Kurkistus veistokselliseen sifonkipukuun

Heippa taas! Kevään rutistus jatkuu, mutta aina ehtii vähän näytön äärellekin kertomaan kuulumisia. Tällä kertaa sitä pukupuoltakin, mitä aina eniten toivotaan. Toisinaan on vaan niin hankala tilanne pukujuttujen kanssa, kun mikään projekti ei ole erityisen mediaseksikkäässä tilassa. Uskallan olettaa, että kaavanpalat ja kangaspakat eivät ole erityisen silmäkarkkisia teidän lukijoiden mielestä. Tänään sneak peek -parrasvaloissa kuitenkin taas yksi puku, mikä on jo hyvin hahmottanut muotoaan.

Välimeren helmi

Asiakkaani menee kesäkuussa naimisiin Kreikan Santorinilla, ja tahtoi mun suunnittelevan jotain siihen henkeen sopivaa. Puitteet ovat siis u-pe-at! Valitsin kevyttä sifonkia ja asiakkaan toiveesta varsin kapean helman, mikä saa lisää volyymia sirosta röyhelöstä.

Vyöhön löysin kauniin koristenauhan, mikä muistuttaa ainakin omaan silmään kovasti juokseva koira -ornamenttia: pieni lisäviite Kreikan henkeen ja sopii pukuun kuin nakutettu. Enpä paljasta kaikkea, mutta omaan tapaani piperrän pukuun vielä pari kaunista yksityiskohtaa. Niistä sitten myöhemmin.

Tämä helma hulmuaa pian Kreikan idyllisissä maisemissa

Vanu on ystävä

Tätä pukua on ollut ilo tehdä. Kevyt sifonki ja herkät linjat ovat (koomista kyllä) hieman kauempana omalta mukavuusalueelta, mikä on tehnyt tästä projektista entistäkin mielekkäämmän. Huomaan äkkiä löytäneeni ihan uuden maailman hulmuhelmojen ja romanttisten linjojen keskeltä! Saattaa olla, että tällaista nähdään siis myöhemminkin. Jottei herkkyyden malja olisi kuitenkaan aivan ylitsevuotavainen (öh?), paljastan seuraavan uniikkipukuasiakkaani kanssa luodun vision muutamalla sanalla: shelf bust, puuterinen roosa, seripaino. Eikö kuulostakin taas aikalailla Mirjamilta?

Tämä on väliotsikko

Ihan vaan jos ette kiinnittäneet huomiota tuohon ensimmäiseen. Mistäs nyt sitten tuulee? Kerron tapani mukaan pitkän kaavan kautta:

Viime viikolla Eija Mäkinen kävi haastattelemassa meitä yritysbloggaamiseen liittyen. Noin puolentoista tunnin haastattelu katosi kuitenkin jonnekin suureen tuntemattomaan, äänitiedosto näet päätti olla toimimatta ilman mitään pätevää syytä. Kaikki kuitenkin kääntyi paremmin kuin hyvin, seuraavana päivänä Eija saapui kakku lahjuksenaan haastattelemaan uudestaan. Taktiikka, jota me sokerihiiret todella osataan arvostaa. Revelationettes -blogista kertova juttu löytyy täältä, käykää lukemassa. Kiitos, Eija!

Kaksi haastattelutuokiotamme olivat muutenkin hedelmällisiä. Saimme Eijalta paljon hyödyllistä palautetta, sekä vinkkejä tekstin tuottamiseen ja hiomiseen. Kuten haastattelustammekin voi lukea, ei tekstin tuottaminen suju multa aivan kuin vettä vain. Siksipä otankin vinkit vastaan innokkaasti. Arvaattekin varmaan jo yhden: väliotsikot.

Sinisiä hetkiä Tallinnassa

Elokuvan maailman ensi-ilta. Kuulostaa aika hulppealta, erityiseltä? Niin meistäkin, ja samalta tuntui myös Sofi Oksasesta, kun Puhdistus -teos oli loppusuorallaan kääntymässä kirjasta elokuvaksi. Ensi-iltaa päätettiin juhlistaa ja kunnioittaa uudella iltapuvulla. Kirjailijan morsiuspuvun materiaaleja ja värejä miettiessämme Sofi oli jo kovasti tykästynyt syvään turkoosin ja petrolinsinisen sävyjä heijastelevaan Mystique-satiiniin. Se oli jo varsin selvä valinta, kun pohdimme puvun väritystä.

Kuva Inka Soveri

Sininen ei ole ollut hänen lempivärejään aiemmin, saati sellainen, jossa tavallisesti viihtyisi, mutta tämä kyseinen väri puhutteli jollain syvemmällä tasolla. Sitä paitsi kirjailijattaren hiuksissa on muutama täysin tähän sopiva punos, joten valinta oli hyvin helppo! Viime Linnan juhlissakin upealla päähineellä kohahduttanut modisti Hannu Viitala löi myös taikasormensa jälleen peliin ja yksissä tuumin lähdimme rakentamaan maailman ensi-iltaan sopivaa eleganssia. Haasteensa tähän toi se, että Hannu oli alunperin Lontoon tukikohdassaan, ja materiaalien katselmukset, sovitukset ja ylipäänsään aikataulujen yhteensovittamiset toivat ainakin allekirjoittaneelle jokseenkin päänvaivaa.

Hannulla on visio ja Mirjam tutkii strassivalikoimaa.

Hauskana tapauksena on pakko kertoa suorastaan suunnitellulta näyttäneesta sattumasta, joka ilahdutti koko työryhmää suunnattomasti. Ensi-illan yhdeydessä, josta Mirjam kirjoittikin viime elokuussa, julkaistiin Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat. Sattumoisin Hannu oli suunnitellut kirjailijattaren hiuksiin siipimäisen päähineen, jota koristi vielä terävänokkainen linnun pääkallo (josta tuttavallisesti puhuimme Herra Kallona.) No, nytpä tiedämme, mihin kyyhkyset katosivat! Hannu ei tiennyt uuden romaanin nimeä, joten aika mahtava yhteensattuma!

Lehtikuva

Uhkaan karata uhkaavasti aivan väärille teille, kun minun oli määrä puhua omasta suunnittelutyöstäni. Toiveena oli tavoittaa pukuun mausteeksi romaanien ajan henkeä, joten nuuskin nenä pölyssä pukuhistorian teoksia, lehtikuvia ja netin syövereitä.  Alunperin olin kovasti tahtonut saada koristeisiin perinteistä aurinkomuotoa, jota vieläkin näkee vanhojen talojen ikkunoiden koristeleikkauksissa tai porttien pienoissa. Ilmeisimmän merkityksensä lisäksi sillä on toinenkin tarkoitus. Se on ollut poliittinen kannanotto, keskisormen nostoa Neuvostoliiton suuntaan, kun itänaapuri soti Aasian päädyn naapurinsa kanssa. Aika hienovaraista kettuilua. Ette varmaan katso tämän jälkeen mummon valkoisia portinpieliä enää samalla lailla, heh. Tähän tarkoitukseen se olisi ollut mahtava juttu, mutta en saanut sitä millään ilveellä kuvaan mukaan, joten pois jäi. Harmi, olisi sopinut niin täysin ajankuvaan.

Nereyde luonnoksena

Joku on jo saattanut havaitakin, että minulla usein kulkee tietty mytologinen sivuvire helmapäärmeissä  mukana. Tällä kertaa inspiraatio löytyi muinaisista merentyttäristä, syvästä satiinin väristä ja läikehtivyydestä. Siitä se ajatus sitten lähti. Nereyde kuulostaa kenties vaikealta lausuttavalta, mutta nimi kätkee taakseen taas enemmän kuin miltä äkkisältään tuntuu. Kankaan laskokset peittelevät sisäänsä jälleen omanlaisensa tarinan. Merenneito veden lailla aaltoilevineen helmoineen ja vesiputousmaisen pääntiensä kanssa yhdistyi öljyisen mustiin, vihreää ja siniviolettia heijasteleviin sulkiin.

Voi kamera, miksi vääristät värit näin pahasti?

Koska vesimäinen liike oli se, mitä hain takaa, leikkasin koko puvun vinoon langansuuntaan, ja sitten sain rauhassa, itsekseni hyristen seurata katsomosta, kuinka helma ja sen vedostukset liikehtivät askeleiden mukana. Itse vedostuksia ei myöskään tehdä vain heittämällä vain kangasta nuken päälle ja neulaamalla kiinni siihen muotoon, mihin se asettuu. Usein oikeanmallinen, haluttu lopputulos vaatii tuntikausien nysväämistä, linjojen muutoksia ja tarkkaa asettelua ennen kuin olen tyytyväinen. Tämä kaikki höystettynä luovuuden tuskassa ähinällä, jupinalla ja leikkuupöydän ääressä mököttämisellä - Mirjam-parka.

Tässä erityisesti halusin tietynlaista rentoutta, muka luonnostaan laskeutuvaa liikettä ja sattumanvaraisuutta, joten sain näpertää ja taitella kangasta senkin edestä. Se on kyllä kumma, että luonnollisimmilta ja vaivattomimmilta näyttävät juuri ne linjat, joita on eniten viilattu.

Vedostus työn alla. Tarkkaa hommaa!

Jotain, mitä lehtikuvista ei näe; selän kaunis laskostus.

Puku sai myös toisenlaista käyttöä kuin paistatella lukemattomien toimittajien salamavaloissa. "Kun kyyhkyset katosivat" -kirjan kannen graafikon suloinen koiraseuralainen oli vielä kovin nuori jaksaakseen iloista illanviettoa kovinkaan pitkään, puvun helma tarjosi oivallisen paikan pienelle neidille uinahtaa! Voi, mikä söpöläinen, Aww!

Kuva Mika Perkiökangas, kyyhkygraafikko

Uusia juhlamekkoja!

Kiitos ja anteeksi. Sen verran on hässäkkää ja kiirettä töiden kanssa, että bloggaus siitä hieman kärsii. Aika ymmärrettävä ja tavallaan ihan positiivinenkin ongelma kaikkien aikataulujen keskellä, vai mitä? Tuppaan helposti kehittämään ahdistusta kaikesta, ja tänään Aurora sanoi että tuskin tästä nyt kannattaa kaiken muun päälle. Enpä siis murehdi sen enempää. Lupaan.

Tänään meille tuli muuten lähetys ihania lyhyitä juhlamekkoja kesäksi. Lyhyellä tarkoitan siis oikeasti lyhyttä, reilusti polven ylle asettuvaa mallia. Ei siis ehkä kaikkien juttu, mutta mikäpä edes olisi. Tosi söpöjä ovat, ja täynnä ihania yksityiskohtia! Merkki on siis ruotsalainen Nixa, mistä me kovasti tykätään. Laatu ja suunnittelu on todella hyvää, ja mitoitus on järkevä meille suomalaisillekin. Jee! Napsin pari kuvaa yksityiskohdista pukujen höyryttelyn lomassa...

Jotain punaista ja röyhelöhelmaista

Turkoosia sifonkia, kamera hieman vääristää värejä :/

Kuosillinen ihanuus kaikilla herkuilla!

Viikonloppuna oli muuten sikäli poikkeuksellinen hetki, että pääsin itsekin kameran linssin eteen. Yleensä tulee oltua lähinnä takavasemmalla teippiharja kädessä, kun omia pukuja kuvataan. Kuvattiin niitä omia malleja muutama nytkin (mallina ihana Veera, joka on tuttu Minea-puvun kuvista), jännä taas odotella että miltä kuvat näyttävät. Itse en taida olla ihan niin tottunut poseeraaja, iskee helposti ujo:

Kuva: Krister Löfroth

Ehkä jätän malleilun muille ja pysyn itse ompelukoneen ääressä? Ei sillä, en valita kohtalostani. Huomenna muun muassa pidän mallipalaverin morsiusasiakkaani kanssa, joka tahtoo 50-lukua henkivän, leveähelmaisen ihanuuden. En malta odottaa!