Tiimalasista valunutta hiekkaa - yhteenveto vuodesta 2015

Vuoden viimeisenä päivänä tulee aina kummasteltua, miten nopeasti aika tuntuukaan juoksevan. Vastahan vuosi vaihtui ja innosta puhkuen kävi uutuuttaan kiiltelevän ajanjakson pariin. Minulla on ollut tapana listata vuoden aikana tapahtuneita juttuja, saavututettuja etappeja, uusia kokemuksia, opittuja asioita. Sitä kummasti ehtii unohtaa vuodenkin mittaan, mitä on tullut tehtyä ja koettua. Herkästi sitä puhahtaa vain huonona hetkenä, ettei ole saanut mitään aikaan.

Pöh. Kun kaivelee muistista ne pienetkin asiat, raapustaa ne ylös, huomaa, että vuoden aikana on tullut tehtyä vaikka ja mitä. Muisti on tästä tylsä, että se tuppaa unohtelemaan ne pienet saavutukset ja isossa mittakaavassa näyttää herkästi siltä, että mihinkään ei ole päästy. Kun sitten on käynyt mielessään vuoden läpi, katsottua listaa eletystä vuodesta, huomaa olleensa väärässä. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, ja pienin, mutta varmoin askelein mennään eteenpäin.

Vaikka itse olenkin listojen suuri ystävä, tuskin kaikki kuitenkaan jaksaisivat sellaista suoraan lukea, joten mieluummin avaan ranskalaisten viivojen täyttämän paperin vähän mukavammaksi tekstiksi. Tässä siis muutamia poimintoja vuoden ajalta!

Laman peittoaminen

Uutisissa on pitkin vuotta peloteltu jos jonkinlaisilla yt-neuvotteluilla ja irtisanomisilla pitkin ja poikin. Oli hienoa todeta, että minua ei kukaan voi potkia minua (meitä) pois, koska olemme oman onnemme seppiä. Toki on välillä heikompia jaksoja ja sitten niitä, jolloin painetaan niska kyyryssä ompelukoneella pitkiä iltoja. Huikeimpia juttuja tässä on se, että yleisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta Revelations ja Fitting Room onnistuivat pinnistämään itsensä kirkkaasti plussan puolelle, laajentamaan ja vakiinnuttamaan toimintaansa. Se ei olisi onnistunut ilman suitsutettua työtiimiäni, joten syvät kumarrukset itse kunkin suuntaan!

Aki, Hanna ja Tuuli työn touhussa

Ajattele, siinä, missä muualla on vähennetty, supistettu ja irtisanottu, meillä on rakennettu ja kehitetty uutta. Viime vuoden vaihtuessa tein vielä yksin töitä Helsingin ateljeella, Marika Valkeakoskella ja näimme kenties kerran parissa viikossa. Nyt työhuoneella on lisäkseni vaihtelevalla rytmillä vakiokasvo Aki, Hanna ja Tuuli, sekä yleensä yksi työharjoittelija. Mikä parasta, kaikille riittää työtä. Sellaista työtä, josta saa oikeasti palkkaa, eikä vain peukaloiden pyörittelyä. En ole vielä laskenut tarkkaa lukua, mutta lokakuun alussa toukokuusta siihen asti oli tehty korjauksia ja muutoksia yli 400 pukuun. Mikähän mahtaakaan olla koko vuoden luku? Arvauksia?

Maaliskuussa saimme napattua sattuman(?) oikusta samasta taloyhtiöstä, nurkan takaa ompelimon kanssa toisen liiketilan, johon perustettiin Fitting Roomin uudet sovitustilat, sekä Showroom. Aiemmin meille ei ollut mahtunut kuin kuudesosan verran tuotteita näkyville, nyt kaikki saatiin kauniisti esille. Revelationsin ja Trilogian puvut, hunnut, bolerot, Ninkan korut, kaikki. Isoissakin puvuissa mahtuu kunnolla pyörähtelemään sovittaessa ja mallien suunnittelua varten saadaan istua rauhassa sohvalla kangasnäytteitä nypläten ja ideoita heitellen.

Tästä se lähti! Lattiapinta on täydellinen!

Työn alla. Suurkiitokset Atelje Tuhkimotarinan Heidille remppa-avusta!

Vielä näyteikkunateipit puuttuu, mutta muuten on kaikki kohdallaan!

En ollut ajatellut olevani mitenkään harmissani tai pettynyt purkaessani Revelationsin liikettä Hämeenlinnasta melkein kaksi vuotta sitten, mutta jotain oli ilmeisesti kuitenkin jäänyt mielen perukoille vellomaan. Se mielihyvä ja riemun tunne, jonka sain nostaessani pukuja taas rekeille ja järjestäessäni koruja vitriineihin, oli aivan huikea! Se tunne sai vielä uuden nosteen, kun Fitting Room äänestettiin Love Me Do:n Vuoden paras hääyritys -kisassa juhlapukeutumiskategorian kolmoseksi ja nyt vielä käynnissä olevaan Vuoden paras hääblogi -äänestykseen ammattilaissarjassa. (Hei, saa äänestää kerran päivässä!) Äää, pää ei tahdo kestää tätä! Tuntuu niin hyvältä!

Menetyksiä ja uusia kohtaamisia

Vuoden surullisin tapaus, joka vieläkin pyörii ihan päivittäin päässäni, oli Nitan, rakkaan koirani menettäminen. Ei mene päivääkään, etten miettisi karvakorvaa tai kaipaa sen olemassaoloa. Erityisesti joulunaika teki tiukkaa. Tassut eivät rapisseet lattialla tai vaativa kuono tökkinyt reiteen kokkaillessa herkkuja. Suuri suru, ihanat muistot.

Remonttiapu ja paketin avaaja on nyt pois. Nyyh. Kauhea ikävä!

Töissä Aki yhdisti sekä hyödyn ja huvin. Ompelimon päivät ovat pitkiä, ja allekirjoittaneella suru puserossa, joten ateljeen herraosasto päätti ottaa oman päiviensä ilon mukaan töihin. Uudeksi laadunvalvojaksi julistetun shetlanninpaimenkoira Lilin olemassaolo on ollut meikäläisellekin iso asia. Tuskin ihan suotta toimistokoirien on kehuttu parantavan ilmapiiriä ja lieventävän stressiä. Minun tapauksessani myös surun lievitys on ollut erinomaisen hieno toimi.

Laadunvalvojakoira muuttuu välillä stressinpoistokoiraksi.

Tosin oman koiruuden kuollessa olen huomannut saaneeni aika paljon yllättävää ekstraa. Nimittäin lisäkiloja. Eipä se ole mikään ihme, kun hoksasin jossain vaiheessa syksyä kulkevani enää parisen sataa metriä bussille, joka vaihtoineen kantaa melkein työovelle. Sama illalla takana ja siinä kaikki liikunta. Ääh. Klassiset sanat: pitäisi vissiin tehdä jotain. (Tosin, kultareunukset tässäkin. Silmäkulmien rypyt eivät näy niin pahasti, kun on vähän pehmustetta välissä! ;) )

Toteutuvia unelmia

Kesän armottoman kiireisen hääpukurumban jälkeen otin eteen jo aiempien vuosien haaveilun, joka oli jäänyt ajanpuutteen vuoksi vaiheeseen. Arvanet varmaan, että kyseessä on malliston rakentaminen. Olin suunnitellut sitä jo aivan Revelationsin alkumetreillä, mutta jouduin pakkaamaan ajatuksen muutamaksi vuodeksi huolellisesti pumpuliin, kunnes pääsisin paremmin sen pariin. Liian nopeasti ja hutiloiden hienoimmatkin työt menettävät merkityksensä. Hartaudella asuin mallistorungon kanssa piirrospöydän ääressä, ja oli käsittämättömän palkitsevaa saada niistä yleisökommentteja ja mielipiteitä Save The Date- messuilla ja myöhemmin täällä blogin puolella. Et voi arvatakaan, miten hienoa on huomata tehneensä jotain sellaista, josta tosiaan ollaan kiinnostuneita! Ensimmäisiä malliston pukuja pääsee hipelöimään ja sovittamaan Love Me Do -messuilla.

Ensimmäisen mallikarsinnan jälkeen. Apua, vieläkin liikaa!

Kuluneen vuoden viimeisinä työpäivinä nousi suunnaton kiitollisuus mieleen. Yksin on aina vuorokausien tuntien, jaksamisen rajoittama, kun tällä tiimillä voi käytännössä tehdä melkein mitä vain. Meillä on äärettömän hyvä yhteishenki, kaikki tukevat toisiaan, joustavat tarvittaessa ja mikä parasta, ovat hurjan kovia ammattilaisia. Uskallan väittää, että Fitting Roomilla asustaa kotimaan kärkiosaajat juhla- ja hääpukujen puolelta! Tällä porukalla on vain taivas rajana!