereistä nousi rutiinia siihen, mitä seuraavaksi on tulossa ja miten homma viedään kunnialla loppuun. Onneksi julkinen puhuminen ei vie enää polvia täysin hyytelöksi.
Kaasoileva suunnittelijakin pääsi kuvaan!
Häissä oli muuten morsiusbingo, jossa yksi ruksittava kohta oli, mikäli kaaso itkaisee. Tällaisena armottoman liikuttuvana itkijänaisena kuulin jo kirkossa ensimmäisten kynien rapsutusta paperia vasten. Minkäs teet, vihkimarssit ovat aina se tekijä, joka laukaisee hanojen aukeamiset. Mikäli joku tarvitsee vuolasta itkijää johonkin tilaisuuteen, aina voi laittaa mailia Revelationsille. Täältä lähtee!


Vegaaniset häät - onnistuuko?


Morsiuspari on vegaaninen, ja olivat päättäneet, että kerrankin, edes omissa häissä, syödään juuri sitä, mitä itse haluaa, eikä tarvitse joka paikkaan ottaa omia eväitä ja muovipurkkeja matkaan. Yleensä kasvisruokavaihtoehdot ovat usein monilla pitopalveluilla oman kokemukseni mukaan aika mitäänsanomattomia tai köyhiä - toki loistavia poikkeuksiakin on.



Kirstulan Kartano Hämeenlinnassa osoittautui tällä kohtaa täydellisesti hiotuksi helmeksi. Pitkän linjan kattaus täysin vegaanista juhlaruokaa tuottaisi varmaankin aika monelle kokille mietintämyssyn kokeilua tovin jos toisenkin, mutta täällä vedettiin potti totaalisesti kotiin. Mikäli vegaanisuus tai kasvisruokaa haluaa juhliinsa, tämä on SE paikka. Aivan julmetun hyvää! Samoin Sokerileipuri Suominen oli loihtinut todella hyvän kakun ilman kananmunia ja maitotuotteita. Nam nam nammm!

Kuvat ovat muuten kaikki taitavan Mikaela Löfrothin käsistä, kuinkas muuten! Ihanan aurinkoisten ja keväisten kuvien myötä toivotan kaikille hymyilevää viikkoa!


4 kommenttia:

  1. Oi kuinka juhlava ja omantyylinen pari! Oliko pitsissä siis kirsikankukkia? Aikamoinen löytö! Itsekin halusin lihattoman menun ja sai kyllä huomata, että useimmilla menut olivat suunniteltu täysin lihapainoisiksi eikä valmiina ollut edes kasvismenua vaikka kysyi. Onneksi toisinkin ajattelijoita aina löytyy!

    VastaaPoista
  2. Aivan yksi yhteen pitsi ei ehkä mene autenttisten kirsikankukkien kanssa, mutta muoto ja yksittäisen pitsikuvion malli katsottiin mahdollisimman pitkälle yhteneväksi kirsikankukkien muodon kanssa. Se on kyllä ihan hurjan kaunis, ja vielä pienenä yksityiskohtana jokaisessa kukassa on muutama helmi kirjottuna mukaan - tekee muuten aivan hurjan suuren vaikutuksen lähempääkin katsottuna!

    Kasvismenut ovat kyllä hankalia löytää, onneksi alkaa vähitellen henki muuttumaan ja valikoimaakin löytymään näiltä kieppeiltä!

    VastaaPoista
  3. Upea puku, yksityiskohtineen <3
    Ei kakusta ollut kuvaa?
    nimimerkki kakkuihin hurahtanut ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna! Ihanaa, muitakin kakkuhurahtaneita! Kummallista, baakelsiorientoitunut ei tajunnut kaivaa kuvaa kakusta. :D Taisi kaason velvollisuudet työllistää sen verran, että en huomannut ottaa tänne edes kameraa mukaan. Muistaakseni oli kaunis, mutta ainakin todella hyvä.

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?