Revelations

Revelations

maanantai 10. elokuuta 2015

Vintagevakooja Riikassa

Blogitaukoa on taas ehtinyt kertyä jokunen viikko. Voisi ehkä jo suosiolla oppia ilmoittamaan jo hyvissä ajoin ennen pahimpien työkiireiden alkamista, että nyt vietellään blogilomaa. No, onneksi ei tähän kukaan kuole, mitä vain satunnainen huono omatunnon pisto on vaivaillut. Töissä on vedetty käytännössä lähes kellon ympäri ja vielä pitäisi joitain viikkoja jaksaa, niin saadaan viimeisetkin kiireen täyteiset hääpäivät ohi.


Otin hieman aikalisää, kävin muutama viikko sitten pitämässä parin päivän kevyen hengähdystauon kesän kiireistä ja koska kotona tulisi kuitenkin tehtyä töitä, karkasin Riikaan. Art Noveau -tyylin pienenä mekkana tunnettu kaupunki tuntuu olevan ainakin oman tuttavapiirini matkakohteista suurta suosiota nauttiva. Luulen, että niskani uhkaisi taittua pysyvästi yläkenoon, mikäli kaupungissa pitäisi viettää pidempiä aikoja. Sen verran tyylisuunnan rakastajaa minussa on, että kaikkialla riittää silmänruokaa.


Dramaattista meininkiä


Art Noveau -tyylin museo


Yleensä varaudun reissuihin paremmin ottamalla selvää, mitä kaikkea kivaa kohteessa voisi tehdä ja kokea. Tällä kertaa sinkouduin paikasta toiseen ex tempore -menolla ja ratikoiden kuljettamana. Riikan matkaajille ja jugend-tyylin ystäville voisin suositella erityisen lämpimästi aivan upeaa Art Noveau -tyylin museota. Kotimuseomainen tila näytti pyörryttävän ihanasti toinen toistaan hienompia huoneita, tekstiilejä, huonekaluja ja kattomaalauksia.

Art Noveau-museo. Itse talokin on kuin koru


...puhumattakaan huikeasta portaikosta!


Vintagepukujen näyttelyloistoa


Koska pukusuunnittelijan blogi ei olisi mitään ilman pukuja, täältä pesee! (härifrån tvättas!) Riikan Design- ja käsityömuseossa odotti aarre, jota en osannut odottaa näin laajamittaisena. Paikalla oli nimittäin vintagejuhlapukujen näyttely vuosilta 1915-1980. Puvut oli vielä sijoitettu väljästi, niitä pääsi kiertämään jokapuolelta ympäri ja työntämään nenänsä melkein kiinni hennosti parfymoitujen kankaiden pintaan.

Voitko kuvitella, vaalea tyllipuku on 30-luvulta?
Uskomatonta, puvut olivat vain hiuskarvan päässä ja kaiken huipuksi niitä sai vielä kuvata. En tarvinnut juuri toista kehoitusta, kun kamera oli jo kaivettu ylös ja kuvalaatikko päästi seuraavan tunnin lähes taukoamatta raksutusta liipasinsormeni alla. Karvaisempi seuralaiseni totesi myöhemmin, että kuvasivathan siellä muutkin, mutta eivät saumarakenteita ja leikkauksia. Harvoin pääsee sellaista historiallista taitoa ja silmää lähelle. Moni 30- ja 40-luvun puku tuntui taas äärimmäisen ajankohtaiselta, melkein vaikea uskoa niiden olevan kymmeniä vuosia vanhoja.

Inspiroiduin näistä aivan tavattomasti, ja oli hurjan kiehtovaa päästä nuuskimaan aiempien vuosien suuruuksien kädenjälkeä, pukujen leikkauksia, herkkiä kirjontoja ja työtapoja. Toivottavasti saat myös tästä pukuloistosta yhtä paljon irti!









2 kommenttia:

  1. Miten kiehtova postaus! Olen hupsuna noihin pukuihin jo nyt! Voi kun olis aikaa lähteä käymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Air Baltic kuljettaisi saman päivän sisällä. Suosittelen, tämä oli huikea kokemus!

      Poista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?