Revelations

Revelations

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kenkähuumaa

Kenkiä, kenkiä, kenkiä... Voiko niitä koskaan olla liikaa? (Mieheni on luultavasti tästä eri mieltä, mutta ei kerrota hänelle!) Tunnustaudun kenkäfriikiksi, jonka on vaikea pitää kukkaronnyörejä tiukalla, kun näen kiinnostavat jalkineet. Kengissä minulle on aina ollut tärkeintä mukavuus ja istuvuus jalkaan, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, miltä ne näyttävät. Hyvät kengät kruunaavat asukokonaisuuden, ja pienikin korko saa ryhdin muuttumaan, kantamaan päällä olevan vaatteen kuningattaren elkein. Kauniita kenkiä tahtoo myös näyttää muillekin. Luvassa on armotonta hehkutusta, mutta Rainbow Clubin kengät ovat voittaneet minut täydellisesti puolelleen.

Rainbow Clubin suunnitteluprosessi muotikenkien alalla uniikki. Ensin suunnitellaan hyvin jalkaan istuva lesti, ja sitten suunnittelija Diana Hassall luo kengän ulkonäön. Näin kengät ovat mahdollisimman mukavat ja hyvät käyttää, sekä tietysti myös upean näköisiä! Trenditietoiselle on tarjolla huikean korkeita platform-kenkiä, ja tiskin takanakin saa olla varpaillaan, ettei itse sortuisi hankkimaan kaikkia näitä herkkuja. Luulen nimittäin, että rakas aviomieheni alkaa vähitellen suhtautumaan nuivasti jatkuvasti kasvavaan kenkävuoreeni. Auttaisikohan tähän itsesuggestio vai pitäisiköhän varata aika hypnoosiin?

Yritän vielä pistää hanttiin, etten ostaisi näitä itse...

Koska lähes kaikki malliston kengät on suunniteltu värjättäviksi voi kengät värjäyttää ennen häitä vaikkapa teemaväriin sopiviksi tai vasta häiden jälkeen uusiokäyttöä varten. Faktahan on se, että valkoinen kenkä ei ole valkoinen koko ikäänsä. Jos hääpukuun tahtoo väriä, tässä on mitä mainioin tapa tehdä se tyylillä! Tämän vuoden mallistoon on tullut jopa pitsikenkiä, joita voidaan värjätä. Värikartalta löytyy suoraan noin 600 erilaista sävyä, mutta jos ei aivan natsaa, sitten sekoillaan sopivat väriliemet erikseen!

Mukavuutta ensisijaisesti etsivälle Rainbow Club tarjoaa kuuluisan pehmustetun mallistonsa, josta myös jalkojen ongelmista kärsivät löytävät helposti lempimallinsa. Koin tämän henkilökohtaisesti, kun viime syksynä valitsimme uusia malleja omaan kattaukseemme. Olin jo jättää pehmustetut Faithit ottamatta, mutta sitten minut puhuttiin ympäri kokeilemaan niitä omaan jalkaani. Minullahan on siis ongelmajalat ja kenkien ostaminen on aina ollut vaikeaa. Tassuissa kun on lähes sentin pituuserot (tarkoittaa noin koon eroa jalkojen kesken), sekä klassinen Aku Ankka-räpylä: lyhyt jalka, mutta tuhottoman leveät päkiät. Osta siinä nyt sitten sieviä ja siroja kenkiä, joilla pitäisi jaksaa kulkea enemmänkin kuin sata metriä. Naamani taisi venähtää varsin kuvauksellisesti, kun sain Faithit työnnettyä jalkaani. Voiko kenkä oikeasti tuntua niin pehmeältä ja mukavalta? Se tuntui aivan uskomattomalta!

Faith - rakkautta ensikokeilulla!
Samaa naaman venähtämistä olen nyttemmin seurannut omien asiakkaiden kanssa, kun kyseistä mallia on kokeiltu. Halleluja! -efekti on taattu jokaisella kerralla, ja on aivan hurjaa seurata sitä epäuskon täytteistä yllättyneisyyttä, jota pehmustettu korkkari saa aikaiseksi. Sitten on pitänyt kertoa, miten olin aluksi skeptinen saman kengän kanssa, kun se oli muka olevinaan niin perusperuskenkä. Kyllä, onhan se pelkistetty malli, mutta sai myös minunkin jalkani näyttämään pieniltä ja siroilta. Vähän kuin olisi vetänyt Tuhkimon maagiset helmiäisenhohtoiset kengät jalkaansa. (Okei, ne olivat sadun mukaan lasia, eivätkä mukavuudessa varmaan ihan Faithin veroiset, mutta ehkä minun annetaan fiilistellä tällä tavoin.)



Olen ollut innoissani, kun vastaan tuli  Rainbow Clubin video 2012 malliston suunnittelusta ja kuvauksista. Meillä on omat juttumme valmistella kuvauksia, mutta on kutkuttavaa päästä kuikkimaan suuren valmistajan kulisseihin ja nähdä, miten homma heillä hoidetaan. Ihana huomata, että videolla vilahtaa useampi kenkämalli, jonka mekin olemme valinneet omaan tarjontaan. Samoin on ollut huippua selailla uusimpia häälehtiä ja todeta, että moni meidän lemppareistamme on myös päätynyt saamaan näkyvyyttä stailaajien ja kuvaajien käsissä, kun on valittu parhaita kenkäideoita jaettavaksi. Pitäisiköhän tässä todeta, että meillä on hyvä maku?

Toinen ainakin minua riemastuttanut juttu videolla on se, että siinä näkee aivan konkreettisesti, miten kenkiä värjätään. Moni asiakkaista on kuvitellut, että kengät vain upotetaan väriin tai jokin kone hoitaa homman, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Värjäys on ihan puhdasta, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa käsityötä. Jaksan aina huvittua siitä, että meidän kengät värjää kenkien värjäyksen maailmanmestari, Hanna Koskinen. Voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että värjäykset ovat todellakin huippuluokkaa! MM-kisoja järjestetään vaikka mistä aiheesta, mutta tämä saa aina suupielet nousemaan korviin.

Savannah - kun enemmän on enemmän!

Hehkutuksen päätteeksi voisin vielä hieman mainostaa meillä torstaina 12.4. järjestettävää Rainbow Club -kenkäiltaa. Koska Revelationsin liike ei ole suuren suuri, eikä kukaan viihdy, jos porukkaa on kuin sillit suolassa, tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen. Tarjolla on myös pientä purtavaa, eikä mikään tunnu miltään, jollei voida väliin muuttaa arki juhlaksi, ja maistella samalla kuohuviiniä. Saamme myös erikoisherkkuna mukaan Rainbow Clubin juhla- ja iltalaukkuja, joita valikoimassamme ei tavallisesti ole. Näistä ja kaikista kengistä saa illan aikana -10% alennusta, sekä arvomme mukanaolijoiden kesken Achbergerin upean kaulakorusetin.

Mukaan mahtuu enintään 15 henkeä ja vielä on muutamalle kenkien ystävälle sijaa. Ilmoittautua voi sähköpostitse (asiakaspalvelu@revelations.fi) tai soittamalla liikkeeseen 044-3434644. Muutama asiakkaamme on jo harmitellut, että on juuri silloin töissä tai matkoilla, joten lupaan, että jos kiinnostuneita on enemmänkin, järjestämme toisen illan, jotta loputkin pääsevät mukaan!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Oma yritys 2012

Kertaus on opintojen äiti, eikä oppi ojaan kaada. Mitäs vielä? Ai niin, oppia ikä kaikki.

Tuohivirsuilijatkin sen jo tiesivät, että kannattaa kehittää itseään aina kun mahdollista. Aina mekään emme ole putiikin puolella tai ateljeessa ahkeroimassa, vaan yritämme hankkia uutta ammatillista tietotaitoa. Maaliskuisena tiistaina laitoimme liikkeen poikkeuksellisesti kiinni ja kävimme täällä oppimassa uutta ja päivittämässä vanhaa:


Oma yritys -messut kokoaa yhteen sekä yrittäjiä ja yrittäviksi aikovia. Kahden päivän aikana on tarjolla paljon luentoja, tietoiskuja ja case -esittelyitä kaikkeen yrittäjyyteen liittyvästä. Me poimimme parhaan kattauksen tiistain tarjonnassa ja istuimme luennoilla koko päivän. Eturivissä. Koska unohdin silmälasit kotiin.

Mikä siis johtui siitä, että puhelimeni oli sammunut yöllä ja nukuin pommiin. Heräsin ovikellon soimiseen, oven takana Aurora ja karu totuus kellonajasta. Harjasin hampaat toisella kädellä, puin toisella ja meikkasin sitten autossa moottoritiellä. Aika vauhdikas alku päivälle. Mutta ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäiselle luennolle! Eläköön aikataulut ja ruuhkalle varatut varovartit.

Aamuteet ja -kahvit! Aurora selailee ohjelmaa ja näyttää asialliselta kahden edestä.


Paljon oli asiaa: myynnin psykologiaa, brändäystä, sosiaalista nettiä... Mieleen jäivät varsinkin esittelyt eri yrityksistä teemalla "Menestystarinoita eri aloilta". Muun muassa Makia Clothingin Totti Nyberg ja Added Value Design+ Oy:n Kirsimari Kärkkäinen kertoivat molemmat yrityksiensä toiminnasta, kehityksestä ja kasvusta. Ensimmäinen tuottaa omaa katuvaatemallistoa ja myy sitä ympäri maailmaa, toinen toteuttaa erilaisia muotoiluprojekteja ja tekee tuote- ja palvelusuunnittelua. Kummatkin ovat alallaan menestyneitä yrityksiä.

Parhaat viimeiseksi. Päivän musta lammas ja suosikkini oli brändäyksestä kertomaan tullut Jarno Laasala. Jos nimi ei soita kelloja niin entäs tämä: Jätkä on eläin. Joo, Duudsonit!
Vaikka Duudsonit eivät muuten puhuttelisikaan, on pakko kunnioittaa sitä bisnesvaistoa ja pitkäjänteisyyttä millä brändiä on rakennettu vuosien saatossa. Viiden miljoonan liikevaihtoa ei tehdä pelkästään hölmöilemällä. Jarno oli myös todella hyvä puhuja ja kolme varttia hurahti kuin siivillä.

Mutta mikä näitä menestyneitä yrityksiä sitten mielestäni eniten yhdistää? Ei niinkään kasvukäyrät ja numerot, vaan se palo millä asioita on lähdetty tekemään. Yrityksien tarinoista huokui innostusta, ystävyyttä ja rohkeutta. Sen yhteneväisyyden hahmottaminen oli ehkä paras tuliainen messuilta.

Loppuun vielä tämä Antti Leinon luennolla kuvaamani helmi. Opetusmateriaalia makuuni <3

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Fiilistelyä studiokuvauksista


 Toissaviikolla kirjoittelin Elsebeth -puvun suunnittelusta ja sen ensiesiintymisestä Lahden hää- ja juhlamessujen muotinäytöksessä tammikuussa. Tällä kertaa pääsen ylpeänä esittelemään jo aiemmin tehtyjen kuvausten satoa. Toisin kuin catwalkilla, Elsebeth on kuvattu tässä ilman asusteita, jolloin itse puku pääsee enemmän esiin.

Lehväkuvio toistuu ihanasti taustalla.

Olemme kuvanneet hyvin paljon Studio Mikaela Löfrothin kanssa, ja lähes jokaisella kerralla Pumpuli Salongin Carita on ollut vastuussa mallien meikeistä ja kampauksista. Hupaisaa kyllä, olemme jokusen kerran jo puhuneet Hämeenlinnan Bermudan kolmiosta, sillä kaikkien liikkeet sijaitsevat juurikin sopivassa kolmiomuodossa Hämeenlinnan keskustassa. Itse riemuitsen siitä, että olemme löytäneet niin mahtavat yhteistyökumppanit, joiden kaikkien omin tyyli on vähän perinteisestä poikkeava, huumori kukkii, ja puhumme samaa kieltä, joten kaikki saavat tuoda kuviin juuri sen oman juttunsa. Eläköön yhteistyö!

On myös todella helppo suositella heidän palvelujaan, kun niitä on itse niin monesti käyttänyt, ja nämä upeat naiset ovat vakuuttaneet kerta toisensa jälkeen tekevänsä pelkkää huippujälkeä. Kyllä, tämä on hävytön mainos, mutta täysin syystä. (Esimerkiksi allekirjoittaneen koiruus vihaa kuvaamista ja kameroita, mutta Mikaela osoitti siinäkin kohtaa huiman ammattitaitonsa saamalla karvakasasta aivan sen itsensä näköisiä kuvia. Wow!)

Esther - mallissa mustavalkoinen linja jatkuu

Mallina meillä oli ihana Jenniina, johon törmäsimme puolittain vahingossa, ja kun Carita loihti hänelle hieman 30-lukua henkivän kampauksen kuvauksiin, taisin olla enemmän kuin tyytyväinen. Jenniinan kasvot sopivat tähän ihan äärettömän hyvin!
Kampaus ja meikit <3

Revelationsillahan meillä on se linja, että omissa kuvauksissamme emme käytä ammattimalleja, vaan kuvissa puvut ovat ns. "naapurintyttöjen" yllä. Jokaisella suunnittelijalla on luonnollisesti omat preferenssissä tästä asiasta, mutta minusta kuviin on saanut paljon enemmän syvyyttä sillä, että kameran edessä on ihminen, joka on aivan innoissaan niin puvuista kuin kuvauksistakin, antaa myös oman persoonansa näkyä. En tiedä näkevätkö muut sen samalla tavalla, mutta minusta se huokuu niin kuvista kuin catwalkillakin läpi - antaa sielukkuutta aivan eri tavalla. Koen, että se jatkaa samaa ihmisläheistä linjaamme, jota muutenkin peräänkuulutamme; pukuja oikeille ihmisille, ei vain henkareita varten. Ainakin itse saan näistä hetkistä aivan hurjasti irti, ja voisi sanoa, että muutamasta vakiomallistamme on oikeastaan jo syntynyt meille varsinaisia Muusia, jotka innoittavat uusiin ja uusiin pukuihin.

Sokerina pohjalla, meillähän oli facebook -sivullamme kysely siitä, mikä on kaunein pukumme. Varsin yllättäen suosikiksi nousi Ronald Joycen pitsinen, 3/4 hihallinen London -puku. Myönnän olevani yllättynyt, vaikka pidän kyseisestä puvusta hurjasti. Oletin suosikiksi nousevan aivan toisentyyppisen puvun, mutta kerrankos sitä erehtyy.  Porkkanana kyselyssä oli Viking Linen lahjakortti, ja onnetar osoittaa Marie Someroa tällä kohtaa. Marie, lähetä meille maapostiosoitteesi osoitteeseen asiakaspalvelu@revelations.fi ja pistämme sinulle lahjakortin postiin. Voit toki tulla hakemaan sen liikkeestäkin!