Revelations

Revelations

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Koodinimi: Hallittu kaaos

Kuten Aurora edellisessä päivityksessä ehti mainita, täällä väsäillään kamalalla tohinalla pukuja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näiden lisäksi on tekeillä monenmoista muutakin pukuprojektia ihanille asiakkaillemme, joten kiire on taattu. Ompelen vuorotellen vähän kaikkea ja työt edistyvätkin aika mukavasti.

Oon ihmistyyppinä sellainen, että kaikki to do -listan asiat pitää laittaa ainakin jotenkin konkreettisesti alulle heti alussa. En siis yleensä tee alusta loppuun saakka orjallisesti tiettyä pukua, ja sitten vasta sitä toista. Kun työtahti on tiukka, on myös kivaa hypätä välillä toisesta puvusta toiseen, varsinkin jos tulee tehtyä paljon puuduttavia työvaiheita. Eikä se edes syö työtehoa, päinvastoin. Aivot pysyvät käynnissä kun vaihtaa välillä toiseen malliin, kankaisiin ja väreihin.

Lähipäivinä olen vuorotellut kahden puvun välillä. Yllä mainitsemani linnan juhlien puku on ihanasti laskeutuvaa silkkisatiinia, mitä on tosi mahtava työstää. Välillä laitan silkkisatiinit sivuun odottamaan ja vaihdan morsiusasiakkaani pukuun. Tällä hetkellä työstämäni hääpuku on aivan toisen henkinen kuin linnan juhlien puku: Dupionsilkkiä, tylliä, yläosana ylellisesti koristeltu korsetti. Tekstuurit, työtavat ja värit ovat niin erilaiset näiden kahden välillä, että tuntuu tosi piristävältä tehdä molempia rinta rinnan. Lienenkö jotenkin keskittymishäiriöinen? En kai. Ehkä enemmänkin sellainen multi tasking -mimmi. Näin ainakin yritän selitellä itselleni...

Kameran sijainnin kanssa on pieni logistinen ongelma, joten en saa tähän ihan sitä kuvamateriaalia mitä olisin halunnut. Pöh. Mutta pistetään sitten tällainen otos Auroran aikaisempaan tyllinriipimis -postaukseen liittyen. Tällainen siitä valkoisen puvun helmasta sitten muodostui. Ajattelin ukkospilviä kun tein tuota, ja mielestäni se välittyy aika hyvin. Kattavampaa kuvamateriaalia seuraa hieman myöhemmin.

Aika pehmoinen
Kiitos muuten kaikille kenkäiltaamme osallistuneille! Oli tosi hyvä tunnelma ja pari tuntia kului kuin siivillä. Illanvietossamme oli mukana monta meiltä jo puvun hankkinutta, jotka löysivät nyt myös pukuun täydellisesti sopivat kengät. Samalla oli hauska tutustua hieman paremmin asiakkaisiimme ja heidän hääsuunnitelmiinsa. Vaikka haastelemmekin aina ummet ja lammet pukuja katsellessa, sovitellessa ja suunnitellessa, jää sitä juteltavaa näemmä varastoonkin. Auroran kanssa ollaan kyllä aikamoisia räpättäjiä muutenkin, juttua riittää joskus vähän liikaakin.

Kenkäillassa pääsimme esittelemään valitsemiamme Rainbown uutuuksia ja olivatpa siellä nämäkin ihanat:

Bling!
Luonnossa vielä tuhat kertaa upeammat, olen myyty. Tai olin siis jo silloin kun vikisin niin kauan, että nuo otettiin meille. (No enkä edes joutunut hirveästi vikisemään, oon vaan kamalan dramaattinen.) Jalassa nuo näyttävät tosi linjakkailta, asennekengät. Näiden lisäksi meillä on uusina malleina erilaista matalaa, korkeaa, pitsistä, teräväkärkistä, you name it. Kaikki tietysti värjättäviä. Tulkaa sovittelemaan. Harmi, että jalkoja on vain kaksi :/

3 kommenttia:

  1. Minusta tuossa pehmohelmassa erottuu selvästi valtavat valkoiset pakarat.

    VastaaPoista
  2. Saara: Juu, oikein hötöinen! Muutaman kerran ompelukoneen äärellä teki mieli painaa pää tuota vasten ja ottaa pienet tirsat :> Tuota tyllisilppua tunkee vieläkin joka paikasta, vaikka kuinka ollaan muka siivottu. Turkanen.

    paivi: Haamupakarat! :DDD Liekö mulla sitten vähän väsähtänyt huumorintaju, mutta tuijottelin tuota kuvaa ja hihittelin hyvän tovin...

    VastaaPoista

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?